Mainos

Children of Bodom

  • 368 263
  • 1 076

WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Minä en kyllä tavoita tätä ajatusta. Voihan olla niinkin että kyseessä oli elämän suuri rakkaus ja ilkeä suku ei päästänyt edes hautajaisiin ja yrittää vielä varastaa perinnön.
Kaiken sen tiedon valossa, mitä on tarjolla niin kyllä Kim on tämän jutun pahis. Vaikka olis kuinka elämänsä rakkaus niin lähtökohta on kuitenkin kunnioittaa vainajaa ja hänen toiveitaan. Kirjan, Aleksin viimeisten vuosien ja läheisten kommenttien perusteella on aika helppo sanoa, että Australian perhe sekä oma perhe Suomessa olivat hänelle ne tärkeimmät läheiset.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirjan, Aleksin viimeisten vuosien ja läheisten kommenttien perusteella on aika helppo sanoa, että Australian perhe sekä oma perhe Suomessa olivat hänelle ne tärkeimmät läheiset.
Itseä ihmetyttää ne muuttuvat tarinat lähipiiristä. Ensin Kimberly oli paha kun ei suostunut eroon. Sitten kun niille selvisi että Suomessa ei tarvitse suostumusta eroon, niin tarina muuttui ettei suostunut avuoehtoon ja on siksi paha. Nyt on jostakin löytynyt testamentti ehkä vuodelta 2002. Tai sitten se olikin tehty juuri ennen kuolemaa. Jne.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseä ihmetyttää ne muuttuvat tarinat lähipiiristä. Ensin Kimberly oli paha kun ei suostunut eroon. Sitten kun niille selvisi että Suomessa ei tarvitse suostumusta eroon, niin tarina muuttui ettei suostunut avuoehtoon ja on siksi paha. Nyt on jostakin löytynyt testamentti ehkä vuodelta 2002. Tai sitten se olikin tehty juuri ennen kuolemaa. Jne.

Mikä siinä on niin outoa ettei joku aussiheppu, joka tuskin on edes Alexin sydänystävä ollut, tunne Suomen lakia? Vai onko Anna tai Alexin perhe esittänyt tuollaista? Rikkinäinen puhelin jne. Eihän valtaosa suomalaisistakaan hahmota perinnön ja tasingon eroa tässä tilanteessa, miksi joku aivan muualta oleva sisäistäisi tällaisen pikkudetaljin, kun se ei itse asiaan suuresti vaikuta?

Jotenkin tuntuu että Kimin hyväksi asiaa kääntäessä toiset päätyvät niputtamaan Alexin isän, äidin ja siskon jonkun aussihangaroundien kanssa. Miksi ihmeessä? Ei edes Kelli ole mikään osapuoli tässä kiistassa hautaamisesta ja testamentista.

Vaatii myös jonkinlaista tarkoitushakuisuutta jos uskottavampi selitys kuin nimimerkin @WildThing esittämä olisi se, että Alexin isä, äiti ja sisko, joista ilmeisen lämpimästi mies on puhunut, olisivat niin ilkeitä että haluavat moista harmia viattomalle Kimille aiheuttaa että vieläpä väärentäisivät testamentin ja syyllistyisivät todella vakavaan rikokseen.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaatii myös jonkinlaista tarkoitushakuisuutta jos uskottavampi selitys kuin nimimerkin @WildThing esittämä olisi se, että Alexin isä, äiti ja sisko, joista ilmeisen lämpimästi mies on puhunut, olisivat niin ilkeitä että haluavat moista harmia viattomalle Kimille aiheuttaa että vieläpä väärentäisivät testamentin ja syyllistyisivät todella vakavaan rikokseen.
Vaatii tarkoitushakuisuutta jos ignoraa vaikka ne Kimberlyn laittamat viimeiset yhteiskuvat ja uskoo vain siihen siskon tarinaan vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta välirikosta. Ja oli kai joku lehti saanut vahvistuksia sille lesken väitteelle lähes loppuun asti jatkuneesta yhteyden pidosta myös Suomesta.

Sinulle lienee mahdoton ymmärtää sellaista, mutta minä en kyllä asetu kenenkään puolelle tässä casessa vaan seuraan tilannetta objektiivisesti vain julkisuuteen saaneiden tietojen ja toki huhujenkin pohjalta.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaatii tarkoitushakuisuutta jos ignoraa vaikka ne Kimberlyn laittamat viimeiset yhteiskuvat ja uskoo vain siihen siskon tarinaan vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta välirikosta. Ja oli kai joku lehti saanut vahvistuksia sille lesken väitteelle lähes loppuun asti jatkuneesta yhteyden pidosta myös Suomesta.

Puhutko siitä luultavasti salaa otetusta kuvasta (sopivasti puhelin alhaalla kameran näkymättömissä) jossa näkyy Laiho videopuhelussa mutta ei Kimiä? Vai onko heistä jotain oikeita yhteiskuvia viime ajoilta? "Kai joku lehti" nyt ei myöskään ihan suuren suuria objektiivisuuden kriteereitä taida täyttää. Toki on paikallaan muuttaa kantaa kun todisteita ilmenee, mutta toistaiseksi vaikuttaa Kimin ja Alexin läheisen ystävyyden ainoa todistaja olevan Kim itse. Puhuu toki kovasti todisteista jotka voisi julkaista mutta jostain syystä jättää sen tekemättä mutta kääntää huomion Kelliin Alexin alkoholinkäytön mahdollistajana. Eikö hän myös Instagramissa yrittänyt ottaa kontaktia joihinkin Alexin tuttuihin, esim. Vesku Jokiseen vastauksen ollessa hiljaisuus?

Keitä ovat esimerkiksi nämä "true friends" joista Kim puhuu, kun kuviin on saanut vain Latvalan josta tuota termiä ei enää voi käyttää? Jos kyse olisi esim. Bodomin tyypeistä, eikö olisi todennäköistä, että joku Jaska joka on varmasti Alexin perheellekin tuttu, olisi ollut sinnepäin yhteydessä ja ihan asiallisesti selittänyt että tässä on nyt väärinkäsitys, Kim ja Alexi olivat oikeasti hyvissä väleissä jne.?

Sinulle lienee mahdoton ymmärtää sellaista, mutta minä en kyllä asetu kenenkään puolelle tässä casessa vaan seuraan tilannetta objektiivisesti vain julkisuuteen saaneiden tietojen ja toki huhujenkin pohjalta.

Tästä on turha kiistellä mutta varmaan kukin seuraa mielestään asiaa objektiivisesti. Tuo spekulointi ilkeästä suvusta joka vie perinnön olisi testamentin julkisuudessakin todennettu olemassaolo huomioonottaen kaiketi mahdollista lähinnä jos ilkeä suku olisi väärentänyt testamentin, eli vaikuttaa aika kaukaa haetulta ja hieman false balance -vibat siitä tulee minun objektiivisessa ja faktoihin perustuvassa tulkinnassani.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mike

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Itseä ihmetyttää ne muuttuvat tarinat lähipiiristä. Ensin Kimberly oli paha kun ei suostunut eroon. Sitten kun niille selvisi että Suomessa ei tarvitse suostumusta eroon, niin tarina muuttui ettei suostunut avuoehtoon ja on siksi paha. Nyt on jostakin löytynyt testamentti ehkä vuodelta 2002. Tai sitten se olikin tehty juuri ennen kuolemaa. Jne.

Se taisi olla australian vaimo kun jutteli siitä ettei ole "suostunut eroon". Aika monessa maassa sitä sanotaan avioerosopimukseksi mihin Goss ei ole nimeään laittanut. Suomessa se kuvio on virallisesti avioehto voimaan, sitten ero avioehtoa noudattaen.
 

Outsider

Jäsen
Puhutko siitä luultavasti salaa otetusta kuvasta (sopivasti puhelin alhaalla kameran näkymättömissä) jossa näkyy Laiho videopuhelussa mutta ei Kimiä? Vai onko heistä jotain oikeita yhteiskuvia viime ajoilta? "Kai joku lehti" nyt ei myöskään ihan suuren suuria objektiivisuuden kriteereitä taida täyttää.

Iltalehti sopinee nyt tuohon "joku lehti" kohtaan. Kuka päättää Alexi Laihon hautaamisesta? Nyt puhuu leski: ”Taistelen oikeudestani sanoa hyvästit"

Eihän tuossa nyt enää kauheasti pitäisi olla riideltävää, jos Kim ei omien sanojensa mukaan halua rahoja, haluaa pitää vaan muistotilaisuuden ja antaa perheen hoitaa uurnanlaskun. Ja kerran sisko on sanonut, että muistotilaisuus sopii, niin nyt vaan toimintaa ja homma pakettiin.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joku tässä Gossin tarinassa kyllä haisee. Hän haluaa ainoastaan pitää muistotilaisuuden, ei mitään muuta. Ei uurnan laskemista hautaan, ei halua valita hautapaikkaa ja ei perinnöstä penniäkään. Olisiko Alexin omaiset lähteneet siskon johdolla tällaisen mediamylläkkään pelkästään torpatakseen Gossin halun pitää pieni muistotilaisuus, epäilen kyllä vahvasti. No kukapa ulkopuolinen näistä voi varmasti tietää. Kaiken kaikkiaan häpeällistä toimintaa tällainen.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Antaisitko Kimberly Gossille sukulaisesi uurnan päiväksi lainaan? Goss on senoloinen epeli, että veisi tuhkatkin kuolinpesästä. Todennäköisesti ne päätyisivät jonkun saatanallisen rituaalin välineeksi.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Antaisitko Kimberly Gossille sukulaisesi uurnan päiväksi lainaan? Goss on senoloinen epeli, että veisi tuhkatkin kuolinpesästä. Todennäköisesti ne päätyisivät jonkun saatanallisen rituaalin välineeksi.
Kimberly todennäköisesti myisi tuhkat, hippunen kerrallaan. Ja hyvään hintaan.

Mutta jos hän ei halua rahoja, kuten tuossa Iltalehden jutussa vakuuttaa, niin sitten asiassa ei ole ongelmaa. Luopuu vain tasinko-oikeudesta.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Joku tässä Gossin tarinassa kyllä haisee. Hän haluaa ainoastaan pitää muistotilaisuuden, ei mitään muuta. Ei uurnan laskemista hautaan, ei halua valita hautapaikkaa ja ei perinnöstä penniäkään. Olisiko Alexin omaiset lähteneet siskon johdolla tällaisen mediamylläkkään pelkästään torpatakseen Gossin halun pitää pieni muistotilaisuus, epäilen kyllä vahvasti. No kukapa ulkopuolinen näistä voi varmasti tietää. Kaiken kaikkiaan häpeällistä toimintaa tällainen.
Toissapäiväisestä Iltalehdestä:

– Kimberly on oikeutettu tasinkoon, mutta kun se on maksettu, omaisuus menee kokonaisuudessaan vanhemmille. Kimberly on kieltäytynyt allekirjoittamasta testamentin tiedoksiantoa, vaikka on julkisesti väittänyt haluavansa tehdä perheen kanssa yhteistyötä.

Iltalehti on nähnyt testamentin, joka on tehty Helsingissä.

ja eilisestä Iltasanomasta, jossa oli myös Gossin puolta asiasta mainitaan

Riitaa on syntynyt myös Laihon testamentista. Goss on vakuuttunut siitä, ettei testamentti ole lainvoimainen.

Suomessahan tuo on oleillut joten ei ole ainakaan syynä sille ettei olisi saanut aikaan allekirjoitettua papereita...
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä tämä uusin haastattelu

 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iltalehti sopinee nyt tuohon "joku lehti" kohtaan. Kuka päättää Alexi Laihon hautaamisesta? Nyt puhuu leski: ”Taistelen oikeudestani sanoa hyvästit"

Eihän tuossa nyt enää kauheasti pitäisi olla riideltävää, jos Kim ei omien sanojensa mukaan halua rahoja, haluaa pitää vaan muistotilaisuuden ja antaa perheen hoitaa uurnanlaskun. Ja kerran sisko on sanonut, että muistotilaisuus sopii, niin nyt vaan toimintaa ja homma pakettiin.

Kiitos, tuohan näkyy julkaistun tänään aamulla. Täytyy sanoa, että vaikka totuus varmaan onkin jossain siellä välissä, ei Kimin jutut nyt ihan istu kokonaisuuteen moneltakaan osin. Ensin:

Hän olisi voinut erota koska vain minusta ilman lupaani, mutta hän ei tehnyt sitä, Kimberly Goss sanoo.

Joo, toki olisi menettänyt karkeasti puolet omaisuudestaan. Mitäpä sellaista epäolennaista pikkuseikkaa mainitsemaan...

"Sisko ihmetteli julkisesti Iltalehdelle Alexi Laihon kuolinsyyn paljastamista. Goss sanoo, ettei ole saanut kieltoa puhua asiasta.

– Mietin tunteja, että julkaisenko sitä päivitystä. En ollut varma, oliko se oikein. Kerroin vain kuolinsyyn ja mitä hänellä oli elimistössään kuoleman aikana. En kertonut kaikkia yksityiskohtia, Kimberly sanoo."


Kun taas Anna Laihon haastattelun yhteydessä samainen Iltalehti oli tuota viestinvaihtoa nähnyt...

"Alexi Laihon siskon mukaan perhe pyysi Gossia pitämään kuolinsyyn omana tietonaan. Iltalehti on nähnyt tästä asiasta käytyä viestinvaihtoa."

Sitten tämä raha-asia:

"En halua Alexin rahoja. Olen soittanut monissa menestyneissä bändeissä ja tehnyt musiikkia suosittuihin tv-ohjelmiin. En tarvitse kenenkään rahoja."

Jaa, mikähän motiivi on taustalla siinä ettei hän hyväksy Laihon testamenttia, jonka niin ikään media on nähnyt? Ilmeisesti ei omien sanojensa mukaan siksi että haluaisi tasingon sijaan koko perinnön, joka hänelle ilman testamenttia kuuluisi. Eli miksi? Turha puhua mistään bändikavereista "huolehtimisesta", jos hän ei rahaa kaipaa mutta saa tasingon ja Alexi on tällaisen asian hänelle uskonut, eikö hänen pitäisi sitten tasingollaan kavereista huolehtia? Aivan käsittämätön ajatus että Alexi tietoisena bändikaverit ilman perintöä jättävästä, holvissa makaavasta testamentista vuodattaisi asiasta jollekin vanhalle exälle lukuisien viestien voimin kun asia hoituisi testamentin päivittämisellä. Todella outo ajatus, että ikään kuin kyseessä olisi ollut joku Alexia vaivaava asia jolle ei vaan voinut mitään.

Ja kenties tämä on hieman asenteellista, mutta a priori olin miettinyt että jos Kimillä on puhtaat jauhot pussissaan, hänen pitäisi näyttää medialle tai julkaista nimenomaan näitä asioita käsittelevää keskustelua Alexin kanssa kokonaisuudessaan. On helppo poimia jotkut joulutoivotukset mutta mitä se todistaa? Että he ovat Laihon kanssa kyenneet kohteliaaseen tai jopa ystävällismieliseen kanssakäymiseen. En ole tästä kovin yllättynyt. Enkä olisi siitäkään että Annan sävy Kimistä puhuessa olisi paljon negatiivisempi kuin Alexilla. "Vastapuolihan" on toki nimenomaan esittänyt että Laihon on täytynyt olla hyvissä väleissä saadakseen avioehtoasian kuntoon. Onko se totta? Kuka tietää, mutta eivät nämä "ihanat videot" tilannetta heilauta suuntaan tai toiseen vaan vaikuttavat enemmänkin harhautukselta.

Niin ja ketä tosiaan ovat nämä tosiystävät joille Kim on tilaisuutta järjestämässä? Tietääkö perhekään? En nyt ihan hirveästi vanhempia syytä jos eivät halua poikansa tuhkia luovuttaa Kimille, jonkun spektaakkelin järjestämiseksi "ystäville". Netistä on tietysti helppo huudella että "lainaisivat vain uurnaa hetkeksi" jne., mutta tosiaan siinä vaiheessa Kim voi tehdä tuhkilla käytännössä mitä tahtoo ja mietteet voisi itse kullakin olla toiset jos kyseessä olisi oman lapsen maalliset jäännökset. Vaikka Kim ja Alexi olisivat olleet mitä parhaimpia ystäviä loppuun saakka, en kertakaikkiaan voi ymmärtää enkä hyväksyä tätä hänen vääntöään hautausasiassa.

Tuossa jutussa oli muuten niitä Kimin ja Alexin yhteiskuvia, kaikki jostain 15 vuoden takaa. Oliko @heavy tuoretta yhteiskuvaa todella jossain olemassa?
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa jutussa oli muuten niitä Kimin ja Alexin yhteiskuvia, kaikki jostain 15 vuoden takaa. Oliko @heavy tuoretta yhteiskuvaa todella jossain olemassa?
Kimberlyn instagramissa oli ne videopuhelun aikana otetut kuvat.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimberlyn instagramissa oli ne videopuhelun aikana otetut kuvat.

Kiitos! En käytä instagramia mutta tuollaisen kuvan näin ja se taisi tosiaankin olla sellainen kameran katveesta ruudusta otettu kuva ennemmin kuin yhteiskuva. En tainnut olla ainoa jolla jäi salakuvaviba. Jos siellä on joku kuva jossa Goss ottaa selfien itsestään ja Laihosta ruudussa, sellaista on ole nähnyt.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuossa jutussa oli muuten niitä Kimin ja Alexin yhteiskuvia, kaikki jostain 15 vuoden takaa. Oliko @heavy tuoretta yhteiskuvaa todella jossain olemassa?
Ei ole tuoreita yhteiskuvia, ei ensimmäistäkään. Tai yksi kuva Kimillä oli, mutta senkin hän poisti. Se oli se kuuluisa "videopuhelukuva", joka ei ollut mikään kuvakaappaus, vaan pikemminkin näytti vähän siltä, että Kimberly olisi koittanut salaa napata kuvaa kesken videopuhelun. Kuva oli siis tärähtänyt, eikä siitä saanut oikein muuta irti, kuin että siinä keskustelee Alexi ja Kim. Alexista on helppo arvioida miltä vuodelta kuva on, koska tatuointien määrä on kasvanut vuosien mittaan. Yksi viimeisistä tatuoinneista oli joskus 2015 paikkeilla tullut tatska oikeaan kämmenselkään. Koitin tähyillä juuri Alexin tatuointeja tästä videopuhelukuvasta, mutta se oli pelkkä kasvokuva, joten tatuointeja ei näkynyt.

Mutta koittakaapa huviksenne etsiä ihan mistä tahansa päin internettiä yhteiskuvia Alexista ja Kimistä. Viimeiset ovat jostain vuoden 2006 tienoilta. Edes Kimin Instagramista ei löydy uudempia, vaan kaikki kuvat sijoittuvat lähes poikkeuksetta 90-luvun loppuun ja 00-luvun alkuun.

edit: kommentoitkin viestini kirjoituksen aikana. Samaa mieltä, että "salakuvalta" vaikutti.

Edit2: Katsos perkelettä, se kuva löytyikin pienen googlauksen jälkeen. Harmillisesti kuvassa näkyy vasen käsi, joten siitä ei saa niin helposti aikaa tatuointien perusteella. Kuvassa näkyvät tatskat tulivat Alexille joskus 2012.

 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos! En käytä instagramia mutta tuollaisen kuvan näin ja se taisi tosiaankin olla sellainen kameran katveesta ruudusta otettu kuva ennemmin kuin yhteiskuva. En tainnut olla ainoa jolla jäi salakuvaviba. Jos siellä on joku kuva jossa Goss ottaa selfien itsestään ja Laihosta ruudussa, sellaista on ole nähnyt.
Ei ole tuoreita yhteiskuvia, ei ensimmäistäkään. Tai yksi kuva Kimillä oli, mutta senkin hän poisti. Se oli se kuuluisa "videopuhelukuva", joka ei ollut mikään kuvakaappaus, vaan pikemminkin näytti vähän siltä, että Kimberly olisi koittanut salaa napata kuvaa kesken videopuhelun.
Silloin alunperin niitä oli enemmän kuin yksi siellä Instassa, joko kaksi tai jopa kolme. Ei minulle niistä jäänyt mitään salakuvavaikutelmaa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turha puhua mistään bändikavereista "huolehtimisesta", jos hän ei rahaa kaipaa mutta saa tasingon ja Alexi on tällaisen asian hänelle uskonut, eikö hänen pitäisi sitten tasingollaan kavereista huolehtia?
Mistä tämä juttu löytyy?
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässä kun on ollut keskustelua tuosta uurnan lainaamisesta ties minkälaisiin Gossin haluamiin "muistotilaisuuksiin" tai muihin hänen järjestämiin riitteihin, niin se ei taida olla edes kovin helposti mahdollista.

"Hautaustoimilaki18 §
Tuhkan luovuttaminen

Krematorion ylläpitäjä saa luovuttaa tuhkan vain haudattavaksi tai muulla tavoin pysyvästi yhteen paikkaan sijoitettavaksi. Luovutuksensaajan on ennen tuhkan luovuttamista ilmoitettava kirjallisesti krematorion ylläpitäjälle, minne tuhka tullaan sijoittamaan.


Krematorion ylläpitäjä ei saa luovuttaa tuhkaa, jos on perusteltu syy epäillä, että tuhkaa tultaisiin käsittelemään tämän lain säännösten vastaisesti.


Krematorion ylläpitäjän on tuhkan luovuttamiseen liittyvässä toiminnassa noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003) ja kielilaissa (423/2003) sekä laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään."


Sitä en osaa sanoa kuinka tarkasti tätä noudatetaan.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistä tämä juttu löytyy?

Voisin vaikka vannoa nähneeni Kimin postanneen jollekin Alexin bändikaverille tms. (BAM?) kuinka Allun tarkoitus oli että bändikavereista pidetään huolta. Mahdotonta näissä on pysyä mukana kun kaikki osapuolet suuna päänä laukovat juttujaan ja poistelevat heti perään. Esim. joku Loudwiren juttu Kimin kommenteista (ei välttämättä nämä) oli poistettu, Kim on postannut Klamydian Veskulle osanoton jossa toivoi yhteydenottoa mutta tuohon ei Vesku koskaan reagoinut ja Kim päätyi viestin poistamaan, jne.

Palaan tähän jos löydän mistä tämä käsitys on peräisin. Nopealla googlauksella ainakin redditissä viitattiin samaan asiaan eli en liene ainoa asiasta hallusinoiva. Sinänsä tämä ei siis ole Kimin kannalta sen negatiivisempi asia vaan ihan motiivien pohdiskelua ja tuo oli motiivi jonka hän on käsittääkseni antanut.

Tässä viestissä puhutaan siitä, että Olli Herman olisi ensin ollut "Kimin puolella" mutta sittemmin poistanut tykkäyksiä ja kommentteja. Eli voisiko olla hänestä kyse?

Sori, multa jäi vastaamatta tuohon sinun aiempaan minulle kohdistamaasi viestiin. Minulla ei ole mitään sisäpiiritietoa, eli liikun täysin nettifoorumimutuilulla. Eli "lähteeni" on läjä epämääräisiä viestejä anonyymeille foorumeille.

Näitä foorumispekulaatioita vahvistaa entisestään se, että molemmilla osapuolilla on ollut tarve ruotia asiaa julkisesti sosiaalisessa mediassa ja myöhemmin poistaa sieltä julkaisujaan. Aiemmin Kimberly on poistanut Instagram-päivityksiään niiden julkaisun jälkeen ja nyt lähti tuo Kellin puolta pitäneen blogin julkaisut bittiavaruuteen.

Molemmat osapuolet ovat kärähtäneet vuorotellen valehtelusta tai muusta epämääräisestä. Kimberly väitti jossain ensimmäisistä päivityksistään (taisi olla se poistettu päivitys, jossa tämä kuvasi Alexin kanssa käytyä videopuhelua todisteena lämpimistä väleistä) olevansa enemmän tekemisissä Laihon siskon ja vanhempien kanssa kuin Kelli. Kellin puolella taas ensiksi puhuttiin avioliitosta Alexin kanssa, mutta myöhemmin media penkoi suhteen todellisen statuksen. Outoa oli Kellin puolelta myös ne faneilta kerätyt joukkorahoitukset hautajaiskuluihin, vaikka alkuperäisessä Alexin kuolemasta kertovassa tiedotteessa kerrottiin Alexin Suomen perheen järjestävän hautajaiset.

Taisit edellisessä viestissä kysellä myös ketkä Alexin lähipiirin kaverit ovat asettuneet "Kimberlyn puolelle", niin ainakin Olli Herman oli jossain vaiheessa aktiivinen Kimin Instagram-postauksissa. Nyt myöhemmin niistä päivityksistä Ollikin on käynyt poistamassa tykkäyksiä ja kommentteja, mikä luo entistä sekavamman kuvan kokonaistilanteesta.

Paha sanoa mikä on asioiden todellinen tilanne. Nyt vaaka näyttäisi kallistuneen taas Australian suuntaan, koska Kimberlyä ei mainittu Alexin kuolinilmoituksessa, mutta Kelli lapsineen mainittiin. Sitä taas en tiedä mitä Kimberly tekee tällä hetkellä Suomessa, tämä kun antoi aiemmin ymmärtää osallistuvansa hautajaisiin, mutta liekö tuo ollut edes paikalla.

Jos haluaa sekoittaa päänsä ja menettää järkensä, niin Vauva-foorumilla on käyty tätä Laihon perintöriitaa läpi yli sadan sivun verran.

Olipa tuo bändikavereista huolehtiminen mielikuvituksen tuotetta tai ei, ihmettelen yhä sitä kuinka Kim on alusta saakka korostanut sitä kuinka hän on Suomessa ja Alexin lähimpien ystävien kanssa jotka voivat todistaa hänen puheensa oikeaksi (samoin kuin tuhannet viestit ja logit yms.). Silti kukaan ei todista eikä mitään kunnon todisteita esitetä. Miksi? Kuvat on saatu Roopen kanssa, jota Alexi ei enää suostunut ottamaan takaisin bändiin koska tämä puhui Alexista "niin paljon paskaa", sekä Petri Lindroosin joka omien sanojensa mukaan ei ollut Laihon kanssa tekemisissä ikuisuuksiin. Ymmärrän että aluksi halutaan pitää asiat pois julkisuudesta mutta onhan homma eskaloitunut niin pahasti että puolin ja toisin jatkuvan syyttelyn ja mustamaalaamisen sijaan ne todisteet kannattaisi varmaan lyödä pöytään. Nyt tuo väkisinkin vaikuttaa hieman harhaiselta sen suhteen, että Kim ajattelee tietävänsä Alexia ja kaikkia muita paremmin ketä "tosiystävät" olivat ja joistain viesteistä päättelevänsä tarkalleen kuinka Alexi halusi asiansa kuoleman jälkeen hoidettavan. Eiköhän sellaiset ohjeet olisi annettu muilla tavoin kun tuo nyt todistettavasti oli ainakin kerran kyennyt testamentin laatimaan. Mutta jos Kim saa todisteet lyötyä pöytään, niin varmasti suhtautuminen muuttuu. Nyt tuo vaikuttaa kuitenkin todella hämärältä touhulta eikä sanomisetkaan ihan koherentteja ole. Vieläpä kun Laiho tuoreessa kirjassaan itse hehkuttaa Kelliä ja tämän tytärtä tärkeimpinään yhdessä oman perheensä eli Annan ja vanhempiensa kanssa. Myös Kimin ja hänen juttuun liittyvien tatuointien poistoa sanoo monesti harkinneensa.

Tappouhkaukset taas ovat yksi osoitus siitä, miksi nämä asiat tulisi hoitaa kaikessa hiljaisuudessa. Ihmiset ovat sen verran sekaisin että tuollaiselta ei voi välttyä kun syytellään ja haukutaan toisia julkisuudessa. Surullista ja tuomittavaa.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
So just heard from Alexi's wife that his autopsy report showed death from "alcohol-induced degeneration of the liver and pancreas connective tissue, with painkillers, opioids and insomnia medication."
Alexi and I hit it off right away, back in 2003. I loved his playing and he loved mine. We loved the same guitar players, too! From day 1, however, he would ask me thing like: "How did you quit alcohol?", "How much did you drink?" and "Didn't you go through withdrawal and how did you defeat this?".
Well, I've met MANY who drink excessively but wish they could stop. Sometimes, I get befriended by "stars" who know MY story and feel safe confiding in me about theirs. It is a good feeling when I hear that they have got help, kicked the addiction, etc... BUT more than not, they get to that point of confiding and wanting to get help but then go right back to their former addictive and often deadly ways. Then, they stop talking to me when they are back using. Sadly, Alexi was one of them. HE REALLY WANTED to get clean. Addiction is a nasty fkr. Denial is a HUGE factor. My denial finally ended in the most strangest way: an episode of the Oprah Winfrey show. Yes. The Oprah Winfrey show!
The show featured an alcoholic mother who was trying to say she didn't really drink much and "only beer". I thought "hey, that's like me!"
Oprah asked her how many beers she drank a day and the woman replied "8-10" and the crowd let out a huge "OOOOHHHH NOOOOO".
I didn't know how to react because I was drinking 10-16 beers PER NIGHT! (that fact was also laughed at by 2 of the Pantera guys on March 4th, 1992, in Vancouver, when they asked why I wouldn't drink with them. I told them I quit a few months ago... they said "Is that all you drank?" and laughed.
HOWEVER, one of them came over quietly later and asked how I "did it"...
SO back to the point... I realized I had a real problem when I noticed Oprah's crowd in utter disbelief that this Mom was drinking 8-10 beers per night... I was well over that. So that is the first time I decided I had a real problem and decided to quit right there and then.
The next day, I felt very ill but I ate lots and slept a lot.
BUT the 2nd day, I was watching TV and noticed what I thought was a moth or butterfly inside my shirt. I was not an insect: IT WAS MY HEART. I took my pulse and it was around 180 bpm. RESTING HEARTRATE.
I called 911 and said that my heart was literally seen through my chest. She said "sir, what kind of drug did you take, Cocaine? Speed?" I said "I don't do drugs!". She sent the ambulance asap and assumed it was a drug overdose.
Basically, I was poised for a heart attack. Literally a few more minutes and I would have had one. The doctors asked me a few things and then figured out I was going through withdrawal.
WOW! I was weened of alcohol slowly, then released.
I did NOT want to die. I love life, so I knew I could never do that again. So I didn't drink for 4 years after that, when i slowly introduced a few beers here and there... but it slowly crept up over the next 3 years until I realized "OK, I am not going back to that former addiction excess" so I stopped for good.
No AA. No help. I did a lot of reading on addiction and living with it ... I did it. decades of sobriety now.
But for most others, at this level of addiction, getting help is exactly what should be done. No shame, No blame. Getting/Asking for help actually shows strength and love of life.
So often people become so addicted to mask horrible things and a crappy start to life makes it hard to see that life IS worth living, no matter what the past was like.
Babbling over. I promise! Alexi and countless others DID want help... it was just beyond their capability to ask, get it and continue sobriety. If you have or think you have ANY addiction issues, get help: it shows you are strong and you WILL make your life special, no matter how crappy or hopeless things are or have been. IT JUST GETS BETTER.
I miss you, Alexi.


- Jeff Waters(Annihilator).
 

Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä tribuuttivideo on aikast hienoa kuultavaa. Kyllä se Melodinen metalli tulee tuossa alleviivattua. Varsinkin videon loppupuolella oleva Hate Crew sai ihon kananlihalle.



Tämä on kyllä todella kaunis sovitus. Kaunein mitä olen kuullut Bodomin biiseistä tehdyn.
Ja nimenomaisesti erityisesti tuo lopun HCDR saa kyllä ihon kananlihalle, ja silmiinkin saattaa samalla tulla roskia.

Muistuttaa juurikin myös siitä, että Alexi oli ennen kaikkea muusikko, eikä vain "pelkkä" kitaristi.
Jotenkin toivon, että tästä kuultaisiin ainakin tuo lopun HCDR pätkä sitten aikanaan Alexin muistokonsertissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös