Mainos

Children of Bodom

  • 368 267
  • 1 076

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tuosta saa kyllä vähän kuvaa, että kuinka hurja bändi oli aikanaan. Laiho aivan järjettömästä tikissä. Kova bändi.

Hyvää perspektiiviä antanee se, että noi jätkät oli parikymppisiä ja noi oli vuosia, jolloin esimerkiksi netti ei levittänyt kerralla kappaletta tai bändiä miljoonan suomalaisen tietoisuuteen. Silti soittimet pysyvät paremmin kädessä, kuin monella 20 vuotta kiertäneellä. Silti tuolla on porukka mukana ihan järjettömän kovalla menolla, eivät ihmettelemässä jotain ihme nimeä josta kukaan ei ole koskaan kuullut. Jotenkin mä diggaan siitä, miten hommasta näkyy ja kuuluu "rakkaus lajia kohtaan" ja musiikin opiskeluun pistetyt tunnit ja vuodet. Ja varsinkin Laihon kohdalla näkyi aivan loppuun asti.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Toimii. Surullinen ja innostunut fiilis samanaikaisesti kuvaa omiakin fiiliksiä. Annettavaa olisi vielä todellakin ollut.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Yhden kuuntelukerran jälkeen todettava, että toimiihan tuo. Ei mikään "unohtumaton klassikko", mutta kestää kuuntelua ja kehtaa tuota jakaa eteenpäin.

On kyllä ristiriitaiset fiilikset. Jos tuolta olisi tullut kasa sitä itseään, olisi ehkä helpompi olla huojentunut tai jotain. Että hyvä muusikko potkaisi tyhjää, mutta ainakaan ei jäänyt skeidaa tekevää ja Bodomin nimellä rahastavaa poppoota. Mutta toi kuulostaa siltä, että poppoolla olisi ollut oikeasti saumaa vääntää COBin parhaimpiin vertailun kestävää settiä. Tuo kappale ei yhden kuuntelun jälkeen sitä tee, mutta tuosta painaa kyky ja halu vääntää kunnon kamaa. Ihan tyylikäs lopetus Laihon uralle, musiikkimaailma menetti paljon.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Bodom after Midnightin eka biisi Paint the Sky with Blood. Toimii.

Oikein mainio siivu, ei mikään aivan superkova, mutta varsin hyvin taso pitää jos vertaa vaikka CoB:n viimeiseksi jääneen levyn materiaaliin. Olen jopa yllättänyt..

En tiedä onko se näin ikiwanhana 90-luvun bodomistina vain omassa päässäni, mutta vaikka biisin tekijästä ei voi erehtyä, niin silti tämä ei kuitenkaan kuulosta ihan 1:1 Children of Bodomilta. Syy on luultavasti se, että Wirmanin kosketinsoundi vain oli niin täysin uniikki ja jäljittelemätön kuin oli. Ja kun sitä ei tässä biisissä ole, niin se on se ratkaiseva ero. Mutta tässä tapauksessa asia olisi ollut vain hyvä, koska uusi kokoonpano olisi löytänyt omaa "klangia" musiikkiinsa.. mutta turha lähteä jossittelemaan yhtään sen enempää
 
Animal

Jäsen
Toimii. Surullinen ja innostunut fiilis samanaikaisesti kuvaa omiakin fiiliksiä. Annettavaa olisi vielä todellakin ollut.

Oon samaa mieltä. Aika hätkähdyttävää, että tuolla biisillä on melko vahvat melobläkkisvibat ja tavallaan jatkoa sille paluulle juurille joka alkoi jo viimeiseksi jääneellä COB levyllä. Ympyrä sulkeutuu, verenpunainen levyn kansi järvimaisemalla kuten Something Wildilla ja ainoastaan yksinäinen viikate maassa. Viikatemies on lähtenyt. Erittäin vahva symboliikka läsnä tässä "Bodomissa keskiyön jälkeen".

Tuolta löytyy virallinen video muutaman tunnin päästä.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Kylläpä muuten meni kylmät väreet läpi koko kehon, kun syynäsin tuon BAM- EP:n kannen kunnolla läpi.
Todella vahvaa symboliikkaa tässä kuten kirjoitit, ja ympyrä todellakin sulkeutui.

Sattumaa tai ei, niin tätä symboliikkaa ei olisi juuri kauniimmin voinut tehdä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ja musiikkivideo tulilla, tullee varmasti keräämään aika jykevät katsomisluvut..

Herra-mun-aikani-ties minkä näköinen Laiho on, sanalla sanoen haamu, hyvä jos edes sitä. Vielä monta kertaluokkaa sairaamman näköinen kuin 2019 edellisen levyn aikoihin, jäljellä ovat luut ja täysin värittömäksi muuttunut nahka. Liikkeistä ja koko fysiikasta näkee täydellisen voimattomuuden, mikä toki on varmasti todellinen kun yksikään sisäelin ei ollut enää toimintakuntoinen.. no keuhkot ilmeisesti jossain määrin, koska ääni toimii vielä ihan hyvin

Niin sitä hieno muusikko kirjaimellisesti vain kuihtui pois..

BODOM AFTER MIDNIGHT - Paint The Sky With Blood (Official Video) | Napalm Records - YouTube
 
Kyllä Allu tuossa harmaalta ja todella sairaalloiselta näyttää muihin verrattuna, mutta ei tuo minusta niin paha ole kuin v. 2019 jolloin elopaino huiteli ehkä 40-50 kg välissä.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulipa vielä monet kylmät väreet tälle päivälle tuota videota katsoessa.
Väkisinkin tuli vielä mieleen, että oliko tämä Alexin tapa sanoa jäähyväiset kaikille.

Varsinkin tuossa lopussa kohta jossa Alexi vetää soolon, johon Freyberg sitten yhtyy. Musta näyttää, että Alexi tekisi vielä pienen käsiliikkeen Freybergin suuntaan: tää on nyt sun homma jatkossa buddy :(

Kaunista ja koskettavaa.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
Kyllä Allu tuossa harmaalta ja todella sairaalloiselta näyttää muihin verrattuna, mutta ei tuo minusta niin paha ole kuin v. 2019 jolloin elopaino huiteli ehkä 40-50 kg välissä.
Mutta silloin oli energinen. Nyt näyttää kuin liikkuisi hitaasti viimeisillä voimillaan, milloinhan lie kuvattu?
 
ruoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Real Madrid,Skellefteå AIK
Onhan toi järkyttävän hyvä biisi, mitä olisikaan viel ollut tulossa..
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kuuntelu kuuntelun jälkeen ja aina vaan paranee. Mitä musiikkivideoon tulee, niin pari asiaa iskee silmään. Jos toi olisi tullut julki ennen Laihon kuolemaa, niin aika saatanan moni olisi ollut huolissaan Laihosta. Mies oikeasti näyttää tuossa surkealta. Ei vain siltä luurangolta, vaan täysin voimattomalta. Toisekseen, mua lämmittää Laihon paitavalinta. Impaled Nazarene on mulle bändinä erittäin tärkeä, Laiholla on historiaa ehkä bändin synkimmältä levyltä ja ihan valtavirtaa varsinkaan tuo paitamalli ei ole. Ja uskallan väittää, ettei Laihon tyylinen pitkän linjan muusikko vedä musavideolla ihan vain "mitä sattuu nyt olemaan aamulla puhtaana/päällä". Ja tuohon basistin liikuntaan mä tykästyin jo tän poppoon livekeikan videoita katsoen.

Saatana että tossa olisi voinut olla kova bändi koronan jälkeistä keikkamaailmaa ajatellen. Kuulostaa hyvältä, näyttää hyvältä (ulkonäköön en ota kantaa) lavalla ja karismaattinen "tuttu" pääjehu.

Väkisinkin tuli vielä mieleen, että oliko tämä Alexin tapa sanoa jäähyväiset kaikille.

Mä olen jo pitkään miettinyt eri kuvioita tässä. Sinänsä en usko Laihon tienneen/tiedostaneen maalllisen vaelluksen loppuvan pian. Uutta matskua oli kasattu, juuri ennen kuolemaa muistikuvien mukaan vähän EP:tä pidempi levysoppari oli kirjoitettuna ja hypetystä sen verran, ettei toi näyttänyt "ihan justiinsa" kuolevan toiminnalta. Ja karu fakta on se, että muiden bändin jäsenten suorittamisesta, historiasta, taidoista tai muusta riippumatta Bodom After Midnight oli yhtä kuin Laiho. Laiho oli se nokkajätkä, jonka takia toi porukka oli otsikoissa, jolla oli nimeä ja jonka pelkällä läsnäololla olisi saatu myytyä vaikka ämpäreitä ilmaisten ämpärien jonottajille. Jos kuolema oli ns. tiedossa ja tiedostettu, olisi tuolla allekirjoitettu eropapereita levypaperien sijasta.

Mutta, jollain tasolla silti uskon Laihon alitajuisesti tiedostaneen homman vakavuuden. Jos ei peili kertonut totuutta tai sitä totuutta ei halunnut nähdä, aika varmasti lääkäri ja/tai COBin jätkät sen näki ja kertoi. Tuskin muu poppoo laittoi alkuperäistä Bodomia jäähylle vain sen takia, että lapsuuden kaveri oli kusipää, paska jätkä tai jotain. Helpompi ja tuottavampi olisi ollut erota vaikka 6kk välein, korvata uudella jätkällä ja nauttia tuotoista. Samoin jos Laiho olisi jonkun ns. tribuutin halunnut faneille jättää, olisi homma hoidettu vähän toisin. Ei noita levytyssoppareita kirjoitettu ajatuksella "ajasta ikuisuuteen" ja noita paria BAMin keikkaa olisi markkinoitu vähän toisin, jos tiedossa olisi "ajan kohta loppuvan".

Freybergin puolesta tosin tuntuu pahalta. Norther oli mulle aikanaan erittäin tärkeä bändi. Vieläkin soi säännöllisesti ja N'n levyjulkkareissakin tuli käytyä, livenä aina kun mahdollista. Kova poppoo, jolla oli mun mielestä ajoittain jopa kovempi potentiaali kuin COBilla. Freyberg vain sattui liittymään poppooseen aikana, jolloin Pete de facto pisti bändin unten maille. Bodomiin tullessa vuorossa oli jokunen "tusinalevy" ja ihan OK lopetus, BAMissa sitten homma loppui äkillisesti bändin nokkamiehen kuolemaan. Vittu, tolla jätkällä olisi ollut sauma olla Suomen kovimmissa poppoissa viimeiset 10 vuotta, mutta joka kerta uutta yrittäessä homma on mennyt reisille. Hänestä riippumattomista syistä.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä olen jo pitkään miettinyt eri kuvioita tässä. Sinänsä en usko Laihon tienneen/tiedostaneen maalllisen vaelluksen loppuvan pian. Uutta matskua oli kasattu, juuri ennen kuolemaa muistikuvien mukaan vähän EP:tä pidempi levysoppari oli kirjoitettuna ja hypetystä sen verran, ettei toi näyttänyt "ihan justiinsa" kuolevan toiminnalta. Ja karu fakta on se, että muiden bändin jäsenten suorittamisesta, historiasta, taidoista tai muusta riippumatta Bodom After Midnight oli yhtä kuin Laiho. Laiho oli se nokkajätkä, jonka takia toi porukka oli otsikoissa, jolla oli nimeä ja jonka pelkällä läsnäololla olisi saatu myytyä vaikka ämpäreitä ilmaisten ämpärien jonottajille. Jos kuolema oli ns. tiedossa ja tiedostettu, olisi tuolla allekirjoitettu eropapereita levypaperien sijasta.

Mutta, jollain tasolla silti uskon Laihon alitajuisesti tiedostaneen homman vakavuuden. Jos ei peili kertonut totuutta tai sitä totuutta ei halunnut nähdä, aika varmasti lääkäri ja/tai COBin jätkät sen näki ja kertoi. Tuskin muu poppoo laittoi alkuperäistä Bodomia jäähylle vain sen takia, että lapsuuden kaveri oli kusipää, paska jätkä tai jotain. Helpompi ja tuottavampi olisi ollut erota vaikka 6kk välein, korvata uudella jätkällä ja nauttia tuotoista. Samoin jos Laiho olisi jonkun ns. tribuutin halunnut faneille jättää, olisi homma hoidettu vähän toisin. Ei noita levytyssoppareita kirjoitettu ajatuksella "ajasta ikuisuuteen" ja noita paria BAMin keikkaa olisi markkinoitu vähän toisin, jos tiedossa olisi "ajan kohta
Tosi hyvä kirjoitus sulta kokonaisuudessaan!
Ehkä totuus Laihoin aivoituksista löytyy jostain tästä välimaastosta.

Samoin erittäin hyvä näkökulma Freybergin tilanteesta. Itsestäkin tuntuu tosi pahalta kundin puolesta. Varsinkin mitä kävi BAM:n kanssa; eli matto vedettiin tylysti jalkojen alta.
Kuitenkin kyseessä on ihan hyvä kepittäjä.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Itsestäkin tuntuu tosi pahalta kundin puolesta. Varsinkin mitä kävi BAM:n kanssa; eli matto vedettiin tylysti jalkojen alta.
Kuitenkin kyseessä on ihan hyvä kepittäjä.

Ehdottomasti, musiikista mitään ymmärtämättömän ja täysin epämusikaalisen musiikin suurkuluttajan näkökulmasta Freyberg on mies, jolla on kyvyt "päästä mihin vaan" ja silti olla väärässä paikassa ihan koska tahansa. Norther olisi voinut olla "COB vol 2 toiseen potenssiin", mutta käytännössä bändi kuoli Peten lähdettyä "täysipäiväisesti" Ensiferumiin. Ei noiden olisi tarvinnut valita Freybergin liittyessä "ketä sattuu". Ja jos sut saatana pistetään käytännössä Roope Latvalan saappaisiin COBiin, niin mun musiikkimausta tai -tietämyksestä riippumatta joku ihan ammatti-ihminenkin on pitänyt ihan kohtuullisena kepittäjänä. Sen jälkeen jos kelpaat entiselle bändikaverille Laiholle, niin jotain on tehty oikein.

Mutta silti, en usko Laihon tuossa "siirtäneen soihtua". Freybergin nimellä ei myydä sitä normaalia "lähipiiriä" enempää albumeita, saada levytyssoppareita tai mietitä Jenkkien valtaamista. Kyvyt hänellä on jo historian perusteella olla osa jotain suurempaa, mutta ei olla "se muista erottava tekijä". Musiikkibisnes on siitä raaka laji, että tuossa ei tarvitse olla ns. paras. Riittää, kun olet se massoihin eniten uppoava tai massoja eniten liikuttava. Laihon kuoleman jälkeen, varsinkin kun se tapahtui näin pian bändin startista, en jaksa uskoa minkään uskottavan porukan voivan uskottavasti pitää sanaa "Bodom" nimessään, oli varsinaista COB-linkkiä tai ei. Ja jos toi bändi jatkaa jollain "Bloodpainted Skies" nimellä, en usko sen saavan yhtään "perinteistä hevibändiä" hypeä aikaan. Joku "Bodom vol III" tai "BAM after Laiho" taas puolestaan... Noh, olisivat väärin.

Jotenkin mulla on fiilis, että tuossa oli Freybergilla pöydässä tupla ja kuitti. Laihon siivellä ja COBin nimellä raidattuna oli sauma ottaa statusta (Suomi)metallin eturivistä. Tuossa kun Laiho olisi edes pari vuotta pysynyt pidempään hengissä ja CV:ssä legendaarinen tai pari vähintään menestynyttä albumia, olisi ollut aineksia olla "roopelatvala VOL II" ja kokemusta handlata ties mitä. Ja jos ennen Laihon kuolemaa tälläkin palstalla huolestuttiin Laihosta ennen kuolemaa, niin aivan varmasti Freyberg jatkuvasti vierellä kulkeneena näki enemmän. Ja Freybergia en pysty sinänsä arvostelemaan Laihon mukana kulkemisesta, jos se "hauraalta" näyttävä esiintyy skarpisti, voi "väärä diagnoosi" maallikolta tulla ihan tuosta vaan. Mun on helvetin helppo huudella parin kuvan ja videon perusteella jälkiviisaana kohta tulevasta kuolemasta. Aika varmasti Freybergin kengissä olisi tehnyt aivan samoin Laihon kutsuessa soittamaan yhdessä. Ja jos Laiho potkaisisi, kuten kävi, tyhjää, niin ei se vähennä Freybergilta mitään. Korkeintaan esti sen, ettei ollut soittamassa menestyvässä porukassa Laihon "graveyard crewin" kanssa. Termi keksitty itse.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Alexi vaikutti niillä syksyn keikoilla ihan hyvävointiselta, monen mielestä selvästi oli parempi meno kuin COBin loppuvuosina. Tässä pätkässä, joka on siis pari kuukautta myöhemmin kuvattu, näyttää kyllä paljon heikommalta. Kyllä harmittaa hänen kohtalonsa kaikkiaan.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vuoden 2019 jenkkirundilla Allu oli sen verran heikossa hapessa, että hänet piti taluttaa pois lavalta. Alkoholia hän ei oikeastaan tuolla reissulla käyttänyt, mutta yleiskunto oli todella heikko.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kyllähän tuon Bodomiksi tunnisti - jopa vähän liiankin hyvin. Allekirjoittaneelle tapahtui nimittäin jälleen kerran Bodom-ilmiö. Kun Bodom julkaisee uutta tuotantoa, ensimmäinen kuuntelukerta kuulostaa joka kerta oudolta. En muista RRF-levyn jälkeen kertaakaan (ainakaan yksi kerrallaan julkaistavien biisien kohdalla) diganneeni menoa ekan kuuntelukerran jälkeen. Ekan kerran jälkeen sitä funtsii, että onpas taas ajauduttu kauas ensimmäisten albumien menosta. Tokalla kuuntelukerralla sitä pystyy paremmin unohtamaan menneet levyt ja suhtautumaan tähän uutena biisinä vailla mitään vanhojen muistelua. Ja kolmannen kerran jälkeen sitä huomaa saaneensa korvamadon, jota täytyy kuunnella uudestaan ja uudestaan.

Kuuntelin eilen biisin kahdesti ja tänään kolmannen kerran musavideon kera. Jälleen kerran tapahtui sama ilmiö. Ekalla kuuntelukerralla sitä vertasi COB-tuotantoon, tokalla kerralla pääsi paremmin nauttimaan uudesta musasta ja nyt musavideon kera nautittuna huomaan miten biisi jää jyskyttämään takaraivoon. Tyylille uskollisesti loppuun asti.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alexi vaikutti niillä syksyn keikoilla ihan hyvävointiselta, monen mielestä selvästi oli parempi meno kuin COBin loppuvuosina. Tässä pätkässä, joka on siis pari kuukautta myöhemmin kuvattu, näyttää kyllä paljon heikommalta. Kyllä harmittaa hänen kohtalonsa kaikkiaan.
Viime toukokuussa tosiaan Laihoon törmäsin lähikaupassa, ja yhteiskuva otettiin, ja muutama sana vaihdettiin. Tuolloin mies vaikutti tosi hyväkuntoiselta ja skarpilta.
Ainoastaan Allun ääni oli aivan käheä, mutta ajattelin sen varmaan johtuvan siitä, että treeniksellä on vain karjuttu keuhkot pihalle
Muistan ajatelleeni ja toivoneeni tuolloin, että miehen terveysongelmat olisivat jo parempaan päin.

Juhannuksenahan Laiho postasi sitten Instagramiin kuvia, joissa otti bisseä.
En tiedä jäikö loppuvuodelle sitten putki päälle, mutta joka tapauksessa tilanne kyllä eskaloitui muutamassa kuukaudessa tosi pahaksi, ainakin mitä miehen habituksesta pystyi sanomaan :(
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Ja musiikkivideo tulilla, tullee varmasti keräämään aika jykevät katsomisluvut..

Herra-mun-aikani-ties minkä näköinen Laiho on, sanalla sanoen haamu, hyvä jos edes sitä. Vielä monta kertaluokkaa sairaamman näköinen kuin 2019 edellisen levyn aikoihin, jäljellä ovat luut ja täysin värittömäksi muuttunut nahka. Liikkeistä ja koko fysiikasta näkee täydellisen voimattomuuden, mikä toki on varmasti todellinen kun yksikään sisäelin ei ollut enää toimintakuntoinen.. no keuhkot ilmeisesti jossain määrin, koska ääni toimii vielä ihan hyvin

Niin sitä hieno muusikko kirjaimellisesti vain kuihtui pois..

BODOM AFTER MIDNIGHT - Paint The Sky With Blood (Official Video) | Napalm Records - YouTube
Tää on kyllä hiton hyvä biisi, surullinen olo kun miettii mitä sieltä olisi vielä voinut tulla. Mulla iskee vähän samanlainen olo kun nuorena jäbänä, Freddie Mercuryn kuoleman aikoihin. Sieltä tuli huikeaa kamaa ulos mihin tuutattiin kaikki energia mitä ukosta irtosi, Laiholla varmaan aika sama tässä. Ja tosiaan viimeinen video, toki Laiho ei ihan niin pahalta näytä kuin FM aikoinaan, joka kuvattiin mustavalkoisena peittämään kasvojen pahimmat kohdat. Luulen että tulen katselemaan tätä -Paint The Sky With Bloodia vielä vuosikymmenen ja kahdenkin päästä aina joskus, kun oluet kaivetaan esiin ja otetaan sellainen tietty hetki musan äärellä. Unohtumatonta kamaa.

E: Tässä aika ahkeran kuuntelun aikana mulla on vähitellen Platitudes and Barren Words noussut aika isosti omissa suosikeissa.

E2: Miten muuten tuo Paint The Sky With Blood, jostain tuosta 2:40 alkaen, siitä tulee jotain mieleen mutta en saa päähäni. Uppoaa korvien väliin aika lujaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös