Maailman paras Alexi Laiho on nyt viimein kuunneltu ja kirjaan tänne tuoreet fiilikset ylös. En ole vielä yhtään somekeskustelua (pl. Jatkoaika) lukenut tästä, täytyy vielä väijyä Muusikoiden.netin ketju läpi, koska siellä näytti olevan nopealla vilkaisulla hyvää keskustelua.
Kuuntelun jälkeen ihan ok fiilis sarjasta. Kaksi viimeistä jaksoa ovat selvästi parhaat, eli kun puhutaan Laihon ongelmien kärjistymisestä, bändin lopettamisesta ja herran kuolemasta. Nuo pätkät varmaan kuuntelen vielä joskus uudelleen. Kuolemasta kertovat osuudet meinasivat nostaa itsellekin tippaa linssiin, kun Janne, Jaska, Henkka ja osaltaan myös Jussi69 ja Heta Hyttinen muistelivat vuodenvaihdetta 2020.
Sen sijaan muut podcastin osat olivat aika kädenlämpöistä tavaraa. Hyvänä mittarina onnistumiselle voi pitää sitä, että tekeekö niitä mieli nauttia uudelleen ja oma näkemykseni on, että ei toinen kuuntelukerta anna enää mitään uutta.
Yleisesti Alexista jäi vähän sellainen mattinykäsmäinen kuva. Molempia herroja yhdistää ainakin oman lajinsa ylivoima ja huima maine osaajana, kansaan uppoava renttuimago, selvin päin siviilissä ujoa/arkaa, kohteliasta ja ystävällistä, mutta alkoholin ottaessa valtaa sattuu ja tapahtuu enemmän. Niin ja pienikokoisia herroja, joilla on siitä johtuen ehkä vähän itsetuntohaasteita ja vähän sellainen hällä väliä asenne normaaliin arkeen.
Minulle yllätyksenä tuli se, miten "kädetön" Laiho oli siviilielämässä. Vähänhän se avioliitokohu Kimberlyn kanssa antoi osviittaa tuosta, mutta silti podcastissa etenkin assari Susanna Laamasen tarinointi vähän yllätti. Kenties Alexin vanhemmat tekivät pojalleen pienen karhunpalveluksen, kun tämä sai peruskoulun jälkeen muuttaa omaan asuntoon perheen kellariin vailla sen suurempia arkirutiineja. Aika käsittämättömällehän tuo kuulosti, että automiehenä profiloitunut Laiho oli nakittanut vaikka autojen katsastusajankohtien selvittämiset ja autojen huollot assarilleen, kaikesta muusta sitten puhumattakaan. Laiho ei ymmärtääkseni oikein koskaan tykännyt tietokoneista tai älylaitteista ja oli niiden kanssa aina huono. Ei siis ihme, että arkiset asiat laskujen maksusta lentolippujen varaamiseen jäivät Suskille. Laiho taisi olla myös aika paljon naisten vietävissä. Olin laskevinani, että siinä ei jäänyt juuri yhtään väliä Kimberly Gossin, podissa vierailleen Lauran(?), Kristen Mulderigin ja Kelly Wrightin väliin. Ehkä tämäkin kertoo sitä, että mies ei oikein yksin pärjännyt arkisissa asioissa.
Tuokin on vähän harmi juttu, että paljonkohan Laiholta jäi solmimatta hyviä yhteistyösopimuksia ihan vain sen takia, että oli vähän kädetön kaveri? Tähän päälle kun hänellä oli aika pahoja vaikeuksia luottaa ihmisiin, niin varmasti vaikea lähtökohta yhteistyökuvioille. Vaikka rahaa tulikin, niin lähes kaikki taisi lopulta mennä erilaisiin hurvituksiin. Jaska mainitsi podcastissa esimerkikinä extemporena ostetut ensimmäisen luokan lentoliput Ausseihin viimeisen puolison luo.
Harjoittelun määrää korostetiin mukavasti, vaikka sen jo tiesinkin. Se tuli minulle uutena tietona, että Alexander Kuoppala ei ollut kovin kummoinen kepittäjä ennen Bodomiin tuloa. Laiho pakotti vain treenaamaan sen verran paljon, että Alestakin saatiin jonkinasteinen kitarasankari. Kuoppalan mukanaolo oli podcastin parhaita puolia, hän on ollut Bodomista harmillisen hiljaa viimeiset 20 vuotta, poislukien se tässäkin ketjussa ruodittu HCDR-paneeli noin vuoden takaa. Toivottavasti Kuoppala saa vielä enemmän aikaa mediassa, sillä hänellä on todellakin tarinoita kerrottavanaan.
Samy Elbannan roolia oli tässä ketjussa vähän jo haukuttu, mutta minulle Elbanna oli ihan asiallinen lisä podiin. Se kitarasoolon perkaaminen meni minulta kyllä täysin ohi, en tajunnut hommasta yhtään mitään enkä edes tunnistanut sitä sooloa. Muutenkin olisin kaivannut podiin lisää musiikkia ja vaikka Laihon omia kommentteja arkistojen kätköistä. Moni kohtaus olisi myös sopinut paremmin videoformaattiin kuin podcastiin, esimerkiksi Laihon Ihmemies-rummutus.
Jos Elbanna oli positiivinen yllätys, niin vastaavasti taas Vesku Jokisella ei tuntunut olevan oikein mitään annettavaa podcastille. Niistä muisteluista ei jäänyt oikein mitään käteen, samat tarinat on kuultu jo Bodomin pojilta paremmin kerrottuina. Veskusta jäi myös vähän yksinkertainen kuva, kun tämä julisti kovaan ääneen Laihon kuoleman kohdalla, että hänelle tuli se alkoholisti ja huono kunto täysin yllätyksenä, ja että tietäessään hän olisi laittanut sille stopin. Minulle jäi vähän sellainen kuva, että ei Jokinen ihan hirveästi Laihon kanssa ollut ilmeisesti tekemisissä viimeisinä vuosina, tai että kuvitteleeko Vaasan punkkari, että muut eivät olisi jo yrittäneet saada Laihoa hoitoon?
Siitä toki pisteet, että Kylähulluista riitti tarinaa. Tätä suomalaisen musiikin tähtikokoonpanoa ei tunnu kukaan enää muistavan, kiitos epäkorrektien kappaleiden. Oli hienoa kuulla Kylähullu-kamaa, vaikka mitään uutta se ei tarjonnutkaan ja virheitäkin riitti (näistä lisää myöhemmin). Impaled Nazarene taas harmillisesti jätettiin yhteen lauseeseen, ehkä samoista epäkorrekteista syistä.
Roope Latvala oli sivuutettu podista aivan kokonaan, samoin Kimberly Goss. Molemmat ovat olleet Laihon uralla sen verran suuressa roolissa, että kyllä näistä olisi pitänyt enemmän tulla tarinaa kuin ohuet maininnat. Ymmärrän sen, että kaksikko ei ole nyt "huudossa", mutta kai heitä olisi silti voinut edes jollain tavalla käsitellä? Samoin Laihon viimeinen "vaimo" jäi mainitsematta nimeltä, mutta hänestä tehtiin aika iso roisto alkoholismin pahentajana.
Sanottakoon se, että en ole hirveästi näiden nykyaikaisten sarja-podcastien ystävä, missä editoidaan ihmeellisiä äänitehosteita ja muita jaksoihin, tai editointipöydällä leikataan ja liimataan kamaa sinne ja tänne. Tämä teki podcastin kuuntelusta välillä aika turhauttavaa, kun sinne piti lisätä jotain ohi kiitävien autojen ääniä tai lumihangen rapinaa. Eikä ne äänet liittyneet millään tavalla siihen hetkeen. Esimerkiksi metron kiihdytyksen ääni ja Jussi69 muistelee seuraavaksi Laihon kuolemaa, mitä vittua?
Välillä oli myös ihan naurettavaa tunnelmointia, joka ei tuonut mitään sisältöä mihinkään. Anssi Kipon studiosta kerrottiin ummet ja lammet ulkoisesti rumasta rakennuksesta jonka sisällä liikutaan sokkeloisilla käytävillä villasukissa, seinillä on kiveä ja vanhaa puuta. Mitä tuo edes tarkoittaa?
Outo oli myös se kahden hostaajan linjaus. Kuvittelin tämän olevan toimittaja Pauliina Grymin projekti, mutta siellä oli joku toinen heebo välillä studiossa spiikkaamassa/komppaamassa outoja juttuja. Ylipäätään ne Pauliinan omat välispiikit olivat aika heikkoja, hän yritti vetää jollain ihme blogityylillä omia ajatuksiaan kuriin, kertoen joskus samat asiat uudelleen, mitä joku "oikea vieras" oli juuri todennut. Minuun ei uppoa nämä podcastit, missä semituntematon juontaja alkaa vetämään jotain omaa showta. Sama ongelma kävi Inkeri Alatalon hostaamassa Sadan euron Edelfeltin kanssa, jossa Edelfetin sijaan puitiin paikoittain enemmän juontajan henkilökohtaista elämää.
Pahasti jäi myös kuva siitä, että Pauliina Grym ja tämä kakkosmies eivät oikeasti olleet kovin syvällä Laihon tai Bodomin kuvioissa. Tuo Bodari-lempinimen käyttö antoi jo vähän kuvaa siitä, mutta monesta muustakin pikkutekijästä paistoi se homma läpi. Esimerkiksi Laihon haudalla kaksikko kävi ensimmäistä kertaa vasta podinauhoituksissa ja sielläkin ihmeteltiin sellaisia asioita, joista on uutisista ja someista nähnyt vaikka ja mitä näiden parin vuoden ajan, mitä hauta on ollut olemassa. Kaksikkohan tuntui ihmettelevän tyyliin sitä, että siellä on oikeasti käynyt faneja ja sinne on jätetty tavaraa. Itse kun seuraan Instagramissa paljon COB-liittyviä henkilöitä, niin somen kautta tulee melkein nähtyä reaaliajassa haudan tilannetta viikottain jonkun käyttäjän toimesta.
Ikävän sivumaun jätti myös se, että podcast oli pullollaan erilaisia pieniä virheitä, etenkin vuosilukujen suhteen. Kuuntelin podit autossa samalla keskittyen kartalla pysymiseen, mutta näin puolivaloillakin onnistuin poimimaan lukuisia virheitä vaikkapa vuosiluvuissa. Klamydian Seokset -tribuuttilevy ilmestyi 2003, ei 2004 kuten podissa sanottiin. Kylähullujen Peräaukko sivistyksessä julkaistiin 2007, kun podissa sanottiin 2008. Ja Kylähullut lopetti Lillmanin kuolemaan vuonna 2012 (ollen epäaktiivinen jo monta vuotta ennen sitä), vaikka podin mukaan Lillman kuoli 2011. Nämä kaikki olisivat olleet ihan Wikipediasta tarkistettavissa, joten ihmettelen tämäntapaisten virheiden päätymistä podiin.
Kaikista noloin virhe podcastissa oli kuitenkin se, että kun alettiin puhumaan Bodom Afren Midnightista. Grym kertoo siinä bändin ensimmäisen keikan olleen Tavastialla 2021. Piti ihan kuunnella se kohta uudelleen, että eihän se nyt oikeasti sanonut tuota väärin. Laiho oli ollut tuolloin jo melkein vuoden kuolleena. Tosi noloja virheitä, ja en ymmärrä, että miten kukaan ei noita ole huomannut. Podcastin projektitiimihän Ylen puolesta oli tosi mittava, lähes kymmenhenkinen, eikä kenelläkään osu moinen korvaan. Voin vain kuvitella, mitä kaikkia virheitä jäi minulta huomaamatta.
Edellä mainituista syistä podcast ei jättänyt kovin ammattimaista tai asialle oikeasti innostunutta kuvaa, eikä täten noussut miksikään aikaa kestäväksi klassikoksi.
Jännä nähdä, tuleeko joskus toiste vielä samanlaista tai vähän parempa Laihoon keskittyvää dokumenttia, formaatista riippumatta. Janne, Jaska ja Henkka ovat pian antaneet varmaan kaikkensa Laihoon liittyen, mutta muilta on jäänyt vielä sanaiset arkut avaamatta. Sitähän myös Pauliina ansiokkaasti huomautti podissa, että alkuperäinen COB-kolmikko oli tyyliin ainoat, jotka viitsivät puhua edes vähän kriittisesti Laihon viimeisistä heikommista vuosista.
Tulipas tähän nyt paljon ajatuksia. Katsotaan nouseeko vielä jotain lisää, kun alan käymään läpi somekeskustelua.