Mainos

Children of Bodom

  • 368 242
  • 1 076

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joo ja toi ruumisarkku-juttu oli ainakin itselleni uutta tietoa. Sitä tuossa jutussa ei taidettu sanoa, että vaikka vikaksi jääneellä kiertueella homma pistettiin katki, niin kesälle 2020 oli ehditty jo myydä keikkoja, jotka menivät lopetuspäätöksen myötä.
Toki ne keikat olisi peruttu joka tapauksessa koronan takia. Siitäkin Janne sanoi jossain haastattelussa että onnekseen päättivät lopettaa jo 2019. Olisi jäänyt paljon huonompi fiilis koko hommasta jos jäähyväiskiertue olisi lässähtänyt keikkojen peruuntumiseen.
 

Animal

Jäsen
Oli mulle eräänlainen tiedonmurunen että vikalla tourilla muut pojat oli tehnyt eräänlaisen väliintulon, vapaasti suomennettuna. Ja että Laiho oli saanut siitä valtavat raivokohtaukset. Toki tiedossa oli että kiertue oli jäädä kesken riitelyn takia mutta mennyt ohi noinkin tarkka kuvaus tapahtuneesta.
Sanoisin, että kyllä tuo tosiaan kokonaan kannattaa lukea. Vaikkei varsinaisesti mitään uutta, niin siinä on paljon sellaista, mikä laajentaa ymmärrystä kuinka syviä bändin sisäiset ongelmat olivat ennen lopettamispäätöstä ja kuinka huonoon kuntoon Laiho niin henkisesti kuin fyysisesti oli itsensä saanut ajettua.

Vähän jopa surullinen fiilis jäi, kun tuota luki. Tavallaan helppoa asettua Laihon lapsuudenkaveri Jaskan saappaisiin, jolla oli tuon mukaan alkanut valua kyyneleet silmistä, kun Laiho oli ensimmäisen kerran luvannut ettei sössi enää keikkoja ryyppäämisellä ja työhommat hoidetaan jatkossa selvin päin. Tai kuinka Janne piti sitä tärkeänä muistona, kuinka Laihon kanssa olivat viimeisen albumin kosketinraidat vetäneet "narulle" ns. vesilinjalle ja viettäneet pitemmän pätkän aikaa yhdessä selvinpäin musiikin parissa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers


Tuli kuunneltua tämä nyt kun oli aikaa.

Ensinnäkin, miksi Samy Elbanna oli pyydetty tähän mukaan? Olkoot kuinka kova kitaristi, biisintekijä tai Bodom fani tahansa, mutta mitään lisäarvoa mies ei mukanaan tuonut. Päinvastoin, puolituntia tuhlattiin aikaa, kun Samy hoki "niinku niinku niinku niinku tiätsä niinku niinku tiätsä obviosly niinku".

Jannen, Jaskan ja Henkan jutustelua oli mukava kuunnella, ainoa että aika loppui kesken. Vähän särähti korvaan Jaskan ja Jannen kommentit Anssi Kiposta, mutta ehkä ne oli sanottu pilke silmäkulmassa, mikä ei näin spotifyn kautta välittynyt.

Tulevasta kirjasta paljastivat, että näillä näkymin julkaistaan 2025. Ehdoton pakkohankinta.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Elbannalla on joku Laihon kitarointiin liittyvä kurssi tms. eli on perehtynyt sen soittoon. Mutta joo, aika turha osio tuossa ja raskasta kuunneltavaa.
No siis onhan Elbanna paljon muutakin. Laihon bändikaveri, ystävä, COB-fani ja jonkinlainen Laihon kotimainen manttelinperijä. Mutta kyllä, vähän turhalta kiinnitykseltä vaikutti podcastiin. Elbanna ja Laihokin alkoivat ystävystyä vasta Laihon viime vuosina, jolloin Alexi oli ymmärtääkseni jo aika pahasti päihdekoukussa eikä enää "oma itsensä". Paljon kiinnostavampaa olisi kuulla vaikkapa Vesku Jokisen analyysiä Laihosta vajaan 20 vuoden yhteistyön osalta.

Esiintyjäksi Elbannan artikulaatio on todella heikkoa, tämä on tullut huomattua jo parin muunkin kotimaisen podcastin muodossa. Niinku niinku-jaarittelua ja aika lennokasta vastausta joskus jopa ohi kysymyksen. Eikä voi edes päihteiden piikkiin pistää, kun Elbanna elää nyt jotain streittari-elämänvaihetta.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Olisin toivonut, että tuo puolitoista tuntia olisi käytetty nimenomaan Jannen, Jaskan ja Henkan kanssa. Aika pintapuolisesti raapaistiin asioita, ja kiire tuntui kotisohvalle asti.

Eipä kyllä podcastin vetäjäkään ollut kovin skarppina. Kysymykset rönsyili, ja tuntui että punainen lanka puuttui.
 
Eikä voi edes päihteiden piikkiin pistää, kun Elbanna elää nyt jotain streittari-elämänvaihetta.

Ja siitä lienee kiittäminen Laihon kohtalon. Sen myötähän Elbanna raitistui täysin. Ja on muuten kova juoksija nykyisin. Ilmeisesti juoksee edelleen vuoden jokaisena päivänä.

Muutenkin tuo ”jotain streittari-elämänvaihetta” särähti korvaan ja tuntui vähättelyltä. Täältä ainakin hattu nousee päihteettömyydelle ja urheilemiselle. Kunpa tässä maassa useampi seuraisi tätä esimerkkiä, niin aika monta ongelmaa poistuisi.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Ja siitä lienee kiittäminen Laihon kohtalon. Sen myötähän Elbanna raitistui täysin. Ja on muuten kova juoksija nykyisin. Ilmeisesti juoksee edelleen vuoden jokaisena päivänä.

Muutenkin tuo ”jotain streittari-elämänvaihetta” särähti korvaan ja tuntui vähättelyltä. Täältä ainakin hattu nousee päihteettömyydelle ja urheilemiselle. Kunpa tässä maassa useampi seuraisi tätä esimerkkiä, niin aika monta ongelmaa poistuisi.
Jep, podcastia en ole kuunnellut mutta Elbanna on hieno mies ja hienon elämäntapamuutoksen on tehnyt, aikamoista biletystä se Lost Societynkin meno oli aikoinaan.
 

Animal

Jäsen
Muutenkin tuo ”jotain streittari-elämänvaihetta” särähti korvaan ja tuntui vähättelyltä. Täältä ainakin hattu nousee päihteettömyydelle ja urheilemiselle. Kunpa tässä maassa useampi seuraisi tätä esimerkkiä, niin aika monta ongelmaa poistuisi.

Mä kyllä tulkitsin itse tuon streittari -kommentin niin, että artikulaatio on hämmentävää ilmeisesti vesiselvälle kaverille, kun puheessa kuulostaa lähinnä loppuaikojen Laihon ja Andy McCoyn yhteiseltä lapselta.
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No siis onhan Elbanna [...] jonkinlainen Laihon kotimainen manttelinperijä.

Mantelinperijä? Laihon perintö on lukuisat metallimusiikin klassikkoalbumit sekä linjakas ja koherentti tuotanto alusta loppuun. Elbanalla ei ole noista edes jälkimmäistä. Sen sijaan muistan jo joskus 2014 kovaan ääneen julistetun, että tässä meillä on seuraava CoB. Ehkä kannattaisi tehdä enemmän ja puhua vähemmän.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ja siitä lienee kiittäminen Laihon kohtalon. Sen myötähän Elbanna raitistui täysin. Ja on muuten kova juoksija nykyisin. Ilmeisesti juoksee edelleen vuoden jokaisena päivänä.

Muutenkin tuo ”jotain streittari-elämänvaihetta” särähti korvaan ja tuntui vähättelyltä. Täältä ainakin hattu nousee päihteettömyydelle ja urheilemiselle. Kunpa tässä maassa useampi seuraisi tätä esimerkkiä, niin aika monta ongelmaa poistuisi.
Streittari-elämänvaiheessa oli vähättelyä mukana, mutta ei suinkaan pelkistä päihteiden jättämisestä. Onhan tuo Lost Societyn imago tehnyt täyden 180 asteen käännöksen ja etenkin viime vuosina Elbannakin on muuttunut aivan toisenlaiseksi rokkariksi millainen hän oli aikoinaan. En sano, että rokkarin pitää vetää kaksin käsin päihteitä ja sekoilla, mutta se röytävä skeittaripunkkari toimi itselle huomattavasti paremmin kuin nykyinen emotyylinen Elbanna. Ja yhteisten tuttujen kautta kuultuna herran luonnekin on muuttunut vähän diivamaisempan suuntaan, kun ennen vanhaan hän oli yhteistyökykyisempi.

Elbannan raitistumisessa on varmasti vaikutteita Laihon kohtalosta, mutta suurin kipinä rattiuteen tuli rokkarin elämänhallinnallisista syistä. Huomatkaa kuitenkin että korkki meni kiinni jo kaksi vuotta ennen Laihon kuolemaa. En nyt avaa asiaa sen enempää kun asia ei ole suureen tietoisuuteen päätynyt, mutta Elbannan raitistumispäätöksen takana on myös ei niin iloisia syitä. Täydet pisteet hänelle kuitenkin siitä, että tajusi omat rajansa jonka jälkeen kannattaa lopettaa dokaaminen. Olisi tehnyt hyvää monille muillekin rokkareille.

Se Lost Society -offtopicista COB:n ketjussa.
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Kiitos ensimmäiseksi jaksosta ja podcastista ketjuun vinkanneille. Tuli kuunneltua tämä jakso viime viikolla ekana Kasarin Lapset -podcastina. Kiinnostavaa kuunneltavaa oli, vaikkei nyt mitään suurempaa uutta tainnut tullakaan. Se jäi toki uutena juttuna mieleen, miten kaverit kuvasivat studioon menoa ikuisesti streessaavana juttuna. Rima oli oikeasti ja oman pään sisällä ehkä vielä enemmän korkealla Laihon liidatessa nauhoittamista. Lisäksi oli jännä, että ulkomuistista soittivat nauhoitukset varsin pitkään ennen kuin biisejä alettiin kirjoittaa ylös.

Itsekin vähän virnuilin tuolle Elbanan niinku-finglish-tyylille. Tuli mieleen ilmiö, jossa suomalainen on asunut pari kuukautta ulkomailla ja sen jälkeen reteästi unohtanut tämän Härmän sanaston tyystin. No, kukin tyylillään ja antaa muiden ihmetellä.

Viimeisen viikon aikana on tullut tutustuttua laajemminkin Kasarin Lapset -podcastiin. Hyvää ja mukavan kompaktia tarinaa rokkidiggareille. Avaa myös hyvin bändien taustoja ja tarinoita niille, joihin bändit kolahtavat, mutta nuoresta iästä johtuen ei ole päässyt elämään näitä hetkiä itse. Ja sitten tietenkin varmasti oma nostalgia-arvonsa on myös heille, jotka ovat aikakausia aktiivisesti eläneet.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ei sentäs dramatisoitu äänisarja kuten muutamista artisteista ja bändeistä on tehty. Onkohan sellasta muuten tuloillaan kesällä 2024? (e. Maarit Hurmerinta).


 
Viimeksi muokattu:

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Ei sentäs dramatisoitu äänisarja kuten muutamista artisteista ja bändeistä on tehty. Onkohan sellasta muuten tuloillaan kesällä 2024? (e. Maarit Hurmerinta).


Mielenkiinnolla odotan tuota podcastia, hyvältä vaikuttaa ainakin nuo jaksojen kuvaelmat. Tuli pari päivää sitten vierailtua Alexin haudalla Malmilla, kyllähän tuo yhä hiljaiseksi vetää kun tuijotat nimeä siinä kivessä ja mietit paljonko miehen musiikki elämääsi on antanut.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pari jaksoa nyt kuunneltu tuota eilen ilmestynyttä Ylen Maailman paras Alexi Laiho podcastiä. Ei nyt mitään järisyttävää kamaa ole, mutta ihan kuunneltavaa. Ainoa mikä itseäni häiritsee kohtuu paljon on se, että bändiä kutsutaan bodareiksi. Ainakaan omassa kuplassa en ole koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään kutsuvan Children Of Bodomia bodareiksi.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pari jaksoa nyt kuunneltu tuota eilen ilmestynyttä Ylen Maailman paras Alexi Laiho podcastiä. Ei nyt mitään järisyttävää kamaa ole, mutta ihan kuunneltavaa. Ainoa mikä itseäni häiritsee kohtuu paljon on se, että bändiä kutsutaan bodareiksi. Ainakaan omassa kuplassa en ole koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään kutsuvan Children Of Bodomia bodareiksi.
Jep, sama homma, ikinä kuullut. Onko tuo nimi muka ollut yleinen. Ei muuten haittaisi mutta kun jatkuvalla toistolla tuota täytyy hokea.

Kolme jaksoa takana, eniten tähän mennessä korvaa höristänyt kohta jossa Seppälä kertoi tavanneensa jälkeenpäin Laihon henkeä uhanneen hörhön.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ei ole vielä tullut kuunneltua, mutta vähän heikot vibat antaa, jos tosiaan puhutaan "bodareista". Ei ole koskaan näkynyt missään moista lempinimeä.

Yksi jo markkinointivaiheessa silmiin pistänyt homma on se, että COBHC:n somekanavissa podcastia mainostaa perus Janne, Jaska ja Henkka, mutta myös Alexander, Daniel ja Anssi Kippo. Roope taitaa olla vieläkin katkeruuspäissään jossain.
 

SM84

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues, KuKi HT
Eilen tuli kuunneltua tuo uusi Laiho-podcast läpi ja kyllähän se oli viihdyttävä. Kaksi viimeistä jaksoa oli jopa aika koskettavia. Kieltämättä tuo "bodareiksi" kutsuminen kuulosti oudolta, mutta siihenkin tottui. Roopen puuttuminen tosiaan oli myös vähän outoa, eikä häntä oikeastaan edes mainittu, ei muistaakseni kertaakaan. Tuo Bodom-kolmikko oli rehellinen noista bändin loppuajoista ja se oli mulle uusi tieto, että Laiho oli koukussa opiaatteihin, en muista tuohon törmänneeni missään.

Kyllä tuota podcastia voi suositella kaikille bändistä ja varsinkin Laihosta kiinnostuneille.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Ihan viimeisillään mennään podacastin kanssa. Tosiaankin ihan viihdyttävä ja pariinkin otteeseen melko koskettava. Elbana on aivan kuuntelukelvoton haastateltava vaikka kitarahommat hoitaakin tyylikkäästi. Paljon ärsyttämpi kuin harvinaisempi lempinimi bändille...
 

Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On tuo bodarit lempinimi ainakin joissain piireissä ollut melko yleinen.
Itse kuullut sen ensimmäisen kerran Jone Nikulan suusta.

Nyt jakso 1 kuunteluun.
 

Animal

Jäsen
On tuo bodarit lempinimi ainakin joissain piireissä ollut melko yleinen.
Itse kuullut sen ensimmäisen kerran Jone Nikulan suusta.

Nyt jakso 1 kuunteluun.
Tuota "Bodarit" -lempinimeä kuuli ehkä enemmän bändin uran alkuvaiheessa jossain yhteyksissä, mutta ei se nyt ehkä suurelle yleisölle ollut varsinkaan loppuvaiheessa niin tunnettu ja käsittääkseni enemmän sellainen Suomi -scenen sisäpiirinimi. Yleisesti enemmän on puhuttu vaan "Bodomista".
 

Animal

Jäsen
Tuo Bodom-kolmikko oli rehellinen noista bändin loppuajoista ja se oli mulle uusi tieto, että Laiho oli koukussa opiaatteihin, en muista tuohon törmänneeni missään.
Erittäin vahva käsitys, että kyseessä oli nimenomaan lääkekoukku. Laiholtahan löyty lääkecocktailin jäämät verestä myös kuoleman jälkeen ja tästä on mielestäni ollut keskustelua myös tässäkin ketjussa. Esimerkiksi morfiini ja kodeiini ovat opiaattipohjaisia kipulääkkeitä ja niitä käytetään juuri sen tyyppisten vaivojen hoitoon mitä Laiholla (oletettavasti) oli. Esimerkiksi kroonisen haimatulehduksen hoitoon kipulääkitys on sama kuin syöpäkivuissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SM84
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös