Mainos

Chicago Blackhawks 2020–2021

  • 235 515
  • 1 072

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Mitäs ajatuksia herättävät nämä huhutut uudet 2021 divisioonat NHL:ssä? Omaa mieltä lämmittää rakkaan vihollisen paluu samaan divariin, detroit sucks !
Olisihan tuo hienoa, että ennen viimeisintä uudistusta eniten pelattu rivalry saisi kahdeksan runkosarjaottelua yhteen kauteen. Aiempaan verrattuna hämmentävää olisi kuitenkin, että molemmat joukkueet ovat yhtä aikaa surkeita.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Blackhawksin junnuista nuorten kisaedustukset on vahvistettu Tsekeiltä Michael Krutilin ja Michal Teplyn osalta. Kirby Dach odotetusti edustaa Kanadaa ja tähän myös Blackhawks on antanut siunauksensa NHL:n aikeista huolimatta. Dach saattaa pelata kisoissa laidalla, kun ainakin harjoituksissa on viilettänyt Cozensin vierellä.

Antti Saarela olisi edustanut Suomea, mutta loukkaantuminen esti osallistumisen tällä kertaa. Jenkkien ringistä tippuivat Alex Vlasic sekä Drew Commesso pois Bostonin yliopistojoukkueessa ilmenneen koronatapauksen vuoksi. Landon Slaggert on ringissä vielä mukana, mutta hyvin todennäköisesti ei näihin kisoihin mahdu lopulliseen kokoonpanoon.

edit. Jaa Slaggert sittenkin mukana



 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

"Bowman enters his 19th season with the Blackhawks in 2020-21 and spent the previous five seasons as Senior Vice President/General Manager. In his elevated role, Bowman will continue to serve as General Manager and oversee all aspects of Hockey Operations"

"Faulkner helped found E15 in 2013, an industry-leading consulting strategy and analytics company for Compass Group, and served as CEO for seven years. At E15, she worked with over 200 clients including Fortune 500 companies, pro sports teams, resorts and entertainment entities to develop systems that predicted fan behavior, automated concessions and increased revenues of team venues. Faulkner was named one of Sports Business Journal's Women Game Changers in Sports in 2015 and named to SBJ's 40 Under 40 list in 2016. Prior to founding E15, Faulkner spent time at KPMG, LLC and Arthur Andersen. She is a graduate of Baylor University. "

Mennään eteenpäin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Nyt kun front officen rosteri on viimeistelty, niin olisiko jo kohta aika tuon Stromen jatkosopimuksenkin? Alkaa hieman haiskahtamaan siltä, että jotain siellä on muhimassa Stromen suhteen. Palkkakatossa on reilusti tilaa jatkosopimukselle eikä Stromella oikein ole neuvotteluihin mitään etulyöntiasemaa vaan päinvastoin. Dylanin pelaaja-agenttina toiminut Mark Guy jätti tehtävänsä ja tämän kerrottiin hidastaneen/keskeyttäneen neuvottelut marraskuun lopulla. En ole mistään löytänyt infoa onko Strome löytänyt itselleen uuden edustajan neuvotteluihin, mutta joka tapauksessa jännästi on venähtänyt jatkosopimuksen suhteen, jonka piti olla vain ajan kysymys.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kirby Dach on nimetty Canadan junnusakin kapteeniksi. Hienoa kokemusta Kirbylle.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ihan ok uusi divisioona. Tampa on selvästi paras, mutta sitten on tasainen porukka tappelemassa muista sijoista. Siihen pitäisi meilläkin olla saumaa, jos kausi lähtee hyvin käyntiin. Hienoa nähdä taas Detoilette samassa divisioonassa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ihan ok uusi divisioona. Tampa on selvästi paras, mutta sitten on tasainen porukka tappelemassa muista sijoista. Siihen pitäisi meilläkin olla saumaa, jos kausi lähtee hyvin käyntiin. Hienoa nähdä taas Detoilette samassa divisioonassa.

Hienoa nähdä taas NHL-hokia pitkästä aikaa, vaikka hieman oudot fiilikset tästä kaikesta taas on. Näkymätön vihollinen riehuu tuolla mantereella edelleen melko rajusti ja on vaikea nähdä, että nyt kun ei pelata kuplassa etteikö tartuntaosumia tule. Paljon kysymysmerkkejä on ilmassa ja niitä riittää myös Chicagon iskukykyyn liittyen.

Tuo maalivahtiosasto näin lähtökohtaisesti aiheuttaa eniten epävarmuutta ennakkokaavailuissa. Mikäli viisikkopuolustaminen jatkuu yhtä surkeana ja kukaan kolmesta kassarista ei osoita NHL-tason otteita, niin voi tulla rumaa jälkeä. Toisaalta taas markit Jan sekä Wall tuovat kiekotonta osaamista hyökkäyskalustoon sekä Zadorovin pelaamista on mielenkiintoista seurata. Nuorten pelaajien kohdalla toiveena olisi tasainen tasonnosto, mikä auttaisi myös matkalla eteenpäin. Näihin saamme tuota pikaa vastauksia, mutta parasta on tietenkin että maailman paras ammattilaissarja pääsee jatkamaan.

Toimiston puolella tuolileikit vedettiin loppuun toistaiseksi ja nyt Stan Bowman on yksin vastuussa hokipuolen päätöksistä. Onko tämä sitten uhka vai mahdollisuus? Enää ei kuitenkaan voi mennä päätöksissä kenenkään selän taakse vaan kaikki sormet osoittavat samaan suuntaan. Bowman oli todennut, että saattaa jossain vaiheessa harkita uuden toimitusjohtajan palkkaamista, mutta haluaa nyt nähdä oman visionsa loppuun asti. Katsotaan kuinka kauas tuo visio nyt kantaa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Pian aktivoidutaan kunnolla, mutta odotukset ovat maltilliset tulevaa kautta kohtaan. Hassu väliaikainen divari herättää paljonkin mielenkiintoa ja samalla runsaasti kysymysmerkkejä. Olen edelleen sitä mieltä, että potentiaalia on ja runsaasti, mutta maalivahteihin tämä voinee kaatua nopeastikin.

Dach, Suter ja Mitchell ovat mielenkiintoisimmat nimet allekirjoittaneelle.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kyllä se on selvä merkki lätkäkauden alkamisesta, kun palstatoverit alkavat kaivautumaan koloistaan. Mahtavaa!
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Toimiston puolella tuolileikit vedettiin loppuun toistaiseksi ja nyt Stan Bowman on yksin vastuussa hokipuolen päätöksistä. Onko tämä sitten uhka vai mahdollisuus? Enää ei kuitenkaan voi mennä päätöksissä kenenkään selän taakse vaan kaikki sormet osoittavat samaan suuntaan. Bowman oli todennut, että saattaa jossain vaiheessa harkita uuden toimitusjohtajan palkkaamista, mutta haluaa nyt nähdä oman visionsa loppuun asti. Katsotaan kuinka kauas tuo visio nyt kantaa?
Vai voisiko käydä niin että jossakin vaiheessa tulisi uusi GM?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vai voisiko käydä niin että jossakin vaiheessa tulisi uusi GM?

Ei kun just niin. Piparit sekoittaa jo ajatuksetkin. Tai siis sitä niinku tarkoitin..toimari/tzeneral mänätser.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: reme

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Drake Caggiula on tehnyt Arizonan kanssa vuoden pahvin liigan minimihintaan 700.000$. Olisinpa nähnyt Draken tuolla hinnalla mielelläni Chicagon joukkueessa. Caggiula pelasi hyvät pudotuspelit.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hyvä haku Arizonalta kieltämättä ja Caggiula on monikäyttöinen pelaaja, mutta joku Brandon Hagel voi ajaa saman tontin yhtä hyvin. Arizonalle tuntuu Blackhawksin pelaajat maistuvat. John Hayden teki lokakuussa sopimuksen myös aavikolle ja tienaa 50k kaudessa enemmän kuin Caggiula.

*

Chicagon toinen kolmannen kierroksen varauksista, puolustaja Wyatt Kaiserin yliopistoura on saanut mukavan myötätuulen ensimetreille. Kaiser on päässyt heti pelaamaan Minnesota-Duluthin ykkösparissa sekä ylivoimavastuutakin on hänelle jo suotu. Joukkueen ainoana freshmanina on yhdeksään peliin merkannut 0+4 ja on noilla tehoilla joukkueensa tehokkain puolustaja yhdessä neljä vuotta vanhemman Matt Cairnsin kanssa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Laitetaan tämmöinen best-case skenaario, missä potentiaalit lunastetaan ja kaikki ovat terveenä:

Pius Suter - Jonathan Toews - Dominik Kubalik
Alex Nylander - Kirby Dach - Patrick Kane
Alex DeBrincat - Dylan Strome - Mattias Janmark
Ryan Carpenter - Lucas Wallmark - Andrew Shaw
David Kämpf, Mathew Highmore

Duncan Keith - Ian Mitchell
Nikita Zadorov - Connor Murphy
Calvin de Haan - Adam Boqvist
Brent Seabrook

Collin Delia
Kevin Lankinen

Ykköskolmikossa eniten tuossa tietysti Pius Suter ja hänen pärjäämisensä, mutta kaikki raportit viittaavat kokonaisvaltaiseen pelaajaan, joka tekee paljon töitä eikä liiemmin heikkouksia ole. Ketjussa on maalintekotaitoa, pelinrakennusta ja ärhäkkyyttä mennä ahtaisiin tiloihin sekä samalla kahden suunnan pelaajia.

Kakkosessa Dachin varaan lasken paljon. Kane tulee pelaamaan jälleen piste per peli-tahdilla eikä siinä epäselvyyksiä ole, mutta mikäli Dach tuosta pudotuspelimoodin vetää päälle ja vielä astetta paremmin, pystyvät mainitut myös kantamaan nuorta ruotsalaistakin. Kemiaa Kanen kanssa vähän jo luotiin kuluneella kaudella ja uskon, että parempaan on potentiaalia.

Kolmosessa tutkapari varustettuna ruotsalaisella pikakiiturilla, jolla on myös maalintekopotentiaalia. Nelosessa vedetään sitä nolla-nollaa ja toivotaan, että Shaw on täysin terve. Hirveästi ei taso toisaalta laske, jos ura on paketissa.

Puolustuksessa on monta mielenkiintoista nimeä, joista nuorimmat on helppo nostaa framille. Zadoroville on lätkitty jo mielettömät odotukset tuosta treidistä johtuen ja vähän alan tuosta tykkäämäänkin. Mitchell ja Boqvist ovat tämän jengin tulevaisuus ja pojilla on nyt saumaa näyttää, potentiaalia on. Toivottavasti kundit saavat pelata paljon ylivoimaa ja sieltä hakea sitä itseluottamusta. Ylivoima tulisi rakentaa heidän ympärilleen.

Maalinedusta on sitten se iso kysymysmerkki, johon ei kenelläkään ole suoraa vastausta. Heitin potentiaalin puolesta ja näen, että Delialla on sitä ehkä enemmän. Hankala sanoa sen enempää.

Kausi joka tapauksessa alkaa ja pudotuspeleihin sitä toivottavasti mennään, mutta eipä se lottery-tonttikaan haittaisi. Katsellaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Nostaisin tosiaan jo mainitsemani Brandon Hagelin yhtenä vahvana vaihtoehtona tuonne kokoonpanoon. Hagel on todellinen työmyyrä ja energiapakkaus, jolla jalat käy jatkuvasti. Hieman tuollainen Highmoren kaltainen pelaajatyyppi, mutta kenties vähän kädellisempi versio. Hagel pelasi tässä syksyllä Sveitsin sarjaa ja painoi HC Thurgaun riveissä 8+7 pojot 14 peliin.

Nikita Zadorovin suhteen odotukset ovat maltilliset, mutta niin Chicagossa kuin Zadorov itsekin uskoo parhaiden vuosien olevan hänellä vielä edessä. Jos en nyt ihan väärin muista, niin Bowman tai Colliton kaavaili häntä Boqvistin/Mitchellin pariksi ja tätä kautta kenties rauhoittaisi vastustajia ottamasta mahdollisesti liikaa oikeuksia nuorten puolustajien koulimisessa. Aika ja pelit näyttää sitten miten lopulta homma lähtee toimimaan. Joskus se voi viedä aikaa ja tästä hyvä esimerkki on mm. Connor Murphy, joka on parantanut otteitaan joka vuosi Chicagossa ja pelasi parasta kiekkoaan kuplassa. Zadorovin ei tarvitse olla mikään puolustuksen kurko, mutta jos pystyy pelaamaan simppeliä peliä sekä tuomaan sitä fyysistä puolta esiin järkevästi, niin olen tyytyväinen.

edit. Ja edelleen Dylan Strome on ilman sopimusta. Tässähän on vielä sekin mahdollisuus olemassa, että Strome kaupataan muualle. Yhden huhunkin olen tästä jo lukenut, mutta se on niin arveluttavasta lähteestä etten viitsi sitä tähän edes auki kirjoittaa, vaikka tekisin tuon kaupan ns. in heartbeat. Siinä teille tiiseriä!
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Nylanderin polvi leikattu ja missaa 4-6 kuukautta. Polvi oli mennyt kuplassa rikki ja sitä oli yritetty levolla hoitaa, mutta ei auttanut. Tämä kausi siis taitaa mennä aikalailla kokonaan ohi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nylanderin polvi leikattu ja missaa 4-6 kuukautta. Polvi oli mennyt kuplassa rikki ja sitä oli yritetty levolla hoitaa, mutta ei auttanut. Tämä kausi siis taitaa mennä aikalailla kokonaan ohi.

Nuorelle pelaajalle tuommoinen vamma ja kauden missaaminen kuulostaa kohtuu pahalta. Silloin Nylander-Jokiharju treidin yhteydessä tuli jo ihmeteltyä, että miksi Chicago tuollaiseen lähti ja nimenomaan Chicagon kannalta tuo treidi näyttää päivä päivältä huonommalta, suorastaan hudilta.

Toki Chicagolla on nimenomaan noita pakkiprospecteja organisaatiossa kiitettävän paljon...
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kyllähän tämä on iso takaisku nimenomaan Nylanderille. Tulevan kauden piti olla make or break hänelle ja nyt ei sitten välttämättä pääse pelaamaan ollenkaan. Harmillinen juttu, mutta nämäkin kuuluvat valitettavasti tähän lajiin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Heti kun sitä avaa suunsa niin tietysti Nylander loukkaantuu puoleksi vuodeksi. Noh, tontteja avautui vähän sitten pakolla.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Onhan tämä kyllä ikävä uutinen, koska nyt ei päästä tällä kaudella tsekkaamaan, mitä Nylanderista voisi olla saatavilla. Ja toki tuossa iässä erittäin pitkä tauko peleistä tullee näkymään kehityksessä negatiivisesti. Oddsit sille, että tästä jää lopullisesti musta pekka kouraan, nousivat juuri merkittävästi.

No tämä taas avaa paikan jollekin toiselle, toivottavasti nuorelle pelimiehelle. Vaan eipä noita laadukkaita hyökkäyspään prospekteja liikaa ole, ainakaan sellaisia, joilla tuota tuloksenteko-potentiaalia olisi.

Joka tapauksessa mukavaa päästä taas piakkoin seuraamaan jengin otteita ja etenkin maalivahti-tilanteen, Dachin, Boqvistin ja Mitchellin kehittymistä. DeBrincatin maalintekovireen uudelleenlöytyminen isosti toiveissa, koska sitä kyllä tämä jengi kaipaisi. Toiveissa myös, ettei Kubalikille tule mitään kovin pahaa sophomore slumpia, joskin melko varmaa on, että laukaisuprosentti tulee tippumaan. Pius Suter on nyt Nylanderin loukkaantumisen jälkeen entistä mielenkiintoisempi nimi. Hogsin äijistä kiinnostelee eniten Hagel, Entwistle ja Kurashev, jotka varmaan jonkinlaisia mahdollisuuksia saavat.

Itse joukkueelle odotuksia ei kyllä liiemmin ole, pikemminkin on alkanut tuntua, että voi tulla tuloksellisesti aika ruma kausi. En jaksa uskoa, että noita puolustuspelaamisen ongelmia on saatu/saadaan selvitettyä ja sitten taas treeniaika tulee jäämään kovin vähäiseksi.

Etiäpäin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Paha uutinen Nylanderille, mutta eipä tuo joukkueen iskukykyä sinällään heikennä mitenkään. Joku toinen pelaaja saa nyt hyvän näytönpaikan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Siinä on hyvä mitata tasoa heti mestarin kanssa. Nylanderista vielä sen verran, että kyllä vähän harmittaa tuo uutinen, koska olisi ollut kiva nähdä lähteekö se käyrä sojoittamaan ylöspäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös