letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kuten vanhemmat valtiomiehet yllä ovat jo kertoneet, niin matsi oli jos ei nyt loistava, niin ainakin pirun hyvä. Itse laitan Lankisen piikkiin vain 2. maalin, ekassa teki kaiken oikein, mutta tolkuttomasti huonoa tuuria. Mutta koska olen keski-ikäinen mies, niin onhan sitä kuraakin taas haettava jostain heitettäväksi. Keith, Keith, Keith. Nyt alkoi näkymään turhan selkeästi tuo jalan puute ja omissa on kyllä usein vaikeuksissa. En nyt jaksa tarkistaa, mutta mielikuvissa tehotilasto viime yönä valahti myös pahasti pakkaselle. Vastapainoksi pitää myös tehdä nosto eli mun 3 tähteä menee uudelle suosikilleni Zadoroville. Sanapari nöyrä peruspelaaminen voidaan kirjoittaa wikipediaan ko. kaverin alle. Blokkeja, taklauksia ja varmasti omista pois. Näitä kavereita tarvitaan joka jengiin kourallinen ja tässä meillä on loistoheppu siihen hommaan, Janmarkin aktiivisuus ylhäällä myös pisti posina silmään. Vielä loppuun, että vaikka yleisöä ei paljoa ollut, niin kyllähän se on eri peli, kun kansa saapuu lehtereille, hienoa !
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hyvä matsi mutta heikko lopputulos. Lankisellakaan ei ollut ihan paras päivä.
Strome näytti parhaita puoliaan ja Janmarkin vaihtoarvo on edelleen kasvussa.
En tiedä mut mua vaivaa tuo että miksi Kämpf pelaa nyt jatkuvasti liian ylhäällä kentällisissä.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Häviöstä huolimatta hyvä peli. Tämä olisi varmaankin voitettu, jos vastustajan maalilla olisi ollut joku muu. Hyviä paikkoja saatiin, mutta Vasilevski oli aina tiellä.

Puolustukselle tuli liikaa virheitä. Erityisesti Keithillä oli vaikea iltapäivä. Parin pelin huili tekisi hänelle varmasti hyvää, mutta sitä tuskin nähdään.

Rankka reissu, mutta tulipa tehtyä. Nyt päästään onneksi kotiin. Ehkä siellä pystytään haastamaan Panthersiakin paremmin ja sitten tuleekin kauden tärkeimmät pelit Predatorsia vastaan. Kuuden kotipelin jälkeen on helpompi vaihe otteluohjelmassa ja siinä ratkaistaan, riittävätkö rahkeet pudotuspeleihin vai jääkö tuhkimotarina torsoksi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Joo, jälleen ihan hyvää pelaamista pääasiassa, mutta ihan hyvä ei vaan nyt riitä voittamaan näitä kärkijoukkueita. Blackhawksilla oli etsikkoaikansa toisessa erässä, mutta Vasilevski seisoi vakaana kuin Uralin vuoristo maalillaan. Tampa taas pisti paikoista kliinisesti sisään, eikä Subban niille mitään voinut. Kun toisen erän rynnistys ei tuottanut tulosta, näytti joukkue menettäneen kolmannessa erässä jo uskonsa, eikä DeBrincatin maali enää sytyttänyt kenties vähän väsähtänyttäkin porukkaa viimeiseen taisteluun. Toisaalta Tampa pelasi myös todella hyvin johtoasemassa ja on yksi suurista mestarisuosikeista tänäkin vuotena.

Maaliskuu on ollut juuri niin vaikea kuin osasi odottaa, mutta mitään suurta pelillistä romahdusta ei ole ollut nähtävissä. Isossa kuvassa mihinkään paniikkiin tai negatiivisuuteen ei ole aihetta. Parantamisen kohteita kyllä löytyy, siitä ei ole kahta sanaa. Kuuntelin perjantaina Bowmanin haastattelun Blackhawksin podcastista ja siinä Stanilta tuli hyviä pointteja, kuinka yleensä kauden jälkimmäisellä puoliskolla vaatimustaso sarjassa nousee. Veteraanipelaajat alkavat päästä viimein tasolleen ja henkinen että fyysinen rasitus on jotain, mitä esimerkiksi tulokaspelaajat erityisesti Euroopasta ja yliopistosta tulleet eivät ole ennen kokeneet.

Siinä isossa kuvassa tämä on edelleen hyvää oppia nuorelle joukkueelle ja monelle uransa alkutaipaleella olevalle pelaajalle. Tietenkin pudotuspelit olisivat parasta oppia kovista peleistä, mutta tämä kausi ja tässä divisioonassa pääsee jo runkosarjassa lähes samankaltaiseen testiin. Lähestyvä siirtojen takaraja tuo lisää mielenkiintoa seuraaville viikoille. Niin mielellään kun Janmarkin joukkueessa pitäisin ei hän mielestäni siihen isoon kuvaan mahdu, vaan hänestä voisi saada kelpo korvauksen ja joku contender loistavan lisän ryhmäänsä. Lucas Wallmark ei ole näyttänyt löytävän pysyvää roolia joukkueessa ja hänestäkin voisi luopua, mutta toisaalta vastine ei kovin kummoinen varmasti ole. Dylan Strome on myös iso kysymysmerkki tuossa isossa kuvassa.

Mielestäni Chicagon on hankittava maalivahti jakamaan ensi kauden taakkaa, jos oletetaan, että kaudella 21-22 pelataan täysi runkosarja. Vahvan ensimmäisen puolikkaan pelannut Lankinen on palannut hieman maan pinnalle, mikä sekin on ihan luonnollista. Vastustajat ovat päässeet scouttaan hänen pelaamisensa läpikotaisin eikä hän enää pääse yllättämään ketään.

Mielessäni olen flirttaillut ajatuksella rakentaa treidi Columbuksen kanssa Stromen ja Korpisalon ympärille. Tiedä kuinka realistinen tuo sitten olisi, mutta romantikolle suomalaiskaverukset jakamassa ja piiskaamassa toisiaan eteenpäin kuulostaisi kutkuttavalta.
 
Viimeksi muokattu:
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tukkaan tuli Tampassa ja vieraskiertueella ihan huolella. Alkuun on syytä muistaa minkä kaltaisesta vastustajasta Tampassa on kyse, joukkue on valmiiksi rakennettu mestarijoukkue. Me tulemme vastaan lähes ilman oikeita senttereitä pitkällä sairaslistalla ja uran alkutapaileella olevia pelaajia löytyy runsaasti rosteristamme.
Toisessa erässä Blackhawks rynnisti ja yritti jälleen kaikkensa ja sai painetta ja hyviä tilanteita Tampan päähän mutta kun ei auennut maalisarake millään. Toisen erän vaaralliset maalipaikat Chicagolle 8-3 ja siitä huolimatta Tampa nakutteli erän nimiinsä 3 ja nolla. Tampan pakit blokkailivat myös 11-4 voiton Chicagon vastaavista ja näyttivät muutenkin puolustamisen mallia meille.

Chicagon neljän tappion putkessa Columbus tarrasikin jo nelospaikkaan kiinni tasapisteillä 33. Seuraavaksi kotona tosiaan Florida joka ei antanut meille kahdessa edellisessa ottelussa sitäkään palaa voittoon kuin Tampa, joten helppoja pelejä ei ole näköpiirissäkään.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blackhawks
Erittäinkin hyvät kaksi peliä tosiaan Tampaa vastaan. Aivan tasapäisesti väännettiin ja jopa hallittiin välillä. Ei vain ollut yhtä tehokasta viimeistelyä kuin vastustajalla ja maalivahtitaisto hävittiin molemmissa. Eipä siinä mitään, tästä on ihan hyvä jatkaa. Pisteitä ei ole nyt tullut, mikä oli vastustajat huomioiden odotettavissa, mutta ei tuo itse pelaamisen taso ole mitenkään tippunut, kuten ylläkin jo todettu.

Siirtorajaakin tässä tosiaan jo odotellaan. Mielenkiintoista on nähdä, mitä kauppoja Bowman tekee. Stanin puheiden perusteella jotakin on tulossa ja tavoitekin vaikuttaa aika selvältä - halutaan lisää tulevaisuuden palasia organisaatioon. Näin sen toki pitääkin olla, ihan turhaa olisi katsoa lyhytnäköisesti tätä kautta. Cap-tilanne mahdollistaa myös jonkun huonon sopimuksen ottamisen sisään, jota kautta myös voitaisiin saada jotakin kivaa tänne.

Tässä nyt näitä potentiaalisia / toivottavia liikuteltavia kommentteineen:

- Janmark: Kovasti olen tykännyt miehestä, mutta treidiarvoa hyvien otteiden ja statsien puolesta on ja monikäyttöisenä sopinee moneenkin contenderiin. Kannattanee nyt ottaa tuo arvo irti ja eihän se ihan mahdottomuus olisi signata kesällä takaisin.

- Wallmark: Tuskin herättää hirveästi kiinnostusta markkinoilla. Kovin on HMV ollut. Ei tulevaisuutta Hawksissa.

- Söderberg: Ihan kaupattavissa ja jotain voisi saada takaisinkin. Ei tulevaisuutta Hawksissa

- de Haan: Potentiaalinen Seattlen pick laajennusdraftissa. On pysynyt nyt terveenäkin, joten voisiko joku jengi tarttua kiinni? Toivottavasti ainakin. Avaisi tilaa Beaudinille / Carlssonille, mikä ehkä palvelisi tavoitteita paremmin.

- Strome: Treidiarvoa on, mutta erittäin vaikea tapaus ja monta kysymystä on mielessä. Pystyykö olemaan hyödyllinen laituri, jos menettää sentterin paikkansa pysyvästi Kurasheville tai Suterille? Vaikea uskoa tätä, on mielestäni niin selkeästi sentterityyppiä. Toisaalta Kurashevin ja Suterin näen paremmin laitaan sopivina. Sopiiko tämän joukkueen pelitapaan hidasjalkaisena? Mielestäni ei ihan optimaalisesti. Tehokas hän on pystynyt olemaan, mutta ollut tehojen suhteen hieman riippuvainen ainakin DeBrincatista. Pystyykö olemaan sitä muidenkin kanssa? Toisaalta sitten taas ikää on edelleen vasta 24v, sopimus hyvä ja kyllä se tuloksentekopotentiaali on siellä olemassa. Pitäisi pystyä olemaan hyvä middle 6 -sentteri ja uskoakseni kohtuuhinnalla myös tämän nykyisen diilin jälkeen. Laaja sentteriosasto olisi myös suuri vahvuus. Toewsin taso tulee olemaan jonkinasteinen kysymysmerkki, jos/kun palaa takaisin ja vaikka kuin optimistinen olen Dachin suhteen, voi hänelläkin tulla vielä kuoppia vastaan kehityksen suhteen.

Katsotaan, mitä Bowman saa aikaan.
 
Almuja ei jaeta.

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Samalla tavalla näen tilanteen kuin @Petr T. . Ei tuohon sen enempää lisättävää ole. Puolustusta olen miettinyt, että olisiko aika vähentää himpun verran Keithin peliaikaa ja nostaa vastaavasti esim. Zadorovin vastuuta? Keith pelaa edelleen eniten koko porukasta, mutta se alkaa jo otteissa hieman näkymään 37-vuotiaalla puolustajalla. Ottaisin Keithin pois esim. ylivoimasta ja kokeilisin kakkosyv:ssä vaikkapa Mitchelliä tai ehkä jopa sitä Zadorovia. Keith on pelannut peliä kohden hieman reilut pari minuuttia ylivoimaa ja nuo pari minuuttia voisi karsia sieltä nyt pois alkuun. Samalla antaa mahdollisuus katsoa, mitä muilla on tarjota tuohon ylivoimaan. Ehkä jopa nostaa Beaudin kokoonpanoon hoitamaan tuota tonttia? Keith on kuitenkin jo ensi kauden alkaessa 38-vuotias ja mikäli Chicago haluaa mennä eteenpäin on Keithin roolia mietittävä uudestaan. Parhaimmillaan on yhä kelpo pakki, mutta selvästi taso heittelee nykyään entistä enemmän hyvän ja huonon päivän välillä.

Olen tainnut aikaisemmin todeta myös, että ei puolustusta voi rakentaa puhtaasti noiden suhteellisen pienten kiekollisten pakkien varaan. Murphyn ja Zadorovin kaltaisia fyysisempiä puolustajia siellä kaivataan ja pariin vuoteen parempia vaihtoehtoja ainakaan organisaation sisällä ei ole olemassa. Zadorovissa voi olla vielä napsu lunastamatonta potentiaalia. Eihän ole kuin pari vuotta mm. Carlssonia tai Kalynukia vanhempi, mutta vyöllä on kohta jo 400 NHL-ottelua. Ei kokemusta aina voi korvata nuoruudella.

edit. Kirby Dachin paluu lähestyy. Saa ottaa jo vähän kontaktiakin harjoituksissa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja pian saadaan nähdä tätä taas kentällä:


 
Viimeksi muokattu:
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Chicago Sun TImes lähti maalailemaan maaliskuun heikkoa menestystä maalivahtiemme piikkiin. Maalivahtimme eivät välttämättä ole olleet jatkuvasti jumalamoodissa mutta en itse näe että tappiot olisivat suoraan heidän panoksestaan jääneet kiinni.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Eihän tätä maaliskuun taaperrusta voi vain molarien piikkiin laittaa, mutta kyllä se väistämättä tuloksiin vaikuttaa, kun pelistä toiseen kentän huonompi maalivahti löytyy Hawks-maalilta

Tampa-pelit toki karuin esimerkki näistä ja noissa karkeloissa ei eroksi riittänyt edes se kuuluisa country mile.
 
Fucking right Chicago

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Voihan maaliskuun vierasotteluissa divarikärjen jengejä vastaan olla sellainenkin mahdollista että meillä on jokusen verran ohkaisempi rosteri kuin heillä ja hävitään senkin takia.

Calvin de Haanin nimi on pyörinyt mahdollisen Seattle Krakenin kaappauksen kohteena. Calvin on joukkueen ykkönen blokkauksissa 68 ja kakkosena taklauksissa 69.
DailyHerald nostaa esiin sen että joukkueeseen tarvittaisiin vähän lisää kokoa ja massaa jengin ollessa tällä hetkellä aika heiveröinen; pitää paikkansa.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Farmin puolella Rockford pelasi kaksi edellistä peliä Iowa Wildia vastaan. Sunnuntaina tuli tappio maalein 5-3 ja viime yönä IceHogs otti revanssin 6-1 lukemin. Jälkimmäisessä pelissä maalissa oli Cale Morris kauden toisessa startissaan torjuen 38 kertaa ja tästä hyvästä valinta ottelun ykköstähdeksi. Nicolas Beaudin teki kaksi maalia kuten myös Reese Johnson, jolle kirjattiin ottelussa yksi syöttöpiste lisää. Ivan Nalimov oli jo päässyt luukkuvahdin rooliin. Saa nähdä koska hän saa kasteensa rapakon takaisessa.

Blackhawks lähtee Floridan kimppuun Lankinen maalilla ja MacKenzie Entwistle saa ensimmäisen NHL-pelinsä ensi yönä. Entwistle on järjestyksessään yhdeksäs tulokas Chicagon riveissä tällä kaudella. Mielenkiintoista seurata isokokoisen hyökkääjän otteita NHL-ympyröissä.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Johdon puolustaminen oli taas vaikeaa, mutta muuten voi olla tyytyväinen. Tappioputki poikki ja Lankinen palasi taas voittavaksi maalivahdiksi.

Florida ilman Barkovia oli täysin erilainen vastustaja kuin mitä aiemmissa kohtaamisissa. Nyt pärjättiin aloituksissa ja erikoistilanteissa sekä saatiin pitkiä painevaihtoja hyökkäyspäähän. Varsinkin pelin alkupuoli oli sellaista rallia, jossa pantterit olisi pitänyt nukuttaa pysyvästi, mutta ei saatu paikoista sisään. Kolmannessa erässä Lankisen piti sitten pelastaa pisteet kotiin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jep. Pantterien terävin raateluhammas oli irti ja se näkyi. Samalla täytyy antaa tunnustusta Chicagon pelaamiselle, joka oli jälleen pääasiassa hyvällä tasolla. Lopussa meinasi tulla löysät pöksyyn, mutta kiitos Lankisen henkisesti tärkeä voitto ja kaksi pistettä jäivät Chicagoon.

Onko teillä hetki aikaa puhua Brandon Hagelista? Voisiko jatkosopimuksen tehdä än.. yy.. tee NYT! Tuollaisia ukkoja kaivataan, jos joukkue haluaa taistella voitosta. Tekee aivan älyttömän määrän duunia kentällä ja en ole nähnyt ainuttakaan löysää vaihtoa häneltä tällä kaudella. Jatkosopimusta pöytään ja suojaukseen Krakenin iskulta.

Entwistle pelasi vaatimattomat kuusi minuuttia, mutta pääsi heti ensimmäisessä vaihdossa yrittämään maalintekoa. Sen vähän mitä kentällä kävi näytti sujuvan ihan mukavasti. Näkisin hänet tuossa mielelläni jatkossakin esim. Highmoren sijasta.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Näin uuden sohva-analyysin pohjalta, niin voin perua sanani Boqvistista. Tärkeä voitto joukkueelle, mutta sieltä se Florida meinasi tulla tasoihin, ensimmäinen erä taas takuukiekkoa ja kolmas sitte noh...Lankiselta vakuuttava peli.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Hagel
Entwistle
Hagel oli jälleen kerran mahtava. Näyttää eteen joka vaihdossa ja Kubalikin kanssa näyttää löytyvän hyvää kemiaa. Päässyt jo ykkösylivoimaankin. Ehdottomasti jatkosopimusta nenän eteen. De Haan joutaa mennä Seattleen, jos näistä kahdesta pitää valita.

Pakko nostaa myös Murphyn häntää. Pelaa omaan silmään uransa parasta kautta ja viime yönäkin upea katko Floridan viime hetken ylivoimahyökkäyksessä.

Entwistleltä ok debyytti. Alussa oli tosiaan paikka tehdä maali, sen jälkeen ei näkynyt enää hyvässä eikä pahassa. Kooltaan sellainen pelaaja, jonka toivoisi breikkaavan meidän mikkihiirten seassa.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blackhawks
Onko teillä hetki aikaa puhua Brandon Hagelista?
On se vaan mahtava ukko. Uskomaton työmoraali ja aikaansaanti kentällä. Tuntuu myös siltä, että kauden mittaan on alkanut löytyä työkalupakista vielä enemmän kiekollistakin osaamista.

Kubalikista ei hirveästi puhuta, mutta on meillä tässäkin kyllä hieno pelimies. On hyvin tasainen suorittaja ja pystyy tuon hurjan laukauksen lisäksi tekemään mainiosti peliä.

Hyvä tutkapari tässä on ja kaksi erinomaista runkopelaajaa. Vielä kun saataisiin miehille vähän parempi sentteri.
 
Almuja ei jaeta.

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Sulamisen merkkejä oli jälleen ilmassa, mutta tällä kertaa leivottiin tärkeät pisteet kotiin 88:n tuhannen ottelun juhlallisuuksien kuuniaksi. Kiilattiin myös vaihteeksi neljänteen paikkaan kiinni.
Onhan tuo Barkovin merkitys panttereille myös käsittämättömän suuri. Barkoville tuli vamma tosiaan ottelun lämmittelyissä.

Sanoisin että Lankiselle tuli myös aika paljon pahoja paikkoja torjuttavaksi tässäkin ottelussa mutta hyvin kaveri selvitteli niitä.
Murphy-Zadorov veteli välillä pakkiparina, siinä on aika isännät putsailemaan myös oman maalin edustaa.
Hagel tekee kyllä kivasti Kubalikille peliä Kämpfin ollessa hyökkäyspotentiaaliltaan lähelle nollaa. Kuten @Petr T. mainitsi Kubalik taitaa olla nyt kuuden pelin pisteputkessa.
Omaan silmään ottelussa oli jälleen aivan ykkönen raataja oli Alex De Brincat jonka työmoraali on järjettömään kova. Stromella oli myös hyviä paikkoja muttei tänään mennyt sisään.
 
LET'S GO HAWKS !
Offense wins games, defense wins championships #

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Mikä on tällä hetkellä Toewsin ennuste. Kyllähän tuossa on oltava jotain, mitä emme tiedä ?
Ei kait sitä edelleenkään ole, ennustetta. Jotain juttua tuossa oli tovi sitten että olisi omistaja portaan ja Toewsin välillä ollut riitaa, mutta Kanen 1000 pelin videon jälkeen itelle jäi kuva että näin ei olisi. Kyllähän tuosta pitäisi se ainakin jo alkaa tietään että meinaako edes yrittää tälle kautta pelaamista.
 
-

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei kait sitä edelleenkään ole, ennustetta. Jotain juttua tuossa oli tovi sitten että olisi omistaja portaan ja Toewsin välillä ollut riitaa, mutta Kanen 1000 pelin videon jälkeen itelle jäi kuva että näin ei olisi. Kyllähän tuosta pitäisi se ainakin jo alkaa tietään että meinaako edes yrittää tälle kautta pelaamista.
Ja että Toewsilla on ALS jne.. Tarinoita jorinoita onhan noita. Samalla tavalla ollut juttua, että 5G-verkon kautta tuli korona. Uskoo ken tahtoo.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

Maksumuurin takana useampi rivi syytä, miksi maksan mielelläni näistä artikkeleista. Powers on kyllä näissä parhaimmillaan, kun perataan prospektien pelaamista ja kehityskäyriä läpi. Tällä kertaa vuorossa Boston Universityn puolustaja Alex Vlasic. Mielenkiintoinen näkemys yhdeltä NHL-scoutilta:

..he took a major stride this season in proving to himself and many others he definitely has NHL potential. He should be lumped into the conversation about the abundance of young defensemen the Blackhawks have on the way. One league scout recently said Vlasic and Wyatt Kaiser, a 2020 third-round pick, might just have the most potential among all the Blackhawks’ young defensemen.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Koko kausi on tullut annettua rapaa johtojen puolustamisesta, mutta nyt on pakko sanoa, että oli erinomaista johtoasemassa pelaamista. Floridalle annettiin paljon laukauksia, mutta kolmannen erän lopussa, kun peli oli linjassa, putiikki laitettiin kiinni. Hienoa vääntöä ja blokkeja koko joukkueelta, kun pantterit tehtiin vaarattomiksi. Lisäksi alivoimat hoidettiin hienosti.

Kolme hahmoa jäi erityisesti mieleen. Kane loihti tehot, Zadorov isännöi puolustuksessa ja Lankinen muurasi maalin umpeen.

Tästä on hyvä jatkaa Nashvillen kimppuun.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Big Z on tuonut kyllä juuri sitä pelotetta takalinjoille, mitä kesällä toivottiin. Saa nämä Hörnqvistit miettiä kahdesti uudestaan, ennen kuin tulevat ensi kerralla pää kainalossa sinisen yli.
 
Fucking right Chicago

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Zadorov & Murphy tasapainottaa hyvin tuota puolustusta ja pakko diggaa molempien rosoisuudesta myös. Hörnqvist kävi koputtelemassa Keviniä ja sai sen jälkeen kahdesti keräillä itseään jäästä. Laukaukset hävitään jatkuvasti ja vaikka paikoista tehdäänkin, niin alivoiman lisäksi tässä on petrattavaa.
 
"Fortune favors the bold. Of course, so does Death."
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy