Mainos

Chicago Blackhawks 2018–2019

  • 348 664
  • 1 470

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
How do you say sloppy? Floating with my eightyeight etc..Kun kaksi huonoa joukkuetta kohtaa, niin huonompi niistä osaa hävitä vaikka tarjottimella muuta tarjottaisiin. Siskot ja veljet, ei tuollaisella pelaamisella tee pudotuspeleissä yhtään mitään joten jätetään niille, joilla sinne rahkeita oikeasti on. Kuinkahan monta kertaa Crawfordin eteen oli unohtunut vastustajan pelaaja täysin vapaana? Crawfordista puheen ollen pelasi olosuhteisiin nähden ihan mallikelpoisen pelin. Anaheimin toisessa maalissa päätykiekon kanssa sähläsi, mutta menkööt pelaamattomuuden piikkiin tuo.

Blackhawks on joukkue, joka on muutamien hyvien yksilöiden varassa, mutta kokonaisvaltaisesta hyvästä joukkuepelaamisesta saa vielä unelmoida. Ducksia vastaan pidin erityisesti Toewsin, Saadin ja Gustafssonin pelaamisesta. Caggiulan loukkaantuminen toisessa erässä sekoitti ketjuja ja ehkä vähän pelaamistakin. Joka tapauksessa kapteeni oli pelipäällä kuten myös Brandon Saad, jonka esityö voittomaaliin oli kaunista katseltavaa. Lindholmia nöyryytettiin toistamiseen ottelun aikana. Gustafsson taas kiekollinen kunkku alakerrassa ja muutama hyvä pelaaminen puolustuspäässäkin. Eihän DeBrincatin panosta kahdella maalilla voi väheksyä. Catin laukaus on kyllä tappava. Anisimov on myös pelannut viime peleissä pirteästi ja hänen alivoimamaali oli komea. Kanella oli tänään surffipäivä kuten länsirannikolla useilla on tapana, mutta sitten kun saa sen mahdollisuuden niin kiekko reppuun. Sitten 1992-93 Chicagolla ei ole ollut kahta +35 maalin miestä joukkueessa, Roenick ja Larmer olivat edelliset ennen Kanea ja Catia. Saavutus tuokin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kyllä tuo Catin kuti on melkoinen laser. Eikä toisen vuoden slumpista ole tietoakaan, päinvastoin kaveri kehittyy rutinalla.
 

Tornados

Jäsen
How do you say sloppy? Floating with my eightyeight etc..Kun kaksi huonoa joukkuetta kohtaa, niin huonompi niistä osaa hävitä vaikka tarjottimella muuta tarjottaisiin. Siskot ja veljet, ei tuollaisella pelaamisella tee pudotuspeleissä yhtään mitään joten jätetään niille, joilla sinne rahkeita oikeasti on. Kuinkahan monta kertaa Crawfordin eteen oli unohtunut vastustajan pelaaja täysin vapaana? Crawfordista puheen ollen pelasi olosuhteisiin nähden ihan mallikelpoisen pelin. Anaheimin toisessa maalissa päätykiekon kanssa sähläsi, mutta menkööt pelaamattomuuden piikkiin tuo.

Blackhawks on joukkue, joka on muutamien hyvien yksilöiden varassa, mutta kokonaisvaltaisesta hyvästä joukkuepelaamisesta saa vielä unelmoida. Ducksia vastaan pidin erityisesti Toewsin, Saadin ja Gustafssonin pelaamisesta. Caggiulan loukkaantuminen toisessa erässä sekoitti ketjuja ja ehkä vähän pelaamistakin. Joka tapauksessa kapteeni oli pelipäällä kuten myös Brandon Saad, jonka esityö voittomaaliin oli kaunista katseltavaa. Lindholmia nöyryytettiin toistamiseen ottelun aikana. Gustafsson taas kiekollinen kunkku alakerrassa ja muutama hyvä pelaaminen puolustuspäässäkin. Eihän DeBrincatin panosta kahdella maalilla voi väheksyä. Catin laukaus on kyllä tappava. Anisimov on myös pelannut viime peleissä pirteästi ja hänen alivoimamaali oli komea. Kanella oli tänään surffipäivä kuten länsirannikolla useilla on tapana, mutta sitten kun saa sen mahdollisuuden niin kiekko reppuun. Sitten 1992-93 Chicagolla ei ole ollut kahta +35 maalin miestä joukkueessa, Roenick ja Larmer olivat edelliset ennen Kanea ja Catia. Saavutus tuokin.

Hyvinkin samaa mieltä pelistä. Anaheim olisi tosin varmaan ansainnut pisteen pelitapahtumien perusteella. Chicago pelaa mielestäni yleisesti ottaen hyökkäyssuuntaan ihan mukavasti, mutta omassa päässä vastustajat pääsevät maalipaikoille aivan liian helposti.
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Kertokaas Blackhawks tietäjät mikä tämä Gustafsson on miehiään? Tuli pakkien pistepörssissä vastaan ja tunnustan aukon sivistyksessä, sillä en tiedä kaverista juuri mitään..
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kertokaas Blackhawks tietäjät mikä tämä Gustafsson on miehiään? Tuli pakkien pistepörssissä vastaan ja tunnustan aukon sivistyksessä, sillä en tiedä kaverista juuri mitään..

Kiekollinen puolustaja, joka on vanhemmalla iällä kehittynyt offensiiviseksi dynamoksi heikossa Blackhawksin puolustuksessa. Aikanaan Oilersin varaus, kävi Ruotsissa pelailemassa ja löysi tiensä lopulta Blackhawksiin muutama vuosi takaperin. Ensimmäiset piirrot olivat lupauksia herätteleviä ja teki ihan hyvin pisteitäkin, mutta Quennevillen alaisuudessa virheherkkyys omalla puolustusalueella koitui kohtaloksi. Toissa kaudella ei peliäkään NHL:ssä, viime kaudella vielä heikommassa puolustuksessa ihan kohtalaista jälkeä. Tämä kausi onkin sitten joulun jälkeen ollut aikamoista tykitystä, toimivan ylivoiman yksi tärkeimmistä palasista. Kemia Kanen kanssa on huikea.

Virheherkkä, hyvä laukaus, erinomaiset kädet sekä loistava syöttötaito. Siihen päälle vielä peliäly kiekon kanssa. Puolustusalueella välillä täysin hukassa, optimaalisin rooli olisi kolmosparin offensiivinen puolustaja ylivoiman viivapelaajana. Saattaa olla yhden kauden ihme, ken tietää.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Eipä tuohon @Licon kuvaukseen juurikaan lisättävää ole, mutta väittäisin ettei ilman valmentajanvaihdosta tässä tilanteessa oltaisi. Colliton näkee Gustafssonissa vieläkin paljon lunastamatonta potentiaalia nimenomaan puolustussuuntaan. Kiekolliset kyvyt ja hyökkäyspään vaistot ovat sitä luokkaa, että ei mitään syytä miksi ei jatkaisi pistetehtailua jatkossakin, mutta suurin kysymysmerkki on tuo kiekoton pelaaminen sekä kiekollinen pelaaminen omassa päässä. Luotettavuus ja tasaisuus puuttuu ihan pelien sisälläkin. Gustafssonin pelaaminen on mennyt mielestäni tämän kauden edetessä paljon eteenpäin ja hän on alkanut voittamaan minut puolelleen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Puhutaan hetki kesän draftista, kun se on jäänyt viimeisen kuukauden sisään vähemmälle huomiolle. Blackhawks näyttäisi tällä hetkellä olevan paikalla 8, mitä tulee lottoarvontaan ja viisi pistettä eroa pudotuspeliviivaan. Ottawa tarraa tällä hetkellä kiinni viimeisessä sijassa ja näyttää vahvasti siltä, että Coloradolla tulee olemaan sisärata ensimmäiseen varausvuoroon. Muuten tuo järjestys varmasti elää vielä ja Chicagolla on todella hyvät mahdollisuudet päästä varaamaan kympin sakissa.

Jos nyt unohdetaan Hughes ja Kakko, niin hieman olen netissä ehtinyt pelien lomassa scoutata tulevan kesän satoa ja päivittänyt omia listoja kesäkuuta varten. Tällä kertaa tein pelipaikoittain listauksen:

Sentterit:
1. Alex Turcotte
2. Trevor Zegras
3. Payton Krebs
4. Alex Newhook
5. Dylan Cozens
6. Kirby Dach
7. Ryan Suzuki

Laiturit:
1. Vasili Podkolzin
2. Matthew Boldy

Pakit:
1. Bowen Byram
2. Philip Broberg
3. Cam York
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Meanwhile in Russia. Chicagon kolmannen kierroksen varaus kesältä 2017 Andrei Altybarmakyan iski kaksi maalia Sotshille jatkoaikavoitossa Lokomotivista 3-2. AA teki ottelun tasoittavan maalin kolmannen erän puolivälin jälkeen ja lopulta myös jatkoaikamaalin. Kahden pelin jälkeen KHL:n pudotuspeleissä nimihirviöllä on koossa 2+1. Lokomotivin riveissä Artur Kayomov on jäänyt pisteittä. Maxim Shalunov SKA:n paidassa pudotuspeleissä kahteen peliin 1+2. Harasoo!
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Mikäs se Shalunovin sopimustilanne olikaan KHL:ssä?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Scott Powers tapasi Shalunovin Euroopassa piipahtaessaan. Juttu on tehty helmikuun 14. päivä The Athleticille. Pari kohtaa siitä lainaten:

"My second takeaway was I have no idea whether he’ll ever play for the Blackhawks. I know that’s not what fans want to read. He and the Blackhawks continue to say they’d like him to join the team after next season, but there is no guarantee. He’ll have to be convinced there’s a definite spot for him in the lineup. As the Blackhawks plan for the future and assess how to become an elite team again, it’s unlikely Stan Bowman has jotted Shalunov’s name down in permanent marker. It’s more, if he signs, great, and if not, they’ll move on.

Shalunov wasn’t exactly committal when I spoke to him Monday night. He gave me a “we’ll see” when asked if the plan was still to sign with the Blackhawks after next season. To be fair, he was in a tough spot. He had just finished a game, a CSKA PR person stood next to us listening to everything being said and I asked if he planned to leave Russia for a team in the United States. The KHL would prefer to keep its players."

Ja tämä:

"Shalunov laughed when I told him Blackhawks fans were interested in him. He said, “I’m interested too. Let me finish contract in CSKA.”

That does seem like what it comes down to. He plans to fulfill his CSKA contract and then decide what to do next. Everything he’s said the last few years makes it seem like the NHL is a dream for him."


***

Adam Boqvist valittiin OHL:n helmikuun puolustajaksi. Boqvistin saldo oli helmikuulta 13 pelissä 6+13. Viime yönä Boqvist teki yhden maalin Londonin voittaessa Kitchenerin 8-6. Boqvist jäi pelissä pakkaselle kahdella maalilla, kun esim. Bouchard (1+3) oli +3 ja Alec Regula (1+1) +4. Boqvist odotetusti tekee tuhoja hyökkäyspäässä, mutta puolustuspelaamisessa on vielä paljon hiomista kuten fysiikassakin. No aikaa toki on edetä maltilla tämän lahjakkuuden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Aivan kammottava esitys. Sylettää oikeasti tällaiset suoritukset. Ihan joka osa-alue silkkaa paskaa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Voi surkeus mitä kohelointia läpi Kings pelin. Parin pelin otoksen jälkeen Crawford ei ole ainakaan vahvistanut maalivahtiosastoamme.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kohta tämäkin paska on onneksi ohi. Katseet draftiin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
17 matsia, teoreettisesti pudotuspelipaikka on edelleen mahdollinen, mutta nyt sitä kai toivoisi kunnon sulamista hyvän varausvuoron saamiseksi. Tsekkasin otteluohjelman ja käytännössä vain kolme ottelua on joukkueita vastaan, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin Blackhawks. Tulossa on isoja matseja Centralin joukkueita vastaan ja useat vastustajat ovat edelleen pudotuspelitaistelussa mukana, joten otteet lienevät kovia. Katsellaan, oishan se tietysti hyvä merkki tulevaisuutta ajatellen, jos joukkue tästä ottaisi kunnon runin kohti pudotuspelejä, mutta kyllä se Alex Turcotte mun fantasioissa vaan on.

Nyt kun Stone on menetetty, Panarin tuskin tulee ja valitsee Rangersin, mun haavekolmikko tulevalle kesälle on muuttunut. Ja määrällisesti se on myös yhdellä kasvanut. Tässä nimet, jotka toivon näkeväni Blackhawksin organisaatiossa tavalla tai toisella ennen tulevaa training campia: Anders Lee, Jacob Trouba, Vladimir Tkachyov (se Kazanin kaveri) sekä Alex Turcotte. Fantasiamanagerina heitän vielä Nikita Gusevin nimen, sillä ei kuulemma Vegasiin halua signata.

En rehellisesti sanottuna usko hetkeäkään yhdenkään pelaavan Blackhawks-nutussa, koska 1) Lee tekee jatkosopimuksen, vaikka Powersin mukaan saattaa lähteä kokeilemaan vapaita markkinoita, 2) Troubasta pitäisi maksaa, offer sheetia ei tulla näkemään ja tuo loukkaantumishistoria kuumottaa, 3) Tkachyov on huhujen mukaan NHL:ään tähyämässä ja monet ovat hänen perässään, miksi siis tulisi Blackhawksiin? sekä 4) Alex Turcotte on tulevan draftin kolmosvaraus mun papereissa.

Jokainen noista kuitenkin palvelisi Blackhawksia nyt sekä tulevaisuudessa ja sopisivat hyvin nykyisiin puutteisiin. Haaveilla saa, varsinkin kun mitään muuta tekemistä ei ole.

Lee - Toews - Kane
DeBrincat - Strome - Sikura
Saad - Tkachyov - Kahun
Barratt - Kämpf - Caggiula

Keith - Trouba
Murphy - Jokiharju
Gustafsson - Mitchell

Eikös näytäkin hyvältä NHL20-konsolipelissä?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Alex Turcotte olisi draftin lahjakkaimpana kahden suunnan sentterinä sitä, mitä lääkäri pitkässä juoksussa määräisi. Vaikea sanoa, miten muut joukkueet Turcotten näkevät ja eri listoilla Hughesin ja Kakon jälkeen on melkoista hajontaa. ISS:n helmikuun listalla 10., Bob-sedän tammikuun listalla 11. ja esim. The Athleticin Scott Wheelerin helmikuussa laatimassa listassa kahdeksas. Button on listannut Turcotten nippa nappa ykköskierrokselle, mikä on kyllä jo vitsi. Turcotten otteita on kyllä kehuttu ja pelaa pääasiassa kuulemma kolmosketjussa USDP:n joukkueessa. Hughes on painanut tehoja siellä kovimmalla ppg-tahdilla 1.97 ja Turcotte toiseksi parhaalla 1.75.

Mitä sitten tulee ensi kauden joukkueeseen niin hyvä muistaa, että Jeremy Colliton on vielä hyvin kokematon tekijä näissä piireissä. Collitonin vahvuus on vuorovaikutustaidoissa, mutta hänkin on vielä pahasti opin tiellä NHL-tasolla. En osaa sanoa, mutta mielessä on juolahtanut, että JC:n pelitapa on liian kunnianhimoinen materiaaliin nähden. Parhaimmillaan se on viihdyttävää hyökkäyspään ilotulitusta, mutta pahimmillaan sisältää E-junnutasoisia merkkausvirheitä jne.

Alaketjuihin kaivattaisiin kovasti vahvistuksia. Brandon Tanev olisi hyvä alku, en ole seurannut tarkemmin, mutta Colin Wilson voisi tulla myös kyseeseen alaketjuja vahistamaan. Ryan Dzingel olisi yhä listoillani, mutta entisenä Ohion yliopistopelaajana saattaa hyvinkin jäädä Columbukseen. Kyllä joku Gustav Nyqvist kolmosen tai kakkosen laidalla olisi vahvistus nykyiseen. Harmi, että Toewsin, Kanen, DeBrincatin, Saadin ja Stromen vahvat otteet tällä kaudella valuvat tavallaan hukkaan. Sanomatttakin on selvää, että mahdollisten vahvistusten lisäksi heiltä kaivataan samanlaisia otteita myös jatkossa mikäli pudotuspeleihin mielivät.

Yliopiston puolelta nostettakoon Chad Krys tehoilta 5-1 BU:n voittoon päättyneessä ottelussa Merrimackia vastaan. Krysille kirjattiin mukavat 2+3 tehot. Barratt onnistui maalinteossa kerran Penn Statelle ja Ian Mitchell Denverissä 0+1.
 
Viimeksi muokattu:

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Blackhawks oli paska, Kings oli vielä huonompi, mutta voittivat jäätävällä viimeistelyllään. Eipä jäänyt matsista paljoa kerrottavaa, jopa Kane oli aika huono tässä pelissä.

@Lico listasi aika hyviä nimiä, mitkä fantasiapelissä olisi kiva nähdä haukkanutussa, mutta minulla on myös epäilykset, että yksikään näistä ei oikeassa elämässä tule pelaamaan Chicagossa. Gusevin haluaisi varmaan jokainen joukkue, mutta saa nähdä tuleeko koskaan pelaamaan edes nhl:ssä. Lee luultavasti jatkaa islanderssissa ja oikeastaan ainut vaihtoehto olisi tämä Tkachyov, mutta aika kovan kilpailun saa hänestäkin käydä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Minnekäs @Lico pyyhkäisi fantasiastaan Seabrookin? Ulososto?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Lee - Toews - Kane
DeBrincat - Strome - Sikura
Saad - Tkachyov - Kahun
Barratt - Kämpf - Caggiula

Keith - Trouba
Murphy - Jokiharju
Gustafsson - Mitchell

Eikös näytäkin hyvältä NHL20-konsolipelissä?

Näyttäähän se, mutta eihän tuo Tkachyov nyt mitään maata järisyttäviä tehoja ole tuolla KHL:ssä iskenyt. Täytyy tunnustaa etten ole kaiffarin pelaamista juurikaan nähnyt, että mikä hänestä tekisi houkuttelevan vaihtoehdon NHL-kokoonpanoon? Ei pidä unohtaa keskustelusta Dominik Kubalikia, jos vain sopimukseen pääsevät hänen kanssaan.

Heitän oman, kenties hieman tylsemmän vaihtoehdon, joka sekään ei ole silti yhtään sen todennäköisempi. Kunhan leikitään ennen hailauman raatelua:

Dzingel-Toews-Kane
DeBrincat-Strome-Nyqvist
Saad-Anisimov-Kahun
Caggiula-Kämpf-Tanev

Keith-Jokiharju
Gustafsson-Seabrook
Murphy-Mitchell
Koekkoek

Crawford
Delia
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Minnekäs @Lico pyyhkäisi fantasiastaan Seabrookin? Ulososto?

Katsomossa tulevan kauden kunnes matka kohti ulosostoa alkaa, kun työsulkua pukkaa.

Näyttäähän se, mutta eihän tuo Tkachyov nyt mitään maata järisyttäviä tehoja ole tuolla KHL:ssä iskenyt. Täytyy tunnustaa etten ole kaiffarin pelaamista juurikaan nähnyt, että mikä hänestä tekisi houkuttelevan vaihtoehdon NHL-kokoonpanoon?

Kävimme tämän keskustelun pari vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran Tkachyovia huhuttiin NHL:ään ja jopa Chicagoon. Myös Leafs sekä muistaakseni Jets olivat hänen perässään. Teki kuitenkin jatkosopimuksen Kazaniin, jonka kausi loppui tänään.

Kulunut kausi oli Tkachyoville hankala, sillä kärsi jostain isommasta loukkaantumisesta kesällä ja training campilla. Kaksi edellistä kautta ovat sujuneet Kazanissa erinomaisesti ottaen huomioon ettei juuri koskaan pelannut ykkösylivoimassa sekä Kazanin pelityyli on erittäin puolustusvoittoinen. Sisäisen pistepörssin kakkonen kaksi vuotta sitten ja vuosi sitten kolmas, edelleen vaikeammassa roolissa. Vuosi sitten Kazanin mestaruusjoukkueen yksi tärkeimmistä pelaajista. Taitava, loistava molempiin suuntiin, nopeutta ja epätyypillistä venäläistä joukkueen eteen työskentelyä. Yksi suosikeistani KHL:ssä monelta kaudelta.

Näen potentiaalia olla hyvä kolmossentteri contenderissa. Mielummin häntä katsoisin kuin Anisimovia. Toki sieltä voi tulla Tikhonov uudestaan tai sitten jossakin määrin Artemi Panarin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kävimme tämän keskustelun pari vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran Tkachyovia huhuttiin NHL:ään ja jopa Chicagoon. Myös Leafs sekä muistaakseni Jets olivat hänen perässään. Teki kuitenkin jatkosopimuksen Kazaniin, jonka kausi loppui tänään.

Heh, enpä muista moista. Kuvauksesi hänestä kuulostaa hyvältä ja varmasti ihan kokeilun arvoinen kortti olisi.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Tajusin juuri, että @Lico puhuikin eri kaverista, kuin ketä itse ajattelin. Tästä kazanin kaverista en osaakaan sanoa juuri mitään, mutta itse ajattelin ufan Tkachevia, mikä voisi myös olla ihan mielenkiintoinen kaveri. Lisäksi jokereille kyytiä antanut Kagarlitsky voisi olla sellainen pelaaja, joka olisi hyvä myös änärissä. Jos tuota khl:ää seuraisi enemmän niin varmaan huomaisi useitakin pelaajia, joilla riittäisi eväät änäriin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Collitonin sanoin sehän näytti jo jääkiekkojoukkueelta, mutta vastustaja oli vaan vielä parempi. Viivaan kahdeksan pistettä ja läntisen jumbosijaan kuusi. Maaleja Chicagolle on tehty 250, mikä on eniten koko sarjassa. Siitä voi vetää viiltävää analyysiä, missä pitää ensi kaudella parantaa.

Lisäksi jokereille kyytiä antanut Kagarlitsky voisi olla sellainen pelaaja, joka olisi hyvä myös änärissä. Jos tuota khl:ää seuraisi enemmän niin varmaan huomaisi useitakin pelaajia, joilla riittäisi eväät änäriin.

Sekin on kyllä nähty, että KHL:ssä dominointi ei automaattisesti käänny pärjäämiseksi NHL-ympyröissä.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Collitonin sanoin sehän näytti jo jääkiekkojoukkueelta, mutta vastustaja oli vaan vielä parempi. Viivaan kahdeksan pistettä ja läntisen jumbosijaan kuusi. Maaleja Chicagolle on tehty 250, mikä on eniten koko sarjassa. Siitä voi vetää viiltävää analyysiä, missä pitää ensi kaudella parantaa.



Sekin on kyllä nähty, että KHL:ssä dominointi ei automaattisesti käänny pärjäämiseksi NHL-ympyröissä.
Joo ei tietenkään, arpojahan nämä enemmän ja vähemmän ovat. Pointtina näissä euroopan hankinnoissa on vaan se, että voi saada Panarinin, Dadonovin tai Radulovin, kun tämän tason pelimiehiä on äärimmäisen vaikeaa haalia änärin sisältä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Artemi Panarin on varmasti sellainen poikkeusyksilö, että toista samanlaista hakua saa odottaa. Dadonov sekä Radulov ovat kumpikin taas NHL:ään varattuja pelaajia. Bowman on tosin ihan onnistunut noissa eurooppalaisissa arvoissaan. Panarin oli jackpot, mutta esimerkiksi Kempny, Kahun ja Kämpf olivat hyviä hakuja myös. Jan Ruttakin näytti hetken hyvältä. Todennäköisempää on lopulta saada Shumakov, Kovar tai Plotnikov kuin Panarin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös