Chicago Blackhawks 2018–2019

  • 342 941
  • 1 470

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Artemi Panarin on varmasti sellainen poikkeusyksilö, että toista samanlaista hakua saa odottaa. Dadonov sekä Radulov ovat kumpikin taas NHL:ään varattuja pelaajia. Bowman on tosin ihan onnistunut noissa eurooppalaisissa arvoissaan. Panarin oli jackpot, mutta esimerkiksi Kempny, Kahun ja Kämpf olivat hyviä hakuja myös. Jan Ruttakin näytti hetken hyvältä. Todennäköisempää on lopulta saada Shumakov, Kovar tai Plotnikov kuin Panarin.
Itse en anna mitään painoarvoa noille Dadonovin ja Radulovin varauksille verrattuna Panariniin, koska hyvin samanlaisesta tilanteesta vanhemmalla iällä lähtivät änäriin. Toki Radulov ja Dadonov olivat käyneet aiemmin jo kokeilemassa, mutta tarkoitin nyt tätä onnistunutta yritystä. Tottakai on todennäköisempää, että näistä euroopasta roudatuista vanhemmista pelaajista tulee floppeja, kuin osumia, mutta minä kannatan näitä kokeiluja. Pohjois-Amerikasta ei vaan saa tähtipelaajia maksamatta kovaa hintaa treidissä tai käy hyvät taistelussa ufa-pelaajasta. Näitä ufa starojakin on aika harvoin tarjolla.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Itse en anna mitään painoarvoa noille Dadonovin ja Radulovin varauksille verrattuna Panariniin, koska hyvin samanlaisesta tilanteesta vanhemmalla iällä lähtivät änäriin.

On siinä sellainen sopimustekninen erotus kuitenkin, että kun kummatkin olivat jo ELC-sopparinsa lusineet niin Radulovin caphit oli 5,75 palatessaan NHL:ään ja Dadonovillakin nyt 4 miljoonan caphit. Hieman eri tilanne lopulta.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
On siinä sellainen sopimustekninen erotus kuitenkin, että kun kummatkin olivat jo ELC-sopparinsa lusineet niin Radulovin caphit oli 5,75 palatessaan NHL:ään ja Dadonovillakin nyt 4 miljoonan caphit. Hieman eri tilanne lopulta.
Niin joo totta, Panarin oli alle 25-vuotias tullessaan änäriin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Patrick Kane on ollut vuoden 2019 tehokkain NHL pelaaja tehoillaan 18+26=44. Delia on kutsuttu ylös Wardin loukin takia.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Adam Boqvistin kehityksestä ja kehityskohteista hyvää tarinaa Scott Powersin kynästä. Yllätyksenä ei varmasti tule, että puolustuspelaamisessa on vielä paljon hiomista. Niin paljon, että Boqvist ei todennäköisesti ole valmis ensi kaudella NHL-ympyröihin hyppäämään ja tämähän ei tule kenellekään minään yllätyksenä. Sanoihan hän itsekin kesällä ja että kokee olevansa 2-3 vuoden päästä valmis. Offensiivisesti mm. Brian Campbellin mukaan Boqvist on jo NHL-tasoa ja sekään ei varmaan yllätä ketään. Ihan muutama lainaus jutusta:

"The bigger issues defensively have been his gap control, stick use and defensive zone coverage. As comfortable as Boqvist looks in the offensive zone, he looks just as uncomfortable nearly everywhere else."

Dave Bollandin kommentteja:
Adam reminds me of Erik Karlsson,” Bolland said. “He has the same game. He has a great shot. I just tell him to put it on net and keep it low. He can pass it. The defensive stuff he can learn. You can’t teach the offensive things he does. I know (Knights staffers) Mark Hunter and Dylan Hunter will stay on him about it. They did with me.”

Knightsin apulaistoimari Rob Simpsonin suusta:
You know what, I believe that almost any kid can benefit from another year,” Simpson said. “There are some exceptions, you know the (Connor) McDavids and (Sidney) Crosbys, those guys of the world. I never think it’s a bad thing to be the best player at an age level. There’s always new advantages to players coming back. That being said, that’s up to Adam and how he progresses, how he trains, how he looks. There’s plenty of players who have shown to be more than capable to move on after a year or move on early to the NHL.

Paljon uutta on Boqvistin poika saanut opetella, muuallakin kuin kentällä. Hän itsekin toteaa, että ei ole tottunut mm. pelaamaan näin montaa peliä kauden aikana kuin nyt OHL-kauden aikana on pelannut. Boqvistin kohdalla vielä yksi kausi OHL:ssä ei tekisi joidenkin mielestä pahaa lainkaan. Blackhawks voi edetä maltilla Boqvistin suhteen eikä turhaan höntyillä lahjakkuuden kanssa. Boqvist on kuulemma erittäin kiinnostunut oppimaan ja halu kehittyä on kovalla tasolla. Hiljaa hyvää tulee.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Blackhawks sainasi Brandon Hagelin joukkuekaverin ja Red Deer Rebelsin kapteenin Reese Johnsonin listoillensa. Kolmen vuoden tulokassoppari ja 925 000 aav. Johnson on tänä vuonna 21 vuotta täyttävä laitahyökkääjä, joka on tällä kaudella tehnyt 62 ottelussa 22+23=45 pistettä. Enpä tiedä kaverista sen enempää eikä nuo tilastot päätä huimaa, kun puhutaan tuon ikäisestä pelaajasta WHL:ssä. Hagel on painanut siellä vastaavasti ottelun vähemmän pelanneena 92 pistettä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Sabresia vastaan voitto voittomaalikilpailun jälkeen. Todella avointa peliä ja kuten jo todettua, noilla esityksillä ei pitkälle pötkitä. Mutta kyllä tuota mielellään katsoo, kun ottelut ovat sinällään viihdyttäviä. Ei vain pysty odottamaan voittoa hyvällä, täysipainoisella esityksellä. Maalit Keithille, Anisimoville kahdesti sekä Perlinille. Sekä Toews, Kane että Cat osuivat rankkareissa.

15 to go.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Chicago Blackhawks käsittääkseni avaa ensi kautensa Prahassa Philadelphia Flyersia vastaan.

Onhan tuo nyt aivan pakollinen visiitti yhteen Euroopan siisteimmistä kaupungeista!
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Chicago Blackhawks käsittääkseni avaa ensi kautensa Prahassa Philadelphia Flyersia vastaan.

Onhan tuo nyt aivan pakollinen visiitti yhteen Euroopan siisteimmistä kaupungeista!
Johan olisi mukava reissu! Varmaankin (toivottavasti, sormet ristissä) kyseessä on viikonloppu?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Johan olisi mukava reissu! Varmaankin (toivottavasti, sormet ristissä) kyseessä on viikonloppu?

Mitään tarkkaa uutista ei ole vielä kai tullut, bongasin HFBoardseilta HockeyCentralin uutisen ja Elliotte Friedmann eilen twitterissä tuota veikkasi. Eiköhän ole siis aika legit ja todennäköisestihän se viikonlopulle menee. Ehkä jopa back-to-backit?
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kyllähän tuo ihan totta taitaa olla. Toivottavasti joukkueen pelaaminen näyttää ihan toisenlaiselta siinä kohtaa. Niin hirveetä ripulia on tuo puolustuspelaaminen, että välillä ihan hävettää. Jotain positiivista voi löytää viime peleistä ja se on Brendan Perlinin piristyminen. Onhan se tietenkin helpompi onnistua, kun pääsee ylipäätään pelaamaan, mutta ehkä hänelle ensi kaudelle vielä mahdollisuuden suo? Drake Caggiulaa on ikävä ja Buffaloa vastaan arvotut ketjukoostumukset eivät tarjonneet mitään lisäarvoa. Ei ehkä niin jännä juttu, että yleensä se ketju jossa Kane pelaa on paras, vaikka Kanekin on vaikuttanut viime peleissä hieman surffarilta. Itseäni toistaen, onneksi tämä on taas kohta ohi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ensi yönä on sekä Barrattin ja Mitchellin kaudet katkolla yliopiston puolella. Penn State sekä Denver hävisivät molemmat ensimmäiset ottelunsa ja pahimmassa tai parhaimmassa tapauksessa molemmat ovat yön jälkeen vapaita kirjoittamaan sopimukset Blackhawksin kanssa. Saas nähdä miten käy.

Adam Boqvist teki kauden 20. maalinsa jatkoajalla Londonin voittaessa nihkeästi yhden OHL:n huonoimmista joukkueista Flint Firebirdsin 3-2. Boqvistille myös yksi syöttöpiste ottelussa. WHL:n puolella Blackhawksin uusi kiinnitys Reese Johnson valittiin ottelun ykköstähdeksi Red Deerin peitottua Brandonin 5-3. Johnsonille merkittiin yksi syöttöpistettä ja ilmeisesti sopimuksesta pillastuneena otti yhdeksän jäähyminuuttia. Brandon Hagel tälläsi yhden osuman ja on nyt yhden maalin päässä 40 maalista ja seitsemän pistettä sataan tehopisteeseen.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Joo näinköhän sitä joutuu Prahaan rahtautumaan syssyllä hiukan NHL tyylistä ottelua katsomaan. Anisimov on toinen peluri joka on ruvennut lämpeämään kauden loppua kohden. Crawfordilla otteet hakevat yhä uomiaan.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Prahassahan vois ottaa foorumin nimimerkkien kokoontumisajotkin samalla?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Starsista vierasvoitto, Kämpfille sekä DeBrincatille maali. Catille osuma oli kauden 37:s, joten nopealla matikalla ollaan aika lähellä jo ensimmäisestä 40:n osuman kautta. Toisella kaudellaan. Käsittämätöntä.

Stars oli todella aneeminen eikä heillä juurikaan ole mahdollisuutta löysäilyyn. Ansaittu voitto vieraille.

Seuraavaksi Coyotes.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Joskus kun sitä oikein vähiten odottaa voi sattua omituisia. Vastustaja tekee vain yhden, Blackhawks kaksi ja laukaukset haukoille 39-27. Mitä täällä tapahtuu? Maalit Catille ja Kämpfille. Crawfordille 26 torjuntaa. Tätä joutuu nyt sulattelemaan.

Annoin tuossa ns. fake newsiä aiemmin ja Mitchellin kausi ei vielä päättynyt, vaikka hävisivät toisenkin ottelunsa. Kohtaavat nyt seuraavaksi North Dakotan ja siitä parista ymmärrykseni mukaan tiputaan pois pelistä. Barratt ei pelannut viime yönä ja Penn State voitti omansa.

WHL:n puolella Blackhawksin omima kaksikko Johnson-Hagel oli pelipäällä. Molemmat valittiin ottelun tähdistöön Hagelin tehdessä 1+3 ja Johnson 2+1 tehot.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jauhetaan nyt vielä yön pelistä, kun sen verran erityinen esitys oli Blackhawksille vähämaalisena vääntönä. Crawfordilta oikein hyvä peli ja varsinkin ensimmäisessä erässä Dallasilla oli paikkansa, mutta topfemma otti pari mukavaa koppia siinä. Connor Murphylle taidettiin merkitä seitsemän blokkia ja yksi niistä päätyi syöttöpisteeksi tuohon Catin voittomaaliin.

Noista uusista hyökkäysketjuista en pidä lainkaan. Pistäisin Kanen takaisin Toewsin ketjuun ja muutenkin palauttaisin ne suurinpiirtein "entiselleen". Caggiulan poissaolon takia lievää hienosäätöä, mutta Saad pelatkoon tosiaan ykkösessä ja Perlini voisi ottaa vasemman laidan kolmosessa Anisimovin sekä Sikuran rinnalla. Sikurasta puheenollen niin vaikea nähdä häntä jatkossa tuolla top 6 -roolissa. Mielestäni eväät eivät vaan aivan riitä. Kolmosessa voisi mennä, mutta sinnekin löytyisi parempia vaihtoehtoja, roolipelaajia. David Kämpf tulisi lukita ensi kaudeksi tuohon nelosketjun sentterin rooliin. Aloituksissa pitää kyllä vielä parantaa, mutta se nyt koskee ihan jokaista nykyistä Chicagon sentteriä lukuunottamatta Toewsia.

Pelejä jäljellä enää neljätoista. Oma veikkaukseni on, että maksimissaan Blackhawks onnistuu saamaan kymmenen pistettä kasaan jäljellä olevista peleistä. Se tekisi lopulta 77 pistettä ja sillä jäädään kymmenen huonoimman joukkueen kastiin. Hyvin todennäköistä etteivät saavuta tuotakaan saldoa ja se tarkoittaa sitten parempia asetelmia lottoarvontaa ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Uusista ketjuista samaa mieltä, ei jatkoon. Ja en ole aivan varma kuuluisiko Sikuran ja Forslingin pelata ylhäällä? Crawfordilta tuli tämänkertaisen paluun paras matsi, eikä myöskään vastustajan molarin otteissa ollut valitettavaa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Mitäs myrkkyä se Colliton on joukkueelle syöttänyt Kojootit ajettiin aiwan pystyyn 7-1. Olihan siinä useita namuttelumaaleja ja kirsikkana kakun päälle Perlinille uran ensimmäinen hattutemppu entistä joukkuetta vastaan. Nyt näyttää kyllä Schmaltz treidi ryöstöltä kun Stromen huippuiskun päälle Perliinikin heräilee.
Harvinaista herkkua oli myös se että kahteen perättäiseen matsiin on omissa soinut vaan kerran per peli.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Sellainen peli tällä kertaa. Yotesilta totaalinen ohipeli, odotin jotain aivan muuta vastaan, mutta näitä nyt tulee kaikille joukkueille pitkän kauden aikana. Hauskahan tuota peliä oli katsella monestakin syystä. Siellä vilisi entisiä haukkoja ja päinvastoin monta tuttua kasvoa toisilleen. Perlinille tosiaan uran eka hattu ja mikäs sen kivempaa kuin käydä puremassa entistä isäntää.

Kahdeksan maalia tehtiin pelissä yhteensä ja kaikki tasaviisikoin. Onnistujia tässä pelissä oli monia. Jonathan Toews on muuten viiden pisteen päässä yhden kauden piste-ennätyksestään kaudelta 2010-11. Neljä maalia vielä ja jakaa kauden 08-09 maaliennätyksensä. Ikävä puoli on, että kapteenin henkilökohtainen huippukausi menee vaan vähän hukkaan. Toivottavasti jatkaa tästä ensi kaudellakin. Dylan Sikuraa kun tuossa aiemmin latistin, niin nyt pelasi hyvän pelin, mutta jonkin sortin apina hänelläkin on selässään. Se ensimmäinen NHL-maali ei vain ota tullakseen. Brandon Saad on Blackhawksin paidassa iskenyt parhaimmillaan 23 maalia runkosarjan aikana kaudella 14-15 ja on nyt yhden maalin päässä tuosta.

Seuraavaksi Torontoon.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ohoh! Praha ja Blackhawks on kyllä yhdistelmänä aika laittoman hyvä, nyt on kyllä lyöty avaukseen aika houkuttelevat elementit lähteä paikan päälle. Olen yrittänyt PIlsner Uruguellia Suomessa saada maistumaan yhtä hyvälle kuin Prahassa, mutta huonolla menestyksellä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Karvanoppaan tuli juuri tieto, että Blackhawks on tehnyt ELC-sopparin Philipp Kurashevin kanssa.

edit: Kurashev pelaa nyt kolmatta kauttaan QMJHL:n Quepec Rempartsin joukkueessa. Tällä kaudella pelipaidan rinnuksia koristelee A-kirjain. Viime kesän neljännen kierroksen löytö Bowmanin posselta ja toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Nopea sveitsiläinen on iskenyt tällä kaudella 58 ottelussa 28+34=62 pistettä. Rempartsin toiseksi paras pistemies Andrew Coxhead on tehnyt 47 pistettä eli aika selkeä pörssiykkönen omassa joukkueessaan. U20-kisat olivat myös Kurashevilta onnistuneet ollen kisojen paras maalintekijä ja valinta turnauksen tähdistöön olivat hyvä osoitus onnistumisesta noissa karkeloissa. Töitä ja matkaa NHL-pelaajaksi on vielä paljon. Suunta näyttää tällä hetkellä kuitenkin ihan lupaavalta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös