Chicago Blackhawks 2015–2016

  • 458 410
  • 1 994

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Tykkään uusien kenttien ilmeestä. Ykkönen sekä kolmonen kumpikin näyttää paremmalta, ja kenttien tasapaino muutenkin paremmalla tolalla näin. Jos ykkönen ei lähde luistamaan noin, niin toivon valmennuksella olevan pokkaa vaihtaa kokeilu mielessä Hossan ja Teräväisen paikkoja.

Samaa mieltä. Shaw on mielestäni ollut viimeiset pelit hyvällä jalalla liikenteessä ja saattaa sopiakin tuohon ykköskenttään, kun pystyy vääntämään laidoissa ja olemaan maskissa. Pelkät kädet (Teuvo) ei ole tuossa ykköskentässä toiminut, joten toivotaan, että Shaw olisi se puuttuva palanen.

Kolmonen ei tuossa koostumuksessa todennäköisesti saa 5v5 peliaikaa kovinkaan paljoa. Mikäli erikoistilanteita ei ole paljoakaan, niin jääaika lienee siinä 10 minuutin kintaalla. Teuvolle sitten mahdollisesti se vähäinen ylivoima-aika tuohon lisäksi. Toivon mukaan käyttävät tuon vähäisen jääajan hyväkseen. Kuten totesitkin, ennen tuota pitkää Länsi-Kanadan ja Californian vieraskiertuetta jonkun muunkin olisi hyvä saada onnistumisia alle, jotta siellä ei olla tuon yhden kentän varassa, joka vieraissa tulee olemaan suuri ongelma.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Samaa mieltä. Shaw on mielestäni ollut viimeiset pelit hyvällä jalalla liikenteessä ja saattaa sopiakin tuohon ykköskenttään, kun pystyy vääntämään laidoissa ja olemaan maskissa. Pelkät kädet (Teuvo) ei ole tuossa ykköskentässä toiminut, joten toivotaan, että Shaw olisi se puuttuva palanen.

Lyhyellä tähtäimelle näen nämä nykyiset viritelmät parhaina mahdollisina, etenkin kun on tärkeä vieras putki tulossa. Pitemmällä periodilla näen sitten, että Toews menee aika pahasti hukkaan tuossa ykkösessä, koska Shaw tuskin on mikään mullistava ratkaisu ykköseen ja Hossa tuskin nousee tällä kaudella vetämään ketjuaan tuloksellisesti(toivon olevani väärässä).

Nyt rauhassa yrittäisi kasvattaa Teräväisen sekä Danon kemiaa helpommassa paikassa kolmosessa, jossa olisi sitten mielestäni valmis paketti laitureita nostaa ykköseen. Uskon Danon kehittyvän kauden mittaan, ja samoin varmasti käy Teräväiselle.

Itse näen, että joukkue keväällä on kilpailukykyisin jos kokoonpano näyttäisi tältä:

Dano-Toews-Teräväinen
Panarin-Anisimov-Kane
Shaw-Kero-Hossa
Desjardins-Kruger- Garbutt

Neljä vahvaa kenttää, ja mitään kenttää ei pitäisi erityisesti tarvita pelätä, että omissa kolisee.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Blackhawks - Devils 2-3. Voi surkeus, sama vanha nysvääminen jatkui ja tappio tuli jälleen sellaisesta ottelusta mitkä pitäisi varmuudella hoitaa kotia. En näe että Shaw olisi ykkösen mies, miten se tuntuu olevan jatkuvasti pötköllään. Hossa oli tänään ykkösen paras pelaaja, myös Danolta hyviä väläytyksiä kolmosessa. Kakkonen tekee minkä voi voittaakseen ottelut mutta muilta ei valitettavasti tule apua. Kakkonen on ainoa kenttä minkä kokoonpanoon ei pidä puuttua. Crawfordillakaan ei ihan nappipäivä mm. ekan maalin osalta, olisikohan levon aika?

Gustafsson on ajanut minun papereissani jo Svedbergin ja Daleyn ohi nokkimisjärjestyksessä. Krüger ja Desjardins lisäsivät saldoilleen yhdet miinukset lisää ja kavereiden lukemat -8 ovat järkyttävät tässä vaiheessa kautta.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Ei kulje niin ei kulje. Crawfordin piikkiin oikeastaan kaikki maalit ja se riitti häviöön tänään. Muita paikkoja New Jerseyllä ei pahemmin sitten ollutkaan.

Toews & Hossa myöskin taas aivan yössä. Mikä tuota Hossaa vaivaa, kun näköjään riippumatta ketjukavereista se kiekon lainaaminen on ylivoimaisen vaikeaa. Kenen idea on ollut laittaa Hossa viivalle ykkösylivoimaan?

Keithin paluu ei voi tulla yhtään liian aikaisin. Esimerkiksi niitä pitkiä avaussyöttöjä alkaa olemaan jo ikävä. Ilmiselvien (Keith, Seabs, Hammer, Daley) lisäksi Gustafsson kuuluu ehdottomasti kokoonpanoon mielestäni jopa ennen TvR:ää ja tietysti ennen Svedbadia sun muita.

Kolmoskenttä oli mielestäni hyvä tänään. Dano olisi tietysti tyhjään maaliin voinut sisäänkin laittaa, mutta nämä ovat näitä. Kun ei uppoa, niin ei uppoa.

Panarin ei tuota maalia lukuun ottamatta ollut mitenkään erityisen hyvä. Kanella taas joukkue repparissa, vaikka tuon ratkaisevan viimeisten minuuttien jäähyn ottikin.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Q.n "lottery spot" on tällä hetkellä jotain ihan muuta kun taivoittelemisen arvoinen paikka. Jos joukkueessa haluaa pisteitä tehdä pitää pelata tällä hetkellä Patrick Kanen kanssa, ja muuten onkin sitten hiljaista. Vähissä ovat Chicagon maalit joissa Kane ei ole ollut kentällä 41 maalia Chicagolla tehtynä ja Kane kentällä 29 maalin aikana.

Tietysti erittäin hienoa tämä Kanen vire, mutta kyllä joukkue kaipaisi jotain muutakin kun yhden pelaajan. Syyttävää sormea en voi kyllä osoittaa itse pelaajiin suoraan, vaan valmennus on aika jääräpäinen peluuttaessaan pelaajia oman tutun turvallisen tyylin mukaan riippumatta siitä mikä kokoonpano on tuottanut parhaiten tulosta.

Kuinka puusilmä tarvitsee olla, ettei nähnyt ykkönen on pelasi ainoat hyvät hetkensä silloin kun Hossa oli poissa? Kuinka puusilmä tarvitsee olla, ettei tästä osaa laskea 1+1?

Hossa pelasi paljon paremmin mielestäni nyt kun edellisessä pelissä, ja loikin itselleen vahvalla luistelulla suojaamisella paikkoja, mutta kun tuo on tällä hetkellä täysin yksilö suorittamista. Syötöt joita Hossa nyt antaa ovat poikkeuksetta todella hankalia käsitellä, ja ne ovat myöhässä. Shaw teki sen minkä pystyi mielestäni, ja haki kiekkoa laidoista ihan hyvin omille, eikä tuossa kentässä kukaan tällä hetkellä varmasti parempaan suorittamiseen pysty.

Joukkueella ei ole varaa menettää Toewsin panosta, ja hän sakkaa nyt erittäin pahasti tuossa kentässä. Voisivat edes hetkellisesti kokeilla heittää kaikki pelaajat jotka tällä hetkellä jonkinlaiseen kiekolliseen peliin pystyvät top6 osastolle, ja Hossa ei siihen kuulu.

Vaikka top6 tähän muotoon:

Panarin- Toews-Teräväinen
Dano-Anisimov-Kane

Itse en ole niin pahasti tuon kakkosen hajoittamista vastaan, koska se toimi hajoitettuna myös aika hyvin. Sitten toisaalta Panarin näytti ihan hyvältä minusta Toewsin vierellä, sitten jos siihen löisi viellä Teräväisen niin ainakaan ei jäisi kiekollisuudesta kiinni. Dano on ollut minusta ihan pirteä, ja nyt voisikin katsoa millä vireellä hän laittaa kiekkoa reppuun Kanen kentässä, kun viime kaudella viellä ainakin oli Anisimovin kanssa kemiaa.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Q.n "lottery spot" on tällä hetkellä jotain ihan muuta kun taivoittelemisen arvoinen paikka.

Kuinka puusilmä tarvitsee olla, ettei nähnyt ykkönen on pelasi ainoat hyvät hetkensä silloin kun Hossa oli poissa? Kuinka puusilmä tarvitsee olla, ettei tästä osaa laskea 1+1?

Hossa pelasi paljon paremmin mielestäni nyt kun edellisessä pelissä, ja loikin itselleen vahvalla luistelulla suojaamisella paikkoja, mutta kun tuo on tällä hetkellä täysin yksilö suorittamista. Syötöt joita Hossa nyt antaa ovat poikkeuksetta todella hankalia käsitellä, ja ne ovat myöhässä. Shaw teki sen minkä pystyi mielestäni, ja haki kiekkoa laidoista ihan hyvin omille, eikä tuossa kentässä kukaan tällä hetkellä varmasti parempaan suorittamiseen pysty.

Joukkueella ei ole varaa menettää Toewsin panosta, ja hän sakkaa nyt erittäin pahasti tuossa kentässä. Voisivat edes hetkellisesti kokeilla heittää kaikki pelaajat jotka tällä hetkellä jonkinlaiseen kiekolliseen peliin pystyvät top6 osastolle, ja Hossa ei siihen kuulu.

Vaikka top6 tähän muotoon:

Panarin- Toews-Teräväinen
Dano-Anisimov-Kane

Itse en ole niin pahasti tuon kakkosen hajoittamista vastaan, koska se toimi hajoitettuna myös aika hyvin. Sitten toisaalta Panarin näytti ihan hyvältä minusta Toewsin vierellä, sitten jos siihen löisi viellä Teräväisen niin ainakaan ei jäisi kiekollisuudesta kiinni. Dano on ollut minusta ihan pirteä, ja nyt voisikin katsoa millä vireellä hän laittaa kiekkoa reppuun Kanen kentässä, kun viime kaudella viellä ainakin oli Anisimovin kanssa kemiaa.

Tuossa "ykkösessä" ovat vasemmalla laidalla nyt käyneet jo kohta kaikki laiturit floppaamassa, joten syyllistä voisi tosiaankin alkaa etsimään jostain muualta kuin tuosta ykköskentän vasemmasta laiturista. Hossa on tällä hetkellä joukkueelle hyökkäyspelin osalta rasite, siitä ei vain pääse mihinkään. Shaw teki tosiaan juurikin sitä, mitä oletinkin hänen tuossa tekevän eli kaivoi laidasta kiekkoja ja oli maskissa, mutta ei tuokaan näyttänyt siltä, että tässä olisi se ratkaisu tuohon tehottomuuteen.

Toews on toden totta saatava heräteltyä melkein hinnalla millä hyvänsä. Yli seitsemännestä joukkueen palkkakatosta ei kertakaikkiaan ole varaa hukata siihen, että Hossa surffaa kenttää ympäriinsä suojaten kiekkoa. Ei tuo Hossa nyt kuitenkaan mikään Jagr hyökkäyspäässä ole.

Se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, miten tuo ehdottamasi ykköskenttä suoriutuisi etenkin oman alueen puolustustehtävistään. Epäilen suuresti, että äitiä saattaisi vastustajan parhaiden ollessa jäällä omassa päässä tulla ikävä, kun Teuvo tai Leipämies eivät mitään maailman parhaita laidoissa vääntäjiä ole ja vastustajalla olisi lähes varmasti kulmaralli päällä joka vaihdossa, kun näkisivät, millaisessa koostumuksessa tuo ykkönen on.

Uskon, että tuo kakkonen toimisi varmasti, pelaa siinä vasempana laitana sitten Panarin, Teuvo tai esim. Dano.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, miten tuo ehdottamasi ykköskenttä suoriutuisi etenkin oman alueen puolustustehtävistään. Epäilen suuresti, että äitiä saattaisi vastustajan parhaiden ollessa jäällä omassa päässä tulla ikävä, kun Teuvo tai Leipämies eivät mitään maailman parhaita laidoissa vääntäjiä ole ja vastustajalla olisi lähes varmasti kulmaralli päällä joka vaihdossa, kun näkisivät, millaisessa koostumuksessa tuo ykkönen on..

Juu tuota peluutusta tulisikin muuttaa jonkin verran offensiivisempaan suuntaan ykkösen osalta, ja palattaisiin "old School" meininkiin jossa bottom6 on shutdown osastoa ja kärkiketjut offensiivisia. Mitä pelaajia jäisi jäljelle, niin niistä saisi kasattua kaksi aika hyvän näköistä kenttää puolustuksellisesti. Itse olen muutenkin ollut aina hieman sitä mieltä, että Toewsia peluutetaan liian puolustusvoittoisesti, siihen nähden mikä pelaaja hän on offensiivisesti. Haluaisin nähdä tuota offensiivista potentiaalia käytettävän enemmän hyödyksi.

Laiturit eivät niin hirveästi vaikuta puolustusalueen kulmarallien katkomisiin, kun siellä pyörivät lähinnä puolustajat ja sentterit. Suurin ongelma tuolla ykkösellä minusta pikemminkin on hyökkäysalueen kulmissa, joista laiturien tarvitsee käydä pyöräyttämässä kiekot omille. Se käytännössä tarkoittaa, että Toewsin tarvitsee painella hanakasti kulmiin, mutta Teuvon kanssa sentterien tarvitsee aina tehdä näin.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Sen verran lisään tuohon perusteluja, että muutenhan näillä nimellisillä kentien numeroilla ja koostumiksilla ei ole mitään väliä. Ainoa juttu tässä on nyt se, että pelaajat jotka pelaavat tällä hetkellä voittavaa jääkiekkoa on saatava pelaamaan suurin osa ottelusta. Top6 osasto pelaa 40min ottelusta, ja 20 minuuttia siitä on nyt tappioita tuottavaa kiekkoa ykkösen puolesta. Ei sitä millään kolmosen/nelosen minuuteilla ole niin helppoa kääntää voitolliseksi, jos ykkönen ottaa pelistä toiseen vastustajalta pataan, ja hyvin pelaava kakkonen onnistutaan pimentämään. Jonkun Teräväisen vaihtaminen viimeiseen vaihtoon Hossan tilalle on auttamattomasti liian myöhään reagoimista, kun velli on valahtanut jo punttiin.

Toki nelonen on yksi ongelma myös, joka pitää korjata. Tärkeys järjestys tosin täytyy olla niin, että 20min pelaava osasto ensin kuntoon, ja nelosen 10min kaverit vasta on listalla tämän jälkeen.

Edit- Shutdown ajattelu on nyt viety liian pitkälle, kun puolustavat kentät pimentävät selkeästi itsensäkkin. Puolustaminen lähtee hyökkäämisesta, ja hyökkääminen puolustamisesta. Huono hyökkääminen johtaa aina huonoon puolustamiseen, ja tätä voisi jatkaa loputtomiin.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Itse en näe noin vahvasti Hossan viaksi kolmen kentällisen huonoa peliä. Hossa pelasi hyvän pelin laukoen viisi kertaa maalia kohti ja hoitaen velvoitteensa puolustussuuntaan hyvin. Tuo Hossan nykyinen rooli YV:ssä ei kyllä ole hänelle oikea.
Pitää pystyä kyseenalaistamaan myös kapteeni vakavan tasoa ja hänen tasaisuuttaan, ei hänellekään pysty täyttä kymppiä antamaan illasta toiseen. Onhan Kane nyt vaan aivan eri levelillä tällä hetkellä pitkine pisteputkineen, vaikka ottikin jäähyn pahaan paikkaan.

Anisimov 28,6% ja Krüger 33,3% kyntivät aloituksissa pahasti.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
En minäkään näe Hossan viaksi yhtään mitään, vaan valmennuksen puuteellista kykyä sommitella toimivia kokoonpanoja, joilla on kemiaa keskenään. Ei ole Hossan vika, että Saad jouduttiin myymään ja tuo kenttä kaipaisi Saadin tapaista pelaajaa kolmanneksi. Valmennuksen pitää nähdä nuo sommitelmat jotka voisivat yhdessä toimia parhaiten. Tämä joukkue on erilainen viime kauteen verrattuna, ja on väärä tapa etsiä Saadile identtistä korvaajaa, kun semmoista ei joukkueessa ole. Jos kukaan ei toimi tuossa Toews-Hossa kentässä niin hyvin kuin Saad toimi, sitten on kyllä lähdettävä miettimään asiaa aivan puhtaalta pöydältä, ja luotava uusi kolmikko jonka kemiat kohtaavat.

Edit-Dano tietysti viellä kokeilematta, että siinä onkin sitten se viimeinen oljenkorsi.

Edit2- No tämä tästä viellä puuttui, että yksi parhaista pakeista heitettiin Rockfordiin.

Mark Lazerus ‏@MarkLazerus 20m20 minutes ago
#Blackhawks activate Michal Rozsival, send Erik Gustafsson back to Rockford.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Rozsival on aktivoitu ja Gustafsson lähetetty alas, harmi. Muuten tarvitaan rohkeita kokoonpanomuutoksia ketjuihin.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tämän päivän harjoitusten perusteella Mr. Norris tekee paluun huomenna sekä Marko Dano ottaa ykkösketjun vasemman laitahyökkääjän tontin, mutta huomenna nähtäneen sitten kuinka lähellä aamujäiden kokoonpano on huomista kokoonpanoa.

EDIT: ja Quenneville kertoikin juuri, että sekä Keith että Rozsival pelaavat huomenna. Joku lähtee alas ennen huomista ottelua, stay tuned ja tarkkailkaa Twitteriä.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ei kulje niin ei kulje. Crawfordin piikkiin oikeastaan kaikki maalit ja se riitti häviöön tänään. Muita paikkoja New Jerseyllä ei pahemmin sitten ollutkaan.
Viimeinen lause tarttui vähän silmiin. Okei, Blackhawks hallitsi peliä selvästi, mutta olihan siellä Devilsillä kaksi vai kolme tolppaa noiden maalien lisäksi.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Rockford IceHogs paineli voittoon Iowa Wildia vastaan numeroin 5-2. Illan hahmoina olivat Bickell 1+2, Morin 1+1 ja Pokka 1+1. Leighton tuntuu myös olevan varmassa vireessä. Vieläköhän Bickellin markkina-arvo lähtisi nousuun, onhan hän nyt muutamia pisteitä tuolla alhaalla napsinut...
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Hieman on nihkeää meno ollut ja toivottavasti konkareiden paluu alakertaan herättää myös muuta joukkuetta. Marko Dano tänään ykkösessä ja hei tehkäähän pojat pari uunia. Tärkeä peli Bluesia vastaan ja tänään toivoisin näkeväni sisuuntunutta peliä. Ihan kiva ei nyt vaan riitä. Svedberg ja Gustafsson sparrasivat ihan mukiinmenevästi ja varsinkin jälkimmäisen tekeminen oli jo kohtalaisen sulavaa katseltavaa. Rundbladin yksisuuntainen tietää aika varmasti, että mies on nyt seiska-pakki. Toivottavasti Rotsilla ei ole rotsi tyhjä.

Screw the Blues!
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tässäpä mahdolliset kentälliset aamun STL-matsiin:
Chicago

Dano Toews Hossa
Panarin Anisimov Kane
Shaw Kruger Teravainen
Mashinter Kero Garbutt

Keith Hjalmarsson
Van Riemsdyk Seabrook
Daley Rozsival

Crawford

St. Louis

Steen Lehtera Tarasenko
Upshall Backes Fabbri
Paajarvi Gomez Brouwer
Jaskin Brodziak Reaves

Bouwmeester Pietrangelo
Edmundson Shattenkirk
Gunnarson Parayko

Allen
 

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Voitto!

Sen verran väsynyt fiilis tähän aikaan päivästä joten sanotaan nyt sen verran, että voittaminen maistuu aina hyvältä! Ykkönen edelleen tehoton. Teräväisen siirtäminen Krugerin ja Shawin kanssa teki kentästä paljon vaarallisemman. Yksi huonompi vaihto, josta seurauksena Teräväisen pitkä kiekko ja myöhemmin Bluesin maali. Muuten tykkäsin. Kane jatkaa pisteputkeaan, on se kova.

Niin ja se tärkein: Rozsival on niin helkkarin hidas ja kankea, että on kokoajan pulassa tuolla jalalla. Eikä paikkaa noita puutteitaan mitenkään erityisillä pelinlukutaidoillakaan. Melkoinen downgrade Gustafssoniin tai Svedbergiin verrattuna. Tietysti vähän tylyä yhden pelin perusteella arvioida, mutta tuskin papparaisen jalat enää alkaa yhtään nopeamminkaan käymään. Noin hidas pelaaja ei sovi mitenkään Blackhawksin nopeaan, luistelutempoiseen pelisapluunaan.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Yes! Kovasta Bluesista tärkeät pinnat ja vielä takaa ohi tulemalla, hienoa. Play off henkeä oli jo ilmassa ja nokkapokkaakin löytyi. Patty oikeastaan suht yössä ennen tuota maaliaan, mutta paikan tulleen kiss-kiss ja pisteputki jatkuu. Koko jengi taisteli tänään ihan eri ilmeellä, toki varsinkin Keithin paluu toi varmasti buustia. Rotsi oli hidas, kuten odottaa sopikin, mutta pelasi silti ihan ok pelin pitkän tauon jälkeen. TvR, loistava matsi tänään.

Ehkä tärkeintä oli kuitenkin raapia hyvällä effortilla pisteet juuri nyt vieraissa, kun tämän iltaisen kotimatsin jälkeen mennään tripille.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Sen verran väsynyt fiilis tähän aikaan päivästä joten sanotaan nyt sen verran, että voittaminen maistuu aina hyvältä! Ykkönen edelleen tehoton. Teräväisen siirtäminen Krugerin ja Shawin kanssa teki kentästä paljon vaarallisemman. Yksi huonompi vaihto, josta seurauksena Teräväisen pitkä kiekko ja myöhemmin Bluesin maali. Muuten tykkäsin. Kane jatkaa pisteputkeaan, on se kova.

Niin ja se tärkein: Rozsival on niin helkkarin hidas ja kankea, että on kokoajan pulassa tuolla jalalla. Eikä paikkaa noita puutteitaan mitenkään erityisillä pelinlukutaidoillakaan. Melkoinen downgrade Gustafssoniin tai Svedbergiin verrattuna. Tietysti vähän tylyä yhden pelin perusteella arvioida, mutta tuskin papparaisen jalat enää alkaa yhtään nopeamminkaan käymään. Noin hidas pelaaja ei sovi mitenkään Blackhawksin nopeaan, luistelutempoiseen pelisapluunaan.

Voitto nuoteista maistuu aina hyvältä, erityisesti sen edellisen kotinöyryytyksen jälkeen.

Danolta ryöstettiin selvä maali, mutta olipahan se myös Allenilta huikea pelastus. Mielestäni tuo ykkönen oli ihan hyvä tässä koostumuksessa, joten antaisin jatkoa vielä.

Kolmonen oli tosiaan myös hyvä tuossa Shaw-Kruger-Teuvo -koostumuksessa. Noita pitkiä kiekkoja toki sattuu ja ajatus oli Teuvolla hyvä syöttää Shaw täyteen vauhtiin painottomalle laidalle, mutta ei osunut kohdilleen. Se on sitten toinen kysymys, olisiko Teuvon pitänyt varmistaa alempaa siinä maalin johtaneessa ylivoimahyökkäyksessä, kun sekä Shaw että Kruger olivat hyökkäyssinisellä naaraamassa sitä roikkukiekkoa.

Rotsi vaikutti tosiaan todella hitaalta. Svedbergkin oli huomattavasti parempi, Gustafssonista puhumattakaan.

Keithiltä erinomainen peli. Tässä sen näkee, mikä merkitys tuollaisen ykköspuolustajan puuttumisella kokoonpanosta on. Erinomaisia rohkeita pieniä ratkaisuja (mm. pari kertaa pelasi alivoimalla keskelle omalle miehelle, jolla oli helppo työ purkaa kiekko), jotka loistivat poissaolollaan Mr. Norrisin poissaollessa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Näyttipä se Keith etevältä taas, ihan kuin ei olisi missannut vaihtoakaan.

Kakkosketju skulaa edelleen, pojat pelaavat nyt myös ylivoimaa yhdessä. Dano pelasi ykkösessä hyvin, vaikka parhaimman paikkansa sai hajavaihdossa Garbuttin sekä Keron kanssa. Eiköhän se tuosta, koko ketju näytti klikkaavan ihan kivasti. Hossa ei vieläkään tehnyt läpiajosta, pöh. Corey otti pari tärkeää seiviä, antoi mahdollisuuden voittaa. Tarasenkon maaleille ei voinut mitiä.

Meillä on kaksi shutdown-rooliin kykenevää paria puolustuksessa, joista molemmat parit voivat pelata vastustajan parhaita vastaan. Van Riemsdyk on ollut loistava ja muodostaa Seabrookin kanssa hyvän parin myös offensiivisesti. Nämä kaksi huikeaa paria takaavat kyllä huomattavan peluutusedun vieraissa.

Rozsival oli Rozsival, aavistuksen hitaampi kuin Svedberg, mutta fyysisempi. Eiköhän se tuossa rotaation turvin pysy mukana. Bambi waivereihin ja Gustafsson vetämään ylös, kiitoksia.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Upea voitto central vastustajasta ja vieraissa. Aloituksissa olimme tänään vahvoja mutta kaksinkamppailuissa oli ajoittain suuriakin ongelmia rutkasti fyysisemmän vastustajan kanssa. Coreyltä oli vaihteeksi parempaa iltaa tarjolla.
Olisihan se ihme ellei Keithin tasoisen pakin puuttuminen näkyisi pelissämme, huikea reikä siinä on paikattavaks. Joten olipa hieno nähdä hänet taas laatikossa.
Rozsival pelasi mielestäni ihan ok pelin todella pitkän loukin jälkeen. Enemmänkin olisin huolissani sulavaliikkeisestä mutta muuten katastrofaalisia temppuja tekevästä Daleysta. Suomikiekko tietää kertoa että Trevor Daleytä oltaisiin kaupittelemassakin jo pois, eipä jäisi ikävä. Toinen ihmetys mikä pyörii mielessä on tuo Bambin yksisuuntainen sopimus joka on vailla järkeä.
Kapteenin kannattaisi keskittyä olennaiseen ja pysyä kaukalossa eikä jäähypenkillä !
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tässä on nyt ihan hyvä aihio ajaa eteenpäin. Dano vaikuttaa sopivalta kaverilta ykköseen, mutta toki lisänäyttöjä viellä kaivataan. Kakkonen on ykkönen, eikä siitä sen enempää. Jostain kumman syystä Teräväinen ja Shaw jotenkin sopivat yhteen erityisen hyvin, jo viime kaudella oli näin. Shaw on pelaajana aikalailla vahvuuksiltaan Teräväisen vastakohta, ja tomiikin aika hyvin tämä kaksikko täydentäen toisiaan. Viellä kun Shaw alkaisi laittaamaan kiekkoa paremmalla varmuudella pussiin paikoista olisi tässä runkoa kolmoseen.

Itseä ei haittaisi ollenkaan Daleyn myyminen näillä näytöillä. Tuolla vapautuvalla rahalla voisi hankkia vaikka kolmosen sentterin, tai sitten varmemman pakin.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Itse en lähtisi vielä kaupittelemaan Daleytä. Samalla tavalla mm. Oduya oli täysi katastrofi ensimmäisen kautensa aluksi ja loppu on historiaa. Toki Oduya on eri tyyppinen puolustaja kuin Daley, mutta silti. Daleyllä on lisäksi ollut aikamoisen huonoa tuuria, että maalisarake näyttää edelleen nollaa. Paikkoja ja hyviä nousuja on ollut kyllä. Odottelisin vielä rauhassa vähintään sen kymmenkunta peliä ja vasta sitten lähtisin tekemään johtopäätöksiä sen osalta, sopeutuuko Daley Chicagoon vai ei.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Circus Tripille voittoputkessa, Flames kaatui 4-1 kotona. Tällä hetkellä meillä on kolme ketjua, suurimpana syynä kahdelle hienolle ottelulle pelillisesti näen zone exittien roiman parannuksen eikä muuan Keithin arvoa voi yhtään vähätellä. Vakuuttavaa.

Kane, Hossa, Panarin sekä Toews, Blackhawksien maalintekijät.

Keskiviikkona Edmontonissa.
 

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Meni tää peli kokonaan ohi. Jotenkin väärässä päivässä elelin, ja aattelin että Calgaryn kaatoon lähdetään tänään. Pienoinen pettymys spoilata itselle ottelun tulos, mutta otetaan nyt voitto kuitenkin. Ihan kivannäköistä peliä highlightsien perusteella ja Kane vaan jatkaa tuota pisteputkeaan. Tästä on hyvä lähteä Edmontonin kaatoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös