Chicago Blackhawks 2010-11

  • 363 687
  • 1 186

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Eikö olekin ihmeellistä, että niin Stålberg, Bickell kuin Brouwer ovat esittäneet kentällä kauden parastaan silloin, kun he ovat pelanneet samassa ketjussa Dowellin ja Skillen kanssa. Ilmeisesti tuon hienon kaksikon vierellä on helppo päästellä menemään, vaikka vastuuta ei nelosketjussa hirveästi saakaan.

Crawford on esiintynyt sen verran vahvasti läpi kauden, että kohta alkaa ihan oikeasti vituttamaan, jos vastuuta ei tule enemmän kuin tähän mennessä on tullut. Ei sillä, että Turco olisi ollut mitenkään erityisen huono. Crawford on vain ollut selvästi parempi ja varmempi. Vakuuttavampi.

Bollandilta sujuu todella hienosti vastustajan syömähampaiden hiljentäminen, mutta tuota jatkuvaa ylivoimavastuuta ei vain voi käsittää. Tulosta ei ole tullut eikä noilla hyökkäyspään otteilla tule tulemaankaan. Kakkosylivoiman pelaaminen on edelleen käsittämätöntä paskaa ja yksi syy siihen on nimenomaan Bolland.

Boyntonin ja Cullimoren pelaaminen on ajoittain aivan hirveää katsottavaa. Kummallakin on ollut hyviäkin hetkiä kauden aikana, mutta suuressa kuvassa niitä huonoja ratkaisuja ollaan nähty kuitenkin huomattavasti enemmän kuin hyviä. Vauhti on nykypäivänä yksinkertaisesti hieman liian kovaa näille papoille. Varsinkin silloin, kun joutuvat kellottamaan vähänkään isompia minuutteja.

Circus tripin saldo ennen huomenna pelattavaa viimeistä ottelua on kolme voittoa viidestä ottelusta. Ihan tyytyväinen voi olla niin saavutettuihin pisteisiin kuin otteisiin kentällä. Ainut pahempi notkahdus sattui Calgaryssa. Särkiä vastaan joukkue ei pelannut huonosti (Boyntonia ja Cullimorea lukuun ottamatta), vaikka pataan tulikin kolmen maalin erolla.
 
Viimeksi muokattu:

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kannattti valvoa, koska voittohan sieltä napsahti, pidentäen samalla Ducksien tappiollisten peräkkäisten määrän kuuteen.

Sharks-peliä en nähnyt, mutta tässä pelissä liike oli ainakin hyvää. Oikeus ja kohtuus olikin, että juuri Sutton pääsi tuon misplaced-pommin jälkeen namupassilla löytämään Sharpien siitä B-pisteen kaarelta. Boyntonin ja Cullisuckin peluutuksesta/ pelaamisesta voi olla tietysti montaa mieltä, mutta jos alakertaan tarvitaan tuoreutta niin kaksikosta Leddy-Hendry sitten vaan. Scott saa rauhassa syödä poppareita, jollei hyökkäyksessä tule loukkaantumisia.

Craw todellakin pelannut vähintäänkin hienosti. Upea ohjuri-koppi Duckseja vastaan kolmatta erää kun oli seitsemän minsaa jäljellä, käytännössä varmistaen voiton samalla meille. Veskarien peluutus voisi jatkossa toimiakin enemmän vuorottelevasti kevättä kohden, jolloin molemmilla olisi hyvä tuntuma tekemiseen, kun Poffeihin tähdätään.

Tänään kuninkaita vastaan voisi jotain pientä skirmishiä esiintyä, olisi sitten latausta myös seuraavaan kohtaamiseen, jossa myös allkekirjoittanut on paikalla. Ihan kivasti Inkkari-faneja oli myös Honda Centerissä.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Circus-trip saatiin päätökseen saldolla 4-2-0, joten tyytyväinen täytyy olla. Tänäänkin saatiin kotijoukkue pidettyä hyvin kurissa ja Kings saikin aikaan oikeastaan vain tuolla lopun miesylivoimalla. Hyviä blokkeja ja kiekonriistoja, josta hyvänä esimerkkinä tuo 1-0 osuma joka oli visuaalisesti todella herkkua.

Scott väänsi tänään nelosessa Pisanin paikalla ja pelasikin omat vaihtonsa mallikkaasti. Tappelussa taas näytti miten tuota ulottuvuutta käytetään.

Sharpie jatkaa maalintekoaan ja kaikesta näkee, että pelihuumori on kohdallaan

Craw pelasi ensimmäisen back-to-back pelinsä ja oli itse rauhallisuus.

Meillä on enemmän otteluita vyöllä kuin muilla joten siihenkin nähden hyvin onnistunut trippi taskussa on hyvä mennä eteenpäin.
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
En tiedä mitä Q:n päässä liikkuu mutta toivoisin että Crawford saisi nyt enemmän vastuuta ja "ykkösen" viitta alkaisi siirtymään hänelle jos vaan esityksillään sen jatkossakin ansaitsee. Turco ei ole pelannut huonosti, mutta olisihan se seuralle paljon siistimpi juttu että oma poika ottaisi pelaavan molarin paikan kuin että se menisi yhden vuoden sopparilla operoivalle veteraanille. Niinhän se kuuluisikin olla että Crawford näyttää nyt vihdoin taitonsa ja Turco antaa taustatukea. No menee asetelma sitten jatkossa kumminpäin vaan niin uskon että meillä on tälle kaudelle täysin riittävä kaksikko käytössä menestyksen tavoitteluun.

Kyllä täytyy ihailla Sharpin tämänhetkistä virettä. Mies on osoittanut että Bowman teki juuri oikean päätöksen kun ei laskenut häntä kesällä tyhjennyksen yhteydessä pois. Kingsia vastaan tehty maali oli erinomainen näyte kaverin taidoista. Siihen olisi voinut merkitä Sharpielle vielä syöttöpisteenkin ;)
 

Bael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suurin ja kaunein
Nyt on taas näyttänyt hyvältä pari viime peliä. Varsinkin tuo Anaheim-peli, jonka sai oikeen telkkarista katsoa, oli vakuuttavaa jääkiekkoa.

Sharp ja Crawford olleet varmaan parhaat viime peleissä. Sharp vetää todella tasaisesti pisteitä kotiin ja Crawford on ollut paljon Turcoa parempi. Tosiaan puolustuksen ikämieskaksikko ei tahdo enää pysyä mukana ja välillä menee hätäilyksi.

Crawford aloittaa tänään täysin ansaitusti (Tracey Myersin tweetin mukaan). Nyt voitto Bluesista ja putkea päälle niin kyllä tämä tästä vielä hymyksi muuttuu.

OT. Kuten joku jo sanoikin, on ollut ilo seurata Big-Buffin ja Laddin peliä Atlantassa. Ovat täyttäneet hyvit isot roolinsa ja Atlantan otteita tulee seurattua ihan eri tavalla tällä kaudella.
 

Cibbura

Jäsen
OT. Kuten joku jo sanoikin, on ollut ilo seurata Big-Buffin ja Laddin peliä Atlantassa. Ovat täyttäneet hyvit isot roolinsa ja Atlantan otteita tulee seurattua ihan eri tavalla tällä kaudella.

Kova tahti Big Buffilla kyllä on, GP 24, 9+16=25. Pistepörssin tehokkain pakki.

Toivottavasti tämä Hossan mahdollinen poissaolo ei vaikuttaisi joukkueen momentumiin. Vieläkään ei ole julkistettu mitään virallista, mutta ympäri nettiä huhuillaan alavartalovammasta... Saas nähdä.
 

Cibbura

Jäsen
Noniin, nyt varmistu Q:n kautta: Hossa poissa 2-3 viikkoa alavartalovamman takia. Todella harmittava uutinen, ei voi muuta sanoa. Morin nostettu kokoonpanoon.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Ei Voi! Nooh, kiva nähdä Morinia jälleen. Jotenkin tuntuu, että ensiyönä pelataan taas jokseenkin aneeminen peli flip-flop tyyliin, kun Hoss on vielä poissa. Jos voitto tulee energisen pelin jälkeen olen todella positiivisesti yllättynyt.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Blackhawks - Blues 7-5

Olipahan varmaan tämän kauden viihdyttävin matsi, siinä oli kaikki hyvän NHL-ottelun elementit käytössä ja tunteet kotikatsomossa vaihtelivat itkun ja naurun välimaastossa.

Kaikki meni suht hyvin toisen erän puoleen väliin saakka, mihin mennessä Chicago oli hankkinut jo selvän näköisen 5-1 johdon. 2. erä ajassa 11:14 B.J. Crombeen haastoi N. Boyntonin tanssiin ja tämän tapahtuman jälkeen ottelun momentum tuntui kääntyneen. Aloimme jäädä kaikissa tilanteissa kakkoseksi ja peli kiristyikin aina 5-4 tilanteeseen saakka. Tuolloin alkoi allekirjoittaneenkin sohvan jalat tutista. Mutta saimme onneksi katkaistua Bluesin rypistyksen Kanen ja Toewsin maaleilla kolmannessa erässä.

John Scott se ei ole vielä NHL:ssä taltuttajaansa kohdannut vaikka Cam Janssen tanssikin ihan mallikkaasti.

Crawfordia on vaikeaa syyttää noista maaleista vaikka niitä menikin tänään liikaa.
Puolustuksessa peli on parantunut vakiopareihin palaamisen jälkeen. Tämä kolmospari on tietty hiukan kankea, mutten näe Hendryssä pelastusta tuohon pariin.

Omat plussat ja miikat hyökkääjille tällä kertaa.

Kopeekka 1+3 (uran ensimmäinen 4. pisteen matsi)
Kane 2+1 (liimalapa)
Sharp 1+1 (kauden 16. maali ja joukkueen tasaisin ratkaisija)
Toews 2+1 (heräämisen merkkejä)
Stalberg 0+2 (välähdyksiä slumpin keskeltä)
Morin 0+1 + fighting major (ansaitsee pelipaikkansa joukkueessa, joukkueessa on heikompiakin pelimiehiä. Pelasi hyvin molempiin suuntiin, tästä pojusta kuullaan vielä)

Miikat:

Bolland 0+0 -3 (tyhmiä jäähyjä, hitaanoloista liikehdintää, tehollisesti nolla, saa nyt liikaa peliaikaa ja vastuuta, ei kuulu YV:lle)
Koko Bollandin vitja ei ollut tänään ihan parhaimmillaan.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Energiaa riitti jatkamaan voittoputkea, vaikka turhan jännäksi meinasi mennäkin lopussa. Morin pelasi todella rohkeasti ja isolla tatsilla tässä pelissä ja pelasi samalla itselleen lisää luottoa valmennusjohdolta. Voimakasta luistelua, agressivista fore- ja back-checkingiä ja tosiaan hyvä rähinä vielä päälle.

Scott- Janssen hippaset oli niinikään viihdyttävä. Onhan tuo ulottuvuus-ero jotain käsittämätöntä, mutta uskaltaisin väittää Janssenin vievän tämänkaltaisen taiston nimiinsä, mitä pitemmälle "erä" venyy. Kuuluu kuitenkin omasta mielestä liigan parhaimpien joukkoon. Scott oli selkeästi puhki kun dumarit tulivat väliin. Tosin jos #32 Craven.. öö Scott siis päättää ettei enää jaksa, niion pieni syliote vaan ja se on siinä.

Pieni maininta vielä Hammeristä. Taso alkaa stabilisoitua pikkuhiljaa ja tänään nähtiin hienoa mailankäsittelyä moneen eri otteeseen blokattujen kutien sijaan.

Tärkeät pinnat!
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Sharpille on nyt käyty antamassa ääni NHL All-Stars äänestyksessä ohi listojen!
Ja eikun Vancouverin inisijöiden kimppun.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Canucks tuli, teki maalit ja vei pisteet, kun kotijoukkue ei onnistunut viimeistelyssä. Tosin täytyy antaa vihulle credittiä silloin kun siihen on aihetta. Bobby Loo onnistui kerrankin "täydellisesti" Blackhawkseja vastaan ja tämä voitto nollapeleineen maistuu varmasti hänelle todella nannalta. Loistavat paikat päästä taululle olivat ainakin Sharpilla, Kanella ja Kopeekalla, mutta kun ei niin ei. Nooh, joskos pojat olisivat sitten nälkäisiä maanantaiaamuna, kun Flames saapuu vieraaksi.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Crawford starttaa jälleen Flames matsiin. Voittojen tielle on palattava mikäli aiotaan pyristellä viivan päällä.

Olipahan tosiaan outo tuo Vancouver matsi, näennäisesti meillä ei ollut mitään hätään koko matsissa, mutta vastustaja vaan oli tehokkaampi viimeistelyssään.

Bleacher reportilta jälleen hyvää settiä kauden alisuorittajista ja paljon muustakin.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Bleacher reportilta jälleen hyvää settiä kauden alisuorittajista ja paljon muustakin.
Uusimmat treidijuorut Ottawa Sunin Bruce Garriochilta. Tai siltä toiselta. Toews Torontoon? (e5). No se siitä. Itse en saa tuosta hyvää settiä tekemälläkään, vaikka sekaan on mahtunut myös jotain asiaakin. Tosin asia liittyy lähinnä vain kolmeen listalla olevaan nimeen - Keithiin, Bollandiin ja Hjalmarssoniin. Skille ei sinne kuulu ja Turconkin osalta voi olla montaa mieltä. Perustelut noissa ovat pääosin totuttua bleacherreport-laatua (sitä tuskin tarvitsee kertoa kenellekään, että mitä se laatu on). On esim. täysin puusilmäistä väittää, ettei Hjalmarssonin peli olisi parantunut viime aikoina. Se on.

Skillen taikominen alisuorittajien sekaan oli tietenkin pahin emämunaus ja seikka, joka räjäytti varmaan jokaisen myötähäpeämittarin. Ilmeisesti ei riitä, että on koko liigan osalta toinen niistä pelaajista, jotka ovat tehneet vähintään kymmenen pistettä alle yhdentoista minuutin (per peli) jääajalla. Skille ei ole tällä kaudella alisuorittanut millään tasolla. Urallaan ehkä on, jos huomioi millä varausnumerolla hänet aikoinaan varattiin. Tällä kaudella hän on kuitenkin hoitanut oman roolinsa moitteetta ja luulisi jokaisen olevan iloinen, että joukkueesta löytyy tuon tason botton six -hyökkääjä. Mutta ei. Vali, vali, yhyy.

*

Crawford tosiaan aloittaa tolppien välissä tänään. Oikea ja odotettu päätös, vaikkei Turco huonosti pelannut Vancouveria vastaan. Ja Turcollehan on luultavasti luvassa hommia heti keskiviikkona, kun hänen ex-seuransa, Dallas, saapuu vierailulle United Centeriin. Hossan ja Pisanin tilanteesta on tihkunut sen verran lisäinfoa, että toinen tai jopa molemmat saattavat palata mukaan harjoituksiin tulevalla viikolla. Pisani on ilmeisesti hieman lähempänä pelikuntoa kuin Hossa.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Ristiriitaiset fiilikset juuri päättyneestä Flames-matsista. Voitto tuli kohtuullisen esityksen jälkeen, mutta hinta oli kova. Kane nimittäin loukkasi jalkansa heti ensimmäisessä vaihdossaan eikä palannut enää sen jälkeen jäälle. Vamman vakavuudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta kovin hyvältä ei näyttänyt. Kaner ei pystynyt pistämään painoa loukkaantuneen koipensa päälle ja hänet jouduttiin taluttamaan pukukoppiin. Ehkä kyse oli vain ylivarovaisuudesta tai sitten riks-raks-poks ja hyvää yötä. No, turha tässä kirvestä kaivoonkaan heittää, koska kyllä tämän joukkueen pitäisi vielä Kanen poissaolo kestää. Kunhan saadaan remen pomo takaisin laatikkoon.

Itse pelistä sen verran, että Bolland sai vihdoin ja viimein hieman hanoja auki, kun hän pääsi laittamaan laatan kaksi kertaa tyhjiin. Eka kapteenin namupassista ja toinen sitten oikeasti tyhjään maaliin puolesta kentästä. Maalivahdin taakse tuskin osuisi vieläkään. Duncs oli tänään erittäin hyvä. Norris-tason suoritus.

E. No juuri tuli sen verran päivitystä Kanen tilanteeseen, että ei pitäisi olla mitään erityisen vakavaa, mutta luultavasti hän joutuu kuitenkin olemaan ulkona peleistä jonkun aikaa. Lisätietoja saadaan varmaankin lähipäivinä.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Flames @ Blackhawks

Joo-o. Pisteet taisteltiin himaan ja viimeisen kymmenen pelin otanta kertoo omaa kieltään siitä, että kone on käynnistynyt kunnolla ja tulosta on alkanut tulla. Peli Flamesia vastaan oli varsin viihdyttävä, eikä vauhtia puuttunut oikeastaan missään vaiheessa. Erikoistilanteita saatiin todistaa rutkasti ja molemmat joukkueet onnistuivat tänään ylivoimalla. Q:n theoryn mukaisesti oikea joukkue voitti tänään, kun Bolly tykitti 2-0 maalin 5-3 yv:llä Jonathanin passista. Hawksien muista maaleista vastasivat napakalla wristerillä maalinteon aloittanut Bickell (Keeping the play alive by Campbell..), Toews, sekä tyhjiin pitkänkiekon uhalla omalta siniseltä lakaissut kahden maalin Bolland.

Sitten tapaus Kane: Niin kuin Kaner tuossa totesikin, onneksi ilmeisesti mitään isompaa rikkoontumista ei ole tapahtunut. Täytyy nyt silti vielä odotella rauhassa, näistä kun ei ikinä tiedä. Oma valistunut veikkaukseni kuitenkin on, että Kane on sivussa viikosta-kahteen ja palaa kaukaloon Hossan kera ennen joulua.

Nyt onkin oikea aika muiden nostaa hieman vielä oman pelin tasoa, niin kuin esim Bolland nyt viime aikoina. Lisäksi tahtoisin nähdä lisää samanlaista Bickeliä mitä tänään nähtiin: Hyvää luistelua, napakoita vetoja ja kovia pommeja (Brouwerin ja Bickelin pommi Staiosiin oli mehevä :).

- Hjalmarsson pelaa nyt lähellä "omaa tasoaan", peukku ylös.
- Keith pelaa nyt lähellä "omaa tasoaan", peukku ylös
- Cullimore pelaa taitojensa ylärajoilla ja tekee tärkeää hommaa, peukku ylös.
- Skille raataa ja luistelee kovalla moraalilla, peukku ylös.

- Tänään aivan liikaa boxia, peukku alas.

Go Hawks !
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hieno voitto ilman Hossaa ja Kanea. Bickellin ranari jäi tänne otsalohkoon pyörimään, se oli hieno. 4 YV-maalia ei sekään ole huono saldo yhdelle illalle, vaikka viimeinen menikin tyhjiin.
Seuraavaksi jännäämään kuka nostetaan Kanen tilalle ylös, Makarov vai joku muu?
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Seuraavaksi jännäämään kuka nostetaan Kanen tilalle ylös, Makarov vai joku muu?
Itse ainakin toivon, että se olisi nimenomaan Makarov, joka nostettaisiin ylös Rockfordista. Tuo vaan taitaa olla aika epätodennäköistä, jos tietyt huhut pitävät paikkaansa, ettei Makarov ole esityksillään vakuuttanut Quennevillea. Smith ja Potulny ovat luultavasti todennäköisempiä vaihtoehtoja. Smith pelasi hyvin aiemmalla visiitillään ja hänen kaltaiselleen yleispelaajalle voisi olla tässä paikassa käyttöä. Potulny taas oli lähinnä surkuhupaisa kahdessa hawks-paidassa pelaamassaan pelissä, mutta hänen etunaan on aiempi kokemus shown puolelta ja pelipaikka (--> Sharpin voisi siirtää takaisin laitaan). Beachillä taitaa myös olla jonkinlaiset saumat nousta ylös, vaikka kauden alku farmissa ei ole hänen osaltaan sujunut mitenkään erityisen vakuuttavasti.

Tosin välttämättähän ketään ei edes tarvitse nostaa, jos Pisani tai Hossa on pelikunnossa jo keskiviikkona. Lisäksi reservistä löytyy vielä Hendry, jota voi tiukan paikan tullen peluuttaa hyökkääjänä. Mutta eiköhän sieltä joku jannu nosteta ylös, jos cap vain antaa myöden. Tosin uuden jannun tuominen riveihin käsittääkseni vaatisi myös sen, että Kane laitetaan IR-listalle, koska rosterissa on jo tällä hetkellä maksimimäärä ukkoja.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Voisitteko haukkaveljet selventää tämän Makarov-hehkutuksen? Mieheltä ei löydy vyöltä yhtään edes 20 pisteen kautta. Rockfordissa löytyy kentällinen pelaajia, jotka on pelannut häntä paremmin. Raportit sanovat, että hän on pehmeä ja kommunikoinnin kanssa on ongelmia kentällä. Miksi ihmeessä hänet pitäisi nostaa ylös? Kane on kolme viikkoa pihalla, joten kai sinne joku on pakko nostaa. Smith pelasi hyvin ollessaan ylhäällä ja hänen jälkeensä Potulny voisi saada toisen tilaisuuden.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Makarovin hehkutus on perustunut pitkälti loistaviin esityksiin prospect- ja training-campilla. Ei pelkästään tänä vuonna, vaan aina, kun hän on paikalle saapunut. Itse olen ainakin joka kerta tykännyt näkemästäni. Makarov ei mielestäni ole pehmeä pelaaja millään tavoin, koska hän ei pelkää ottaa kontaktia ja pärjää myös ihan hyvin vääntötilanteissä. Tosin fyysisten ominaisuuksien puolelta löytyy kyllä vielä parannettavaa. Makarovin englannin kielen taito on juttujen perusteella vielä lapsen kengissä, joten kommunikaation kanssa on varmasti ollut ongelmia. Niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Tuo saattaa myös olla yksi niistä syistä, joiden vuoksi hän ei ole vielä kutsua ylös saanut. Quennevillen alaisuudessa on vaikea pelata, jos kieli ei ole hanskassa.

Rockfordilta en ole nähnyt peliäkään tältä kaudelta, joten siltä osin on paha kommentoida Makarovin pelaamista. Pisteitä on kuitenkin syntynyt ihan kohtalaisesti muuhun joukkueeseen nähden. Eihän sieltä löydy kuin kolme pelaajaa, jotka ovat nakutelleet enemmän pisteitä kuin Makarov.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Morin ja Klinkhammer on nostettu yön Dallas matsiin ylös, hyvä näinkin. Makarovista olen Kanerin kanssa samoilla linjoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Klinkhammerille ensi yön peli on ensimmäinen NHL:ssä. Innolla kyllä odotan miehen debyyttiä, vaikka mitään ihmetekoja tuskin onkaan luvassa. Kovaa työntekoa sitäkin enemmän. Lisäksi laitetaan tilaukseen muutama napakka taklaus.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Yber-tasaisessa läntisessä konfissa kisa elää. Blackhawks otti lopulta voiton Starsista 5-3 Sharpin tehdessä tyhjiin summerin samalla soidessa (miksei aloitettu keskeltä enää maalin jälkeen?) kauden 17 maalinsa. Hawks Näytti määrävän komennon ja hyvän ilmeen jälkeen peli olikin jo 4-1. Maalareina Bickell, Toews, uran ekan tehnyt Morin & Brouwer. Stars hiipi kuitenkin pikkuhiljaa peliin mukaan ja pieni pelko hiipi jo nuttuun tuon hienon 4-3 kavennuksen jälkeen, jonka Eriksson-Richards duo namutteli. Viimeisen minuutin alivoima rynnistys meinasikin poikia tasoituksen. Hawksien selostaja Pat Foley ilmoitti muuten kovaan ääneen, että Starsien olisi kuulunut saada rankkari Seabrookin vikan minsan kaatumis-pyörähdys-mailanheitosta, jossa staga kyllä kieltämättä lähti kädestä kuin ohjus. Dunno, sixty-fifty..

- Ylivoima oli suolesta pääosin tänään, tosin taasen vihun aktiivinen av-peli toimi hyvin

- Secondary scoringia löytyi oikeaan aikaan

- Bolland tikissä
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Hawksien selostaja Pat Foley ilmoitti muuten kovaan ääneen, että Starsien olisi kuulunut saada rankkari Seabrookin vikan minsan kaatumis-pyörähdys-mailanheitosta, jossa staga kyllä kieltämättä lähti kädestä kuin ohjus. Dunno, sixty-fifty..
Sen verran pitää tarkentaa, että se oli Eddie Olczyk (paras tietämäni kommentaattori, by the way), joka tuon tilanteen toi ilmi. Foley ei huomannut koko mailan heittoa.

Kai tuosta olisi pitänyt viedä kiekko keskipisteelle.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös