Chicago Blackhawks 2010-11

  • 363 687
  • 1 186

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Skille teki viime yönä jälleen kerran parhaansa, mutta ei mahtanut yksinään mitään joukkueelliselle vastustajia (Stålbergilta, Dowelillta, Bickellilta ja Hammerilta tosin tuli ihan mukavasti taustatukea). Joka tapauksessa aivan mahtavaa, että kivitalon kokoinen norsu tippui joukkueen alkukauden parhaan pelaajan harteilta, kun hän iski kaksi tyylikästä häkkiä Rinteen selän taakse. Kerta kaikkiaan hieno peli Skilleltä.

Pikkuhiljaa sitä toivoisi, että nämä hyvät otteet alkaisivat näkyä suuremman vastuun muodossa. Olisiko esim. muutama yv-minuutti liikaa vaadittu? Skillen lisäksi sama koskee myös joukkueen kahta muuta piristysruisketta, eli Stålbergia ja Dowellia. Tosin tämä taitaa olla turha toivo. Valmennusjohto, kun on Quennevillen johdolla tehnyt harvinaisen selväksi, että tällä kaudella vastuuta ei jaeta otteiden perusteella. Hyviä otteita ei palkita eikä huonoista rangaista. Tuloksen voi lukea sarjataulukosta. Korutonta kertomaa.
 
Oli löysin peli Chicagolta mies muistiin, jätkien jalat roikku kun vanhan miehen *******.
Scottin penkittämistä en hyväksy enkä ymmärrä.

Jos tämmöinen tahdoton vemppaaminen ei lopu pian niin playoffeille saa sanoa hyvästi.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Skille tosiaan teki pari näppärää kaappia ja ansaitsee palkkaansa muutenkin kovalla työmoraalilla. Piste sentään jäi taskuun, mutta kurssi täytyisi saada pian käännetyksi voitolliseksi. Tosin jos peli on tämännäköistä keväällä, niin se on nopsasti ulos ja lomille vaikka tosipeleihin päästäisiinkin. Velttous on ehkä sopivan sana kuvastamaan tämän hetken Hawkseja. Toki tuo 11 pelaajan ringistä lähteminen ei voi olla näkymättä joukkueen kemiassa ja yhtenäisyydessä. Onneksi kausi on pitkä ja mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut.

Ensiyön Ducks-pelistä olisi kyllä voitto nannaa, varsinkin kun vieraat ovat loistavassa vireessä juuri nyt. Voitolla olisi hyvä lähteä vaativan circus-tripin kimppuun.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Pikkuhiljaa sitä toivoisi, että nämä hyvät otteet alkaisivat näkyä suuremman vastuun muodossa. Olisiko esim. muutama yv-minuutti liikaa vaadittu?

Hienoa, että Skillen uurastus toi vihdoinkin tulosta maalien muodossa, nyt katsotaan tuleeko ensi yönä jatkoa tuolle maali-iloittelulle.
Aika rohkea vaatimushan tuo YV-aika toki on pelurille joka tekee kauden avausmaalinsa kahdeksannessatoista pelissään.

Stalberg on ollut meidän viimeaikojen tasaisin hyökkääjä tehoiltaan. Muut nimimiehet ovat kauhessa slumpissa.

Anaheim ei ole ollut perinteisesti meille helppo vastus, veikkaanpa että Selänne maalaa ensiyönä.

Niin ja havaintoja rankkareista, ne eivät ole Turcoa varten.
 

Bael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suurin ja kaunein
Jatkoaikavoitto tuli viime yöltä, tämä hyvä. Josko se kurssi kohta kääntyisi. Jotain käsittämätöntä välinpitämättömyyttä puolustusta kohtaan (esim. Perryn toka maali) vieläkin eikä se mikään huippuesitys ollut. Missä se Duncan Keith, joka on parhaimmillaan maailman paras puolustaja? Tärkeintä kuitenkin, että saatiin tappioputki katkemaan. Crawford oli hyvä. Ja paljon puhutun Skillen ohella pakko kehaista Stalbergia, kova vire päällä ruotsalaisella ja tehojakin syntyy.

Vieraissahan peli tuntuu sujuvan (4-2-2), kun taas kotona lukema (5-7-0) on huomattavasti rumempi. Onko mestaruushuuman myötä odotuksia täyteen doupattu United Center asettanut sitten sellaiset paineet, joita nuoret sällit ei jaksa kantaa?

Liian vähän on tullut pelejä katsottua viime aikoina, siksi tännekään ei ole tullut pahemmin kirjoiteltua. Pimeä syksy ja aamutyöt ei vaan tahdo aina natsata noiden peliaikojen kanssa. Pitäis varmaan vaan saada rytmistä kiinni (niin kuin itse haukkojenkin ;)).
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kauden yksi parhaista efforteista nähtiin Duckseja vastaan ja tulihan se voitto sieltä, ansaitusti. Nyt ei sana "velttous" kuvastanut joukkuetta, vaan vaihdosta toiseen mentiin lähes täysillä. Duckseilla kova posse ja tähän matsiin olikin nyt hyvä tehdä ryhtiliike ennen vieraspelejä.

Stahlbergille jälleen osuma ja mies taitaakin olla tämän hetken tasaisin pisteille pääsevä Haukka.

Mielenkiintoista nähdä pysyykö suorittamisen taso samana seuraavissa peleissä, vai oliko tämä vaan anomali. Jokatapauksessa pelissä oli nyt sitä kaivattua munaa ja OT-ohjauksen (hieno esityö Soupyltä ja itsensä lunastaneelta Duncsilta) jälkeen en enää edes jaksa muistella tuota Keithin turnoveria pelin alussa. Kyllä se siitä lähtee, eiks nii?

Craw oli mies paikallaan maalilla, viileä suoritus.
 
Hyvinhän sieltä irtosi yksi läpänderi. Mutta muistetaan nyt kuitenkin, että Skillellä ja Salmelaisella ei ole edelleenkään mitään yhteistä.

Itseasiassa Skillen tämän kauden statsit verrattuna Salmelaisen vastaaviin Chicagossa ovat suorastaan hämmästyttävän identtiset. Salmelaisella tosin jopa Skilleä niukemmin vastuuta. Muutenkin ohkaisella kahden pelin otannalla Skillessä on paljon samaa kuin Salmelaisessa. Helvetisti vauhtia ja viimeistelytaito luokkaa onneton. Onhan Skille toki minusta kokonaisvaltaisempi pelaaja ja agressiviisempi sekä muutenkin käyttökelpoisempi.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Sharpilta irtosi hyvää juttua Jesse Rogersin haastattelussa: http://espn.go.com/blog/chicago/blackhawks/post/_/id/4664951/sharp-to-keep-it-loose-on-trip. Vedet silmissä tuli taas naurettua muutamalle vastaukselle. On se vekkuli.

*

Brouwer ei harjoitellut tänään ylävartalovamman takia, mutta hänen pitäisi kuitenkin olla pelikunnossa huomenna, kun kuuden pelin ja vajaan kahden viikon vieraskiertue alkaa Edmontonista. Turco aloittaa maalilla.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Circus vieraskiertue alkaa

Todella tärkeä suunnannäyttäjä Circus vieraskiertue alkaa ensiyönä Edmontonissa. Edmontonilta on otettu pataan jo kaksi kertaa tällä kaudella, joten eiköhän ne jo riitä.

Kiertueen vierasvastukset ovat: Edmonton, Calgary, Vancouver, San Jose, Anaheim ja Los Angeles.

Noilla kentillä mahdetaan mennä. Itse siirtäisin Kopeekan kakkoseen ja Bollandin kolmoseen, sillä Kopeekka vaikuttaa pelaavan Hossan rinnalla paljon paremmin kuin missään muualla.

Stalberg – Toews – Kane
Sharp – Bolland – Hossa
Brouwer – Pisani – Kopecky
Bickell – Dowell – Skille

Tosiasia on se, että joukkueen nimimiesten on herättävä tai pudotuspeliviiva kauas karkaa. Kapteeninkin peli on ollut todella ailahtelevaa ja tehotonta.

Myös Turcolla on paljon parannettavaa, hänen torjuntatyönsä puolustuksen avustuksella riittää nyt NHL-tilastoissa sijalle 21. (.911% 2.74 GAA).
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Vieraskiertue alkoi positiivisissa merkeissä, kun Edmonton kaatui täydellisen dominoinnin jälkeen 5-0. Yksi kauden parhaista esityksistä Hawksilta. Tosin Öjy ei kyllä ole tällä hetkellä mittari eikä mikään, joten tämän ottelun perusteella ei välttämättä kannata vetää sen suurempia johtopäätöksiä. Siitäkään huolimatta, että aiemmin kaudella oltiin jo pari kertaa onnistuttu häviämään Oilersille.

Captain Smiley (huom! pieni hymynkare havaittu jälkipeleissä) heitti uransa kolmannen hattutempun. Sharpilta tippui pieni apinanpoikanen selästä, kun kahdeksan pelin kuiva kausi katkesi hienosti veivattuun av-häkkiin. Dowellilta vahva esityö kyseiseen maaliin. Skillen hossamaiselle backcheckingille, joka toimi hyvänä pohjustuksena Bickellin kihaukselle, myös peukkua. Turcolle ensimmäinen nollapeli hawks-paidassa.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Circus-trip

Hienoa! Energisen Anaheim-pelin jälkeen energinen peli alatiailahtelevaa Oilersia vastaan. Pisteet ansaitusti meille.

Jonathan Toews ja ei niin jokapäiväinen "Natural hat trick". Hatunnoston paikka. Muutenkin Toewsin ketjun peli luistaa hyvin ja paikkoja maalata syntyy kuin itsestään. Viimeiset kaksi peliä on näyttänyt jo toiveikkaalta tuon viisikon pelaamisen ja viimekausista tutun nopean transitionin toimimisen kannalta.

- Bollandin pelaaminen alkaa näyttää jo mallikkaalta, toivottavasti pysyy nyt kuosissa

- Hammeriltä loistava peli. Plussia tuli ainakin kolme ja muutenkin häivähdys mestaruuskauden Niklasta on jo näkyvillä.

Cullisuck täyttää (for now) roolinsa paikkansa ansaitusti.

- Ai ai mikä byyri Sharpielta (Reme tykkäs ;) . Apinan alku pois hartioilta

- Bickell - Dowell -Skille, hyvää energiaa ja onnistumisia.


Tärkeät voitot taskussa on hyvä jatkaa kiertuetta, koska edessä häämöttää kovia vastustajia ja hyviä mittareita.
 
Olipas ilo katsoa Chicagon peliä pitkästä aikaa rennoilla mielin eikä tarvinnut joka välissä huutaa että "voi pirun pakinretale etkö sä nyt saa sitä äijää kiinni prkle!" tai muuta vastaavaa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
- Ai ai mikä byyri Sharpielta (Reme tykkäs ;) . Apinan alku pois hartioilta

Kyllä tykkäs tuon maalin osalta, mutta muuten Sharpilla ei jotenkin pysynyt mielestäni syötöt lavassa, eikä omatkaan menneet perille.

Bickell teki upean kiekon anastuksen ja veti komean börsän.
Muutenkin nimimiehet vastasivat huutoon mallikkaasti, toivotaan että Kapteeninkin lento jatkuu eikä katoa taas pitkäksi aikaa varjojen maille.

Ykkösvitja Stålbergeineen pyörittää ajoittain mahtavasti. Kyllä Stalbergin kädellinen peli sopii tuohon vitjaan paljon paremmin kuin esim. Brouwerin.

Kakkonen pitäisi sotkea, mun mielestä Bolland ei sovi Bossin ja Sharpin kanssa samaan vitjaan. Bollandille kehut välillä aloitusvoitoista ja Dowell jälleen moitteet 20% vastaavasta tarkkuudestaan.

Turcolla nollat pohjalla ja Hjallmarilta hiukan entisen kaltaista peliä, tästä on hyvä jatkaa kiertuetta !
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Sinä et tietenkään asiaa sumuisilta laseiltasi nähnyt, mutta kyllä se oli ihan Skille, kuka takakarvasi kiekon pois Eberleltä. Bickell hoiti sitten loput.

Pitipä ottaa sumuiset lasit pois ja kelata vielä tuo tilanne esiin. Näin se muisti pätkii, Skillehän se huitaisi etenevältä Eberleltä kiekon ensin pois kontrollista. Ja sen jälkeen Bickell nappasi kaatuvan Eberlen nokan edestä lätyn punaviivan tietämiltä ja lähti lämäämään häkin. Hyvä tarkennus Kanerilta !

Joo eihän tuo päärynäpallo Fraserkaan ihmeitä esittänyt Oilers paidassakaan.


Cibbura - On hienoa nähdä noiden kahden ex-haukan kova meno ja vastuu Atlantassa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hawks 3-taklausta Flamesin 22 vastaan kuvastaa jotakin lammasmaisesta suorituksesta hienon Oilers matsin jälkeen, voi perse !

Bolland toinen peli putkeen hyvillä aloituksilla 60 pinnaa. Ja vastaavasti jälleen umpisurkeita aloituksia by Dowell Jaakoppi 14,3%.

Ja kuten niin usein tällä kaudella nimimiehet katosivat jälleen pistetilastosta kun pieru saharaan. Missä on tasaisuus? Turco 0.806 !
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
2-7 -tappiolukemat olivat kyllä harvinaisen tylyt, mutta valitettavasti myös täysin ansaitut. Ei noin luokattomalla pelillä olisi ansaittukaan yhtään enempää. Fyysisestä pelistä ei ollut tietoakaan, joukkue otti joitain typeriä jäähyjä ja vaarallisia kiekonmenetyksiä sattui enemmän kuin laki sallii.

Dowell ei pelannut enää toisen erän lopulla ottamansa myllyn jälkeen. Toivottavasti ei mennyt mitään pahemmin rikki, koska Dowellin poissaoloa ei joukkue tällä hetkellä kestäisi. Karua, mutta totta. Luki siellä saatanan aloitustilastossa mitä tahansa.

Joukkueen ylivoimapeli on tällä hetkellä liigan kolmanneksi tehokkainta. Sinänsä aika yllättävää, koska kakkosylivoima ei saa aikaan yhtään mitään. Voiko olla vähemmän ansaittuja yv-minuutteja kuin mitä Bolland, Brouwer ja Kopecky tällä hetkellä saavat?

Skillellä on muuten tasakentällisin kolmanneksi eniten pisteitä koko joukkueesta. Ei tosiaan kannata koittaa ylivoimalla.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Dowell ei pelannut enää toisen erän lopulla ottamansa myllyn jälkeen. Toivottavasti ei mennyt mitään pahemmin rikki, koska Dowellin poissaoloa ei joukkue tällä hetkellä kestäisi. Karua, mutta totta. Luki siellä saatanan aloitustilastossa mitä tahansa.

En allekirjoita tätä, ajantappokenttien pitää nimenomaan huolehtia varmuudella aloitukset pois. Tohon rooliin voidaan heittää Kopeekkaa tai Pisania ja myllyt hoitaa Scott niin ei tarvii pelleillä.

Joukkueen ylivoimapeli on tällä hetkellä liigan kolmanneksi tehokkainta. Sinänsä aika yllättävää, koska kakkosylivoima ei saa aikaan yhtään mitään. Voiko olla vähemmän ansaittuja yv-minuutteja kuin mitä Bolland, Brouwer ja Kopecky tällä hetkellä saavat?

YV:ssä on nyt kaikki munat samassa korissa ja se toimii tehokkaasti.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä että kakkos YV:n miehet eivät saa mitään aikaan, ei vaan ole tarpeeksi käsiä.

Skillellä on muuten tasakentällisin kolmanneksi eniten pisteitä koko joukkueesta. Ei tosiaan kannata koittaa ylivoimalla.

Skille pelaa edelleen näyttävästi, mutta omaa samalla myös kokoonpanon hyökkääjistä kolmanneksi epätarkimman kudin, takanaan ainoastaan YV-miehet Bolland ja Kopecky.


Hockey night in Canada tulee ESPN:ltä.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
En allekirjoita tätä, ajantappokenttien pitää nimenomaan huolehtia varmuudella aloitukset pois. Tohon rooliin voidaan heittää Kopeekkaa tai Pisania ja myllyt hoitaa Scott niin ei tarvii pelleillä.
No ei todellakaan voida. Johan sen näkee sokea kanakin, että Dowell on tälläkin hetkellä aivan eri tasolla kuin Kopecky ja Pisani. Niin esitysten kuin tilastojen valossa. Dowellilla on joukkueen paras +/- -lukema (+5). Kopeckylla huonoin (-12). Pisani on kolmen merkinnän verran pakkasella. Dowell on voittanut 44.4% ottamistaan aloituksista. Parantamisen varaa siis on, mutta ei tuo ole mitenkään erityisen surkea lukema. Otantakin on vielä turhan pieni suurempien johtopäätösten tekemiseen.

Skillen kohdalla sinun ei välttämättä kannata piinata itseäsi enää tuon enempää. Et saa häntä näyttämään huonolta, vaikka miten yrittäisit. Pelejä katsovat tietävät kyllä mikä on totta ja mikä ei. Tilastojen pohjalta vedetyt ylianalyysit ovat yhtä tyhjän kanssa. Skillen kauden aloitus ei ole ollut mitään kuin vakuuttava. Toivottavasti sama meno jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti.
 

Cramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Murskavoitto Canuckseista. Kauden kuudes back-to-back peli, ensi viikonloppuna seitsemäs. Viime kauden puolella joku teki vertailun joukkueiden välisistä b-to-b pelimäärästä niin muistaakseni jollain joukkueella oli vain kolme b-to-b peliä kauden aikana. Katsoin Blackhawksien koko kauden kalenterin läpi ja kauden aikana tulee yhteensä 18 b-to-b peliä. Vertailun vuoksi esim Detroitilla on 14.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Hawks @ Nucks

Näin se menee. Toinen tiimi kun saa vauhdin päälle ja muutaman maalin etumatkan, voi tulos olla kuten eilen ja tänään. Pelin alku oli ehkä hieman Canucks-painoitteista, mutta me pelattiin eilisen perseilyn jälkeen hyvin solidi peli. Ei höntyilyä, nättejä maaleja ja kurinalaisuutta. Tosin kun kaikki tuntuu onnistuvan, niin mikäs siinä pelatessa. Brouwerin maali oli kyllä nätti ja jopa hieman tyypillinen. Ainakin muutaman samanlaisen on tehnyt. Siskokset pysyivät todella hyvin kurissa koko pelin, lukuunottamatta tuota kotijoukkueen nollapelinviejää. Bolly oli elementissään ja kuten pari viestiä taaksepäin totesin, vauhti alkaa löytyä. Upea Danielin(?) kampitus ensimmäisessä erässä ja kuin koira veräjästä. Vetoja blokattiin pelin ollessa vielä tasainen hienolla tahdilla ja siitä saatiin kehuja myös asiansa hyvin hoitaneelta narraattoreilta.

Sanomattakin on selvää, että tämä tuntuu hyvältä eilisen jälkeen. Rundi on hyvillä kantamilla ja toivottavasti edes jonkinasteinen tasaisuus löytyy noihin länsirannikon peleihin.

Hossa 0+3
Kane 1+2
Pisani 2+0

Eikun Vegasiin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Upea show ja vaihteeksi selvä 7-1 voitto Vancoverista, mitähän seuraavaksi on luvassa?
Olipa kiva nähdä pitkäleukaisten kaksosten lähikuvaa vaihtoaitiosta, tytöt olivat sangen vakavia ja aseettomia.

Pelin tähdet menivät näin:
* SHARP 1+0
** BOSS 0+3
*** KANE 1+2

Hawks teki lukuisia upeita maaleja, mm. Brouwerin yksilö, Seabs PP kuvion päätteksi ja Pisanin kuti Bickellin syötöstä. Nelosen paras pelimies Bickell pelasi Bollandin ja Pisanin rinnalla kolmosessa ja vitja hoiti hommansa vähintään kunnialla. Onnistuipa Pisani tykittämään jopa kaksi kertaa kiekon verkon perillekin.

Laukaukset Chicagolle 41-28 ja aloitukset Vancouverille vähintäänkin yhtä selvästi 43-25. Näissä pahiten kynti jälleen Dowell 14% onnistumisillaan. Hawks pelureista pienimmät minuutit keräsi hyvyydestään huolimatta Jack Skille 7:59.
Crawfordilta perusvarma esitys ja Sharp oli jälleen pelipäällä.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Sharp oli jälleen pelipäällä.
Niin oli, mutta miksi ihmeessä sinä hehkutat häntä? Eikö alle viidenkymmenen oleva aloitusprosentti ja läjä hukattuja maalipaikkoja olekaan enää niin järkyttävä asia kuin olet aiemmin antanut ymmärtää, kun kyseessä onkin oma suosikkipelaajasi?

*

"We basically embarrassed ourselves tonight in front of our fans, and they did everything they could tonight to rub it in our face. [Leading] 6-0 and they throw their No. 1 power-play unit when it's 5-on-3."

-Alain Vigneault

Yhyhhyhhyhhyy. Valasleirin itkuvirret sen kuin paranevat vuosi vuodelta. Kerrassaan huvittava poppoo.

Ei muuten edes ollut ykkösylivoimakentällinen jäällä tuossa 5 vs. 3 -tilanteessa. Lausunnon naurettavuutta tämä pieni asiavirhe ei kuitenkaan laimenna.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Niin oli, mutta miksi ihmeessä sinä hehkutat häntä? Eikö alle viidenkymmenen oleva aloitusprosentti ja läjä hukattuja maalipaikkoja olekaan enää niin järkyttävä asia kuin olet aiemmin antanut ymmärtää, kun kyseessä onkin oma suosikkipelaajasi?

Ei näistä kannata herneitä huiluunsa vetää. Sharp on laituri joka pelaa puolipakon edessä kohtalaisesti keskelläkin ja on aloitellut tälläkin kaudella päälle viidenkympin keskiarvolla.
"Sharp oli jälleen pelipäällä" ei ole mielestäni ylireagoivaa hehkutusta ns. rivimiehestä, joka valittiin ottelun ykköstähdeksi ja osaa myös viimeistellä tilanteet. 12-maalillaan ja 22-pisteellään hän on myös Hawks tilastokärki. Tän hetkinen -10 on heikko suoritus viimekauden Backhawks tilastokärjelle +24 yhdessä Hossan kanssa.
Kuten mainitsin joukkue hävisi aloitukset selvästi tuossa ottelussa, yli 50 %:n ei meistä aloitellut edes paras aloittajamme Toews ja Sharp oli silti tässäkin matsissa joukkueen kakkonen 41,7%.

Hossa oli myös pelipäällä, samoin Kane, Toews, Bickell, Brouwer ja moni muu !
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös