Chicago Blackhawks 2010-11

  • 363 689
  • 1 186

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Blackhawks saa varmasti vastaansa sisuuntuneen joukkueen, sillä Columbus sai kunnolla nenäänsä edellisessä pelissään Vancouverilta maalein 7-3. Uskoisin silti Chicagon hoitelevan sinikoltut parin maalin marginaalilla. Turcolle toivon onnistumista, jotta pelihuumoria riittää jatkossakin. Ja kunpa vain Hossa saisi sen alkukauden vireen päälle, mutta pysyisi nyt edes kunnossa niin hyvä on.

*

Patrick Kane oli muuten antanut isälleen joululahjaksi Stanley Cup-sormuksen. Ihan mukava ele pojalta isälle, joka uhrasi jälkikasvun uran vuoksi omansa.
 

Bael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suurin ja kaunein
Hyvä peli Columbusta vastaan viime yönä. Homma toimi molempiin suuntiin, mitä nyt ehkä parin ensimmäisen erän aikana olisi voinut laukoa enemmän ja suoraviivaistaa hyökkäämistä muutenkin. Turco pelasi hienon matsin, harmi että nolla meni lopussa rikki. Hoss the Boss teki käsittämättömän vakuuttavan paluun, 0+2 ja muutenkin energinen ja hieno peli slovakilta. Toivottavasti Kane pääsee yhtä hyvin mukaan peliin paluunsa myötä.

En sen suurempaa moitteen sijaa löydä viime yöltä yhdestäkään kaverista, hieno matsi. Nyt on tullut semmonen fiilis, että homma voi tällä jengillä skulata keväällä pitkällekin. Puolustus toimii ja jos maalivahtipeli jatkuu samanlaisena, niin viivan päällä pysytään helposti.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Kurinalainen peli ja pisteet kotiin. Ylivoima huutaa silti kovaan ääneen Pat Kanen nimeä. Marianilta väkevä paluu ja tekemisen tatsi välittyy varmasti herran nyt kuntouduttua, koko posseen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tärkeät, tärkeät pisteet divisioonavastustajasta. Turcolta hieno peli, eikä nollapelikään kaukana ollut. Hossa näytti hyvinvoivalta tauon jälkeen. Harmi ettei Skille onnistunut rankkarissa. Skillestä tulee mieleen Brouwerin ensimmäinen kausi, jolloin Troy oli varsinainen tuhlaajapoika. Mutta kuten Brouwerilla, on Skillelläkin potentiaalia iskeä 20-25 maalia per kausi. Peliaika ja roolitus vaikuttaa toki oleellisesti maalimääriin. Nyt opetellaan kiekottoman pelin saloja isoissa ympyröissä ja ensi kaudella sitten heilutellaan verkkoja tiiviimmin?

***
Nuorten haukkojen avaus U20-kisoissa ei ollut kovinkaan kaksinen. Raporttien mukaan Dylan Olsen oli Kanadan heikoimpia lenkkejä, USA:n Jeremy Morin loukkasi olkapäänsä(?) ja kisat ilmeisesti ohi, mutta sentään Saksan Höfflin merkkautti itsensä tehopisteille tappiollisessa Sveitsi-pelissä yhdellä syöttöpisteellä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Neljän suora

Mahtisuoritus joukkueelta jälleen ja arvokkaat pojot konffivastuksesta, kuten secord jo totesikin.
Turcolta hyvä peli juuri oikeaan paikkaan. Turco jatkaa maalissa Bluesia vastaan, samoin Kane palaa ruotuun.

Sharpilla on nyt uskomaton pisteputki Columbusta vastaan 12 peliä, 11-maalia ja 6-syöttöä. Samoin 20-maalin raja uralla on nyt rikottu viidennen kerran, ai jai noita one-timereita.
Boss is back, ja elämä hymyilee;)

ESPN Power ranking
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Pisani on kuumeessa, joten häneltä jää ensi yön vääntö väliin. Johnson ja Hendry jatkavat edellisen pelin tapaan katsomon puolella. Kane sen sijaan palaa kehiin niin kuin edellä jo todettiinkin. Aamujäiden perusteella ketjut näyttävät seuraavanlaisilta:

1. Brouwer - Toews - Kane
2. Sharp - Kopecky - Hossa
3. Bickell - Bolland - Skille
4. Stålberg - Dowell - Scott

*

Chicago Sun-Timesin Adam Jahnsilta ilmestyi pari päivää sitten ihan lukemisen arvoinen pätkä: More than just a game for Hawks’ Dowell.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
On tämä vaan aina niin ihana pelata näitä bodariapinoita vastaan. Loukkaantumisriski on huomattavasti suurempi kuin yhtäkään muuta joukkuetta vastaan. Tällä kertaa kylmeni Toews. Oikea olkapää näytti huutavan hoosiannaa. Kiitokset tästä voi lähettää huonon tuurin lisäksi D'Agostinin suuntaan. Brouwer (blokkasi laukauksen) ja Hjalmarsson (ongelmia varusteiden kanssa?) kävivät myös pukukopissa huollettavana pelin aikana, mutta he kuitenkin palasivat takaisin laatikkoon toisin kuin Toews, jonka vamman vakavuudesta saataneen lisätietoa huomenna.

Itse ottelusta ei ole sen suurempaa sanottavaa. Käsittämättömän heikko suoritus Hawksilta. Yksi kauden surkeimmista esityksistä. Peiliin katsomisen paikka on itse kullakin, Turcolle voi kuitenkin antaa puhtaat paperit. Quennevillen ketjurulla pyöri ennennäkemätöntä tahtia. Osittain loukkaantumisten takia, osittain ei. Tuskin tuo ainakaan helpottaa joukkueen pelaamista, että suunnilleen joka toisessa vaihdossa joutuu vetämään eri miesten kanssa. Ei tuosta kuitenkaan sen enempää. Tämä matsi kannattaa unohtaa mahdollisimman nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Vanhan liiton miestä lämmitti sentään John Scottin ja Cam Janssenin välinen lämmin läpyttelyhetki.
Nyt venataan pelolla Toewsin saikun pituutta jo ennestään kapeaan centteriosastoomme.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Parin viikon saikku ilmeisesti Tazerillä edessä, i can live with it. Häijysti meni laitaan ukko.

Sharks peli vielä kotona ja sitten allekirjoittanut möykkää niin maan perkeleesti Hawksien väreissä, ensin Honda Centerissä ja perään vielä Staples Centerissä. Harmi kun ei Jonathania nää, mutta Kane-Hoss + muu posse lämmittää kyllä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Parin viikon saikku ilmeisesti Tazerillä edessä, i can live with it. Häijysti meni laitaan ukko.

Sharks peli vielä kotona ja sitten allekirjoittanut möykkää niin maan perkeleesti Hawksien väreissä, ensin Honda Centerissä ja perään vielä Staples Centerissä. Harmi kun ei Jonathania nää, mutta Kane-Hoss + muu posse lämmittää kyllä.

Onnea matkaan Ben Marco, kateeksi käy ;)

Turco pelaa maalissa ja Pisani on edelleen poissa Hai matsissa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Blackhawks - Sharks 3-5

Niemeä ei saada kaadettua, ei. Skillellä hiukan epätasaista suorittamista Q:n mukaan ja nyt oli vuorossa popparikatsomo. Ja Hendry kentälle hyökkäämään, haloo...
Hävisimme puolustuspään aloitukset 5-15, ei hyvä.
Hawks on laskenut tällä kaudella 47-maalia kolmannessa erässä ja se on eniten NHL:ssä tällä kaudella.

Patrick Sharp kiilasi itsensä NHL:n maalipörssin kolmoseksi 21. osumallaan, hienosti on tämä kausi alkanut hänen osaltaan.

PS. Hekotteleva kommentaattorikaksikkomme Pat Foley ja Eddie Olczyk ovat saaneet kolmen vuoden jatkopahvit.
 
PS. Hekotteleva kommentaattorikaksikkomme Pat Foley ja Eddie Olczyk ovat saaneet kolmen vuoden jatkopahvit.

WOHOO!!!

Paras Chicago uutinen Stanley Cup voiton jälkeen kirkkaasti!

Yritän aina kaivaa kaksikon selostamat pelit oli matsi mikä matsi, Eddien toiminta kommentaattorina lämmittää kyllä allekirjoittaneen sydäntä.

"For all you young hockey players out there!"
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
WOHOO!!!

Paras Chicago uutinen Stanley Cup voiton jälkeen kirkkaasti!

Yritän aina kaivaa kaksikon selostamat pelit oli matsi mikä matsi, Eddien toiminta kommentaattorina lämmittää kyllä allekirjoittaneen sydäntä.

"For all you young hockey players out there!"

Totta hymeksittää meikäläistäkin pelejä katellessa, äijjillä on hyvä meno keskenäänkin !
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kauas pilvet karkaavat. Jos voitto Columbuksesta oli erittäin tärkeä, tappiot St.Louisille ja San Joselle kirpaisevat ja lujaa. Puhumattakaan Toewsin loukkaantumisesta. Vaikka mitään ei olla vielä menetetty, on tilanne Chicagon kannalta karua luettavaa. Läntisessä 13. sijalla majaileva Minnesota on vain neljän pisteen päässä kolme peliä vähemmän pelanneena. Pisteitä ja voittoja on jatkossa tultava putkessa, mikäli ensi keväänä halutaan nähdä playoff-kiekkoa Chicagossa.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
TSN:n James Duthie kertoi hetki sitten suorassa lähetyksessä, että Dylan Olsen on solminut kolmen vuoden entry level -sopimuksen Blackhawksin kanssa. Diilin muut yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa. Olsen matkaa junnukisojen jälkeen Rockfordiin.

Mielenkiintoinen ajankohta. Itse olin siinä käsityksessä, että hänen annettaisiin tahkota yliopistokaukaloissa ainakin tämä kausi loppuun. Voisikohan noilla junnuskabojen heikoilla otteilla olla jotain tekemistä asian kanssa? Paha sanoa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mielenkiintoinen ajankohta. Itse olin siinä käsityksessä, että hänen annettaisiin tahkota yliopistokaukaloissa ainakin tämä kausi loppuun. Voisikohan noilla junnuskabojen heikoilla otteilla olla jotain tekemistä asian kanssa? Paha sanoa.

Tiedä häntä. Taustalla voi hyvinkin olla se, ettei Chicagossa olla tyytyväisiä Olsenin valmennukseen yliopistojoukkueessa. Esim. Leddyn kohdalla juuri tämä oli se syy, miksi hänet haluttiin pois yliopistojoukkueesta. Junnukisojen heikkoja otteita selitetään jollain vammalla sekä sillä, että Olsenia peluutetaan hänelle vieraalla puolella. Tiedä häntäkään.

Olsen on sikäli mielenkiintoinen puolustajalupaus Chicagon organisaatiossa, että hän on niitä harvoja fyysisiä puolustajia organisaatiossa, jolla on realistiset mahdollisuudet nousta parin vuoden sisällä vakituiseksi NHL-pelaajaksi. Mikäli Olsenista kasvaa vähintään kolmospariin luotettava fyysinen puolustava pakki, niin olen erittäin tyytyväinen.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hyviä uutisia, Toews on palannut harjoitusrinkiin ja matkustaa joukkueen mukana Anaheim - Los Angeles vieraspeleihin. Day to Day on hänen statuksensa ja Toews ei todennäköisesti pelaa ainakaan Anaheim matsissa.

Eiköhän tuo Olsenin siirto miesten peleihin ole ihan hyvä juttu. Katsotaan millä vauhdilla hän kehittyy miesten peleihin.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tiedä häntä. Taustalla voi hyvinkin olla se, ettei Chicagossa olla tyytyväisiä Olsenin valmennukseen yliopistojoukkueessa.

Tämän linkin sisältö kertoo, että Olsenin lähdön taustalla olivat akateemiset syyt. Olsenin WHL-oikeudet ovat Medicine Hatin hallussa, yhtä hyvin Olsen olisi voinut mennä sinne. Mutta Blackhawks-päällystö ilmeisesti tahtoi prospectinsa saman katon alle eli AHL:ään. Minua on hiukan ihmetyttänyt Stan Bowmanin kärsimättömyys, kun on kyse nuorten lupausten pelipaikasta. Nick Leddy, Brandon Pirri ja nyt Dylan Olsen. Nähtäväksi jää, oliko näiden pelaajien tuominen AHL:ään ennen aikojaan toimiva ratkaisu.

Detroitissa näin ei tehdä ikinä, joten Scotty Bowmanin on täytynyt siunata nuo päätökset. Red Wings -leirissä ainoa esimerkki on 19-vuotiaana AHL:ään tuotu Tomas Tatar. Häntä ei lähetetty OHL:n Plymouth Whalersiin, mihin suurimman syyn täytyy olla poliittinen. Plymouth Whalersin omistaa Hurricanesin omistaja Peter Karmanos Junior. Isäpappa Karmanos ja Red Wings -omistaja Mike Ilich omaavat synkän ja riitaisan historian. Niinpä Red Wings ei ole varannut tai signannut ketään tuosta organisaatiosta, eivätkä he millään tavalla edistä tuon paikallisen junioriseuran markkinointia.

Katsoin Chicagon ja San Josen pelin. Ensimmäisen puolikkaan perusteella näytti, että Blackhawks vie mennen tullen. Sharksin pelaamisesta (tai pikemminkin rimpuilusta) tuli mieleen Nashville, tiukkaa puolustamista ja vastaiskuja. Erona oli toki se, että San Josen ylivoima oli valtavan tehokas. Tomas Kopecky pelasi yllättävän hyvin, kuskasi kiekkoa isolla itseluottamuksella. Parhaat taklaukset tarjoili Bryan Bickell.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Tomas Kopecky pelasi yllättävän hyvin, kuskasi kiekkoa isolla itseluottamuksella.
Kopeckyn pelissä oli paljon hyvääkin, mutta itselle jäi silti melko karvas maku hänen esityksestään. Kopeeka mm. otti plusmiinustilastoon ne perinteiset pari miinusta, hävisi ottelun tärkeimmän aloituksen 100-0 ja lopuksi vielä ratkaisi pelin typerällä harhasyötöllä. Lisäksi hän aiheutti kertaalleen läpiajon vastustajalle oman ylivoiman aikana.

Hendry oli vetänyt päivän treeneissä puolustuksessa Cullimoren parina. Jos tämä muutos kantaa tulevaan peliin asti, en valita. Boynton on ollut surkea kahdessa viime ottelussa, joten hänen siirtäminen katsomoon olisi ainoastaan positiivinen asia.

Sharp ja Kopecky pelannevat huomenna kahden ensimmäisen ketjun keskellä. Puolustuspelin suhteen tuo ei ole se kaikkein viisain ratkaisu, mutta hirveästi muitakaan vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole. Itse menisin Sharp-Bolland-Dowell-Johnson nelikolla, mikä takaisi aavistuksen vakaamman pelin puolustussuuntaan.

Mielenkiintoista nähdä, miten Quenneville matsaa ketjut tällä kertaa. Laitetaanko NHL:n paras puolustava hyökkääjä, The Rat Bolland, nollaamaan Ryan & Perry -akseli vai Sakun johdattama Ankkojen kakkosketju? Jäähyjä ei ainakaan parane ottaa, koska KOKO KANSAN TEEMU laittaa kyllä ylivoimalla lättyä kaappiin.

Crawford on toipunut flunssastaan ja aloittaa maalissa huomenna.

Toews oli joo käynyt tänään surffailemassa jäällä, mutta ketjujen mukana hän ei kuitenkaan tainnut painaa. Ymmärtääkseni lähinnä vain syötteli ja otti laukauksen pari. Itse en jaksa uskoa, että kapteeni palaisi kehiin vielä ensi viikolla. Turha hoppuilla. Toewshan olisi joka tapauksessa lähtenyt joukkueen mukaan tälle Mom's Trip:lle, vaikka ei olisikaan aikomusta palata laatikoon.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tämän linkin sisältö kertoo, että Olsenin lähdön taustalla olivat akateemiset syyt. Olsenin WHL-oikeudet ovat Medicine Hatin hallussa, yhtä hyvin Olsen olisi voinut mennä sinne. Mutta Blackhawks-päällystö ilmeisesti tahtoi prospectinsa saman katon alle eli AHL:ään. Minua on hiukan ihmetyttänyt Stan Bowmanin kärsimättömyys, kun on kyse nuorten lupausten pelipaikasta. Nick Leddy, Brandon Pirri ja nyt Dylan Olsen. Nähtäväksi jää, oliko näiden pelaajien tuominen AHL:ään ennen aikojaan toimiva ratkaisu.

Kiitokset alkuun linkistä JP! Olen ihmetellyt aivan samaa kuin sinäkin. Linja on tullut selväksi, mutta mihin se perustuu on toinen asia. Trent Yawney sekä Mike Haviland tekivät hyvää työtä aikoinaan Blackhawksin farmissa nuorten pelaajien kanssa, mutta onko esim. Bill Peters oikea henkilö kehittämään pelaajia NHL-tasolle? Jää myös nähtäväksi onko nykyinen taktiikka tuoda nuoria pelaajia hyvin aikaisessa vaiheessa AHL-tasolle se järkevin strategia. Toivottavasti suunnitelma toimii.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Mielenkiintoista nähdä, miten Quenneville matsaa ketjut tällä kertaa. Laitetaanko NHL:n paras puolustava hyökkääjä, The Rat Bolland, nollaamaan Ryan & Perry -akseli vai Sakun johdattama Ankkojen kakkosketju? .

Itse käyttäisin mieluummin Bollandista nimeä, 2010 pleijareiden paras puolustava hyökkääjä nimeä. Tämä kausi ei ole ollut NHL:n parhaan tittelin arvoista suorittamista.
Kopeekan peluuttamisessa kakkosessa lienee se tosiasia, että Kope pelaa paremmin Bossin kanssa yhteen kuin Bolland.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Pataan tuli Ankoilta. Esitys oli kuitenkin ihan positiivinen, vaikka muutamat pahat kiekonmenetykset olisikin saanut jäädä tekemättä. Tietenkin maalipaikat olisi myös pitänyt käyttää paremmin hyväksi, mutta välillä nyt vain tuppaa tulemaan näitä päiviä, kun mistään ei mene sisään. Hillerillä oli tänään kyllä kaikki tähdet kohdallaan.

Skille ja Stålberg olivat jälleen hyvässä tikissä ja vastuutakin alkoi tippumaan loppua kohden yhä vain enemmän ja enemmän. Ketjun kolmas lenkki, Dowell, taas istui jostain käsittämättömästä syystä villassa koko kolmannen erän.

Hossa on tehnyt viimeisessä kahdeksassatoista (18) pelaamassaan ottelussa yhden (1) vaivaisen maalin. On se Boss. Bestis-Kopeckyn pelaaminen vituttaa muuten vaan. Hendry pelasi ihan kelvollisen pelin puolustuksessa. Ei tullut ikävä Boyntonia.

Toews pelaa mahdollisesti jo ensi yönä. Jee maali.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Kings kaatui neljännen kerran tällä kaudella. Epätasainen esitys Hawksilta. Varsinkin ottelun alku oli vaikea, kun joukkue tuli vähän huonolla liikkeellä sisään ja kuninkaalliset pääsivät painamaan hyvällä effortilla päälle. Toinen erä oli vastaavasti pelin paras kaksikymmentäminuuttinen Hawksilta, sitä Skillen hyökkäyssinisen kiekonmenetystä lukuun ottamatta. Kolmannessa erässä sitten otettiin muutama turha jäähy ja kerran kolahtikin omissa kaverin ylivoiman aikana, mutta parilla räkämaalilla kuitenkin pointsit kotiin.

Toews on kyllä hieno mies. Tuota kapteenin panosta osaa arvostaa vain entistä enemmän, kun on joutunut pelaamaan muutaman pelin ilman häntä. Crosby, Ovechkin ja muut tissiposket voivat suksia suolle - tässä on liigan kovin pelaaja.

Sharp jatkoi vahvoja otteitaan tehden kaksi maalia. Hossakin osui heti, kun ehti vähän torumaan. Bossin bestis oli tänään myös hyvä. Boyntonia ei puolestaan ole edelleenkään ikävä, kun katsoo tuota Hendryn pelaamista. Ei hän mitään ihmeitä tee, mutta ei myöskään syöttele vastustajalle tekopaikkoja ykkössektorille, toisin kuin eräs. Eräällä en tarkoita Seabrookia, joka kylläkin antoi tänään hirveän määrän passeja väärien miesten lapoihin. Huono peli Seabsiltä.

Dowellin katsomokomennusta ei voi käsittää. Täysin järjetön liike. Dowell on ollut joukkueen tasaisin suorittaja läpi kauden eikä viime aikoina ole näkynyt minkäänlaisia hiipumisen merkkejä. Toivottavasti oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Jake istuu noilla otteilla terveenä katsomossa. Jos ei ollut, palaan kyllä äärilaidalta lataamaan kasan hardcorea valmennuksen niskaan.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Upea voitto Kingsistä, ei missään niin kauniissa pelissä. Aika sekavaa kohellusta ja eka erä oltiin pahassa pinteessä. Boss is back maali ja ylärima sen päälle. Sharp jatkaa nakutteluaan vaikkei kakkosen keskellä taideta saada koskaan sitä oikeaa centteriä. Kapteenin upean ja nopea paluu lämmittää myös mieltä.
Viime vuonna paapatettiin Niemen ripareista, kyllähän toi Crawfordkin sylkee ihan kivasti.

Ykkös YV meillä on kyllä kovaa luokkaa:
88-19-81
10 -7
Toki kakkoselta ei sitten tarvitse juuri mitään odottaakaan:
22-36-82
51-2

Hendry on vaan jotenkin heiveröinen pakki, vaikuttaa olevan kokoajan pitkällään ja pinteessä laita väännöissä. Kaipaisimme YV:llä viivaan pakkia joka osaa laukoa kunnolla. Meidän paikkien maalimäärät ovat suorastaan naurettavia. Nythän tuota roolia hoitaa Sharp Shooter !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös