Chicago Blackhawks (2) - Nashville Predators (7) Playoffs 2010, Länsi, 1. kierros

  • 21 757
  • 85

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Bolland on kakkosen sentteri
Palkaltaan kyllä, esitysten perusteella ei. Rooliltaan ehkä.

Bollandin kiekoton peli on tällä(kin) kaudella ollut oikein hyvällä tasolla. Mutta tuolla palkalla ja tuossa roolissa (missä hän on pelannut suurimman osan kaudesta) pitäisi pystyä parempaan kiekolliseen peliin ja tehokkaampiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä. Ei riitä, että on vain hyvä rikkomaan peliä. Bolland on myöntänyt itsekin, ettei ole ollut tällä kaudella parhaalla tasollaan.

Loukkaantumisia ei saisi käyttää tekosyynä, mutta onhan se selvää, että kesken kauden tehty selkäleikkaus ja sitä seurannut kolmen kuukauden huili ovat vaikuttaneet nimenomaan negatiivisessa mielessä Bollyn pelaamiseen.

Loppukauden Bolland pelaa todennäköisesti kolmosen keskellä. Siihen rooliin hän sopii kuin nenä päähän.

juttu on vaan se että me tarvitaan hyökkäävä kolmosen sentteri, eikä Maddenin kaltaista shutdown kaveria.
Tai sitten tarvitaan vain Bollandilta viime kauden (ja varsinkin viime kevään) tasoista peliä hyökkäyssuuntaan. Potentiaalia on kyllä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitenkäs arvon palstaveljet vertaisitte tätä Bollandia Valtteri Filppulaan? Itselleni on jäänyt Bollandista jotenkin täysin pimeä kuva, en ole noteerannut häntä oikeen koskaan mistään. Mutta viestienne perusteella ihan kuin koko ajan puhuttaisiin Filppulan kopiosta.

Onko kyseessä samankaltaiset kaverit vai ei? Kumpaa pidätte parempana? Siellä on +40 pisteen kautta ja 19 maalia isketty. Pleijaritehoja löytyy. Caphitit molemmilla sitä kolmea miljoonaa ja periaatteessa kakkosen senttereistä on kyse. (vaikkakin juuri nyt Detroitissa Zeta onkin kakkoseen istutettu ja Filppula laidassa, mutta organisaation suunnitelma on kai se 2-sentterin rooli kuitenkin)
 
Palkaltaan kyllä, esitysten perusteella ei. Rooliltaan ehkä.

Bollandin kiekoton peli on tällä(kin) kaudella ollut oikein hyvällä tasolla. Mutta tuolla palkalla ja tuossa roolissa (missä hän on pelannut suurimman osan kaudesta) pitäisi pystyä parempaan kiekolliseen peliin ja tehokkaampiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä.

Ehkäpä samaa mieltä mutta Hossa tai kukaan kuka on pelannut Bollandin vieressä ei ole myöskään pelannut Havlatin viimekauden tasolla.
Bollandilla on parannettavaa hyökkäyspään pelaamisessa ja nimenomaan kiekollisessa pelissä mutta en näe että tämä on pelkästään Bollandin "huonoutta" tälläkaudella vaan myös ketjukaverien kanssa ei ole klikannut aivan samalla tavalla, olkoon syy sitten Bollandin tai ketjukavereiden sitä on äärimmäisen vaikea tietää.

Mitenkäs arvon palstaveljet vertaisitte tätä Bollandia Valtteri Filppulaan?

Bollandilla ja Filppulalla on mielestäni suuri ero kiekollisessa pelissä, siinä missä Valtteri pistää nättejä syöttöjä niin Dave puskee rebound maalit sisään.
Jos kuitenkin ajatellaan Henkan tarkoittamaa vertausta niin roolillisesti Detroit tahtoo Filppulalta enemmän hyökkäyspäähän tehoja ja sama on ehkä tilanne Bollandin kanssa. Jos kuitenkin mietitään tätä kautta pidemmälle niin Filppula on pelitavaltaan ja tyyliltään huomattavasti hyökkäväämpi ja vähemmän agressiivinen kun Bolland. Bolland on enemmän likaisen alueen maalintekijä ja "gritty forward".

Tämä nyt menee tietynlaiseksi veikkaukseksi koska kyse on mielipiteestä ja näkemyksestä mutta Filppulalla on kaikki edellytykset Detroitin kakkoskentän sentteriksi mutta Bolland on enemmän "elite checking center" ala Jordan Staal.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Tweetyn ansiokkaaseen vertailuun lisäisin vielä pienenä knoppina, että Bolland omaa Filppulaa paremman laukauksen. Lisäksi alivoimapelin suhteen Bolly on hieman tärkeämpi Hawksille kuin Valle Wingsille. Ylivoimalla kumpikaan kaveri ei ole merkittävä palanen.

Sitä on taas paha sanoa, että kumpi on parempi pelaaja. Tämän kauden perusteella Filppula. Pitkässä juoksussa kuitenkin hyvin tasaväkisiä kavereita.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hyviä pointteja. Sen verran lisään, että selkävaivat ja siitä seurannut pitkä huili ovat vaikuttaneet osaltaan Bollandin otteisiin tällä kaudella. Tuskin rytmistä kiinni saamista on helpottanut sekään, että laiturit vaihtuvat tämän tästä. Kuten Tweetykin pohti: onko laiturien vaihtuminen sitten Bollandin ailahtelevien otteiden syy vai seuraus?

Bollandin kohdalla suurin murhe ovat nuo loukkaantumiset, jotka ovat hidastaneet kehitystä ja tuo mystinen selkävaiva pistää mietityttämään jatkon kannalta. Mikäli kaikki loksahtaa kohdalleen (terveys, ketjukaverit ja jne.) uskallan väittää, että Bollyn taidoilla pystytään tehtailemaan sellaiset 60 pistettä. Loukkaantumisten lisäksi Bollandin liike on selvä heikkous ja tällä osa-alueella Filppula vie pisteet 6-0. Mielestäni juuri tämä räjähtävyys tai sen puute pitää Bollandin sivussa isoista otsikoista.

***

Game #5 edessä ja heitän veikkauksen kehiin, että tämän pelin voittaja marssii toiselle kierrokselle. Toivotaan nyt, että Blackhawks kykenee pelaamaan kaksi peliä putkeen hyvällä tasolla. Kotihalli auttanee siinä, ettei kolmannen pelin kaltaiseen uneen vaivuta.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hyviä pointteja. Sen verran lisään, että selkävaivat ja siitä seurannut pitkä huili ovat vaikuttaneet osaltaan Bollandin otteisiin tällä kaudella. Tuskin rytmistä kiinni saamista on helpottanut sekään, että laiturit vaihtuvat tämän tästä. Kuten Tweetykin pohti: onko laiturien vaihtuminen sitten Bollandin ailahtelevien otteiden syy vai seuraus?

Kyllä, mutta niin ne on vaihtuneet laiturit muillakin tiuhaan. Bolland näyttää juurikin hiukan hitaalta eikä hänellä vaan tunnu tällä kaudella natsaavan kenenkään kanssa niinkuin Havlatin kyljessä viime vuonna.

Jos näistä kahdesta kaverista puhutaan, niin olisin valmis heti vaihtamaan hänet Filppuun ja niin uskon monen muunkin olevan. Blackhawks vielä teki tuon ihmeellisen sopimuksen hänen kanssaan vaikka selkä oli vaivannu jo pidemmän aikaa... Noista selkävaivoista kun kaikki eivät vaan näy pääsevän eroon koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kyllä, mutta niin ne on vaihtuneet laiturit muillakin tiuhaan. Bolland näyttää juurikin hiukan hitaalta eikä hänellä vaan tunnu tällä kaudella natsaavan kenenkään kanssa niinkuin Havlatin kyljessä viime vuonna.

Totta. Se, että koostumuksia on muuteltu tämän tästä pistää hieman huolestuttamaan. Viime keväänä paketti oli aika hyvin kasassa. Toki terveystilannekin oli parempi, mutta sellaista ketjulottoa mitä tällä kaudella on Q:lta nähty ei ollut ja varsinkin pudotuspeleihin lähdettäessä palaset olivat mukavasti paikoillaan. Nyt niitä toimivia koostumuksia haetaan peli kerrallaan ja jostain sekin kertoo. Toivottavasti ne nyt vihdoin löytyivät viime pelissä ja Q uskaltaa katsoa mihin näillä korteilla rahkeet riittävät. Mahdolliset loukkaantumiset pakottavat tietenkin toimimaan ja muuttamaan kentällisiä.

Ehkä Q:n olisi pitänyt olla maltillisempi Bollyn suhteen ja peluuttaa häntä loukkaantumisen jälkeen kolmosessa antaen Sharpin hoitaa kakkossentterin tonttia.

Blackhawks vielä teki tuon ihmeellisen sopimuksen hänen kanssaan vaikka selkä oli vaivannu jo pidemmän aikaa... Noista selkävaivoista kun kaikki eivät vaan näy pääsevän vaan eroon koskaan.

Sopimuksesta ihmeellisen teki lähinnä sen pituus. Bolland oli itsekin yllättynyt viisivuotisesta paperista. Alustavissa neuvotteluissa oli puhuttu kolmen vuoden pestistä, mutta Tallonin puhelinsoitto ja ilmoitus viiden vuoden pahvista yllätti itse pelaajankin. Pitkän ja rahakkaan sopimuksen taustalla oli myös sitä puoltaviakin seikkoja. Alla kuitenkin läpimurtokausi ja kehittyvältä pelaajalta oli/on odotettavissa vielä parempaa. Selkäkipujen kylläkin tiedettiin vaivanneen koko kauden, vaikka runkosarjassa jäikin vain yksi ottelu väliiin. Ehkä tätä taustaa vasten ajateltiin, että selkä hoituu kesän aikana kuntoon itsestään. Nyt jälkikäteen on tietenkin helppo sanoa, että metsään meni nuo arviot.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Viidennestä ottelusta Chicagolle 4-3 -jatkoaikavoitto. Nashvillen jampoilla ei vielä riittänyt mahti ottelun voittamiseen, vaan Blackhawks Patrick Kanen toimesta onnistui tasoittamaan 13 sekuntia ennen päätösvihellystä. Predatorsilta tämä ottelu oli huima taistelu, laukauksia Antti Niemeä kohti oli tullut vain viisi ottelun puolivälissä.

Olen kaksi ottelua nyt katsonut tätä sarjaa ja yhden havainnon olen tehnyt. Jos Chicago ryhtyy hetkeksikään löysäilemään ja pelaamaan pehmeästi, Nashville kuittaa välittömästi. Ennustin tästä sarjasta Predatorsin jatkoonmenoa 4-3, sillä Preds on jo monta vuotta tarjonnut äärimmäisen hankalan ja sinnikkään vastustajan Red Wingsille. Viidennen matsin ja koko sarjan saattaa kääntää Blackhawksin eduksi kuitenkin kiekollisten ratkaisijoiden suurempi määrä. Nashvillen Colin Wilson tulee olemaan ykkössentteri, mutta vielä hän ei ole sillä tasolla. Blackhawks taas loi niin paljon maalipaikkoja tänään, että heillä on etu tällaisella pelillä moneen vastustajaan nähden.

Tasoitusmaalissa taisi näkyä edellisessä vaihdossa loukkaantuneen Dan Hamhuisin poissaolo Predsin maalinedustalta. Erittäin hyvin, lähes johanfranzenmaisesti muuten pelannut Joel Ward ei saanut Kanen mailaa kuriin, vaan tasoitus syntyi. Marian Hossan saaman vitosen aikana näkyi Preds-miehistön kokemattomuus. Ukot eivät yrittäneet viimeiseen asti viimeisen minuutin ylivoimalla, tyytyivät vaan neppailemaan kiekkoa mieheltä toiselle. Chicago pääsi vastaiskuun ja seuraavan pyörityksen aikana Nashvillen toinen pakki oli ties missä. Ja Pekka Rinteen ei kannattaisi pelata kiekkoa mailalla, miltei aina on tuloksena vähintään kiekon saattaminen vastustajan haltuun, ellei peräti maalipaikka heille.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Game 5

Ei voi ainakaan sanoa, että olisi ollut hirveän tylsä matsi.

Tässä muutama viiru.

- Voiton tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Se oli todella tärkeä. Ja tapa millä se tuli... huhhuh. On sitä ennenkin noustu kuolleista, mutta ei tällä tavalla tällaisessa paikassa. Siinä mielessä pitää olla kuitenkin hivenen pettynyt, ettei joukkue kyennyt säilyttämään turvallisen tuntuista kahden maalin etumatkaa, vaan päästi Predatorsin aivan turhaan mukaan otteluun ja erittäin lähelle voittoa.

- Miten on mahdollista, ettei Hjalmarsson mahtunut ottelun tähdistöön? Hammer nimittäin pelasi tänään aivan mykistävän hyvin. Yksi tehty häkki, hieno kakkossyöttö (joka tuli laukauksen blokkauksesta omassa päässä) Kopeckyn 3-1 -maaliin ja virheetöntä puolustuspeliä läpi ottelun. Plusmiinustilastoon plus kolme. Hjalmarsson on tällä hetkellä ehkä jopa joukkueen paras pelaaja, mutta ainakin sivuunkirjoittaneen ehdoton suosikki.

- Niemeltä haparoiva esitys maalilla. Ei noita Smashvillen maaleja voi kuitenkaan Antin piikkiin laittaa, sillä puolustukselta ei tullut hirveästi apua kyseisissä tilanteissa. Ainoastaan Eratin toinen maali olisi ollut otettavissa.

- Hossan laitataklaus/tönäisy ottelun loppupuolella oli aika vaarallista sorttia, vaikka ihan puhdas vahinko olikin. Toki tilanteessa oli myös aika paljon huonoa tuuria matkassa. Tämän tapauksen jälkeen olikin melko ironista, että nimenomaan Hossa ratkaisi ottelun jatkoajalla. Tai että ottelu ylipäätänsä venyi jatkoajalle asti. Mutta yhtä kaikki, todella tärkeään paikkaan iski Hossa ensimmäisen maalinsa tämän kevään pudotuspeleissä. Seuraavaa ottelua ajatellen on mielenkiintoista nähdä, että saako Hossa tuosta tönäisystä pelikieltoa vai ei. Todennäköisesti ei saa, mutta mistä sitä ikinä tietää.

- Bollandilta heikkoa puolustamista Eratin maaleihin johtaneissa tilanteissa.

- Byfuglienilta vahvaa fyysistä pelaamista, eikä kiekkokaan poltellut turhaan lavassa. Bubban paras peli näissä pudotuspeleissä.
 

Cramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Olipas melkoinen matsi. Tärkeä voitto (mikä voitto ei pleijareissa muka olisi?) tässä vaiheessa sarjaa. Aika vaikea peli Niemelle. Nashville rokotti lähes jokaisesta tilanteesta, mutta Niemen piikkiin ei niitä voi laittaa. Ekassa maalissa oli täydellinen maski ja toisessa Legwand antoi namupassin syöksyvän Keithin alta. Mielestäni Keith heittäytyi liian myöhään. Aikaisempi heittäytyminen olisi pakottanut Legwandin laukaisemaan. Tosin, tilanne lähti Kanen huonosta syötöstä hyökkäysalueella.

Mieltä lämmitti Campbellin näkeminen tositoimissa ja Gingeriltä nähtiin parit hyvät avaussyötöt ja muutenkin ok suoritus. Hossa oli ihan näkymätön lähes koko matsin. Heti kun annoin kritiikkiä niin mies niittaa voitto-osuman.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olipahan tosiaan peli. Meinasin jo lyödä striimin kiinni kun Hossa otti jäähynsä, mutta onneksi jaksoin loppuun asti katsoa.

Melkoista vuoristorataa oli haukkojen peli. Nashville roikkui mukana käyttämällä Chicagon viisikon koomailut tehokkaasti hyväkseen. Jos Chicago tästä jatkoon menee niin tulevissa peleissä pelikurin on pysyttävä kunnossa koko 60 minuuttia oli tilanne sitten mikä hyvänsä.

Loppu olikin sitten klassikkokamaa. Hossa saa jäähyn kun Hamhuis ei pysy pystyssä normaalissa kiekontavoittelutilanteessa. Kanen tasoitus 13s ennen summeria alivoimalla. Huh huh. Toivottavasti tuo ja Hossan jatkoaikamaali antoivat joukkueelle tarvittavan latauksen, että Nashville kellistyy seuraavassakin pelissä. Liikaa on nyt annettu siimaa. On alettava pelata todellisen contenderin tasolla. Muuten tämä iltapäiväpeli oli myrkkyä. Viimeisiä hetkiä lukuunottamatta tunne oli kateissa niin kentällä kuin katsomossakin. Herätys nyt UC ja Hawks! Siellä on playoffsit menossa!
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Ei helvetti, mikä ottelu!!

Molemmat jengit tulivat hyvällä asenteella peliin ja vauhtia riitti kylliksi pitkin peliä. Hawks hallitsi laukaisutilastoja suht selvästi ja paikkoja olisi ollut useampaankin häkkiin tarjolla. Yhdet kudit per jengi osuivat rautoihin kilinän kera ja muutama hyvä koppi myös molemmissa päissä nähtiin. Preds viimeisteli hurjalla prosentilla paikoistaan maalit ja kun maalin johtaneet tilanteet olivat Bollandin vierestä niitä seuraten sellaisia klap-klap tyylisiä, niin muutenkin vähän kuteja saanutta Anttia ei näistä oikein voi syyttää. Huolestuttavaa on mielestäni se seikka, että kun Preds saa paineen Hawks-päätyyn ja miehet ja limppu liikkuvat rivakasti, niin meitin viisikko puolustus on monta kertaa kebabkiskalla ja vaarallisia maalipaikkoja syntyy useasti.

Kyllähän Hawksien olisi tietysti niinkuin Kaner jo totesikin pystynyt tuo 3-1 johto jotenkin säilyttämään, mutta yleistähän on tässä lajissa, että tulee tuollaisia "Ebb and flow" tyylisiä tilastomerkintöjä/ tapahtumajaksoja. Hiljaista oli muuten UC:n lehtereillä tuon Martin Eratin ( joka on muuten huikea pelimies) 4-3 johtomaalin jälkeen. Predators-leiriin kyllä (with pleasure) pyyhkeitä tuosta pelin kädettämisestä, noinkin hienon comebackin jälkeen.

Hossan vitoseen johtanut tilanne oli tosiaan hieman "Campbell" keissin tapainen, sillä erotuksella että Preds-pelaaja ei loukkaantunut tilanteessa. Tähän sitten av ja peli näytti taputellulta. Loistava alivoima, Predsien koomailu ja Kanen "ole siellä minne kiekko tulee" sijoittautuminen..lapa jäähän nimi lehteen, muuttivat kuitenkin tilanteen täysin. Smashville pääsi kuitenkin OT:n alkuun pelaamaan melkein neljä minsaa yv:tä saamatta maalia. Tämän jälkeen koko ottelun lähes umpisurkeasti pelannut Bolly saa hieman redempionia hvin rakennetusta/ alustetusta Blackhawksien voittomaalista, jonka siis aiempi antisankari Herr Hoss pamautti verkon perille.

Hitto kun tuli hyvä fiilis!

Sarja ei kuitenkaan todellakaan ole taputeltu, vaan nyt vaan lisää roppaa likoon game-6:n että saataisiin sarja katkeamaan.

Rubbish & Bicker muuten pelaavat sen verta hyvin, että Eager & Fraser saavatkin pysyä ainakin toistaiseksi pois kaukalosta.

Edit: Hauska kohta pelissä oli, kun Antti niemi imaisi (pun intented) kiekon varusteisiinsa ja kiekkoa ei meinattu löytää sitten millään. Käytiin War Roomissa tarkastelemassa tilannetta ja nosteltiin olkapäitä :) Sitten tulee Captain Serious, nostelee hieman Antin paidanhelmoja ja katso! sieltähän se ilmestyy \o/.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kun lähes kaikki mahdollinen on sanottu tästä pelistä, täytyy nostaa vielä yksi nimi esille Chicagon joukkueesta. Brent Sopelilta uhrautuvaa ja perusvarmaa peliä. Ei ole kaunista katsottavaa, mutta yksinkertaista, rauhallista ja järkevää toimintaa. Helvetin tärkeä palanen puolustusta juuri nyt.

Chicagon pelissä on silti nähtävissä sellaista semi-tuskaista yrittämistä. Siitä iso kiitos kuuluu tietty Predatorsin puolustuspelaamiselle ja Rinteen Pekalle, mutta vaikeaa on. Ja kuten täälläkin on mainittu, Hawks joutuu usein vaikeuksiin omassa päässä, kun kiekko on vastustajalla. Uskon, että Predators kaatuu vaikka sarja vielä auki onkin, mutta toisella kierroksella vastaan tulee parempaan kiekolliseen peliin pystyvä joukkue ja paljon pitää otteiden parantua, mikäli saadaan edes kunnon taistelu pystyyn.

Mutta, jos tämä ottelu ei herättänyt Chicagoa, niin sitten ei sitä ei herätä mikään.
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Olipahan taas melkoista tunteiden vuoristorataa, täydestä epätoivosta Hossan jäähyn tullessa mielettömään euforiaan, kun Kane tälläsi tasoihin ja Hossan voittomaalin aikaan fiilis olikin jotain aivan uskomatonta, huh-huh. On nämä playoffit vaan jotain käsittämätöntä....

Niin ja tässä yksi illan hauskimpia tapauksia, case Niemi ja kadonnut kiekko.... http://video.nhl.com/videocenter/console?catid=35&id=67507
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kun lähes kaikki mahdollinen on sanottu tästä pelistä, täytyy nostaa vielä yksi nimi esille Chicagon joukkueesta. Brent Sopelilta uhrautuvaa ja perusvarmaa peliä. Ei ole kaunista katsottavaa, mutta yksinkertaista, rauhallista ja järkevää toimintaa. Helvetin tärkeä palanen puolustusta juuri nyt.

Totta, tämä runkosarjan hidas ja kankea pakki on löytänyt aivan uuden elämän pleijareista ja on ollut tosiaankin Hjalmarssonin kanssa ehdottomasti meidän paras pakki. Huikeaa uhrautumista ja AV:tä ja lisäksi vielä hienoa peliä toiseenkin suuntaan. Mm. ratkaisumaalin pohjustushan alkoi Sopelin kiekon tuonnista ja vastustajan maalin kierrosta.

Merkillepantavaa oli myös se, että molempien Eratin peräkkäisten maalien aikaan maalimme edustalla poukkoilivat vääriin suuntiin samat nimet: Bolland, Ladd, Keith ja Sebrook. Kaikki nämä hemmot myös +- tilastossa pahasti pakkasella, Keith jopa -5. Hjalmarsson joukkueemme kärjessä +6 ja kakkosena Sopel +3 kuten myös kaksi peliä hyvin pelannut Bickell +3.
Big Buffilta hyvä fyysinen peli, mutta kudit ovat edelleen luokattoman epätarkkoja.

Maalipörssissä yllätysnimi Kopecky on heti Kanen jälkeen kakkosena kahdella osumallaan kuten Sharp. Mutta täytyypä sanoa, että paljon on pelin parannuttava jotta pärjättäisiin pidemmälle...

Antin kiekon katoamisen torikokouksesta linkki.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
secord kirjoitti:
Bollandin kohdalla suurin murhe ovat nuo loukkaantumiset, jotka ovat hidastaneet kehitystä ja tuo mystinen selkävaiva pistää mietityttämään jatkon kannalta. Mikäli kaikki loksahtaa kohdalleen (terveys, ketjukaverit ja jne.) uskallan väittää, että Bollyn taidoilla pystytään tehtailemaan sellaiset 60 pistettä. Loukkaantumisten lisäksi Bollandin liike on selvä heikkous ja tällä osa-alueella Filppula vie pisteet 6-0. Mielestäni juuri tämä räjähtävyys tai sen puute pitää Bollandin sivussa isoista otsikoista.
Mutta toisaalta, liikettä pystytään kyllä kehittämään vaikka vähän vanhemmalla iällä. Kysykää vaikka Sedinin kaksosilta, jotka ovat menneet joka vuosi liikkeessä mielestäni vähän eteenpäin (tai sitten muut vierellä ovat vain käyneet hitaiksi..). Se on sitten toinen asia, mitä nuo selkävaivat tekevät jatkossa hänen uralleen ja tuolle liikkeelle. Jokainen saa kokeilla, mutta selkä kipeänä ei ainakaan kovaa pääse.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä lentävää lausetta (vaikka olen käyttänyt sitä joskus itsekin), että loukkaantumisia ei saisi käyttää syinä. Miksi ei? Totta kai niillä on merkitystä yksilöön ja tätä kautta myös kokonaisuuteen, ja jokainen tietää Bollandin ongelmat selän kanssa. Ei se ole mikään ihme, että hänen pelinsä ei ole tällä hetkellä sillä tasolla millä oli viime kaudella.

Tekisi mieli laittaa kaksi televisiota vierekkäin ja katsoa Bollandin peliä viime- ja tällä kaudella. Olen aivan varma, että jokainen näkisi erot noissa. Viime kaudella hänellä oli niin suuri panos joukkueelle, että hän pelasi Chicagon hyökkääjistä eniten playoffeissa. Muun muassa Toewsin, Kanen, Sharpin ja Havlatin peittoaminen peliajoissa tuli yllätyksenä minulle siitäkin huolimatta, että Bolland pelasi hienosti.

Tuo valmennuksen antama peliaika kertoi kuitenkin vain hänen merkityksestään kokonaisuutena seuralle viime kauden playoffeissa. Se oli Bollandilta sitä kahden suunnan peliä, mitä oli ilo katsella (aina kun hän ei pelannut valaspaitoja vastaan). Jos hän pystyisi pelaamaan tulevaisuudessa samalla tasolla, hänen sopimuksensa olisi loistava. Mutta nuo selkävaivat... ne saattavat vaikuttaa kyllä ikävällä tavalla tulevaisuuteen ja siksi tuo pitkä sopimus oli ehkä vähän harkitsematon kun sitä katsoo nyt.

***

Nyt Chicago on lähellä laittaa päätöksen sarjalle seuraavassa pelissä. Upea nousu joukkueelta takaa ohi ja tosiaan jos se taisteluvoitto ei näy jatkossa, niin sitten ei mikään. Nashvillen ylivoima jatkaa mykistämistään: runkosarjan viimeiset 12 peliä ja näiden playoffien viisi peliä, eli yhteensä 17 ottelua... noissa peleissä 55 ylivoimaa... ja yksi tehty ylivoimamaali! Yksikään joukkue ei ole mennyt tuollaisilla tehoilla näistä (usein) pienten marginaalien playoff-peleistä jatkoon, eikä mene kyllä Predatorskaan, vaikka miten oltaisiin "smashvilleja". Joukkuehan tekee jopa todennäköisemmin alivoimamaalin kuin ylivoimamaalin...
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ero viime kevään Bollandiin on kyllä huikea. Se hyvä kahden suunnan pelikin oli viime ottelussa pahasti hakusessa. Bolly höntyili kiekon perässä omassa päässä unohtaen pari kertaa oman pelaajansa vapaaksi ja nämä merkkausvirheet Nashville hyödynsi tappavan tehkokkaasti.

Quenneville tuntuu yhä luottavan Bollandiin ja virheistä huolimatta saa mukavasti vastuuta. Voi olla, että joku toinen valmentaja ei katsoisi yhtä suopeasti, mutta Q tietää mihin Bolland parhaimmillaan pystyy.

Itse en vielä luovuttaisi miehen suhteen. Katsotaan nyt rauhassa tämä kevät loppuun ja ensi kausi mikäli vain terveenä pelaaja pysyy. Ainakin toistaiseksi selkäkivut on voitettu kanta tai ainakaan niistä ei ole julkisuuteen hiiskuttu.
 
Tweetyn Plus/miinus jatkuu vaikka tästä pelistä tämä plussien ja miinuksien jakaminen tuntuu olevan vaikeampaa kun aikaisemmin.

Plussat

+ + + Hjalmarsson: Kuten ylläkin on kehuttu tämän hetken Chicagon varmin puolustaja. Kaikki mitä mies tekee on tällähetkellä se oikea ratkaisu ja mielettömällä itsevarmuudella painaa. Jos meillä ei olisi Hammeria niin eipä tässä oikein tiedä mihin sitä joutuisi.

+ + Ladd: 1 maali, -1 tehotilasto ja 13 minuuttia peliaikaa, joka kerta kun oli jäällä niin armotonta menoa ja tahtoa, antoi energiaa jota Hawks kovasti tässä sarjassa tarvitsee. Huolimatta miinus merkistä ja siitä että oli jäällä molempien Eratin maalien aikana ei nuo maalit mene suoraan hänen piikkiinsä. Ensimmäistä kertaa se kaveri kenen hänen toivotaan olevan.

+ Kopecky: Pelasi pelin alusta mielettömällä energialla, repi ja raastoi ja haki ja yritti. Maali ja tehotilaston plussa kruunasi illan mutta oli heti ensimmäisestä vaihdosta tosi pirteä ja kykeni ensimmäistä kertaa miesmuistiin kokonaisuudessaan pelillään auttamaan joukkuetta (ei siis "vaan" tekemällä maalin vaan muutenkin).

Miinukset

- - - Versteeg: Ainoa kaveri minun papereissani jolta löytyy merkattuja miinuksia eikä yhtään plussia. Ikävää peliä kaikin puolin, selostajat pistivät Eratin ensimmäisen maalin Bollandin piikkiin ja totta toinen puoli mutta esim tuossa maalissa Versteeg tulee omalta laidaltaan toiseen laitaan vastaan ja häviää oman 1on1 tilanteensa (Eratille joka syöttää kiekon viivaan) ja näin aiheuttaa tilanteen jossa 4 Hawksin miestä on Nashvillen oikean laitahyökkääjän vasemmalla puolella. Tämän jälkeen koko Chicagon paketti luistelee takaisin kohti omia paikkojaan ja Bolland ylipelaa tilanteen joka johtaa Eratin maaliin.
Tämä nyt ei ollut ainoa miehen virhe illan aikana vaan hävisi monta 1on1 tilannetta eikä oikein saanut draivia päälle. Tämän sanottuani, sopii mielestäni hyvin tuohon Bollandin ja Ladd:n kenttään ja toivon todella että vaikka ketju miinusmerkkinen oli niin Q uskaltaisi pitää kentän kasassa.

- - Bolland: Saa miinukset tältä illalta kriittisten virheidensä takia (molemmat Eratin maalit) Silti pelasi ajoittan vaihvasti ja peliminuuttejakin kertyi yli 20. Playoffeissa ei vaan voi pelata joka toista vaihtoa hyvin ja joka toista puolivaloilla. Nyt herätys Dave ettei kaikki Tweetyn kehumiset mene ihan hukkaan ja Kaner pääse kuittailemaan.

- Madden: Vahvaa alivoima pelaamista mutta hieman enemmän pitäisi Mad Dogin vielä jaksaa panostaa. Effortti pitää näkyä sinne vaihtopenkille joka vaihdossa ja esimerkillä johtamista tarvitaan miehestä.

-------------

Buff pelasi ensimmäisen siedettävän pelinsa, voi olla että se johtuu siitä että sai vain 11 minuuttia peliaikaa. Muutenkin panostus oli vahva joukkueella ja ketjukoostumukset klikkaa ajoittan jo todella hyvin, nyt vaan Q jäitä hattuun ja mennäänhän näillä pidempään ?
Bickell on esiintynyt edukseen niinkuin veikkasin. Keith on pelannut joitakin vaihtoja mailman parhaan puolustajan elkein ja joitakin aika katastrofaalisia vaihtoja, nyt tarvittaisiin ennen kaikkea tasaisuutta.

On uskomaton suoritus nousta tuosta sillasta, 4-3 häviöllä Smashvilleä vastaan kolmannen erän lopussa ja annetaan vielä 5 minuuttia ylivoimaa kaverille ja silti saadaan jatkoajalla homma pakettiin ja ratkaistuksi.

Tuosta Hossan tönäsystä niin 1 peli pelikieltoa on minun mielipiteeni, runkosarjassa olisi voinut antaa 2-3 mutta tuossa on "playoff armo".
Totta on että Hamhuis voisi opetella pysymään pystyssä mutta tuo temppu on silti turha ja vaarallinen.

Peli oli kokonaisuudessaan mielestäni ensimmäinen "täysipainoinen" playoff peli mitä Haukat on pelannut.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hyviä huomioita Tweetyltä. Ja koska makuasioista voi kiistellä, tekisin pientä hienosäätöä noihin plussiin ja miinuksiin. Ensinnäkin jo mainitsemani Brent Sopel ansaitsisi yhden plussan ja perustelut tuolta aikaisemmasta viestistäni. Oli vahvasti rakentamassa Hossan jatkoaikamaalia, vaikka siinä pientä onneakin oli mukana matkassa. Miinuksista ottaisin Maddenin pois ja hänen tilalleen Troy Brouwer, joka pelaa kyllä varjojen mailla verrattuna esim. viime kevääseen tai runkosarjassa nähtyyn.

Ja ei voi kuin yhtyä tuohon toiveeseen, että Quenneville pysyisi näissä kentällisissä. Eiköhän näin tapahdu, kun alla on kaksi voitettua ottelua. Hossan mahdollinen penalty vaan saattaa sekoittaa pakan.

ps. Missä on Predatorsin kannattajat ja onko heitä?
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
ps. Missä on Predatorsin kannattajat ja onko heitä?

Jatkoajassa ainaki kaksi kappaletta. Oon nyt pystyny kokonaisen yhden erän kattoon tätä sarjaa (olosuhteiden pakosta) joten vähän vaikea saada fiiliksiä ja toisaalta turha joidenki highlightien perusteella tulla tänne pätemään.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jatkoajassa ainaki kaksi kappaletta. Oon nyt pystyny kokonaisen yhden erän kattoon tätä sarjaa (olosuhteiden pakosta) joten vähän vaikea saada fiiliksiä ja toisaalta turha joidenki highlightien perusteella tulla tänne pätemään.

Ymmärrän. Olisi vain mukava saada tähän ketjuun kommentteja eri perspektiivistä, siksi huutelin perään.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
- Hossan laitataklaus/tönäisy ottelun loppupuolella oli aika vaarallista sorttia, vaikka ihan puhdas vahinko olikin. Toki tilanteessa oli myös aika paljon huonoa tuuria matkassa.

Aivan uskomatonta selittelyä. Täysin tarpeeton tuuppaus, verrattavissa suoraan Ovechkin/Campbell-tapaukseen ja tällä kertaa sillä oli tällaiset seuraukset. Missä game misconduct? Pelikieltoa odotellessa.
 
Hyviä huomioita Tweetyltä. Ja koska makuasioista voi kiistellä, tekisin pientä hienosäätöä noihin plussiin ja miinuksiin. Ensinnäkin jo mainitsemani Brent Sopel ansaitsisi yhden plussan ja perustelut tuolta aikaisemmasta viestistäni. Oli vahvasti rakentamassa Hossan jatkoaikamaalia, vaikka siinä pientä onneakin oli mukana matkassa. Miinuksista ottaisin Maddenin pois ja hänen tilalleen Troy Brouwer, joka pelaa kyllä varjojen mailla verrattuna esim. viime kevääseen tai runkosarjassa nähtyyn.

Sen verran noista omista plussista ja miinuksista että tarkotuksena on jakaa tosiaan nuo kolme eriarvoista plussaa ja kolme eriarvoista miinusta.
En viittisi millään ruveta ottamaan enempää pelaajia tapetille kun 3+3 vaikka esimerkiksi Kopeckyn ja Sopelin kesken kävin pienen mietinnän että kumpi ansaitsee tälläkertaa sen viimeisen yhden plussa pinnan minulta.
Tällä kertaa Kopecky vie sen nimiinsä koska pelasi yhden kauden parhaista peleistään ja oli kokonaisuutena näkyvämpi hahmo kun Sopel vaikka Sopel pelasi myös yhden parhaista peleistään kaudessa ja oli ratkaisevilla hetkillä hyvin esillä.

Brouweria on paha mennä haukkumaan sen kummemmin koska peliaika oli vain 7:30. peliaikaan nähden (joka on suurimpia vaikuttajia omalla listallani) 2 kerättyä taklausta ei ole huonosti eikä kaveri näkynyt hirveän negatiivisesti kentällä vaikka tehotilastoon yksi miinus tulikin (mielestäni ei Legwandin maalille juuri mitään voinut vaikka olisi vähän enemmän voinut yrittää ottaa tilaa pois).

Kyse on mielestäni siitä että keneltä pystytään tällähetkellä odottamaan tiettyä tasoa Brouwerin henkilökohtaisten syiden takia on ymmärrettävää että mieheltä ei Q oleta hirveästi panostusta ja sen takia rooli on 7 minuutin mies.

Maddenilta odotetaan peliajan ja kokemuksen takia hieman enemmän mitä hän tässä(kään) pelissä kykeni antamaan.

Kopecky ja Sopel on hyviä esimerkkejä selkeästä tason nostosta josta olen plussaa antanutkin omalla listallani.

Tämän vastapallon heitettyäni olen täysin tyytyväinen että nämä pienet plussamiinukset aiheuttavat keskustelua ja pohditaa sekä vastareaktiota ja mielipiteitä koska yksittäisten pelaajien suorituksien analysointi mielestäni antaa joissain tapauksissa paremman kuvan koko pelistä kun semmoiset itsestään selvyydet "ei ollut vaan tunnetta tänään" tai "erikoistilanteet ei toiminut oletetusti" jne.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Aivan uskomatonta selittelyä. Täysin tarpeeton tuuppaus, verrattavissa suoraan Ovechkin/Campbell-tapaukseen ja tällä kertaa sillä oli tällaiset seuraukset. Missä game misconduct? Pelikieltoa odotellessa.
TSN:n Bob McKenzie: "I will be surprised if Hossa is suspended. No priors. No malice or intent to injure. No significant injury." Sama mies Ovechkinin taklauksesta: "Ovie had priors (suspension and fine) and his hit caused a significant injury. He got two games in reg season."

En lähtisi muutenkaan vertaamaan kahta suht. erilaista taklausta. Ovechkin taklasi kiekotonta miestä, Hossa kiekollista. Ovechkin tyrkkäsi kahdella kädellä Soupyn nurin, Hossa hädin tuskin koski Hamhuisiin. No, koski kuitenkin. Ainut asia, mikä yhdistää näitä kahta tapausta, on taklattavan pelaajan huono tasapaino tilanteissa. Toki tuo oli tarpeeton tuuppaus Hossalta, sitä en kiellä. Hossan rikehistoria huomioiden on kuitenkin vaikea uskoa pelikieltoon, vaikka tokihan tuosta voisi yhden pelin pannan antaa... runkosarjassa.

Ehkä tämä sitten vain on uskomattoman huonoa selittelyä. Tai jotain vastaavaa.
 
Toki tuo oli tarpeeton tuuppaus Hossalta, sitä en kiellä.

Ja tässä syy miksi mielestäni se yksi peli pitäsi Hossalta evätä. Aivan sama loukkaantuuko pelaaja tilanteessa vai ei. Tämä yhden pelin kielto on mielestäni lähempänä selkeää linjaa kun se että Hossa jätetään rankaisematta (mikä ilmeisesti siis on tilanne, TSN:n televisio lähetyksestä olin ymmärtävinään että rangaistusta ei ole tulossa).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös