Mainos

Chicago Blackhawks (1.) - Minnesota Wild (8.), lännen puolivälierät 2013

  • 28 119
  • 87

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olipas kliinistä menoa verrattuna game kolmoseen. Hawks teki sen, mikä jäi edellisessä pelissä tekemättä eli tappoi kiekkokontrollilla Wildin pelin, hiljensi kotiyleisön ja piti maalinedustan tiukemmassa säpissä kuin vanhapiika hameensa. varsin jäätävä suoritus puolustuksellisesti.

Wild sortuu omaan tehottomuuteensa. Ainoa pleijarijoukkue, joka ei ole vielä ylivoimamaalia tehnyt, vaikka tänäänkin haukat antoi siihen paikkoja tarjottimella. Tiedä sitten, miten joukkueeseen vaikutti tuo maalivahtisekoilu. Nostan hattua korkealle, jos Wild onnistuu United Centeristä voiton käärimään, että jouduttaisiin vielä yksi peli tota Xcel Energyn teknohelvettiä kestämään.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Näen asian hieman eri tavalla ja yritän perustella näkemykseni alla.

Kyllä tuli taas kerran sen verran kattava paketti asiaa, ettei noita perusteluita ihan helpolla kumota. Avasit kyllä todella tyhjentävästi tuon ketjun tilannetta, enkä juurikaan näe mitään syytä alkaa kyseenalaistamaan.

Sen verran vielä tuohon omaan viestiini, että ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti. Omasta mielestäni Toewsin peli on ollut todella hyvää, mutta tehotonta. Sama koskee oikeastaan Saadia ja Hossaa, koska analysoin ehkä tuota ketjun tilannetta hieman liian kärjistetysti, jolloin tekstin sisältökin muuttui. Jätin oikeastaan kokonaan huomioimatta tuon puolustuspelaamisen ja match-upit, joiden takia ykkösketju ei ole juhlinut maaleilla, mutta on toisaalta onnistunut myös pitämään Wildin nollilla. Kirjoitin siis hieman liian yksipuolisen tekstin, mutta hienoa kun joku avaa näitä asioita niin, että minäkin muistan jatkossa kokonaiskuvan.

Saad-Toews-Kane -ketjua muuten kokeiltiin aina satunnaisissa vaihdoissa, ja peli näytti kyllä todella hyvältä. Onhan tuossa silti pieni riski, että Kanen tehot menetetään myös tuon vaihdon seurauksena, mutta tuollaiset satunnaiset sekoitukset eivät varmaankaan häiritse. Mielenkiintoista muuten, että Hossa-Handzus-Sharp -ketju teki 2 maalia, joista molemmat tehtiin Koivun ketjua vastaan (tosin toisessa maalissa pakkipari oli eri). Hyvin siis tehoja tuli, vaikka ketjut vähän sekoittuivatkin, vaikka kysehän on toki vain yksittäisistä vaihdoista.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Saad-Toews-Kane -ketjua muuten kokeiltiin aina satunnaisissa vaihdoissa, ja peli näytti kyllä todella hyvältä.

Tämä on loistava kikka saada kotijoukkueen matchaus sekaisin ja saada samalla itselle ylimääräistä puhtia. Itse en kannata Kanea ja Toewsia samassa ketjussa. Tulee vähän liikaa kaikki munat samassa korissa-fiilis mieleen, vaikka Sharp ja Hossa pystyvätkin kantamaan kakkosta kahdestaankin. Toewsin tehojen heräämistä odotellaan täälläkin, mutta niin kauan kun joukkue voittaa ja vastustaja käyttää ylimääräisen energian ykkösen pimentämiseen, jotta Sharp sekä huimassa vireessä oleva kolmonen pääsevät iskemään taustalta, sopii minulle mainiosti.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
7.5.2013 Chicago @ Minnesota

Wild

11 Parise - 9 Koivu - 63 Coyle
16 Zucker - 7 Cullen - 10 Setoguchi
96 Bouchard - 21 Brodziak - 22 Clutterbuck
19 Veilleux - 17 Mitchell - 29 Pominville

20 Suter - 25 Brodin
6 Scandella - 46 Spurgeon
44 Falk - 77 Gilbert

37 Harding 5/6 - 83,3% - 19:51 - tappiomerkintä, koska päästi voittomaalin selkänsä taakse
(35 Kuemper 16/18 - 88,9% - 39:53)

Blackhawks

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 26 Handzus - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
13 Carcillo - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 7 Seabrook
27 Oduya - 32 Rozsival

50 Crawford 25/25 - 100%
(38 Karlson)

Ensimmäinen erä alkoi Hawksilta jälleen tahmeasti ja Wild vyöryi alussa vieraiden maalille. Minuutin jälkeen Handzus otti estämisjäähyn ja Wild oli rankaista jo siirretyn rangaistuksen aikana. Wild-ylivoima (10-7-63,46-96 ja 11-21-9,29-20) ei kuitenkaan saanut rauhoitettua peliä. Jäähyn aikana vaarallisin tilanne syntyi Hardingin maalille. Viiden minuutin kohdalla Wild sai tilanteen Hawks-päädyssä, mikä sytytti Xcel Energy Centerin kannustukseen. Hawks kesti rynnistyksen ja sai pian itsekin muutaman hyökkäyksen Wild-maalille. Kahdeksan minuutin jälkeen Hossa katkaisi syötön Wildin siniviivalla ja syötti Handzusin maalintekoon. Sentterin ranneveto upposi maalin edessä vääntäneen Sharpin kautta verkon perälle: 0-1. Erän puolivälin jälkeen Carcillo taklasi kiekotonta Gilbertiä Wild-päädyssä ja joutui koiruudesta jäähylle. Tällä kertaa Pominvillen paluusta hyötynyt Wild-ylivoima (11-21-9,20-29 ja 10-7-63,96-46)sai rauhoitettua pelin, mutta Hawks-nelikko blokkasi laukaukset ja siivosi irtokiekot maalilta. Jäähyn jälkeen paine jäi kuitenkin Hawks-päätyyn. 15 minuutin jälkeen Hossa pelasi Toewsin maalipaikkaan, jossa Harding venyi vaivoin eteen. Tilanteen jälkeen Harding nousi todella hitaasti ylös ja näytti loukanneen vasemman polvensa. Vaihto päättyi Wild-jäähyyn, jonka Spurgeon otti kamppaamisesta. Pitkän venyttelyn ja huoltajien neuvottelun jälkeen Harding jäi jäälle pelaamaan alivoiman. Hawks-ylivoima (10-19-81,88-2 ja 20-16-25,8-7) kuitenkin siirteli kiekkoa, eikä testannut Hardingia yhdelläkään laukauksella. Erän viime sekunneilla ei nähty enää lisämaaleja.

Toisen erän alussa nähtiin ennakoitu muutos, kun Wild-maalille luisteli tulokas Darcy Kuemper, joka pelasi runkosarjassa kolme ottelua ylhäällä. Minuutin jälkeen Sharp käytti kylmän maalivahdin ja tulokkaan paineet hyväkseen lauottua siniviivan jälkeen Spurgeonin jaloista kiekon kilpipuolelta maaliin ensimmäisellä laukauksella: 0-2. Nuorta maalivahtia kävi hieman sääliksi helpohkoon maaliin johtaneessa tilanteessa. Minnesotan kotiyleisö osoitti maalin jälkeen tukensa kannattaen äänekkäästi nuorukaisen torjuntoja. Vancouverissa olisi varmaan toimittu hieman toisin. Neljän minuutin jälkeen Oduya otti jäähyn poikittaisesta maalista. Wild-ylivoima (11-21-9,20-29 ja 10-7-63,96-46) jatkoi tämänkin jäähyn jälkeen ainoana pudotuspelijoukkueena ilman ylivoimamaalia. Erän puolivälissä molemmissa päissä nähtiin hyvät maalipaikat ja tuomarit päästivät sormiensa läpi muutaman jäähyn tasapuolisesti. 11 minuutin kohdalla Cluttebuck hankki Rozsivalille jäähyn estämisestä. Wild-ylivoima (11-21-9,29-20 ja 16-7-10,77-25) laukoi jälleen päin kärsivällisesti puolustanutta Hawks-nelikkoa. Jäähyn jälkeen Hawks sai hyvän vaihdon, mutta Kuemper sulki oven. Erän lopulla nähtiin molemmilta tiukkaa puolustusta, eikä lisämaaleja syntynyt.

Kolmannen erän alussa Kane laukoi kiekon katsomoon ja Hawks joutui jälleen alivoimalle. Wild-ylivoima (11-21-9,29-20 ja 63-7-10,96-46) ei näyttänyt vaaralliselta, mutta jäähyn lopulla Saad otti uuden rangaistuksen kamppaamisesta. Wild-ylivoima (11-21-9,29-20 ja 10-7-63,96-46) ei saanut jälkimmäisen jäähyn aikana lyötyä yhtä hurjaa painetta Crawfordin maalille. Myös Bäckström ilmestyi tässä vaiheessa vaihtopenkille varusteet yllään. Erän puolivälissä Coyle tökkäsi kiekosta luopuneen Shaw'n linjatuomaria päin ja perään antoi poikittaista vaihtoon luistelleen Krügerin niskaan. Tulokas sai jälkimmäisestä koiruudesta jäähyn ja Krüger nousi hitaasti ylös laidan vierestä. Hawks-ylivoima (88-19-81,2-32 ja 10-26-88,8-7) vältti ottamasta turhia riskejä 2–0-johdossa, eikä varsinaista pakkopeliä nähty. Jäähyn jälkeen Bickell kuitenkin kaivoi maalin takana kiekon ja heitti laidasta pienestä kulmasta kiekon maalille Kuemperin haparoitua räpylällään pelivälineen taakseen: 0-3. Hawksin toisen maalin jälkeen hienosti pelannut Kuemper päästi toisen helpohkon maalin, vaikka Bickellin tunnetusti kova laukaus olikin tarkka. 16 minuutin kohdalla Hawks löi pitkän kiekon ja Quenneville käytti aikalisän. Wild ei saanut lopussa vieritettyä painetta Hawks-päätyyn, eikä Crawfordin tarvinnut jännittää nollapelinsä puolesta paljonkaan.

Huomioita

Hawks ei vieläkään häikäissyt hyökkäyspäässä, mutta puolusti oman päänsä tiukasti. Wild ei pystynyt käyttämään ensimmäisen erän alun otetaan ja Hawksin runsaita jäähyjä hyödykseen. Numeroidenkin valossa ottelu oli monella osa-alueella edellistä suosiollisempi Hawksille. Laukaukset olivat lähes tasan (MIN 25-24), eikä Wild jyrännyt taklauksissa aivan täysin 20-10. Hawks vei aloitukset 36-31 ja blokkaukset 26-10, minkä seurauksena Hawks tappoi kaikki 6 alivoimaansa (15/15 koko sarjassa). Wild menetti myös järkyttävän usein kiekon Hawksille 14-4.

Crawford torjui uran toisen nollapelinsä pudotuspeleissä. Edellinen tuli keväällä 2011 legendaarisessa Canucks-sarjassa. Harding loukkaantui tosiaan ensimmäisen erän lopulla ja Kuemper tuli vaikeaan paikkaan toisen erän alussa. Nuorukainen selvisi helpohkoja maaleja lukuun ottamatta hyvin monessa tilanteessa. Emme saa koskaan tietää, miten Wild olisi pelannut 2. ja 3. erässä Hardingin pysyessä ehjänä. Silmiini näytti kuin Wild ei olisi ensimmäisen erän jälkeen hyökännyt yhtä raivokkaasti vähentääkseen omaan päähän tulevien pahojen vastahyökäyksien riskiä.

Hossa aloitti Toewsin ketjussa, mutta Wildin tultua peliin ryminällä, Kane pelasi etenkin avauserän lopulla ja toisessa erässä monta vaihtoa Toewsin ketjussa. Aika pimennossa oli Kanekin ykkösketjun vaihdoissa, vaikka ketju ei oman pään vaikeuksiin ajautunutkaan. Hossalle sen sijaan avautui kakkosketjussa tilaa luoda avausmaaliin johtanut tilanne riistollaan. Niin tai näin Toewsin ketju on tiukassa vartioinnissa ja muille jää hieman enemmän tilaa. Molempi parempi.

CBC näytti kolmannen erän puolivälissä tilastoa Suterin vaihdoista Toewsia vastaan:
GAME 1 25/32
GAME 2 14/25
GAME 3 21/26
GAME 4 17/18 (peli oli vielä kesken)

EDIT: (Pikaisella Shift Chartin tutkimisella Game 4:n lopullinen saldo oli 26/28. Näistä toinen vaihto oli Toewsin viimeinen vaihto 58:13 - 59:07 3–0-tilanteessa, jolloin peli käytännössä jo ratkennut.)

Turhan hyökkäyspäänjäähyn ottanut Carcillo pelasi vain 3:55 ja myös Stålbergin (9:20) peliaika jäi vähäiseksi. Siitä huolimatta kuorma jakaantui varsin tasaisesti muun kokoonpanon kesken. Suter pelasi 30:23 ja muista Wild-pakeista ainoastaan Brodin (20:30) rikkoi 20 minuutin rajan.

Wild sai otteluun mukaan puolikuntoisen Pominvillen, joka pelasi lyhyitä vaihtoja nelosessa sekä sai paljon ylivoima-aikaa (12 vaihtoa TOI 12:12 - EV 03:49 - PP 08:23). Pominvillen viivapeloite teki Wildin ylivoimasta hieman vaarallisemman, mutta Wild ei saanut hänenkään kanssaan toimitettua kiekkoa maalille asti.

Jos on Toewsin ruuti ollut märkää, niin myös Koivun edellisestä maalista (26.4. EDM) on kulunut aikaa 329:08. Mikolla on Toewsin tavoin myös pistetili vielä avaamatta kevään pudotuspeleissä.

Bäckström olisi voinut pelata, kun varamaalivahtina aloittanut Kuemper pelasi vähintään yhden vaihdon Hardingin loukkaannuttua.

Keith sai tosiaan pelipäivänä aamupäivällä (11.15 AM) pojan Chicagossa ja hän lensi takaisin Minnesotaan. Vastasyntyneellä Colton Duncan Keithillä on varsin urheilulliset perintötekijät, kun myös äitinsä Kelly-Rae pelasi McGill Universityssa koripalloa ja hänet valittiin aikanaa CIS-konferenssin vuoden tulokkaaksi. Pari on seurustellut 16-vuotiaasta asti yhdessä eli varsin pitkään.

Saad-Toews-Kane -ketjua muuten kokeiltiin aina satunnaisissa vaihdoissa, ja peli näytti kyllä todella hyvältä. Onhan tuossa silti pieni riski, että Kanen tehot menetetään myös tuon vaihdon seurauksena, mutta tuollaiset satunnaiset sekoitukset eivät varmaankaan häiritse. Mielenkiintoista muuten, että Hossa-Handzus-Sharp -ketju teki 2 maalia, joista molemmat tehtiin Koivun ketjua vastaan (tosin toisessa maalissa pakkipari oli eri). Hyvin siis tehoja tuli, vaikka ketjut vähän sekoittuivatkin, vaikka kysehän on toki vain yksittäisistä vaihdoista.
Tavallaan viime yön peli osoitti kirjoittamani sekä oikeaksi että vääräksi. Kanea ja Hossaa on vaihdettu pitkin kautta päikseen aina toisinaan, joten Hawksille tuo ei ole suuri muutos. Vastustajaa se saattaa häiritä ja synnyttää tarvittavan edun johonkin ratkaisevaan vaihtoon.

Tämä on loistava kikka saada kotijoukkueen matchaus sekaisin ja saada samalla itselle ylimääräistä puhtia. Itse en kannata Kanea ja Toewsia samassa ketjussa. Tulee vähän liikaa kaikki munat samassa korissa-fiilis mieleen, vaikka Sharp ja Hossa pystyvätkin kantamaan kakkosta kahdestaankin. Toewsin tehojen heräämistä odotellaan täälläkin, mutta niin kauan kun joukkue voittaa ja vastustaja käyttää ylimääräisen energian ykkösen pimentämiseen, jotta Sharp sekä huimassa vireessä oleva kolmonen pääsevät iskemään taustalta, sopii minulle mainiosti.
Aika lailla samaa mieltä ollaan tämänkin näppäimistön takana. Tosin ainakin itse meinaan Kanen taituruuden häikäistessä unohtaa, kuinka taitava pelaaja Hossakin on. Kakkosketju ei juurikaan huonone, vaikka kuuma Kane vaihtuisikin tunnolliseen Hossaan.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Omiin silmiini Blackhawks oli huomattavasti terävämpi jengi ottelun alussa ja tulikin vauhdilla peliin. Wild oli heti ottelun alussa pari ensimmäistä minuuttia niin purjeissa etteivät he ehtineet luomaan minkäänlaista fyysistä pelotetta. Vasta Hawksien ottama jäähy hieman rauhoitti peliä ja Wild pääsi sisään mutta jostain kumman syystä taklaukset, muutamaa Clutterbuckin yritystä huomioimatta, loistivat poissaolollaan. Hawks tuntui vievän isomman niiteistään perille.

Tässä täytyy nostaa hattua Hawksien päävalmentajalle, se tapa millä he tulivat ja jalat liikkuivat ei jättänyt paljoa sattumanvaraan. Wild ei päässyt iskemään Hawksien heikoimpaan osa-alueeseen eli pehmeyteen vaan jatkuvasti hyvällä liikkeellä Hawks pelaajat pääsivät taklausten tieltä pois aiheuttaen sen, että Wild pelaajat eivät ruvenneet viemään taklauksiaan perille ennen kuin puolet toisesta erästä oli jo pelattu. Ja silloinkaan ei Wild valmennusjohto saanut enää siitä samasta punaisesta langasta kiinni millä game 3 voitettiin vaan jostain syystä pelisuunnitelma muuttui lennossa. Tässä nähdään taas Mike Yeon totaalinen vihreys.

Maalinteon tehokkuus on edelleen Wildin akilleen kantapää. Toki Hawks pelaa tiiviisti oman alueensa ja blokkaa kuteja antaumuksella mutta tämä on Wildin ongelma joka tapauksessa. Nähtiinhän se runkosarjassakin jo heikomman korin jengejäkin vastaan. Wild puolustus on hivenen nostanut tasoaan, pitkälti toki Suterin ja Brodinin ansiosta. Viisikkopuolustaminen ei vain ole sillä tasolla kuin sen kuuluisi olla tässä vaiheessa sesonkia. Hyvänä esimerkkinä juuri Parisen ja Koivun turnoverit joista syntyi maali sekä hyökkääjien jatkuvat merkkausvirheet. Wild ei myöskään oikein tunnu tietävän mitä omalla alueellaan tekisi, välillä vartioidaan miestä ja välillä aluetta. Kun taas Chicago tuntuu luottavan tarkkaan miesvartiointiin ja edes viivalla ei ole yhtään tilaa eikä aikaa huseltaa Wildilla.

Wildin ja Mike Yeon kortit on nyt nähty. Chicago tappoi viime yönä tämän sarjan ja tulee ottamaan rutiinivoiton kotonaan ja jatkamaan seuraavaan vaiheeseen. Wildin Front officella on nyt mietittävää tulevaa sesonkia silmällä pitäen. Ostaa Heatleyn sopparin ulos ja vahvistaako alakertaa? Kenelle sopparinsa viimeistä vuotta pelanneelle tarjotaan jatkoa ja kuka saa tylysti painua vittuun? Nämä ovat nyt oleellisempia kysymyksiä Wild fanin näkökulmasta kuin se, että minkälaisella ilmeellä Wild tulee seuraavaan peliin.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Kiitoksia Wild-faneille sarjasta ja hyvää kesää. Harmi, että joukkueenne ei ilmaantunut kuin yhteen peliin.

Tästä viimeisestä pelistä ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Kuten Palle tuossa ylhäällä ennakoi, niin Hawks otti rutiinivoiton luovuttaneesta vastustajasta. Wild oli oikeastaan surullisen ennalta arvattava. Energia riitti ekaan kotipeliin, mutta muuten ei uskallettu/kyetty haastamaan haukkoja kunnon taistoon. Totta kai huono onni maalivahtien kanssa vaikutti asiaan, mutta liikaa oli Minnesotan touhu muutaman yksilön varassa. Ei Parise, Suter ja Brodin riitä Chicagon kaltaista powerhousea vastaan, kun muualta ei tule tukea. Chicagon kannalta harmi, että se yksi peli nukuttiin, koska tästä olisi pitänyt sweep ottaa. No saipahan Shaw & Krüger ekat maalinsa ja Toews & Saad ekat pisteensä. Sitten odottelemaan, tuleeko vastaan Sharks vai Wings.
 

Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anaheim oli konfrenssikakkonen, joten ei voi tulla seuraavana vastaan. Vasta konfrenssifinalissa.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Maalintekoon tarvittu syvyys ja ykkösen herääminen toivat lopulta aika odotetun näköisen lopputuloksen sarjalle. Toews ja Kane mättää sitten maaleja kakkoskiepillä. Kiitokset Wild-faneille ja uutta matoa vaan koukkuun.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Selvä, ihan loogista kun sen nyt näin kuulee.
NHL:n pudotuspeleissä otteluparit muodostuvat vielä toisella kierroksellakin sen mukaan miten runkosarjassa on pärjännyt. Hawks oli paras ja sen sijaan että saisi vastustajan suoraan esim. 4-5 parista (St. Louis - Kings), vastustaja on heikoimmin runkosarjassa menestynyt, eli Sharks tai Red Wings.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
9.5.2013 Minnesota @ Chicago GAME 5

Wild

11 Parise - 9 Koivu - 63 Coyle
16 Zucker - 7 Cullen - 10 Setoguchi
96 Bouchard - 21 Brodziak - 29 Pominville
27 Rupp - 17 Mitchell - 22 Clutterbuck

20 Suter - 25 Brodin
6 Scandella - 46 Spurgeon
44 Falk - 77 Gilbert

37 Harding 15/18 - 83,3% - 26:26 - tappiomerkintä
(35 Kuemper 13/15 - 86,7% - 33:34)

Blackhawks

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 26 Handzus - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
13 Carcillo - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 7 Seabrook
27 Oduya - 32 Rozsival

50 Crawford 21/22 - 95,5%
(38 Karlson)

Ottelun alku oli tunnustelevaa joskin vauhdikasta pelaamista. Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka syntyi neljän minuutin jälkeen, kun Wild sai kaivettua kiekon Hawks-maalin takaa ja Crawford joutui heittäytymään hanskatorjuntaan Zuckerin laukauksen edessä. Hawks sai ottelun alussa myös muutaman ohjauksen Hardingin edestä, mutta kiekot kierivät maalin ohi. Seitsemän minuutin jälkeen linjatuomari vihelsi myöhäisen paitsion Wild vaihtopenkiltä törmäystä välttäessään. Saman pelikatkon aikan syntyi ensimmäinen jäähy, kun aloituksessa tapahtui jotain sääntöjen vastaista (Faceoff violation). Jäähyn lähti kuitenkin kärsimään Stålberg, joka ei edes kyyristynyt aloitukseen. Ilmeisesti Viktorin varaslähtö laidalla tulkittiin pelin viivyttämisenä, kun Shaw oli jo kerran vaihdettu Bickelliin pisteellä. Melkoisen harvinainen jäähy, jollaista en muista nähneeni hetkeen varsinkaan pudotuspeleissä. Quenneville huusi syystäkin tulipunaisena vaihtoaitiossa. Wild-ylivoima (11-21-9,29-20 ja 63-7-10,46-25) sai rakennettua nopeasti maalipaikan Koivulle, mutta Crawford venyi takanurkkavetoon patjallaan. Hawks tappoi jäähyn ja sai sen lopulla vielä 2–1-tuloksettoman hyökkäyksen.

11 minuutin kohdalla Cullenin laukaus oli lähellä pomppia maaliin Crawfordin torjunnasta. 14 minuutin kohdalla Brodziak kilautti pienestä kulmasta lähteneellä laukauksella tolppaa ja myöhemmin samassa vaihdossa Wild pääsi yrittämään muutaman kerran irtokiekkoa maaliin. 15 minuutin jälkeen kotijoukkue avasi maalitilin ensin hieman pelitapahtumien vastaisesti. Hawks löi kiekon Wild-päätyyn, Saad luisteli sen perään ja Brodin teki harvinaisen virheen purkaessaan pelivälineen suoraan Toewsin lapaan. Toews tiputti kiekon vasemmasta kulmasta B-pisteelle, josta Hossa laukoi yhdellä kosketuksella kiekon Hardingin ohi: 1-0. Hawksin ykkösketjun ensimmäinen maali kevään pudotuspeleissä. Avausmaalin jälkeen ote siirtyi hieman kotijoukkueelle, mutta erän lopulla ei nähty enää maaleja. Hawks oli yllättäen fyysisempi joukkue ensimmäisessä erässä voittaen taklaukset 14-8.

Toista erää pelattiin reilu kolme minuuttia, kun Harding torjui etukulmalla Frolikin laukauksen maalin taakse. Tilanteeseen ensimmäiseksi luistellut Krüger otti kiekon maalin takana ja kääsi takatolpalta kiekon Hardingin kautta maaliin: 2-0. Toisen maalin jälkeen Hawks vyöryi Wild-päätyyn pyörremyrskyn lailla. Viiden minuutin kohdalla Bickell jyräsi Wild-maalin takana Gilbertin. Kuuden minuutin jälkeen Hossa siirsi maalin edessä Saadin laukauksen irtokiekon rystyllä takakulmaan: 3-0. Tässä vaiheessa Kuemper luisteli maalille Hardingin tilalle. Seitsemän minuutin kohdalla Rozsival taklasi hieman etuajassa kiekkoa tavoitellutta Pominvilleä ja lähti estämisestä jäähylle. Wild-ylivoima (11-9-96,29-20 ja 63-7-10,46-25) ei päässyt tolppaa lähemmäs. Myös Hawks oli tehdä sarjan toisen alivoimamaalin, kun Hossa ja Toews riistivöt kiekon Wild-päädyssä, mutta Brodin ehti viime hetkellä nostamaan laukomassa olleen Toewsin mailaa. Wildin paine säilyi ylivoimankin jälkeen Hawks-päädyssä ja vieraat rikkoivat Crawfordin yli 90 minuuttia kestäneen nollapeliputken. Brodziak syötti kulmasta maalin eteen nousseelle Mitchellille, joka laukoi kiekon maaliin: 3-1. Kotijoukkue tappoi kuitenkin vieraiden mahdollisuuden nousta peliin välittömästi, kun Shaw siirsi avoimelta takakulmalta pleksistä kimmonneen Bickellin laukauksen Kuemperin ohi: 4-1. Tämän maalin jälkeen Hawks alkoi tukkia keskialueen passiivisemmalla karvauksella. Toews järjesti erän viimeisellä minuutilla vielä takatolpalle maalipaikan Saadille, jonka laukaus päätyi Kuemperin patjaan.

Kolmannen erän alussa Kane ja Sharp karkasivat kahdestaan läpiajoon, mutta Kuemper venyi takakulmalle Sharpin laukauksen eteen. Kolmen minuutin kohdalla Parise huitaisi myöhässä mailalla suoraan Toewsin alakäteen ja kapteeni irvisti kovasti vielä vaihtopenkilläkin Krügerin ottaessa seuraavan aloituksen ykkösketjun keskellä. Neljän minuutin kohdalla Suter puolusti korkealla mailalla Hossaa. Ottelun ensimmäistä Hawks-ylivoimaa (10-19-81,88-2) pelattiin 45 sekuntia, kun Cullen kamppasi Kanen pisteiden välissä. Hawks otti aikalisän jatkaessaan kahden miehen ylivoimaa samalla miehityksellä (10-19-81,88-2). Runkosarjassa että pudotuspeleissä takkuillut Hawks-ylivoima käytti kahden miehen ylivoimat hyödyksi tappavalla tehokuudella runkosarjassa (4/5). Tälläkin kertaa punalamppu paloi, kun Sharp siirsi Hossan laukauksen irtokiekon Kuemperin edestä maaliin: 5-1. Hawks-ylivoima (20-26-65,8-7) jatkui Cullenin jäähyllä vielä vajaan minuutin, mutta tuloksettomana.

15 minuutin kohdalla Carcillo ja Clutterbuck sanailivat ja tuuppivat toisiaan paitsion jälkeen. Tilanteesta tuomittiin jäähyt Carcillolle (2 min), Clutterbuckille (2 min) ja Ruppille (2 min + 10 min). Peliä jatkettiin Hawks-ylivoimalla (29-65-25,8-7 ja 10-26-88,2-32), joka keskittyi pitämään kiekon Wild-alueella ilman suuria riskejä vastaiskuun. Kolmannen erän lopulla ei nähty juuri mitään mainitsemisen arvoista ja ottelusarja päättyi perinteisesti kättelyyn keskiympyrässä.


Huomioita

Crawford oli varsinkin ensimmäisessä erässä loistava. Wild ei saanut hyödynnettyä kotijoukkuetta parempaa alkuaan Crow'n ansiosta ja tulostaululle päästyään Hawksin hyökkääjiä ei pysäyttänyt enää mikään. Hardingista puolestaan huomasi, että hän ei ollut täydessä pelikunnossa. Yksikään maali ei ollut mikään emämoka, mutta sivuttain liikkuminen tuotti selvästi vaikeuksia sitkeälle taistelijalle. Kuemper hoiti hommansa niin hyvin kuin tuossa tilanteessa voi: ei pettänyt, mutta ei seisonut päälläänkään.

Hossa 2+1, Krüger 1+1, Toews 0+2, Keith 0+2 eli erityisesti Hawksin ykköskenttä sai kaivattuja onnistumisia. Sen sijaan Wildin vastaavan ketju jatkoi loppuun asti tehottomana keräten miinuksen mieheen.

Ottelun peliaikoja:

Wild
Suter 29:36
Brodin 24:43
Spurgeon 20:04

Parise 19:07
Coyle 18:46
Brodziak 18:43

Blackhawks
Seabrook 20:41
Keith 20:35
Oduya 20:06

Hossa 18:27
Toews 18:16
Kane 17:16

NHL:n pudotuspeleissä otteluparit muodostuvat vielä toisella kierroksellakin sen mukaan miten runkosarjassa on pärjännyt. Hawks oli paras ja sen sijaan että saisi vastustajan suoraan esim. 4-5 parista (St. Louis - Kings), vastustaja on heikoimmin runkosarjassa menestynyt, eli Sharks tai Red Wings.
Runkosarjan voittaneella Chicagolla on myös kotietu aina finaaleihin asti, mikäli joukkue raivaa tiensä sinne asti.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ottelusarjan yhteenvetoa

Tässä vielä yhteenvetoa ottelusarjasta erityisesti niille, jotka eivät pelejä nähneet ja eivätkä jaksa kahlata koko ketjua läpi.

Game 1

CHI-MIN 2-1 OT 76:35 Bickell
(0-1,1-0,0-0,1-0)
SOG 37-27
CHI PP 1/3, MIN PP 0/4

Harding aloitti yllättäen pelin Bäckströmin loukkaannuttua lämmittelyssä, mutta runkosarjassa pienelle vastuulle jäänyt maalivahti piinasi kotijoukkuetta huippuesityksellään. Wild oli valinnut avausotteluun kurinalaisen passiivisen puolustustaktiikan, johon sopi erityisen hyvin helpohko avausmaali neljännellä minuutilla. Hawks onnistui tasoittamaan toisessa erässä ylivoimalla, mutta varsinaisella peliajalla ei nähty enempää maaleja. Kotijoukkue hallitsi jatkoaikaa ja 16 minuutin jälkeen Bickell ratkaisi ottelun. Wild taisteli hienosti, mutta jo avausottelussa kävi ilmi, että joukkue ei pysty haastamaan Chicagoa poteroihin kaivautumalla.

Game 2

CHI-MIN 5-2
(1-0,1-1,3-1)
SOG 48-28
CHI PP 0/4, MIN PP 0/2

Toinen ottelu oli ensimmäistä avoimempi ja Hawks näytti menevän menojaan, kunnes Wild iski 2–1-kavennusmaalin toisen erän lopulla. Kotijoukkue heitti kolmannessa erässä kuitenkin vielä yhden lisävaihteen silmään ja meni menojaan. Kanen syöttämä ja Sharpin viimeistelemä 4–1-maali oli sarjan hienoin osuma ja tyypillinen näyte Kanen taituruudesta.

Game 3

MIN-CHI 3-2 OT 62:15 Zucker
(1-1,0-0,1-1,1-0)
SOG 37-27
MIN PP 0/3, CHI PP 0/2

Blackhawks meni vieraskentällä johtoon, mutta avausmaalin jälkeen ote siirtyi monen vuoden tauon jälkeen kotiyleisölleen pudotuspelikiekkoa tarjonneelle Wildille. Ansaittu tasoitusmaali syntyi avauserän lopulla. Kotijoukkue hallitsi myös maalittomana päättynyttä toista erää. Wild iski kolmannen erän alussa johtomaalin, jonka jälkeen kotijoukkue vetäytyi kuoreensa. Hawks otti hallinnan ja vyörytti hyökkäyksiä Hardingin maalille. Wildin passiivisuus kostautui avausottelun tavoin ja Hawks tasoitti ottelun vajaat kolme minuuttia ennen kolmannen erän loppua. Jatkoajasta ei muodostunut pitkää, kun keskialueen kiekonmenetyksen seurauksena paine jäi vieraspäätyyn ja Zucker laukoi lopulta kahden minuutin jälkeen pienestä kulmasta kiekon maaliin.

Game 4

MIN-CHI 0-3
(0-1,0-1,0-1)
SOG 25-24
MIN PP 0/6, CHI PP 0/2

Ottelu alkoi Wildin hallinnalla, mutta avausmaalin iski Wild-päädyssä kiekon riistänyt Hawks. Harding loukkasi itsensä avauserän lopulla ja toiseen erään maalin suulle luisteli Kuemper, joka epäonnistui torjumaan heti ensimmäisen laukauksen. Tulokasvahti kokosi itsensä hienosti ja esitti lukuisia loistavia torjuntoja, kunnes päätöserässä sujahti ratkaisevasti jälleen helpohko osuma. Wild sai kuusi ylivoimamahdollisuutta, mutta yksikään seitsemästä maalia kohden menneestä laukauksesta ei päätynyt verkon perälle.

Game 5

CHI-MIN 5-1
(1-0,3-1,1-0)
SOG 33-22
CHI PP 1/2, MIN PP 0/2

Wildin maalivahtivalinta oli ennen peliä suuri arvoitus. Harding oli lopulta Yeon valinta, mutta hän teki toisessa erässä tilaa Kuemperille päästettyään kolme maalia selkänsä taakse. Vierasjoukkue pääsi toisen erän puolivälissä tulostaululle, mutta kotijoukkue tappoi seuraavassa vaihdossa kirin mahdollisuuden heti alkuunsa. Hawks teki päätöserässä vielä maalin kahden miehen ylivoimalla ja sarja oli kättelyitä vaille valmis.

Maalivahdit

Crawford jatkoi siitä, mihin jäi runkosarjassa. Viime keväänä nähdystä pudotuspelikatastrofista ei ollut tietoakaan, kun Crow seisoi järkkymättä niillä hetkillä, kun Wild olisi voinut nousta sarjaan mukaan. Kiistatta sarjan paras maalivahti ja sanoisin myös sarjan tärkein pelaaja kaiken kaikkiaan. Wildille maalivahtiosasto osoittautui pahimmaksi takaiskuksi. Ykkösvahti Bäckström ei pelannut minuuttiakaan loukattuaan itsensä ensimmäisen pelin lämmittelyssä. Kylmiltään vähäisen runkosarjavastuun jäljiltä tolppien väliin komennettu Harding pelasi erityisesti ensimmäisen ottelun loistavasti, mutta hänkin loukkaantui neljännen pelin avauserässä. Lupaava Kuemper sai hyvästä yrityksestä huolimatta vielä liian isot saappaat täytettäväkseen.

Erikoistilanteet

CHI PP 2/13 15,3% + yksi alivoimamaali - MIN PP 0/16 0,0%
Molempien joukkueiden alivoimamiehistöt veivät pitemmän korren ylivoimakoostumuksia vastaan. Tästä huolimatta peli pysyi varsin siistinä, eikä kumpikaan joukkue lähtenyt ottamaan sikailemalla niskalenkkiä hyvään alivoimaan luottaen. Tämä osasto kääntyi kuitenkin lievästi Chicagolle erityisesti avausottelun ylivoimamaalin vuoksi, joka venytti ottelun jatkoajalle.

Hyökkäys

Molempien joukkueiden ykkösketjut pelattiin pimentoon, mutta Chicagon hyökkäyksen leveys käänsi ottelut runkosarjavoittajan eduksi. Erityisesti kakkosketjun Sharp (5+1) ja Kane (0+5) pääsivät tekemään tuhoa tasaisesti. Myös kolmosketjun Bickell (3+1) ja Shaw (1+3) tarjosivat runkosarjan tavoin tärkeää Secondary Scoringia. Minnesotan kärkinimi oli Cullen kolmella syötöllään. Joukkueiden maalinteon tehokkuuden erosta kertoo myös, että Chicago teki 169 laukauksella 17 maalia (10,1%) ja Minnesota 139 laukauksella 7 maalia (5,0%). Eräkohtaisesti lukemat menivät Chicagon eduksi (4-2,6-2,6-2,1-1).

Puolustus

Ennakolta tällä osastolla piti olla suurin tasoero joukkueiden välillä. Suter ja Brodin kuitenkin kompensoivat hurjilla minuuttimäärillään Wild-puolustuksen materiaalista takamatkaa. Hawks-puolustus jauhoi tasaisilla minuuteilla korkealla tasolla ja ainoastaan kolmas peli tuotti oman maalin takana hävittyine kaksinkamppailuineen vaikeuksia viime kevään tavoin. Varsinkin sarjan alussa molemmat joukkueet puolustivat keskialueen tiiviisti ja pakottivat vastustajan heittämään kiekon päätyyn tai ahdistivat hyökkääjän vaaralliseen kiekonmenetykseen keskialueella.

Muuta

Sarjan aikanakin puhuttaneet aloitukset menivät lopulta lähes tasan, kun Wild kaapi vain yhden voiton enemmän (MIN 169-168). Sarjan aikana ei juurikaan nähty hyökkäysketjujen järjestelmällistä vastakkainpeluutusta. Ykkösketjut tosin osuivat aika usein yhtä aikaa kentälle. Sen sijaan Toewsin ketju pelasi lähes pelkästään Suteria ja Brodinia vastaan (yli 60%) sekä Koivun ketju Keithiä ja Hjalmarssonia vastaan (yli 70%).

Kiitoksia Wild-kirjoittajille. Hienoa, että isoimmilta ylilyönneiltä vältyttiin sekä kaukalossa että keskustelupalstalla. Sarjasta ei muodostunut ikimuistoista, mutta eiköhän tämän päälle ole silti hyvä lähteä rakentamaan rivalrya ensi kaudella. Näin Hawks-näkökulmasta on hienoa, että seuraavalle kierrokselle ei tarvitse lähteä savuavien raunioiden keskeltä. Viime vuotta muistellen myöskään sarjan häviäminen ei ole kivaa etenkään silloin, kun tappion katkeruutta lisää vielä epäilys avainpelaajan uran jatkosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös