Mainos

Chicago Blackhawks (1.) - Minnesota Wild (8.), lännen puolivälierät 2013

  • 28 112
  • 87

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Peli oli aikamoista Chicagon vyörytystä. Tämä peli Wildin olisi pitänyt ehdottomasti ryöstää. Varsinkin se jatkoajalla tullut ylärima sai allekirjoittaneen haukkomaan henkeään ja arvaamaan ottelun lopputuloksen. Kun ei laiteta paikoista sisään niin kaveri sen varmasti tekee.

En oikein tiedä mitä ajatella tuosta Wildin pelitavasta. Noin puolustavaa joukkuetta en ole koko kaudella nähnyt kertaakaan. Tällä kaudella ollaan pyritty menemään hyökkäyksen kautta, vaikkakin se on silti ollut tuota ainaista dump and chase tyyppistä kohottamista. Tässä pelissä en nähnyt Wildilta yhtään organisoitua hyökkäykseenlähtöä. En ainoatakaan. Hawks omisti keskialueen, tuli kovaa karvaamaan ja sumputti syöttilinjat. Toisen erän puolivälin jälkeen Wildin pelaajista tuli vielä kaikenlisäksi passiivisia, odotellaan seisovin jaloin keskialueen tuntumassa sitä alueelta ulosroiskaisua josko se osuis omaan lapaan. Ei se toimi kun takalinjoilla häärää miehiä nimeltä Stoner, Scandella, Gilbert vaikka Scandella pelasikin pirteän pelin. Ei näin jätkät, ei näin.

Yeo on vähän ristiriitainen allekirjoittaneen silmissä. Mies selvästikin peluutti jengiään Lemaire-tyyppisesti ja virheitä vältellen. Tiedän, että kokonaisen organisaation asennetta ja identiteettiä ei muovata uusiksi yhdessä kaudessa. Mutta jotain konkreettista haluaisi nähdä tuolla miehistöllä.
 

Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Pelissä oli yllätyksen ilmapiiri, mutta loppujen lopuksi Hawks lopulta onnistui jatkoajalla ottamaan sen voiton. Harding pelasi hyvää playoffhokia, ja ehkä Bäcksin loukkaantuminen saattoi olla ihan ok, vaikka sellaista ei toivo kenellekään. Ikinä ei tiedä sitä tulenaltista virhettä, mikä voi tulla.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Pelissä oli yllätyksen ilmapiiri, mutta loppujen lopuksi Hawks lopulta onnistui jatkoajalla ottamaan sen voiton. Harding pelasi hyvää playoffhokia, ja ehkä Bäcksin loukkaantuminen saattoi olla ihan ok, vaikka sellaista ei toivo kenellekään. Ikinä ei tiedä sitä tulenaltista virhettä, mikä voi tulla.

Ei ole yhtään ikävä Bäckströmiä. Jos Harding pystyy ylläpitämään tuon tason niin Harding pelaa kaikki matsit, riippumatta siitä onko Bäckström pelikunnossa vai ei.

Mitäköhän olisi tapahtunut jos Harding olisi loukkaantunut? Kuka olisi laitettu maaliin? Maalivahtivalmentaja Mason näytti istuvan omistajien aitiossa puku päällä joten hän ei ainakaan näyttänyt asiaa edes harkitsevan.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Olipa mahtava ottelu. Voitto olisi tietysti ollut täydellistä, mutta eipä siitä nyt kauaksi jääty. Kyllähän Chi peliä vei suurimman ajan ottelusta, mutta erinomaiset paikat tehdä maali jakautuivat tasaisesti. Scanneri ei ollut moksiskaan mm. Saadia vastaan kulmissa ja hoitikin ruutunsa erinomaisesti. Hards pelasi erinomaisesti ja toivon todella että hän pelaa seuraavankin ottelun. Parise oli huikea pettymys. Onnistuikohan missään eilen. Coyle taisi olla ykkösen paras pelaaja. Siitä ketjusta kun kaput nostaa tasoaan ja mm. Toews saadaan pidettyä edelleen aisoissa niin eiköhän me voitto(ja) saada kerättyä. Eikä Pominkaan paluuta voi pitää miinukseja, sitten joskus kun se vaan tapahtuisi. Ei tässä pettynyt voi olla millään. Toki se ylärima pyörii mielessä, mutta sitä nyt sattuu. Ja olihan esim. se Hossan paikka 10 x parempi, mutta eipä ratkennut peli siihenkään.

Wild ei tuolla passiivisuudella tule voittamaan ottelun ottelua, vaikka näennäisesti roikkuisivatkin mukana pelissä. Tämä peli oli numeroiden valossa tiukka, mutta todellisuudessa Hawksilla ei ollut mitään hätää koko ottelun aikana, sitä ei edes yksi jatkoajalla aloituksen jälkeen tullut tolppalaukaus muuta mihinkään.

Ja mikä hauskinta, niin Minnesotan passiivisuuden ansiosta Chicago tulee selviämään tästä sarjasta ennätysvähäisellä voimavarojen hukkaamisella. Lupaa hyvää jatkoa ajatellen.


Mitä mitä? Eikö Wild koittanutkaan lähteä hallitsemaan peliä? Erikoista. Todella erikoista. No jos niitä kaksykkösiä tai laidalta nousuja maalille ei laske paikoiksi niin sitten ei kyllä ollut Hawkseilla mitään hätää. Pitää oikeasti olla pää perseessä, jos kuvittelee noin Wild koittaisi lähteä vieraissa hakemaan pelin hallintaa ja koittaisi rakennella pelillisesti jotain kovinkin erikoista. Saati vielä heti sarjan ensimmäisessä ottelussa.

No siis vielä hauskempaa on se että joku kuvittelee tuon olevan totta. Wildin koko ottelun kestänyt dump n chase (paskakiekko) ei siis kuluta vastustajan pelaajia. Ok. Olisit nyt vielä lisännyt että Kruger oli kentän paras. Se lupailisi oikeasti hyvää jatkoa ajatellen.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Mieluummin pelaavat rohkeasti, omilla vahvuuksillaan ja jos tulee virheitä niin sitten tulee.

En tiedä onko edes kyse rohkeasti pelaamisesta vaan siitä että onko Minnesotalla ylipäätään organisoitu ja harjoitetuttu jotain järkevää pelitapaa, taisellaista jolla voisi Chicagoa vastaan pärjätä. Kyllä kuitenkin Wild miehiä hyökkäämäänkin lähetti, tai ainakin Chicago pääsi hyökkäämään paljon tasavoimaisia ja ylivoimasia hyökkäyksiä, eli jossain pelaajat olivat omalta puolustusalueelta. Ongelma oli lähinnä se että hyökkääminen on niin huonosti organisoitu että pelaajat ovat pitkin kenttää ja puolustaminenkin kärsii.

Onko sellaista pelitapaa olemassa jossa hyökätään pienin etäisiiksin rintamahyökkäyksiä? Tämä tietenkin edellyttää myös sitä että hyökkäyksiinlähtö on organisoitu niin että tämä on mahdollista.

edit. siirsin tämän tänne ketjuun, tässä ketjussa olit näköjään itsekin kirjoittanut aika saman suuntaista.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tiukka oli ensimmäinen vääntö ja jos jatkoajalle saakka joudutaan venymään niin kyllähän tuon matsin olisi voinut voittaa kumpi joukkue tahansa.

Voisi sanoa, että yllättäin runkosarjan vähiten taklaava joukkue Blackhawks innostui taklailemaan ja voitti tuonkin tilaston 40-36. Kärkinimenä Shaw seitsemän niittiä ja toisena kuudella taklauksellaan Blackhawks joukkueesta eniten jääaikaa käyttänyt Rozsival. Rozsivalin otteisiin täytyy olla muutenkin tyytyväinen.

Ennakkoon heikoksi tuomittu Minnesotan pakisto selvisi ensimmäisestä ottelusta erittäin hyvin ja Harding oli mies paikallaan.
Uskonpa, että toisessa kohtaamisessa syntyy enemmän maaleja ja tiedättekin varmaan kumpaan päätyyn.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
En tiedä onko edes kyse rohkeasti pelaamisesta vaan siitä että onko Minnesotalla ylipäätään organisoitu ja harjoitetuttu jotain järkevää pelitapaa, taisellaista jolla voisi Chicagoa vastaan pärjätä. Kyllä kuitenkin Wild miehiä hyökkäämäänkin lähetti, tai ainakin Chicago pääsi hyökkäämään paljon tasavoimaisia ja ylivoimasia hyökkäyksiä, eli jossain pelaajat olivat omalta puolustusalueelta. Ongelma oli lähinnä se että hyökkääminen on niin huonosti organisoitu että pelaajat ovat pitkin kenttää ja puolustaminenkin kärsii.

Onko sellaista pelitapaa olemassa jossa hyökätään pienin etäisiiksin rintamahyökkäyksiä? Tämä tietenkin edellyttää myös sitä että hyökkäyksiinlähtö on organisoitu niin että tämä on mahdollista.

edit. siirsin tämän tänne ketjuun, tässä ketjussa olit näköjään itsekin kirjoittanut aika saman suuntaista.

Minnesotan pelitavasta on hankala ottaa kiinni. Tuntuu tosiaan siltä, että mitään johdonmukaisuutta ei varsinaisesti ole. Ehkä tuo puhdas dump and chase valikoitui "pelitavaksi" lyhyen harjoituskauden ja suht uusiksipyörähtäneen rosterin takia. Mene ja tiedä. Tai sitten Mike Yeo ei vaan tiedä mitä helvettiä hänen pitäisi tehdä.

Mutta runkosarjan puolella tuo systeemi vielä salli vapauksia yksilöille. Loppupuolella homma alkoi menemään puuroksi ja tiivis ottelutahti ehkä otti äijät kiinni.

Peräänkuulutin rohkeutta koska tuollaista ensimmäisen pelin tyylistä kiekkoa en ole Minnesotalta nähnyt sitten Lemairen valmennuspäivien. Minkäänlaisia riskejä ei otettu ja virheitä vältettiin henkeen ja vereen. Hauska esimerkki tästä on kolmannen erän loppupuolelta tilanne missä Koivu ohjaa kiekon Hawks päätyyn ja Parise yrittää piimäpohkeillaan mennä karvaamaan. Koivu ei uskalla tulla alueelle vaan jää odottelemaan purkua. Purku tulee ja Koivu on vastassa ja lyö kiekon heti uudestaan alueelle ja Parise, joka on juuri luistellut siniviivan yli keskialueen puolelle, lähtee kuin kultainen noutaja pallon perässä takaisin karvaamaan. Jos en väärin muista niin tämä toistui vielä kerran samassa tilanteessa. Koivu dumppaa ja Parise menee 2 sekuntia liian myöhässä karvaamaan. Ei hyvä.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tutkailin hieman ensimmäisen ottelun Shift Chartia (timeonice.com) ja sieltä näkyy varsin selkeästi Hawksin neljän ketjun tasainen rullaus. Liitetiedostossa olevassa ruudunkaappauksessa on palikat järjestetty puolustajapareittain ja hyökkäysketjuittain, jotta kuvaa olisi helpompi lukea. Pääosin joukkueet pelasivat ykkönen ykköstä vastaan, kakkonen kakkosta vastaan jne. Wild rikkoi ketjujen rytmiä kuitenkin useamman kerran vaihtaessaan hieman aiemmin kaukalosta poistuneen ykkösen uudestaan kentälle. Wildin puolustajien peluutusta sotki myös ensimmäisessä erässä Stonerin poistuminen pukuhuoneeseen. Hawksin nelosketjulle tuli yksi reilu 8 minuutin jakso vaihtopenkillä, kun heidän vuoronsa osuessa 57 minuutin kohdalle Quenneville hyppäsi heidän yli ja heitti Toewsin ketjun kentälle.

Voisi sanoa, että yllättäin runkosarjan vähiten taklaava joukkue Blackhawks innostui taklailemaan ja voitti tuonkin tilaston 40-36. Kärkinimenä Shaw seitsemän niittiä ja toisena kuudella taklauksellaan Blackhawks joukkueesta eniten jääaikaa käyttänyt Rozsival. Rozsivalin otteisiin täytyy olla muutenkin tyytyväinen.
Tuo pisti itsellenikin silmiin, vaikka asia jäikin mainitsematta. Aiemmilla kausillakin on ollut nähtävissä, että Hawks innostuu toisinaan taklaamaan, kun sille on erityisesti tarvetta tai vastustaja yrittää kovistelemalla ottaa luulot pois. Vaikka yleinen kuva Chicagosta onkin pehmeänä vauhtijoukkueena, kokoonpanosta löytyy sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta raameja, joita voi tarvittaessa käyttää taklaamiseenkin. Karrikoiden voisi sanoa, että joukkueella tuntuu olevan kuitenkin jonkinlainen "taklauskielto". Pelisysteemiin tuntuisi kuuluvan energian säästäminen ihan muuhun kuin pommien hakemiseen. Se tuotti ainakin runkosarjassa varsin hyvin tulosta. Mielenkiintoista nähdä, miten homma toimii pudotuspeleissä.
 

Liitteet

  • MIN@CHI Game 1 shift chart.png
    MIN@CHI Game 1 shift chart.png
    68,1 KB · kertaa luettu: 414

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
"Tremendous amount of sex."

"Tremendous amount of sex."

"TREMENDOUS AMOUNT OF SEX!!!"


Noilla sanoin eräs CSN Chicagon reportterityttö kuvasi Blackhawksin runkosarjaa Game 1:n pregamessa. Eipä kuvaile kuvaile enää. Neidiltä pääsee yksi harmiton freudilainen lipsahdus ja Hawksin sikariporras painostaa CSN Chicagon potkimaan Susannahin pellolle!?!? Olen vihainen. Söpö tyttö ja osasi työnsä, kehittyi koko ajan. Oli parempi kuin mitä Sarah ikinä. John McDonoughille sellaiset terveiset, että vopite hasitaa pitkän vitun!

Toivon näkeväni tänään Quennevillen sexy hockey:tä. Vähempi ei riitä. 7-0. TREMENDOUS FUCKIN' AMOUNT OF SEX!!! Pelatkaa Susannahille.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Aamulla taas mennään ja voin kertoa, että Hawks tulee pikkkkkasen eri sykkeellä ekaan erään kuin G1:ssä. Bolland & Emery sivussa kotijoukkueelta, mutta neljää ketjua vyörytetään tulemaan isolla kädellä. Bickell ratkaisi ekan matsin, kuka tekee sen toisessa? Avausmaali kotijoukkueelta olisi hei tosi kliffaa, jolloin Wild joutuisi tulemaan heti kärkeen kuorestaan.

Bäcks & Stoner ilmeisesti Wildilta sivussa (day-to-day?) .
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Aamujäät on juuri tsekattu. Aloituksia treenattiin kovasti ja siitä tulikin mieleeni, että vaihtaisin ehkä Mayersin nelosen keskelle nappailemaan aloituksia ja Bollig vaihtoon.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Vähemmän yllättäen Hawks otti täydellisen dominoinnin jälkeen toisen kiinnityksen jatkopaikkaan. Wild oli tänään kapteeninsa näköinen joukkue: haluton, mauton, väritön. Koivulla täytyy olla jotain vammaa, mikä estää täysipainoisen pelaamisen. En ole eläessäni nähnyt Mikon pelaavan noin aneemisesti ja kurittomasti. Suoraan sanottuna kusi oman joukkueensa muroihin.

Ja mitä humisee kiekkoprofessori Mike Yeo:n pään sisällä? Minnesotalla on tulevaisuudessa loistavat ainekset menestyä, mutta se tarvitsee NHL-tason valmentajan. Yeo ei sitä ole. Jos pelaa tuolla tavalla Hawksia vastaan kuin Wild on nyt kahdessa pelissä pelannut, ei sillä ole oikeasti mitään mahdollisuuksia taistella sarjan voitosta. Mutta sehän kelpaa meitsille.

Kanen seksisyöttö Sharpin toiseen maaliin oli pelin parasta antia. Siinä oli todellakin sitä kuuluisaa tremendous amount of sex:a. On se nero. Bottom six latoi kolme uunia. Lämmittää mieltä.

Seuraavaksi pari matsia Minnesotassa ja sitten voikin alkaa keskittymään seuraavaan vastustajaan.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
3.5.2013 Minnesota @ Chicago GAME 2

Wild

11 Parise - 9 Koivu - 63 Coyle
16 Zucker - 7 Cullen - 10 Setoguchi
96 Bouchard - 21 Brodziak - 22 Clutterbuck
27 Rupp - 28 Konopka - 17 Mitchell

20 Suter - 25 Brodin
6 Scandella - 46 Spurgeon
44 Falk - 77 Gilbert

37 Harding 43/47 - 91,5%
(35 Kuemper)

Blackhawks

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 26 Handzus - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
52 Bollig - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 7 Seabrook
27 Oduya - 32 Rozsival

50 Crawford 26/28 - 92,9%
(38 Karlson)

Toinen ottelu alkoi ensimmäistä kovemmalla tempolla ja tällä kertaa Wild ei kaivautunut poteroihin alusta asti. Vajaan viiden minuutin kohdalla Koivu oli karkaamassa läpiajoon, mutta Hjalmarsson tökkäsi kiekon lavasta. Hetken päästä kiekko oli Hardingin takana. Chelsea Dagger jäi kuitenkin soimatta, koska tuomari viittoi välittömästi maalin hylätyksi Kanen potkuliikkeen vuoksi. Videotarkistus varmisti asian. Yhdeksän minuutin kohdalla kotijoukkue sai kuitenkin tehtyä avausmaalin hyväksytysti. Leddy levitti omalla siniviivalla kiekon oikealle. Shaw eteni kiekon kanssa hyökkäysalueelle. Falk blokkasi Shaw'n lämärin ja kiekko pomppi Gilbertin jalkojen välistä takakulmalle, josta Konopkan takaa kiertänyt Frolik laukoi sen yläkulmaan: 1-0. Frolik oli tehdä seuraavassa vaihdossa jo toisen maalin, mutta Brodin nosti juuri ratkaisevalla hetkellä mailaa. Seuraavassa vaihdossa Hossa kilautti tolppaa.

11 minuutin kohdalla Suter avasi pleksin kautta Setoguchille, kun Seabrook kaatui keskialueella. Tämä avasi Wildille 2-1 hyökkäyksen, mutta Crawford torjui Setoguchin laukauksen ja Sharp korjasi irtokiekon väljemmille vesille. 14 minuutin kohdalla Brodziak satutti itseään taklatessa Oduyaa ja saman vaihdon lopulla sekä Zucker että Cullen blokkasivat kivuliaan näköisesti ruotsalaispakin laukaukset. 16 minuutin kohdalla Hardingin maalille syntyi torikokous, jonka seurauksena jäähyboksiin siirrettiin Koivu ja Suter sekä Shaw. Hawks-ylivoima (25-19-88,81-2 ja 10-16-20,8-7) ei kuitenkaan saanut ihmeitä aikaan. Ensimäinen erä päättyi Chicagon 1-0 johdossa.

Toisen erän ensimmäisessä vaihdossa Koivu pääsi yrittämään keskeltä, mutta Crawford torjui tilanteen. Toewsin maila nousi seuraavassa vaihdossa Coylen kasvoihin ja Wild pääsi ylivoimalle. Punalamppu paloi kuitenkin pian Hardingin takana, kun Wild-ylivoima (11-21-9,46-20) menetti keskialueella kiekon ja Hawks-alivoina lähti 3-3 hyökkäykseen. Kiekko kimpoili Spurgeonin jalasta maalin eteen, jossa pudotuspelihirviö Frolik teki jo illan toisen maalinsa: 2-0. Osuma oli kauden ensimmäinen alivoimamaali Wildia vastaan. Jäähyn lopulla Wild(63-7-10,96-25) ei saanut rauhoitettua peliä kunnolla. Viiden minuutin kohdalla nähtiin molemmissa päissä hyvät maalipaikat, mutta maalivahdit kestivät järkähtämättä. Erän puolivälin jälkeen Bollig sai laitataklauksesta jäähyn. Wild (11-21-9,46-20) sai heti ylivoiman alkuun hyvän paikan, mutta Crawford kesti 4-5 yritystä maalialueltaan. Jäähyn lopulla Hawks sai kuitenkin purettua kiekkoa alueeltaan. 14 minuutin kohdalla Brodziak huitaisi Handzusia suoraan alakäden peukaloon ja lähti jäähylle. Hawks-ylivoima (65-19-88,81-2) sai heti hyvän paikan, kun Kane syötti takatolpalle, jossa Toews suti kiekon suoraan Hardingin patjaan. Hawksin toinenkin koostumus (10-16-20,8-7) sai pidettyä kiekon alueella, mutta Wild puolusti keskusta tiiviisti. 18 minuutin kohdalla Seabrook nousi siniviivalla, mutta epäonnistui pitämään kiekon hyökkäysalueella. Hawksilla oli samaan aikaan vaihto kesken ja Cullen sekä Setoguchi irtosivat 2-1 hyökkäykseen, jossa jälkimmäinen ohitti Crawfordin terävällä rannelaukauksella: 2-1. Toinen erä päättyi näissä numeroissa.

Kolmatta erää pelattiin kolmisen minuuttia, kun Kane taikoi rystysyötöllä Handzusille maalipaikan. Slovakki suti kiekon maalin ohi, mutta Kane kaivoi kiekon maalin takaa. Sharp riisti kiekon Brodinilta ja nosti rystyllä kiekon sisään: 3-1. Paine pysyi maalin jälkeen Wild-päädyssä. 9 minuutin kohdalla Koivun kamppasi Toewsin keskialueella. Hawks-ylivoima (88-19-81,32-2 ja 20-16-10,8-7) ei lähtenyt ottamaan riskejä ja ylivoima olikin oikeastaan sekuntien tappamista kellosta. 14 minuutin kohdalla Hawksin kakkosketju teki jälleen tuhojaan. Sharp sai lyödä kiekon vapaasti tyhjiin, kun Kane imi Wildin ykkösketjun itseensä pyörähdellessään keskellä kiekon kanssa: 4-1. Hawksin kakkosketju oli tehdä maalin seuraavassakin vaihdossa, mutta Harding kesti. 16 minuutin kohdalla Wild sai paineen Hawks-päätyyn, kun Krügerin ketju oli potkun perässä, eikä saanut tilannetta hallintaan. Scandella sai lopulta laukoa kiekon maaliin: 4-2. Koivu otti heti maalin jälkeen jäähyn rikottuaan jälleen Toewsia. Hawks (20-19-81,32-2 ja 10-26-88,8-7) otti jälleen ylivoiman varman päälle. Bickell taisteli viimeisillä sekunneilla kiekon vielä tyhjään maaliin: 5-2.

Huomioita

Harding pelasi OK matsin, mutta ei pystynyt seisomaan päällään. Crawford oli maalillaan varma, eikä voinut maaleille mitään.

Jokainen Hawks-sentteri keräsi aloitusympyrästä vähintään 50% saldon. Aloitukset menivät Chicagolle 31-26.

Hawks taklasi järjestelmällisesti ensimmäisessä pelissä kovat minuutit kellottaneita Suteria ja Brodinia, mutta kokonaisuudessaan taklaukset menivät Minnesotalle 43-35. Tällä kertaa Wildin ykköspari keräsi inhimillisemmät minuutit (Suter 24:36 ja Brodin 23:57). Keith (21:27) keräsi Hawksin suurimmat minuutit, mikä kertoo kuorman jakaantuneen jälleen varsin tasaisesti. Tosin hyökkäyksessä Hossa (20:34) ja Kane (20:06) keräsivät yli 20 minuuttia ja Toewskin (19:55) lähes yhtä paljon. Cullen (19:05) ja Parise (19:04) keräsivät eniten aikaa Wild-hyökkääjistä. Koivun kolme jäähyä verottivat kapteenin peliaikaa erityisesti alivoimalta.

Wild on onnistunut kahdessa ensimmäisessä ottelussa pimentämään Toewsin ketjun, mutta samalla Kane ja Sharp saivat tilaa etenkin tässä ottelussa. Wildin avoimempi ja hyökkäävämpi ote ei johtanut avausottelua parempaan lopputulokseen. Numeroiden valossa voitto oli nyt kauempana, etenkin kun vieraat jäivät jalkoihin kolmannen erän Hawks-vyörytyksessä.

Oli kiva nähdä jälleen väläys pudotuspeli-Frolikia, vaikka hän katsoikin lähietäisyydeltä Wildin ensimmäistä maalia. Maali ei varsinaisesti ollut kuitenkaan hänen syytä, kun hän yriti polkea vaihdosta mukaan tilanteeseen.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Pakko sanoa, etten oikeastaan edes yllättynyt kun näin kuka oli taas tehnyt pari maalia. On se vaan kova. Pakko myöntää, että symppaan hiukan Hawksia tässä sarjassa ja ehkä ensi kaudella voi ruveta jo Toewsistakin tykkäämään kun ainoa syy tähän mennessä miksen ole pitänyt on se, että se on liian hyvä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Toinen peli olikin sitten jo selkeämpää Chicagon hallintaa. Vahvuutemme on edelleen neljä hyvin pelaavaa kentällistä ja siihen päälle kolme pakkiparia joista voi heittää kenet tahansa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Crawford, tasapainoinen ottelu.
Tästä on hyvä jatkaa huomenna Minnesotassa.

Kyllä kapteenin kiikaritehot kahden ottelun jälkeen pitää sanoa miinukseksi. Sharpin onnistumiset lämmittävät tietysti mieltä, Kanen upeaa esityötä unohtamatta. Handzus täyttää kakkosen keskustan roolin jopa paremmin kuin aiemmin tällä kaudella tonttia kokeilleet pelurit. Se miksi luontainen viimeistelijä Kruger pelaili kakkosylivoimassa ei mene jakeluun.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
5.5.2013 Chicago @ Minnesota GAME 3

Wild

11 Parise - 9 Koivu - 63 Coyle
16 Zucker - 7 Cullen - 10 Setoguchi
96 Bouchard - 21 Brodziak - 22 Clutterbuck
27 Rupp - 19 Veilleux - 17 Mitchell

20 Suter - 25 Brodin
6 Scandella - 46 Spurgeon
44 Falk - 77 Gilbert

37 Harding 25/27 - 92,6%
(35 Kuemper)

Blackhawks

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 26 Handzus - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
52 Bollig - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 7 Seabrook
27 Oduya - 32 Rozsival

50 Crawford 34/37 - 91,9%
(38 Karlson)

Wild sai ottelun alussa löytyä painetta Hawks-päätyyn, mutta vieraat pääsivät omista kuitenkin hyvin ylös. Hawks-pelaajat taklasivat hieman yllättäen muutaman kerran todella kovaa vihreisiin pukeutuneita Wild-pelaajia. Wild vastasi jatkossa taklauspelin kuitenkin laajalla rintamalla, mikä koitui yhdeksi ottelun ratkaisevaksi tekijäksi. Kuuden minuutin kohdalla Hawksin kakkosketju sai vaarallisen maalipaikan Scandellan menetettyä mailansa. Kahdeksan minuutin jälkeen Wild sai hyvän pyörityksen ja maalipaikan, joka ei kuitenkaan johtanut avausosumaan.

Erän puolivälin jälkeen Stålberg otti ottelun ensimmäisen jäähyn. Wild-ylivoima (11-21-9,46-20) sai muutaman maalipaikan, mutta Hawks selvisi takaiskutta. Jäähyn jälkeen 13 minuutin kohdalla Kane tarjosi oikeasta laidasta vasemmalla nousevalle Oduyalle maalipaikan: 0-1. Maalia edelsi härkämäinen ylöstuonti Hossalta ja Toewsin vääntäminen Hardingin edessä. Avausmaalin jälkeen Wild sai fyysisellä päätymyllyllä rakennettua maalipaikan ja ote siirtyi kotijoukkueelle muutenkin. 18 minuutin kohdalla Wild sai vastahyökkäyksen, jossa Clutterbuck laukoi ja taisteli oman reboundinsa Bouchardille, joka nosti rystyllä kiekon maaliin: 1-1.

Ensimmäinen erä päättyi tasatilanteessa. Avauserä oli sarjan fyysisin tähän mennessä ja Wildilta myös sarjan paras esitys, kun kotijoukkue vei laukaukset 15-9. Ottelulähetyksen grafiikoiden perusteella Hawks vei alussa laukaukset 6-1, mutta Wild hallitsi erän loppua laukauksin 14-3.

Toisen erän alussa Wild sai maalipaikan heti ensimmäisessä vaihdossa, mutta Crawford torjui toisenkin yrityksen. Wild hyvä ote avauserän lopulla kantoi toiseen eräänkin. Falk rikkoi kuitenkin joukkueensa hallinnan ottaen jäähyn hölmöllä jälkipelillä. Hawks-ylivoima (65-19-81,88-2 ja 10-16-20,8-7) sai pidettyä kiekon Wild-alueella, mutta maalia ei nähty. Harding torjui kivuliaasti lämmittelyssä loukkaamalla olkapäällään Sharpin lämärin. Erän puolivälin lähestyttyä peli aukeni ja molempiin päihin syntyi maalipaikkoja. Yhdeksän minuutin kohdalla Brodziakin maila osui Hjalmarssonin kasvoihin jäähyn arvoisesti Hawks-päädyssä. Vieraiden ylivoima (10-16-20,8-7 ja 65-19-81,88-2) ei meinannut lähteä käyntiin ja Wildille aukesi maalipaikka. Lopulta ylivoima kuivui kasaan Toewsin saatua heppoisen jäähyn kiinnipitämisestä, kun Suter blokkasi taitavasti tien kiekkoon. Tasavajaan jälkeen Wild (11-21-9,46-20) sai noin minuutin ylivoimaa. Crawford teki torjunnoillaan tyhjäksi niskan päällä olleen kotijoukkueen suunnitelmat. 14 minuutin jälkeen Wild sai pyörityksen, jossa Crawford joutui venymään useaan pelastukseen. Oduya sekä Clutterbuck ottivat jäähyt 17 minuutin kohdalla Crawfordin edessä. Wild sai kuitenkin ylivoiman, koska Oduya sai kerralla kaksi jäähyä. (11-21-9,46-20 ja 63-7-10,96-25) Wild oli toisessakin erässä hallitsevampi osapuoli, mutta ei saanut hyödynnettyä paikkojaan. Niinpä toisessa erässä ei nähty yhtään osumaa ja toiselle erätauollekin lähdettiin tasatilanteessa.

Kolmannen erän ensihetket olivat lievästi Hawks-merkkisiä, mutta Wild sai parin minuutin jälkeen loistavan maalipaikan. Crawford torjui seuraavassa vaihdossa Mitchellin puolittaisen läpiajon. Seuraavassa vaihdossa verkko kuitenkin heilui. Hawks menetti kiekon maalin takana ja Parise sai nostaa rystyllä kiekon yläkulmaan: 2-1. Maalin jälkeen hallinta alkoi siirtyä vierasjoukkueelle, mutta kotijoukkue sai jonkin verran vastahyökkäyksiä. Hieman ennen erän puoliväliä Quenneville sekotti hieman ketjuja. Suurin ja pysyvin muutos oli Kanen ja Hossan vaihto ykkösen ja kakkosen välillä. Muutokset aiheuttivat hieman sekaannusta vaihtojen yhteydessä ja Hawks selvisikin jäähyttä yhdestä vaihtovirheestä.

13 minuutin kohdalla Hawksin uusittu ykköskenttä järjesti pyörityksen Wild-päädyssä. Kotijoukkue joutui lyömään kiekon pitkäksi muutaman kerran ja Yeo otti aikalisän 14 minuutin jälkeen. 17 minuutin kohdalla Hawks oli pyörittänyt minuutin Wild alueella, kun Kane levitti oikealta jälleen vasemmalle, jossa nouseva Keith sai lämätä kiekon Hardingin ohi: 2-2. Kolmannen erän esityksiin nähden ansaittu tasoitus. Maalia edelsi myös tilanne, jossa vaihtoon luistellut Clutterbuck taklasi vaihtoon luistellutta Toewsia. Tämän vuoksi Keith pääsi karkaamaan vapaasti laituriltaan, joka joutui vaihtovirheen pelossa odottamaan Clutterbuckin saapumista vaihtoon. 19 minuutin kohdalla Toews rynni vasemmalta laidalta Spurgeonin ohi ja Harding sai pysäytettyä kiekon maaliviivalle. Kolmas erä päättyi 2-2 numeroissa.

Jatkoaika alkoi Hawks-hallinnassa ja Wild joutuikin jatkamaan pitkien lyömistä. Kahden minuutin kohdalla vierasjoukkue pelasi kuitenkin sarjan epäonnistuneita ratkaisuja, jotka johtivat Wildin jatkoaikamaaliin. Seabrook avasi keskialueelle Bickellille, jonka laukaus jäi siniviivan jälkeen piippuun, Gilbert avasi nopeasti pystyyn ja vaihdosta saapuneet Hawks-pakit jäivät potkun jälkeen Bouchardista. Bouchard tiputti toiseen aaltoon Zuckerille, jonka laukauksen Oduya blokkasi ja kiekko ajautui päätyyn. Shaw kaatoi Cullenin päädyssä, mutta kiekko ajautui Oduyan mailan kautta Zuckerille, jonka laukaus upposi etukulman yläpesään: 3-2. Harmillinen maali Hawksin hallittua ottelua kolmannen erän alun jälkeen. Wild pelasi kuitenkin pelin alkua lukuun ottamatta kaksi erää Hawksia paremmin, eikä voitto siinä mielessä ollut mikään suuri vääryys.

Huomioita

Hawks aloitti hyvin aloitusympyrässä, mutta Yeo valitti ensimmäisen erän pelikatkohaastattelussa aisasta rivien välissä. Sen jälkeen Wild dominoikin aloituksia, kun kotijoukkueen sentterit saivat aloittaa "vauhdista".

Minnesotassa oli selkeästi katsottu edellisen kevään Hawks-Yotes sarjan videoita. Lähes pakkovoiton edessä ollut Wild pelasi sarjan aiempia otteluita fyysisemmin lisäten peliin jopa hieman koiruuksia. Näistä syntyikin aiempaa enemmän torikokouksia. Lisäksi Wild sai käännettyä kovalla karvauksella Crawfordin maalin takaa vaarallisia tilanteita, kuten Yotes teki vuosi sitten. Kaksi Wildin kolmesta maalista lähti Hawks-maalin takaa, jossa vierasjoukkueen puolustus hävisi kaksinkamppailut.

Koko kauden AHL:ssä pelannut Veilleux otti Konopkan paikan nelosketjun sentterinä ja pelasi kauden ensimmäisen pelin Wildin paidassa. Clutterbuck taisteli hienosti Wildin 1-1 tasoituksessa, mutta häneen piikkinsä menee iso osa Hawksin 2-2 tasoituksesta.

Varsinaisella peliajalla molemmat joukkueet tekivät lähes identtiset maalit. Wild voitti kaksinkamppailun maalin takana ja hyökkääjä nosti rystyllä kiekon hanskakäden yläkulmaan. Kane puolestaan järjesti molemmat Hawks-maalit levittämällä oikealta vasemmalla nousevalle puolustajalle. Oduya on tehnyt kaikki kauden neljä maaliaan vieraskentällä ja kolme niistä on syntynyt samalla kuviolla Kanen syötöstä. (14.3. @CBJ, 24.4. @EDM ja 5.5. @MIN)
Linkit vievät NHL.comin VideoCenteriin.

Suter kellotti jälleen isoimmat minuutit (32:23). Brodin (28:26), Keith (25:31) ja Hjalmarsson (21:15).
Hyökkääjien peliaikaykkönen oli Parise (23:10) ja perässä seurasivat Saad (21:00), Koivu (20:53) ja Toews (20:38).

Tässä vielä puolustajien kokonaispeliajat kolmen ottelun jälkeen:

Suter (98:07) - Brodin (86:43)
Scandella (58:21) - Spurgeon (69:07)
Falk (26:24) - Gilbert (49:08)
Stoner (8:18)

Keith (72:15)- Hjalmarsson (62:38)
Oduya (64:41)- Rozsival (68:29)
Leddy (60:10)- Seabrook (63:47)

Sarjan pitkittyessä tasainen kuormittaminen kääntynee väkisinkin Hawksin eduksi varsinkin, jos pelin painopiste on Wild-päädyssä kahden ensimmäisen ottelun tavoin.

Jatkoaikamaali meni hieman helpohkosti Crawfordille, mutta erityisesti toisessa erässä hän piti Chicagon mukana voittotaistelussa. Ainakin minulta hän saa puhtaat paperit tästä ottelusta. Virkaveli Harding oli myös jälleen mies paikallaan.

Vaikka tappio harmittaakin, niin kokonaisuutena Wild oli kuitenkin parempi joukkue isomman osan ottelusta. Hawks ei jostain syystä saanut runkosarjassa toimineesta vieraspelaamisesta kiinni tällä kertaa kuin hetkittäin. En näe kuitenkaan, että ote olisi jotenkin siirtynyt Wildille tämän voiton myötä. Pidän 3-1 voittoja seuraavan pelin jälkeen todennäköisempänä kuin 2-2 numeroita, mutta Hawks joutuu kyllä silti miettimään, miten vastata Wildin korkeaan karvaukseen. Oikealla pelaamisella se avaa paikkoja vastahyökkäyksiin ja pakottaa lopulta vastustajan roiskimaan pitkiä, kuten tänäänkin nähtiin kolmannessa erässä.
 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Hieno taisteluvoitto Wildilta. Chicagolta näytti menevän vähän sormi suuhun, kun Wild yhtäkkiä alkoikin näyttää lihasta ja harrastaa koiruuksia. Mieleen jäi ainakin Clutterbuck, joka pääsi ainakin minun ihon alle kotikatsomossa. Hauska, kun pleijareissa syntyy näitä inhokkeja.

Wild osasi nyt käyttää niitä aseita, joilla Chicagon voi voittaa. Paine pakkeihin, kiekkokontrolli pois sekä asenteella kulmiin ja maalin eteen. Crawford oli mahtava, vaikka joku voisikin marista, kuinka helposti uppoaa yläkulmiin. Ilman toisen erän jumalamodea Hawks olisi hävinnyt tämän pelin jo varsinaisella.

Minnesota otti hienosti energiaa äänekkäästä kotiyleisöstä, mutta saa nähdä sitten kestääkö Wildin meno seuraavassa pelissä. Ykkösketjua ja kärkipakkeja kuormitetaan nyt epätoivoisella vimmalla. Chicagon kärkihyökkääjiltä odotan selkeää tasonnostoa. Ei pleijareissa pelata vain viimeistä kymmentä minuuttia.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Wiesliike hyvä tiivistys, Lunde taattua laatua. Nyt emme saaneet vaan joukkueeltamme taattua laatua. Wild vaan tuli iholle, liikkui meitä paremmin ja voitti kaksinkamppailuja sekä halusi voittoa enemmän.

Ykkösketjuun voisi jo ehdottaa herättäviä muutoksia, Saad ja Toews nollilla kolmen taiston jälkeen. Kapteenin kipsin olisi aika murtua pikaisesti. YV:mme oli myös totuttuun tapaan enimmäkseen melkoista kuraa.

Viimeisen kympin aikoihin Wildin vetäytyminen puolustamaan voittoaan oli kostautua ja Chicago sai selkeästi otteen kuin myös tuon tasoituksen. Tämä Blackhawks hallinta näytti jatkuvan myös jatkoajalla kunnes erinomaisen pelin pelannut Crawford ei ollut ehkä riittävän hereillä tuohon pienestä kulmasta tulleeseen sipaisuun.

Kyllähän tämä oli Wildin maksimisuoritus ja emmeköhän oppineet tästä läksymme, joten keskiviikkoaamuna sarja on lukemissa 3-1.
Tosiaan syöttöpelimme oli enimmäkseen todella sekavaa ja monenlaisia hazardeja syntyikin.

Yhteenvetona; paremmin pelannut joukkuehan tämän ottelun ehdottomasti voitti. Ja vielä hatunnosto Wildille siitä että he tulivat juuri niillä aseilla kimppuun millä, runkosarjan pehmeintä joukkuetta Blackhawksia on mahdollista horjuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Hieno taisteluvoitto Wildilta. Chicagolta näytti menevän vähän sormi suuhun, kun Wild yhtäkkiä alkoikin näyttää lihasta ja harrastaa koiruuksia. Mieleen jäi ainakin Clutterbuck, joka pääsi ainakin minun ihon alle kotikatsomossa. Hauska, kun pleijareissa syntyy näitä inhokkeja.

Tuossa nähtiin jo melkeinpä kokonaan se Clutterbuck jona fanit ovat oppineet häntä rakastamaan ja vastustajat vihaamaan. 8 taklausta, hanskaa naamalle ja periksiantamattomuutta. Siinä on eväät millä Clutterbuck tekee itseään hyödylliseksi ja tuo joukkueelleen energiaa. Vielä henkilökohtaisesti odotan enemmän kovia pommeja Chicagon tähtipelaajiin. Sitten kun Clutterbuckista on pahvinen tikkataulu Hawks pukuhuoneessa niin mies on onnistunut tehtävässään.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tuossa nähtiin jo melkeinpä kokonaan se Clutterbuck jona fanit ovat oppineet häntä rakastamaan ja vastustajat vihaamaan. 8 taklausta, hanskaa naamalle ja periksiantamattomuutta. Siinä on eväät millä Clutterbuck tekee itseään hyödylliseksi ja tuo joukkueelleen energiaa.
Eilisessä pelissä tuo asenne näytti olevan myös kaksiteräinen miekka. Wildin avausmaali oli lähes pelkästään Clutterbuckin taistelun ansiota, mutta myös Keithin tasoitusmaali oli ajattelemattoman pikkusian seurausta. Clutterbuck katsoi tarpeelliseksi viivyttää oman joukkueensa vaihtoa estäessään vaihtoon suunnannutta kiekotonta Toewsia. Niin tai näin Clutterbuck on kuitenkin järkevästi pelatessaan Wildin avainpelaajia rouhintaosastolla, mikäli Wild meinaa kammeta sarjassa voittoon.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Blackhawksin ykkönen kun alkaa toimia, on sarja taputeltu. Jos ei ala, tulee mielenkiintoista. Hyvää game nelosta odotellessa..
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kyllähän meidän agitaatio osastokin on varsin heiveröinen Rotan puuttuessa. Bollig vaan ei ole agitaattori, eikä Ryygerkään:) Carcilloa kehiin.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Blackhawksin ykkönen kun alkaa toimia, on sarja taputeltu. Jos ei ala, tulee mielenkiintoista. Hyvää game nelosta odotellessa..

Samaa mieltä. Mielenkiintoinen tuo ketjun tilanne, kun Saad pelaa samalla tavalla kuin kauden ensimmäisissä peleissä (pelaaminen on näennäisesti todella hyvää, mutta valitettavan tehotonta) ja Toews ei saa oikein mistään sisään. Hossakaan ei ole ihmeisiin pystynyt, mutta varmaan nousee omalle tasolleen heti kun ketjun peli alkaa toimia.

En tiedä kannattaisiko lähteä jo nyt vähän sekoittamaan tuota pakkaa, kun kerran jo viime pelissä niin tehtiin. Saad-Toews-Kane -vitja voisi kuulostaa ihan hyvältä, sillä tulikuuman Kanen tarjoiluista pitäisi olla suhteellisen helppo laittaa kiekkoa maaliin, mikä luonnollisesti ruokkisi itseluottamusta. Hossan ja Sharpin yhteispeli kuitenkin toimii ihan hyvin, joten tällä muutoskella voitaisiin saada kaksi huippuketjua. Handzus ei ollut viime pelissä erityisen hyvä, joten ehkä siirto 3.ketjuun voisi vähän herätellä. Shaw voisi sitten pelailla tuossa 2.ketjun keskellä, Sharpin hoitaessa aloitukset. Stålberg-Handzus-Bickell -ketju pelasi kuitenkin runkosarjassa yhdessä, ja havaittiin toimivaksi, joten riskit 3. ketjun "menettämiseen" olisi todella pieni.

Ketjut voisivat olla siis muotoa:

Saad - Toews - Kane
Sharp - Shaw - Hossa
Stålberg - Handzus - Bickell
Frolik - Kruger - Carcillo/Bollig/Mayers
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Samaa mieltä. Mielenkiintoinen tuo ketjun tilanne, kun Saad pelaa samalla tavalla kuin kauden ensimmäisissä peleissä (pelaaminen on näennäisesti todella hyvää, mutta valitettavan tehotonta) ja Toews ei saa oikein mistään sisään. Hossakaan ei ole ihmeisiin pystynyt, mutta varmaan nousee omalle tasolleen heti kun ketjun peli alkaa toimia.

En tiedä kannattaisiko lähteä jo nyt vähän sekoittamaan tuota pakkaa, kun kerran jo viime pelissä niin tehtiin. Saad-Toews-Kane -vitja voisi kuulostaa ihan hyvältä, sillä tulikuuman Kanen tarjoiluista pitäisi olla suhteellisen helppo laittaa kiekkoa maaliin, mikä luonnollisesti ruokkisi itseluottamusta. Hossan ja Sharpin yhteispeli kuitenkin toimii ihan hyvin, joten tällä muutoskella voitaisiin saada kaksi huippuketjua.

Näen asian hieman eri tavalla ja yritän perustella näkemykseni alla.

Onhan lähes joka toisessa runkosarjaottelussa maalin tehneen Toewsin ruuti ollut kuivaa, mutta hän ei mielestäni ole siltikään pelanut huonosti, kuten ei hänen ketjunsakaan. Toewsin merkitys Hawksille on pelkkiä pisteitä isompi. Erityisesti Bollandin poissaollessa hänen osanaan on myös kantaa iso siivu vastustajan ykköskenttää vastaan pelaamisesta, vaikka Quenneville onkin uskaltanut pyörittää laajaa materiaalia varsin tasaisesti.

Kyse ei ole pelkästää ykkösketjun huonosta suoriutumisesta, vaan myös Wildille pitää antaa tunnustus onnistuneesta vartioinnista. Toisinpäin tarkasteltuna Toewsin ketju on vastustajan kannalta Kanen ketjuakin vaarallisempi yhdistelmä, jota vastaan Wild on yrittänyt peluuttaa mahdollisimman paljon Suter-Brodin pakkiparia. Liitetiedostossa olevassa kuvassa on Toewsin kaikki tasakentällisin pelatut vaihdot Game 3:sta sekä Suterin ja Koivun peliajat niihin peilattuna. Niistä saa jonkin verran käsitystä asiasta. Toews kellotti tasakentällisin 17:58, joista ainoastaan 4:25 ilman, että Suter tai Koivu olivat häntä vastassa. Suter pelasi 13:17 eli yli puolet 26 minuutin tasakenttäajastaan Toewsia vastaan. Ei ole siis ihme, että Toewsin ketju ei ole juurikaan juhlinut hyökkäyspäässä, kun vastassa on Norris-ehdokas ja joidenkin mielestä tynkäkauden paras tulokas, jonka ympärillä leijuu Lidströmin haamu. Muutama paikka on kovasta vastuksesta huolimatta auennut, mutta niissä Toewsin ketju ei ole juurikaan juhlinut. Itse asiassa Game 3:n ensimmäisen erän ensimmäinen kokonainen vaihto, jossa sekä Suter että Koivu olivat vaihtopenkillä johti Oduyan maaliin, kun Hossa runnoi kiekon Wild-päätyyn ja Toews väänsi maalin edessä tehden Hardingille maskia. Tämä ei tosin näy kapteenin pistesarakkeessa, ainoastaan +-merkintänä. Toisaalta Toewsin ketjun on aika hyvin saanut pimennettyä Wildin ykkösketjun, minkä seurauksena Koivulta ollaan viemässä jo C-kirjainta rinnasta.

Game 3:n lopulla Kanen siirto teki ykkösketjusta vaarallisemman, mutta se johtaa pahimmassa tapauksessa terävimmän kärjen helpompaan vartiointiin. Lisäksi Hossa on tunnollisempi puolustamaan, mikä palvelee paremmin ykkösen shutdown-tehtävää. Pudotuspeleissä hienoa kautta jatkanut Kane on saanut vastaansa hieman helpommat vastustajat, minkä näkee alla olevasta tilastosta.

Koodi:
[B]Peliaika kolmesta ensimmäisestä ottelusta ja eniten vastassa olleet Wild-pelaajat[/B]
         TOI
[B]TOEWS[/B] 	53.20 	SUTER 	66.2% 	BRODIN 	61.4% 	PARISE 	 40.1% 	COYLE 	    39.8%   KOIVU   37.4%	[B]TOEWS[/B]
[B]SAAD[/B] 	49.80 	SUTER 	66.6% 	BRODIN 	64.2% 	COYLE 	 40.4% 	PARISE 	    39.3%   KOIVU   37.7%	[B]SAAD[/B]
[B]HOSSA[/B] 	49.70 	SUTER 	64.7% 	BRODIN 	59.5% 	PARISE 	 42.3% 	COYLE 	    41.6%   KOIVU   37.6%	[B]HOSSA[/B]

[B]KANE[/B] 	52.23 	SUTER 	48.9% 	BRODIN 	45.6% 	BRODZIAK 36.6% 	CLUTTERBUCK 35.9%   CULLEN  30.6%	[B]KANE[/B]

Jos Wildin ja Hawksin ykköset ikään kuin eliminoivat toisensa, Hawksin kakkosketju ja alaketjujen secondary scoring saavat mahdollisuuden ratkaista sarjan Wildia leveämmällä materiaalilla. Tuo etu Hawksin pitää hyödyntää aiempia pelejä paremmin. Siksi en vielä vaihtaisi Hossan ja Kanen paikkoja pysyvästi. Chicagoon palatessa asiaa voi tarkastella uudelleen, koska siellä Hawksilla on vaihtoetu. Mikäli sarja on silloin tasatilanteessa, jotain muutoksia täytyykin tehdä siinä vaiheessa.

Carcillo on ilmeisesti ottamassa Bolligin paikan Game 4:ssä. Keith on välipäivinä lentänyt Chicagoon katsomaan vastasyntynyttä poikaansa, mutta hänen pitäisi olla takaisin kokoonpanossa kiekon pudotessa jäähän. Bolland ja Emery ovat osallistuneet harjoituksiin, mutta eivät pelaa vielä Minnesotassa.
 

Liitteet

  • Toewsin vartiointi.gif
    Toewsin vartiointi.gif
    48,7 KB · kertaa luettu: 437
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös