Mainos

Champions Hockey League

  • 690 250
  • 3 375

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Onko tossa joukkuemäärän lisäämisessä nyt mitään järkeä? Huikeasti kahdesta maasta tänäkin vuonna joukkueita pudotuspeleissä, eikä KHL ole edes mukana. Jääkiekon taso ei nyt vaan ole kovin kova kansainvälisesti, että kannattais olla ihan vitusti joukkueita. Yleensä mestareiden liiga on se kovin juttu seuratasolla, ainakin näin Euroopassa tai ainakin näin on futiksessa, koriksessa(Euroliiga), lentopallossa ja käsipallossa.
 
Viimeksi muokattu:

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
knock-out tietää myös sitä että voi olla saman tien parin matsin jälkeen 1/16 finaaleissa ulkona jos osuu kohdalle jokin laadukas svedu esimerkiksi.

Samat kuusi peliä silloin tulee pelanneeksi CHL:ää kuin tänä vuonna alkulohkoihin jääneet. Aivan älytön kyllä tämä uudistus näin suomalaisnäkövinkkelistä. Käytännössä jokaiseen alkulohkoon tulee se yksi heittopussi, joten alkulohkoilla ei juurikaan merkitystä ole. Toivottavasti KHL:stä tulisi pari seuraa mukaan. Vaikka sitten näitä Länsi-Eurooppalaisia, eli Jokerit, Bratislava ja Zagreb.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Joukkuemäärän lisäämisessä saattaa olla ajatuksena sen varmistaminen, että joukkueita on varmuudella mukana mahdollisimman monesta maasta. Näinhän pitää olla, jos CHL:stä tehdään oikeaa mestareiden liigaa. Sinällään ei mielestäni ole vaarallista, että jatkossakin suomalais- ja ruotsalaisseurat pelaisivat loppuvaiheessa, sillä niinhän futiksessakin finaalijoukkueet tulevat parista kolmesta maasta.

Jos KHL joskus tulee mukaan, niin melkein parasta olisi antaa kiintiöpaikat Moskovan ja Pietarin porukoille + seuraavaksi parhaalle, joka ei tule noista paikoista. Onhan tuossa edelleen vaarana, että joudutaan matkustamaan Siperiaan, mutta tämä riski pitää toisaalta ottaa ja toisaalta sitä pitää hallita kiintiöillä.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joukkuemäärän lisäämisessä saattaa olla ajatuksena sen varmistaminen, että joukkueita on varmuudella mukana mahdollisimman monesta maasta. Näinhän pitää olla, jos CHL:stä tehdään oikeaa mestareiden liigaa. Sinällään ei mielestäni ole vaarallista, että jatkossakin suomalais- ja ruotsalaisseurat pelaisivat loppuvaiheessa, sillä niinhän futiksessakin finaalijoukkueet tulevat parista kolmesta maasta.
Eiköhän tuossa ole ideana nimenomaan se, että ruotsalaiset ja suomalaiset joutuvat pelaamaan todennäköisemmin jo aikaisemmin vastakkain ja näin saadaan enemmän otteluita muiden maiden jengeille.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Eiköhän tuossa ole ideana nimenomaan se, että ruotsalaiset ja suomalaiset joutuvat pelaamaan todennäköisemmin jo aikaisemmin vastakkain ja näin saadaan enemmän otteluita muiden maiden jengeille.

Jostakin luin myös, että C-lisenssien (villien korttien) määrän nostaminen kymmeneen tehtiin siksikin, että KHL joukkueet voidaan saada nopeasti mukaan. Eli mikäli Venäjällä vain halutaan, niin pääsevät nopeasti mukaan. Sarjajärjestelmä on jo sitä varten mukautettu.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tiedotteessa ei tainnut olla mainittu ottelujen ajankohtia, mutta ilmeisesti tarkoituksena on saada alkulohkot pelattua ennen kansallisten sarjojen alkua, mikä näyttääkin tämän vuoden kokemusten perusteella olevan ihan fiksu ratkaisu.

Itse haluaisin kyllä nähdä paras kolmesta -pudotuspelit. Yhteistulosottelupari on toki parempi kuin MM-kisoissa 1998 ja 1999 käytössä ollut katastrofaalinen yhteispistejärjestelmä. Toivomallani tavalla pudotuspeliottelut pitäisi pelata yhden viikon aikana esim. siten, että kotiedun omaava joukkue aloittaa pelit vieraissa (esim. keskiviikkona), ja viikonloppuna sitten pelataan lauantaina ja tarvittaessa sunnuntaina loput pelit em. joukkueen kotikentällä. Paluulennot voisi näin varailla joka tapauksessa maanantaiksi jo etukäteen. Ongelmana tässä systeemissä on ehkäpä se, että se saattaa tuoda yhden kalliihkon matkapäivän ulkomaassa, jos homma menee jo lauantaina poikki. Ylimääräisen päivän voi tosin käyttää vaikkapa treenailuun (ellei pelaajien ilta paikallisissa anniskelualan yrityksissä venähdä liian pitkäksi).
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse haluaisin kyllä nähdä paras kolmesta -pudotuspelit. Yhteistulosottelupari on toki parempi kuin MM-kisoissa 1998 ja 1999 käytössä ollut katastrofaalinen yhteispistejärjestelmä. Toivomallani tavalla pudotuspeliottelut pitäisi pelata yhden viikon aikana esim. siten, että kotiedun omaava joukkue aloittaa pelit vieraissa (esim. keskiviikkona), ja viikonloppuna sitten pelataan lauantaina ja tarvittaessa sunnuntaina loput pelit em. joukkueen kotikentällä. Paluulennot voisi näin varailla joka tapauksessa maanantaiksi jo etukäteen. Ongelmana tässä systeemissä on ehkäpä se, että se saattaa tuoda yhden kalliihkon matkapäivän ulkomaassa, jos homma menee jo lauantaina poikki. Ylimääräisen päivän voi tosin käyttää vaikkapa treenailuun (ellei pelaajien ilta paikallisissa anniskelualan yrityksissä venähdä liian pitkäksi).

Sinällään voisikin toimia tuo paras kolmesta, mutta jos otteluun pitäisi alle yhden päivän varoitusajalla alkaa myymään lippuja niin se kolmas matsi pelataan todennäköisesti tyhjille katsomoille. Jos tuolla tavalla tuo pelattaisiin. Lisäksi kun pelit pelataan muutenkin keskellä joukkueiden sarjapelejä niin ei joukkueilla varmaan otteluruuhkaa ole halukkuutta lisätä. Eli on vähän rahallisia ja pelillisiä esteitä, muuten voisikin jopa toimia. Tosin ei nykyiselläkään paras järjestelmä kun pelit pelataan tiistaisin ja hyvällä tuurilla vastustaja johtaa peliä jo 5-0
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Itse ainakin tykkään tuosta yhteismaaliottelusysteemistä. Vähän vaihtelua systeemeihin, kun se kuitenkin looginen. Eikä ole mitään vierasmaalisysteemejä.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta tämä nykyinen kahden matsin systeemi toimii oikein hyvin, turha sitä olisi kolmatta peliä lähteä arpomaan siihen sekaan muutenkin ruuhkaiseen ja sekavaan otteluohjelmaan. Ilman vierasmaalisääntöä (joka futiksessakin on minusta todella hämärä ja outo sääntö) systeemi on oikein selkeä ja reilukin, kun kotietu jatkoajalle on ansaittu paremmilla esityksillä.

Minusta on myös oikeasti hyvä muutos, että se lohkovaihe on rehellisesti pre-season-höntsäilyä (voisi vaikka reilusti kutsuakin "karsintakierrokseksi" tai jotain), ja sen jälkeen pelataan vain näitä pudotuspelipareja, joista on helpompi innostua kansallisten sarjojen ollessa jo käynnissä. Noista lohkoistaha kovien jengien pitäisi päästä helposti jatkoon, mutta myös pikkuliigojen seuroilla on ihan realistiset mahikset yllättää ja kiilata kahden parhaan sakkiin. Minusta on hyvä ja tärkeä lähtökohta, että CHL auttaisi nostamaan jääkiekon profiilia ja suosiota Euroopassa myös laajemmin. Esimerkiksi jonkun Nottinghamin fanit tuntuivat olevan aidosti innoissaan siitä, että näkivät Luleån ja Lukon kaltaisia Euroopan kärkijengejä, vaikka ottivatkin niiltä lähinnä rumasti turpaan.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sarjan alku oli hieman vaisu. Katsojia ei kiinnostanut lähteä elokuussa halleille eikä pelillinen tasokaan kovin hääppöinen ollut.

Mutta juuri päättynyt HIFK-Frölunda ottelupari oli huikeaa kiekkoviihdettä. Oikeastaan ensimmäisen kerran uusi formaatti alkoi näyttää potentiaaliaan. Kaksiosainen playoff-vaihe on erittäin mielenkiintoinen lisä kauteen ja CHL:n päättäjiltä on oikea veto lyhentää alkusarjaa ja lisätä yksi poffi-kierros mukaan.

Muita plussia ovat tilkkutäkittömät pelipaidat ja jää. TOP SCORER paitaankin tottuu, vaikkei se mitään lisäarvoa peliin tuokaan.

Kritiikkiä annan Liigan otteluohjelmalle. Tero-An Rantamerta sanoi selostaessaan, että SHL on suunnitellut ohjelmansa CHL huomioiden kun puolestaan Liigassa on turvauduttu ottelusiirtoihin. Esim. HIFK on siirtänyt neljää otteluaan CHL:n vuoksi.

Toinen kritiikin kohde on Sonera ja MTV3. Nettilähetykset eivät toimi vaikka kohta eletään vuotta 2015. Oikeudet Neloselle tai miksei vaikka YLE:lle!
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mitenköhän tässä nyt sitten on sen finaalin kanssa? Käsitin aikaisemmin, että kauden aikana kerätyt pisteet ratkaisisi ja se jolla on enemmän, saa houstata yksiosaisen finaalipelin. Jos näiden pudotuspelien osaottelut lasketaan finaali paikkakuntaa ratkaistaessa, omiksi otteluiksi, niin Kärpillä olisi tässä vaiheessa kaiketi eniten pisteitä. Eli mikäli en nyt onnistunut laskemaan väärin, niin tilanne on

Kärpät 25 pistettä ja maaliero 28-17
Frölunda 24 pistettä ja maaliero 50-21
Luleå 24 pistettä ja maaliero 49-18
Skellefteå 23 pistettä ja maaliero 35-20

Eli jos Kärpät onnistuisi voittamaan Frölundan kotona ja vieraissa, varmistaisi se kaiketi finaalin Ouluun. Toki muillakin vaihtoehdoillakin se voi tulla, jos toisessa parissa pelataan tasureita tai molemmat voittaisivat kertaalleen kotona.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ei kai se kolmen ottelun sovittaminen mahdoton ajatus ole? Riittää kun kaikille osallistuville jengeille tehdään sellainen otteluohjelma omaan sarjaan, että se on mahdollista. Se toki voi olla hankalaa jos siellä roikkuu kiintiöseuroja.
 
Mitenköhän tässä nyt sitten on sen finaalin kanssa?

Finaalin pelipaikkakunta ratkeaa juuri tuolla tavalla, kuten epäilitkin, eli lohkovaiheen ja pudotuspelien pisteet ynnätään, jonka perusteella finaalipaikkakunta määräytyy.

Ynnäyksissä oli pari heittoa, tässä CHL:n uutisesta poimittu oikeat pisteet/maalierot:

Luulaja: 24 pistettä, maaliero 48-18 +30
SAIK: 22 pistettä, maaliero 32-19 +13
Kärpät: 25 pistettä, maaliero 28-17 +11
Frölunda: 24 pistettä, maaliero 50-21 +29
 
Sivusin aihetta Kärppien alafoorumilla, mutta jatketaan tänne yleiseen CHL-keskusteluun:

Kyllähän pelaajien (puhun nyt lähinnä Kärpistä, kun sitä tiiviisti seuraan, mutta käsittääkseni myös muilla pelipaikkakunnilla ollu samaa havaittavissa) tekemisestä huokuu se, että CHL ei todellakaan ole mikään päätuotteen sivussa pelattava pakollinen paha, vaan halu menestyä on ihan todellinen. Esim. eilinen Kärppien ja SaiPan kohtaaminen oli intensiteetiltään ihan eri luokkaa, mitä ollaan näiden joukkueiden välillä totuttu näkemään liigajäillä. Molempien jengien pelaajat veivät taklaukset loppuun saakka, tunteet kuumenivat ja peli oli kaikin puolin vauhdikasta ja viihdyttävää seurattavaa.

HIFK - Frölunda -matsista ehdin katsella kolmannen erän, ja se ei hävinnyt kyllä pätkääkään vauhdikkuudessaan Kärppien pelille. Hienoa kiekkoa, jonka loppuhuipennuksesta ei draamaa puuttunut. Sääliksi käy IFK-faneja, mutta näin kärppäkannattajan näkökulmasta kiva päästä katsomaan, kun joukkue mittauttaa tasoaan ruotsalaisia vastaan.

Vielä kun yleisö tajuaisi vähän paremmin, että nämä pelit ovat tosiaan katsomisen arvoisia, niin voisi kuvitella CHL:lle pitkääkin ikää.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei kai se kolmen ottelun sovittaminen mahdoton ajatus ole? Riittää kun kaikille osallistuville jengeille tehdään sellainen otteluohjelma omaan sarjaan, että se on mahdollista. Se toki voi olla hankalaa jos siellä roikkuu kiintiöseuroja.

Se tuossa vain usein on kun eri maissa on erilaiset otteluohjelmat ja pelimäärät, jos muissa maissa kun Suomessa on lähellekään yhtä sekeva ohjelma omassa liigassa niin pelien lisääminen ei ainakaan helppoa ole. Nyt jo HIFK esimerkiksi joutuu pelamaan melkoisen kasan otteluja kun CHL sotkenut aikautauluja, jopa vähän niiden onni että tippuivat niin ei liikaa tule pelejä ennen pudotuspelejä.
 

Kalzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Edmonton Oilers
Kyllähän nuo playoff-matsit sytyttää. Saisivat mun puolesta nuo heikoimmat joukkueet jättää ulos ja pudottaa joukkuemäärän 32:een tai jopa 16:een. Ois lohkopelitkin enemmän katsomisen arvosia.

Ja varsinkin HIFK-Frölunda osoitti, että kahden matsin yhteistulos toimii. Mielellään näkisi finaaliakin molempien joukkueiden kotona.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän nuo playoff-matsit sytyttää. Saisivat mun puolesta nuo heikoimmat joukkueet jättää ulos ja pudottaa joukkuemäärän 32:een tai jopa 16:een. Ois lohkopelitkin enemmän katsomisen arvosia.

Musta on ihan hienoa, että joku esim. Nottingham Panthers sai ottaa tähän kisaan osaa ja itse en ole tuon joukkuemäärän tiputtamisen kannalla, vaikka siellä toki noita heikompia jengejä tällöin on.
 

Kalzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Edmonton Oilers
Musta on ihan hienoa, että joku esim. Nottingham Panthers sai ottaa tähän kisaan osaa ja itse en ole tuon joukkuemäärän tiputtamisen kannalla, vaikka siellä toki noita heikompia jengejä tällöin on.

Itse oisin sillä kannalla, että ensialkuun yritetttäisiin saada CHL vahvaksi isommissa kiekkomaissa. Sen jälkeen lajin promoamista uusille markkinoille, esim. Britteihin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse oisin sillä kannalla, että ensialkuun yritetttäisiin saada CHL vahvaksi isommissa kiekkomaissa. Sen jälkeen lajin promoamista uusille markkinoille, esim. Britteihin.

" mestareiden" sarjana tuon pitäisi saada mainosta ja sitten enemmän näihin harvinaisempiin maihin kun sponsoreita ja rahaa liikuu. Tarkoituksenahan ei ole viedä lajia eteenpäin vaan olla juurikin seurajoukkueiden mestareiden liigaa pyörittää jossa pelaa parhaat. Ei noissa pienemmissä maissa rahakaan liiku kun katsojamäärä ja tietoisuus on aika paljon pienempi. Toki jonkinlainen karsintasarja ja tietty määrä jotain "villin kortin" joukkueitakin voisi olla. Tiedä sitten minkälainen halukkuus seuroilla on pelata jotain tämmöisiä karsintoja, esim. juurikin Briteissä jo pelkät karsintaottelut vetäisi varmasti katsojia, mutta monessa muussa maassa ottelut ei varmaan vetäisi yleisöä ja rasittaisi seuroja myös taloudellisesti jos mitään sponsoriapua matkakustannuksiin ei saa.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mitenköhän muuten on, kun nyt on huhuiltu, että KHL:stä saattaisi sellaisia paikkoja tippua kyydistä, kuin Zagreb, Bratislava ja Riika, niin pitäisikö CHL:n jo tunnustella näiden joukkueiden ensi kauden varasuunnitelmia. Jos kilpailu laajenee ensi vuonna neljällä joukkueella, niin kyllähän siitä pystyisi kolme villiä korttia näihin kaupunkeihin lähettämään.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Suomikiekon jo pari viikkoa sitten julkaisema juttu mennyt ainakin itseltä ohi. Eli KHL ei ilmeisesti näe järkeväksi osallistua CHL:ään ja siellä ollut ilmeisesti jopa yksimielisyys asiasta, aina Jokereiden Jari Kurria myöden. Voidaan kait jälkikäteenki todeta, että oli vain hyvä asia, ettei näitä tuuliviirejä otettu kilpailuun mukaan, viime kaudella. Meinaa tällainen edestakaisin poukkoilu ei olisi ollut hyvästä, pitkäntähtäimen rakennusprojektille.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Jääkiekkoihmisten pitäisi nöyrtyä ja myöntää, että se mikä toimii jalkapallossa ei välttämättä toimi jääkiekossa. Sen sijaan että yritetään väkisin kehittää jääkiekon ympärille CHL:ää mikä ei ikinä tule toiminaan lajin pienuuden takia, pitäisi yrittää kehittää Ruotsin, Suomen ja Sveitsin liigoista yksi yhtenäinen ja kova Eurooppalainen kiekkosarja. Tämä sarja olisi kiinnostavuudessaan ja elinvoimaltaan huomattavasti KHL:ää kovempi sarja. Ja ennenpitkää myös tasoltaan kovempi sarja. Kuusi joukkuetta kustakin maasta eli yhteensä 18 joukkuetta ja ajan kuluessa voitaisiin laajentaa siten, että Itävallasta yksi joukkue ja Tsekin liigasta kaksi joukkuetta, jne..Huikea idea!
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Linkin mukaan siihen ainakin pyritään. Koripallo on mulle vähän vieraampi laji kuin futis, mutta käsittääkseni koripallokin on lajina Euroopassa huomattavasti suurempi kuin jääkiekko.
Tuossa vähän vertailua CHL:n alkulohkojen jälkeen:
Yleisömääristä on sanottava, että 14 eniten yleisöä keränneen joukossa on joukkueita peräti 9 eri maasta (kaikista paitsi Ranskasta, Tanskasta ja Italiasta?), ja tämän joukon yleisökeskiarvo on parempi kuin esim Liigan yleisökeskiarvo tällä hetkellä. Täyttöaste ei toki ole kummoinen, mutta minusta yleisömäärät on ihan ok ensimmäiseksi kaudeksi.
Toiseen ketjuun jo kirjoitinkin asiasta, mutta jos verrataan sarjaan josta tämä formaatti on kopioitu, eli koriksen Euroliigaan, niin kaudella 2000-2001 kun sitä ekan kerran pelattiin (päällekkäin viimeistä kertaa pelatun vanhan eurocupin kanssa) runkosarjan yleisökeskiarvo oli 3262. Silloin mukana oli 24 joukkuetta, CHL:n vastaavan joukkuemäärän keskiarvo oli nyt 3756. Viime kaudella koripallon Euroliigan yleisökeskiarvo oli 7016. Euroliigaa pidetään kai ihan menestyvänä sarjana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös