Champions Hockey League

  • 657 669
  • 3 185

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Hifk TV - HIFK (hifk.fi)

Tästä Timo Everin haastattelusta selviää, että perustajajäsenet ovat varmuudella mukana vain ensimmäiset kolme vuotta ja sen jälkeen arvioidaan tilannetta uudestaan. Tämä viittaisi ehkä siihen, että tästä nykyisestä mallista muovataan myöhemmin enemmän "Mestarien liiga" -tyylinen. Tähän tietysti tulennee vaikuttamaan olennaisena osana se, saadaanko enemmän ulkopuolista rahaa mukaan.

Kyllähän se on niin, että jos tästä tulee edes keskisuurimenestys niin ei Hifk, Kärpät tai vaikka se paljon mainittu Djurgården suostu vetäytymään syrjään. Se on täysin mahdoton ajatus, että Kärpät ja Hifk suostuisivat vetäytymään syrjään ja kolmen kauden päästä kanuunakaudet pelanneet HPK, Saipa ja Pelicans hyppäisivät tuosta noin vaan tilalle. Tilanne on silloin vähän sama, kuin mikä tilanne on nykyään liigan ja mestiksen välillä. Kukaan ei oikeasti sinne olisi suostunut tippumaan, vaikka käkättimeen olisi tullut. Ennemminkin tuossa kolmessa vuodessa taitaa olla kyse siitä, että tätä sarjaa nyt ainakin pelataan se kolme kautta ja katsotaan, mikä tilanne on silloin. Silloin voi jopa olla mahdollista oikean Euroopan sarjan perustaminen, jos näyttää siltä, että vetovoimaa ja kiinnostusta on. Huonoin skenaario ja eittämättä ihan mahdollinen on sekin, että koko homma taas kuopataan ja KHL:stä tulee lopullisesti yksinvaltias euroopan alueella. Perustajajäsenillä on tässä eniten pelissä ja loppupeleissä heille on aika mahdotonta mennä sanomaan, että OUT! Varsinkin jos homma toimii jne.. Ja mitä tulee kiinnostukseen niin Oulussa ET pelitkin ovat olleet melko suuri menestys. Peleissä on ollut hyvin porukkaa, vaikka ne vähän harkkamatsimeiningillä menivätkin.

Mielestäni on hirveä virhe, jos lohkot arvotaan summittaisesti, koska kyllähän Luulaja ja Kärpät esimerkkinä kuuluisivat ilman muuta samaan lohkoon. Rahaa säästyisi ja tulisi niitä tarvittavia hegemonia jännitteitä. Tulee mieleen myös Turku ja Tukholma.. Toki Kalpalle, Tapparalle ja Jypille on vähän vaikeaa löytää hegemoniapelejä ulkomailta.. Mutta joku järki noissa lohkojaoissa saisi olla, varsinkin jos on mahdollista säästää niitä elintärkeitä euroja joiden puutteeseen aiemmat viritykset on kaatuneet.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Valitettavasti mikään kansalisen sarjan rinnalla pelattava sarja ei tule onnistumaan. Jalkapallossa se toimii, koska futiksessa ei pelata play offeja ja peli määrät pienemmät joiden "aukkoa" europelit paikkaa.
Tuo on vähän huono peruste. Jollekin Valioliigajoukkueelle, joka menee (lähes) päätyyn asti myös cup-kilpailuissa, voi tulla hyvinkin yli 60 ottelua kaudessa. Se vastaa hyvinkin jääkiekon nykyisiä pelimääriä, jollekin KalPalle tai TPS:lle voi tulla vähemmänkin.
Totta, mutta tuo raha on ensiksi revittävä jostain.

Viimeisin CHL-yritys kaatui ensimmäisen kauden jälkeen taloudellisten ongelmien takia. Luvattiin isoja rahapalkintoja, joihin ei ollut varaa, koska TV-, sponsori- ja lipputulot eivät olleet tarpeeksi suuria suhteessa kasvaneisiin kuluihin - Euroopan laajuisen sarjan järjestäminen ja pyörittäminen on yllätys, yllätys hyvin kallista.
Niin, luulisikin, että noita rahapalkintoja kasvatettaisiin vasta sitten kun on saatu jonkinlainen asema ja tulovirta kotiin päin. Ehkä tällä fiksatulla järjestelmällä siihen päästään, sitten noilta perustajajäseniltä lunastetaan ainakin enemmistöosakkuus pois. Muutenhan tuo vanha oli muistaakseni ihan hyvä formaatti? Eipä ole muuten tullut katseltua Kärppien ta Bluesin pelejä mielenkiinnolla, ja jopa toivoen niiden pärjäämistä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mistään nyt en tullut lukeneeksi, että onko voittajalle tarjolla jotain rahapalkintoa jolla saataisiin näitä perustajajäseniin kuulumattomia houkuteltua mukaan? Siinähän se suurin riski tällä sarjalla on, että ne kansallisten sarjojen todelliset mestarit jättää osallistumatta, kun tarjolla on ainoastaan titteli ja taloudellisia kuluja.

Johan tuo palkintosumma on mukana European Trophyssäkin, joten tuskin se ainakaan kokonaan poistuu. Wikipedian mukaan voittaja saa 50k ja yhteensä palkintorahaa jaetaan 360k euron edestä tämän vuoden European Trophyssä.

European Trophyssä palkintopotti on hiljalleen kasvanut vuosi vuodelta, joten voisi olettaa, että CHL:n palkintopottikin on siis hieman isompi. Mihinkään Gazpromin maksamiin summiin tuskin ihan alkuun päästään, vaan liiga etenee maltillisesti tuon palkintopotin kasvattamisessa (kuten on tähänkin asti edennyt) ja tarkemmat summat määrittyvät yhteistyösopimusten myötä.
 

Dimebag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Sport
Laitetaan vielä tähän ketjuun toiseen ketjuun kirjoittamani viesti.

Hienoa. Olette varmaan tyytyväisiä uudesta hienosta liigasta jota olette kieliposkella kuola valuen odottaneet. Vahinko vain, ettei mitään eroa nykyiseen höntsäturnaukseen. Mukavaa olla oikeassa, kuten aiemmin keväällä ounastelin mitä tulee tapahtumaan. Hyvä kirjoitus Jatkoajan etusivulla aiheesta. Siihen ei paljoa ole lisättävää.

Tein kumminkin tästä teidän höntsä "mestareidenliiga" turnauksesta pienen selvityksen miten joukkueet sijoittuivat sarjassa viime vuonna ja mikä on sijoitus nyt. Ensimmäisenä tämän hetkinen sijoitus omassa liigassa ja suluissa viime vuoden sijoitus.

Extraliga: Liberec 13 (14), Pardubice 10 (10), Sparta Praha 5 (5) ja Vitkovice 9 (8)

Liiga: ifki 4 (8), JYP 5 (3), Kalpa 13 (6), Kärpät 1 (9), Tappara 2 (2) ja TPS 14 (13)

OEL: Salzburg 1 (4) ja Wien 3 (2)

DEL: Mannheim 6 (5), Eisbären 9 (1), Ingolstadt 7 (7), Krefeldt 5 (3)

NLA: Bern 7 (1), Fribourg 2 (2), Zurich 1 (4), Zug 10 (3)

SHL: Frölunda 2 (6), Färjestad 8 (3), HV71 10 (5), Linköping 9 (4), Luleå 5 (2) sekä kirsikkana kakun päällä RUOTSIN DIVARISSA PELAAVA DJURGÅRDEN 5 (5)

Tässä teidän unelmien liiga. Ei voi, kuin nauraa. Kuolleena syntynyt ja jo nyt kuopattu. Pelejä pelataan Tikkurilassa ja muissa pikkuhalleissa. Katsojia ei kiinnosta. Höntsäturnaus. Olenko väärässä? Onkohan Sporttia, Jukureita ja KooKoota pyydetty mestiksestä mukaan. Todellinen "mestareidenliiga". Paljon onnea teille. Tässä on oikein hyvä tulevaisuus teille, jotka odotitte jotain suurta ja mullistavaa.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Mielestäni on hirveä virhe, jos lohkot arvotaan summittaisesti, koska kyllähän Luulaja ja Kärpät esimerkkinä kuuluisivat ilman muuta samaan lohkoon. Rahaa säästyisi ja tulisi niitä tarvittavia hegemonia jännitteitä. Tulee mieleen myös Turku ja Tukholma.. Toki Kalpalle, Tapparalle ja Jypille on vähän vaikeaa löytää hegemoniapelejä ulkomailta.. Mutta joku järki noissa lohkojaoissa saisi olla, varsinkin jos on mahdollista säästää niitä elintärkeitä euroja joiden puutteeseen aiemmat viritykset on kaatuneet.

Itse ainakin uskoisin, että nimenomaan pyritään tekemään näistä mahdollisimman kiinnostavat lohkot ja samalla pyrittäisiin minimoimaan matkustuskulut. Esimerkiksi alkulohkot maantieteellisesti (Suomi&Ruotsi, Keski-Euroopan jengit sitten keskenään joten järkevästi), sitten jatkovaiheessa tulisi enemmän matkustamista).
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Kyllä jokaisesta osallistuvasta maasta on ne "isoimmat" seurat kuitenkin mukana, vaikka ei välttämättä viime kaudella menestystä tullutkaan. Saksasta toki kaipaisin mukaan seuroja kuten Kölner Haie ja Hamburg Freezers, mutta tärkein eli Eisbären Berlin sentään on.

Hyvä, että tämä saadaan käyntiin. Kehittämisen varaa toki on paljon.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Hiukan katkeruus haisee, CHL-joukkueiden kannattajilla on mahdollisuus lähteä tulevaisuudessa vieraspelimatkoille kulttuurikaupunkeihin kuten Wien, Berliini, Tukholma, Praha ja Zurich(plus tietenkin kotimaiset vastustajat), Jokerien kannattajat pääsevät sellaisiin seksiä tihkuviin paikkoihin kuten Magnitogorsk, Amur, Omsk ja Mytištši.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kyllähän se on niin, että jos tästä tulee edes keskisuurimenestys niin ei Hifk, Kärpät tai vaikka se paljon mainittu Djurgården suostu vetäytymään syrjään. Se on täysin mahdoton ajatus, että Kärpät ja Hifk suostuisivat vetäytymään syrjään ja kolmen kauden päästä kanuunakaudet pelanneet HPK, Saipa ja Pelicans hyppäisivät tuosta noin vaan tilalle. Tilanne on silloin vähän sama, kuin mikä tilanne on nykyään liigan ja mestiksen välillä. Kukaan ei oikeasti sinne olisi suostunut tippumaan, vaikka käkättimeen olisi tullut. Ennemminkin tuossa kolmessa vuodessa taitaa olla kyse siitä, että tätä sarjaa nyt ainakin pelataan se kolme kautta ja katsotaan, mikä tilanne on silloin. Silloin voi jopa olla mahdollista oikean Euroopan sarjan perustaminen, jos näyttää siltä, että vetovoimaa ja kiinnostusta on. Huonoin skenaario ja eittämättä ihan mahdollinen on sekin, että koko homma taas kuopataan ja KHL:stä tulee lopullisesti yksinvaltias euroopan alueella. Perustajajäsenillä on tässä eniten pelissä ja loppupeleissä heille on aika mahdotonta mennä sanomaan, että OUT! Varsinkin jos homma toimii jne..

Jep, minäkään en usko, että kolmen vuoden päästä nähdään mitään massapotkimisia missä perustajajäsenistä hankkiudutaan eroon. Yksittäistapauksia voi toki olla, jos huomataan, että tietyillä markkina-alueilla kiinnostusta ei yksinkertaisesti löydy ja/tai seura ajautuu pahaan kurimukseen taloudellisesti/pelillisesti.
Perustajajäsenillä on tuossa kuitenkin selvä valta-asema, joten tuskin on kovinkaan monen seura etu äänestää toista perustajajäsentä ulos liigasta ilman todella painavia syitä.

Kolmen vuoden päästä homma joko kuopataan tai touhu sen kuin laajenee ja mukaan otetaan lisää seuroja/maita. Tässä tapauksessa mahdollista voi toki olla, että huonoiten kotimaassaan pärjänneet perustajajäsenet voivat esim. joutua karsimaan paikastaan sarjaan tyyliin Tanskan hopeamitalistia vastaan. Mutta se jäänee nähtäväksi.

Joka tapauksessa ihan hyvältä projektilta vaikuttaa, kun kerta mukana on jäsenmaiden mestarit/runkosarjan voittajat. Nimi on toki hieman hassuhko, kun mestareita on pahimillaan vain kuudesta Euroopan eri liigoista, mutta eiköhän tuossa ole mietitty jatkuvuutta ja tarkoitus on, että tulevaisuudessa niitä on enemmän mukana. Jatkuva nimenvaihtelukaan ei ole kovin käytännöllistä brändiä rakentaessa.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Kyllähän se on niin, että jos tästä tulee edes keskisuurimenestys niin ei Hifk, Kärpät tai vaikka se paljon mainittu Djurgården suostu vetäytymään syrjään. Se on täysin mahdoton ajatus, että Kärpät ja Hifk suostuisivat vetäytymään syrjään ja kolmen kauden päästä kanuunakaudet pelanneet HPK, Saipa ja Pelicans hyppäisivät tuosta noin vaan tilalle.

Juuri näinhän tämä tulee todennäköisesti tulevaisuudessa menemään. Erittäin vaikeaa on nähdä, että esimerkiksi nyt IFK ja Everi ihan noin vain suostuisivat luovuttamaan paikkansa CHL:ssa. Etenkin, jos IFK:lta vaadittaisiin edelleen rahoitusta ko. turnaukselle.

Toistaiseksi moni skenaario on vielä avoinna, eikä CHL:n tulevaisuudesta ole kenelläkään tietoa, vaikka tietyt tahot omasta mielestään omaavatkin repullisen timantinkovia faktoja.

Henkilökohtaisesti uskon CHL:n tulevaisuuden olevan se, että ensimmäiset kolme vuotta katsotaan, miten tämä sarja/turnaus lähtee käyntiin. Löytääkö yleisö halleille, kiinnostuuko sponsorit ja saadaanko luotua jännitteitä joukkueiden välille. Jos noihin kysymyksiin saadaan myönteinen vastaus, voidaan mahdollisesti perustajajoukkueilta vaadittavia rahoitusmääriä pienentää. Ideaalitilanteessahan jossain vaiheessa joukkueiden ei enää tarvitsisi rahoittaa tunausta ollenkaan, vaan se pyörisi lippu-, sponsori,- ja TV-sopimustuloilla. Osallistuvat joukkueet korkeintaan joutuisivat maksamaan jonkun osallistumismaksun, joista sitten kasattaisiin esimerkiksi palkintorahat.

Mikäli rahoitus saataisiin siirrettyä vuosien saatossa joukkueilta muille tahoille, mahdollistuisi silloin periaatetasolla Mestarien liiga -formaattikin. Käytännössä en kuitenkaan usko tämän toteutumiseen. Miksi? Koska yksinkertaisesti nämä suurimmat perustajajoukkueet pystyvät tuomaan huomattavasti enemmän rahaa kassaan, kuin pienet joukkueet (vaikka olisivatkin sijoittuneet kansallisessa liigassa paremmin). Rahasta tämä kaikki on kiinni ja sen kannalta tätä itse ajattelen. Olisihan se kivaa, jos urheilulliset perusteet ratkaisisivat kaiken, mutta näin ei vain ole.

Lopuksi haluan sanoa, että toiset suunnittelevat ja rakennuttavat talonsa huolella varmistaen, että se kestää vuosikymmenien kulutuksen. Toiset taas tilaavat idästä hienot lavasteet pohtimatta niitten alkuperää sen enempää ja ihmettelevät myöhemmin, kun talo romahti ensimmäisessä Marketta-myrskyssä (tuulennopeus 22m/s).
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mitenkähän monta ottelua tästä tulee pelaajille lisää? Nytkin sarjakausi on tolkuttoman ylipitkä sekä liigassa (60) että Mestiksessä (56), tähän päälle harkkapelit ja pudotuspelit. Pelimäärät ovat melkoisia.

Mukaan lähtevien joukkueiden on joko hankittava niin laaja rosteri, että pelaajia on varaa kierrättää tai sitten riveissä on oltava todellisia teräsmiehiä, jotka vetävät toistasataa matsia per kausi pudotuspelit huomioiden.

Ihan mielenkiintoinen viritelmä kuitenkin. Jos tämä ottaa tulta alleen kunnolla, niin ehkäpä SM-liigasta tulee jatkossa CHL:n ja KHL:n farmisarja, josta pääsisi pois vain täyttämällä salassa pidettävät CHL/KHL-lisenssit. Se nostaisi SM-liigan profiilia ja olisi luonnollinen edistys- ja kehitysaskel, josta kehitysjohtajien kuningas Arto Sirviökin olisi ylpeä, kunhan vain tv-näkyvyys ja tulospalvelu saataisiin ensin poistettua turhina rahareikinä. Ei hetkinen, nyt ei ollutkaan kyse Mestiksen alasajosta.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mitenkähän monta ottelua tästä tulee pelaajille lisää? Nytkin sarjakausi on tolkuttoman ylipitkä sekä liigassa (60) että Mestiksessä (56), tähän päälle harkkapelit ja pudotuspelit. Pelimäärät ovat melkoisia.

Sarjapelien myötä 6 peliä + mahdolliset playoffit 2+2+2+1?
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jääkiekon mestareiden liigaa on yritetty IIHF:n toimesta saada toimimaan pariin kertaan huonoin tuloksin. Ensimmäisen kerran epäonnistumisen syitä en muista,

Ainakin yksi suuri syy ensimmäisellä kerralla (EHL) oli liian suuri maantieteellinen laajuus. Ilveksen lohkossa syksyllä 1998 esimerkiksi oli ruotsalaisjoukkueen lisäksi Manchester Englannista ja Bolzano Italiasta, eikä tuo ollut lohkona mikään harvinaisuus. Nuo heikot maat olisi pitänyt karsia alkukarsinnoilla pois niin, että niitä olisi ollut lohkovaiheessa vain muutama.

Näin alkulohkot olivat pelkkää höntsää, joka ei juuri ketään kiinnostanut. Ei joukkueitakaan, Ilves kävi Englannissa häviämässä ja heräsi pelaamaan vasta kun sillä oli jatkopaikan kannalta merkitystä ja Lukko jopa putosi lohkossa josta ranskalaisjoukkue eteni jatkoon (Lukko teki ratkaisupelin loppuvaiheilla Rouenia vastaan oliko neljä maalia ilman maalivahtia, mutta ylsi vain tasapeliin). Lopputurnauksissa oli hyvää pöhinää, mutta sitä ennen pelattiin todella pitkä jono merkityksettömiä pelejä. Tässä uudessa virityksessä on tämä sudenkuoppa vältetty, mutta niin toisaalta oltiin myös edellisessä virityksessä (CHL), joka taisi lähinnä kaatua liian suuriin palkkiorahalupauksiin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitenkähän monta ottelua tästä tulee pelaajille lisää? Nytkin sarjakausi on tolkuttoman ylipitkä sekä liigassa (60) että Mestiksessä (56), tähän päälle harkkapelit ja pudotuspelit. Pelimäärät ovat melkoisia.

Tuohon vielä mahdolliset maajoukkue tai junnumaajoukkue pelit. Kyllä siinä joukkueelta vaaditaan isoa rosteria kyllä jos meinaa näissä turnauksissa olla mukana, loukkaantumisia varmasti tulee tuolla ottelutahdilla. Eli siinä jos joutuu pari pelaajaa vielä lisää hankkimaan, maksamaan osallistumismaksut, matkat ja muut joten ei rahaa ainakaan tehdä. Parhaimmillaan vielä joukkueen saa niin väsyneeksi että finaalissa hyytyy. Esimerkiksi nyt JYP:llä ennen Berliinin reissua loukkaantumisia paljon eikä päästä vanhoja vaivoja parantelemaan vaan reissuun lomalla ja pelataan tiivis turnaus, varsinkin jos sattuisi finaaliin pääsemään niin raskastahan tuosta tulee.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
- Osallistujamaiden runkosarjan voittajalla ja mestarilla on osallistumisoikeus sarjaan

- Perustajajäsenillä (jotka alussa lystin kustantavat) on vain kolme vuotta automaattinen oikeus osallistua

Nämä pari asiaa muuttavat oman alunperin nihkeän suhtautumiseni tähän liigaan ja sen nimeen kunhan ei pysy pikkupiirin hiekkalaatikkona. Toivottavasti lähtee hyvin käyntiin ja kehittyy.
 

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Itsellä suurin kysymys tulee seuran budjeteista. Ei ainakaan itsellä mene vielä laatuun, miten jollain KalPalla voisi olla riittäviä resursseja maksaa lentolippuja maailmalle ja hotellit päälle. Seuroilla kun yleisesti ottaen Liigassa tulos nollatasolle, niin hirveä riski lähteä Eurooppaan, tai toivoa vuolevansa kultaa ja mammonaa.

Noh, ei haittaa, kyllä tänne kelpaa IFK - Eisbären Berlin.
 

Dimebag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Sport
Hiukan katkeruus haisee, CHL-joukkueiden kannattajilla on mahdollisuus lähteä tulevaisuudessa vieraspelimatkoille kulttuurikaupunkeihin kuten Wien, Berliini, Tukholma, Praha ja Zurich(plus tietenkin kotimaiset vastustajat), Jokerien kannattajat pääsevät sellaisiin seksiä tihkuviin paikkoihin kuten Magnitogorsk, Amur, Omsk ja Mytištši.

Ei haise vaan realismi. Eihän tällä ole mitään eroa tämän kauden höntsäturnaukseen ja omaa liigaa siitä ei ikinä tule. Kolmen vuoden kuluttua KHL:ssä pelaa 4-6 uutta joukkuetta Länsi-Euroopasta.

KHL -> maailman toiseksi kovin liiga (mahtavaa olla mukana)
chl -> harjoitusturnaus

Eiköhän siellä joku KHL seura ole mukana harjoittelemassa niin on niitä PARHAITA Euroopassa pelaavia pelaajia myös mahdollista nähdä. Mikäli TPS vetää yhteenkään chl peliin +10000 katsojaa niin perun puheeni ja alan uskoa tähän "liigaan". TPS ja ifki ovat todella ansainneet paikkansa MESTAREIDEN liigaan. Kuten myös monet muut joukkueet.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Itsellä suurin kysymys tulee seuran budjeteista. Ei ainakaan itsellä mene vielä laatuun, miten jollain KalPalla voisi olla riittäviä resursseja maksaa lentolippuja maailmalle ja hotellit päälle. Seuroilla kun yleisesti ottaen Liigassa tulos nollatasolle, niin hirveä riski lähteä Eurooppaan, tai toivoa vuolevansa kultaa ja mammonaa.

Noh, ei haittaa, kyllä tänne kelpaa IFK - Eisbären Berlin.

Kyllähän noista kotipeleistä varmaan lasketaan tulevan sen verta tulosta, että niillä kustannettaan ainakin se 3 reissua ulkomaille. Aika nollatuloksillahan seurat ovat European Trophyssakin pyörineet. Muistaakseni JYP ja KalPa ovat päässeet aikaisempina vuosina hivenen plussalle tai vähintään nollatulokseen ET:n kanssa ja tämä siis ilman menestymistä. JYPin osalta tulos voi tällä kaudella olla selvästi positiivinen, mikäli lopputurnaus menee hyvin.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä tästä tulee. Tuo on ihan oikea konsepti jolla nyt lähdetään liikkeelle ja siitä se sitten vuosien saatossa hiotaan lopulliseen loistoonsa. Nämä jotka nauravat tuolle nimelle niin eivät ilmeisesti ole itse tutustuneet faktoihin vaan lukeneet jatkoajan toimittajan itkupotkuraivarit (vittu miten säälittävä ulostulo!).

Pelejä ei todellakaan tule liikaa joukkueille jotka tuolla mukana ovat. Varmasti löytyy kalenterista sopivasti tilaa. Eiköhän joukkueet pelaa nuo pelit ihan samoissa halleissa kuin liigapelitkin.

Heti saadaan toimiva kokonaisuus aikaiseksi kun se eräs puuhastelija on sieltä poissa, outoa.

Parastahan tuossa uutisoinnissa oli se että Jokerit taklattiin sieltä heti hevon vittuun ja samalla muut ryssäporukat jäivät pois, loistava homma. Saadaan todellinen Eurooppalainen kiekkosarja käyntiin, sen jokaiselle tärkeimmän, oman kansallisen sarjan rinnalle. Tämä on sitä oikeanlaista eteenpäin menoa!
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Pannukakku!

Tätä puliveivattiin melkein kaksi vuotta ja tässä on lopputulos? Ei vittu nämä puuhastelijathan saavat jo SM-liigan johdonkin näyttämään ammattitaitoiselta!
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ihan kiva, että tällaisia kansainvälisiä pelejä on kiekkokaudessa mukana, mutta ihan naurettavaa nimetä Mestarien liigaksi. Kun mukana on mm. Suomen heikoimpia seuroja ja Ruotsista divaritasolta kaivettu porukka, niin nimi "Mestarien liiga" saa aikaan lähinnä myötähäpeää.
Erittäin vaikea kuvitella, että tämä viritys juurikaan enempää huomiota tai suosiota saa kuin European Trophykaan.

Tämä. Jalkapallossa tämä konsepti toimii, koska jokaisella joukkueella on mahdollisuus päästä kisoihin. Eli kisan voittaja on oikeasti Euroopan paras. Jos ei Suomen hallitseva mestari pääse edes kisoihin, niin tuskin voidaan puhua Champions Liigasta.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tämä. Jalkapallossa tämä konsepti toimii, koska jokaisella joukkueella on mahdollisuus päästä kisoihin. Eli kisan voittaja on oikeasti Euroopan paras. Jos ei Suomen hallitseva mestari pääse edes kisoihin, niin tuskin voidaan puhua Champions Liigasta.

Luetaan ennen kuin hutkitaan. SM-Liigasta pääsee mukaan myös mestari ja runkosarjan voittaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös