Calgary Flames 2022–2023

  • 27 005
  • 96

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK
Klingbergiä en minäkään toivo joukkueeseen, paitsi siinä tapauksessa, että sopimus on järkevä Flamesin kannalta eli alle seitsemän miljoonan taalan per vuosi. Vaikea uskoa hänen kuitenkaan suostuvan tuollaiseen, sillä UFA-markkinoille ei ole muita hänen tasoisia pelaajia. Subban on nykyään ihan eri ukko (tuloksellisesti) kuin vaikkapa viisi vuotta sitten ja vaikka hän on kovakuntoinen, ei hänellä ole enää paljoa tankissa jäljellä.

Flamesin ei kannattaisi tällä tulevalla kaudella pistää noita kahden ensimmäisen kierroksen varausvuorojaan menemään, sillä niistä voi olla yllättävän suuri apu tulevaisuudessa. Vaikea uskoa, että tuleva kausi tulee olemaan samanlainen menestystarina kuin viime kausi, joten ykkösvarausvuoro saattaa olla jopa kympin sakissa ensi kesän varaustilaisuudessa.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK

Kalju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Helsingin Jokerit
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eihän tuo nyt kovin hyvältä näytä. Mielestäni se mahdollinen offer sheet ei olisi edes ollut tässä tilanteessa Flamesin kannalta mikään ongelma, vaan olisi ehkä jopa selkeyttänyt tilannetta. Jos taas ajatuksena oli antaa jotain painetta toisen osapuolen suuntaan, niin siellä on vastassa perhe, joka ei edes tiedä mitä sana paine tarkoittaa.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
En näe tässä mitään muuta järkeä kuin sen että Calgary haluaa edelleen uskoa saavansa Tkachukin kanssa pitkän sopparin tehtyä ja nyt siihen saatiin lisäaikaa.

EDIT. Kun tässä vähän tarkemmin perehtyy niin onhan tuossa ihan hyviä syitä miksi Calgary vei homman välimieskäsittelyyn. Valitettavasti kyllä Calgaryn puolesta haiskahtaa vahvasti siltä että Tkachuk menetetään.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
EDIT. Kun tässä vähän tarkemmin perehtyy niin onhan tuossa ihan hyviä syitä miksi Calgary vei homman välimieskäsittelyyn. Valitettavasti kyllä Calgaryn puolesta haiskahtaa vahvasti siltä että Tkachuk menetetään.
Mitäköhän nämä hyvät syyt ovat?

Itse näen, että tämähän pelaa täysin Tkachukin pussiin ilman että tarvii edes neuvotella. Ja tuloksena on 1 tai 2 vuoden soppari, jossa caphit on vähintään 9 miljoonaa. Tuon jälkeen Tkachuk on sitten UFA.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Voiko välimieheltä tulla siis kaksivuotinen sopimuskin?

Muistaakseni pelaaja saa valita lapun pituuden, kun tiimi vie välimiehelle. Ja toisinpäin, jos pelaaja hakeutuu välimiehelle niin tiimi valitsee pituuden.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Mitäköhän nämä hyvät syyt ovat?

Itse näen, että tämähän pelaa täysin Tkachukin pussiin ilman että tarvii edes neuvotella. Ja tuloksena on 1 tai 2 vuoden soppari, jossa caphit on vähintään 9 miljoonaa. Tuon jälkeen Tkachuk on sitten UFA.
Jos Tkachuk haluaisi UFA:ksi vuoden päästä voisi tehdä sen myös hyväksymällä QO:n. Nyt Calgary estää sen katastrofaalisen 1v offer sheetin, ja toisaalta varmistaa sen että Tkachuk pelaa vähintään sen yhden kauden Calgaryssä eikä odottele johonkin marraskuuhun ennen kuin hyväksyy QO:n.

Joka tapauksessa, olisin hyvin yllättynyt jos Tkachuk aloittaa kauden Calgaryn paidassa. Eiköhän tuo treidata sitä ennen.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Gaudreaun kohdalla rahalla ei ollut merkitystä, vaan tärkeintä oli päästä pois joukkueesta. Mielenkiintoista nähdä, että mikä tilanne on lopulta Tkachukin kohdalla. Flames oli valmis maksamaan Gaudreaun kohdalla ylihintaa ja eiköhän sama tilanne ole myös Tkachukin kohdalla. Vuoden soppari tarkoittanee sitten sitä, että myös Tkachuk haluaa vaihtaa maisemaa mahdollisimman pian, koska ottaa kuitenkin siinä ison taloudellisen riskin. Nyt alla 42 maalin ja 104 pisteen kausi, joka voi hyvinkin jäädä koko uran parhaaksi kaudeksi.
Flames voi kuitenkin treidata Tkachukin minne tahansa ja siellä sitten joku 25 maalin ja 65 pisteen kausi alle, niin tuleva UFA-soppari tulee jäämään kauas siitä paketista, jota Flames on tässä tilanteessa valmis tarjoamaan. Jos nyt fanin kannalta yrittää hakea jotain positiivista, niin ainakin Brady oli valmis jäämään Kanadaan pidemmäksi aikaa.
 
Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Mitäköhän nämä hyvät syyt ovat?

Tkachukilla oli tämän viikon perjantaihin asti mahdollisuus hyväksyä Qualifying Offer 1v/9M$, ja tällä peliliikkeellä tuo mahdollisuus lähti pois, kuten myös Offer Sheet. Välimieheltä voi toki myös samanlainen tai suurempi yhden vuoden lappu tulla, ja välimieskäsittelyjen aikaikkuna on ilmeisesti 27.7.-11.8.

Sen lisäksi, että Tkachuk olisi voinut hyväksyä tällä viikolla 1v edellä mainitun QO:n, hänellä olisi ollut toisena vaihtoehtona myös neuvottelujen pitkittäminen ihan tuonne loppuvuoteen asti, mutta nyt tuokin vaihtoehto on poissa pöydältä. Eli minun käsittääkseni Flames hyötyi tästä ratkaisusta sen osalta, että jos Tkachuk haluaa signata pitkän sopimuksen Flamesiin tai johonkin muualle, niin kello käy nyt kiivaammin, ja toisaalta jos hän ei ole tekemässä pitkää jatkoa mihinkään, niin Flamesilla on välimieskäsittelyyn asti aikaa päättää, mitä Tkachukilla tehdään.

Itse uskoisin, että vaikka Tkachukilla ei olisi kiinnostusta tehdä pitkää jatkoa Flamesin kanssa, niin iso sopimus häntä kuitenkin kiinnostaa juuri nyt, kun hän on pelannut 104 pisteen kauden. Joten sikäli voisi kuvitella, että molempien osapuolten näkökulmasta halutaan päästä jonkinlaiseen ratkaisuun lähiaikoina, jotta a) Tkachuk saa sen ison ja rahakkaan sopimuksen uransa parhaan kauden perään ja b) jotta Flames saa Tkachukin sidottua pitkällä sopimuksella Calgaryyn tai vaihtoehtoisesti pelaajasta paremman vastineen kuin jos olisi tapahtunut se skenaario, että Tkachuk olisi joko signannut 1v QO:n/vetänyt sopimusneuvottelut pitkälle loppuvuoteen.

Tuo on toki mutulla tehty oletus, että Tkachukilla olisi tarve saada nyt se iso ja pitkä sopimus. Mielestäni se on kuitenkin pelaajan kannalta järkevää, koska viime kauden toistaminen ilman Gaudreaun syöttötuolia on työn ja tuskan takana, ja epätodennäköistä. Jos Tkachuk taasen päättää, että välimieheltä tuleva ratkaisu riittää hänelle, niin siinä tapauksessa Flamesin pitää tehdä tosissaan hommia treidiä ajatellen, koska se olisi mielestäni niin selvä merkki pelaajan lähtemisestä vapaalle ensi kauden jälkeen, että treidi on ainoa vaihtoehto.

Kertoimet taitaa kyllä tämän uutisen perusteella olla sen hyväksi, että Tkachuk treidataan. Kuten jo avausviestissä tuli todettua, dominot ovat lähteneet kaatumaan Gaudreaun päätöksen jälkeen. Veikkaan, että koska tämä organisaatio tuntuu olevan niin paljon uudelleenrakentamista vastaan, haluttaisiin Tkachukista saada sellainen vastine, jossa myös Calgaryyn saataisiin hyviä pelaajia, eikä pelkkiä varausvuoroja (Offer Sheet -uhka poistettu tällä ratkaisulla) ja/tai prospekteja.

Mulla oli ennen offseasonia sellainen kutina, että näistä kahdesta Gaudreau olisi halukkaampi jatkamaan, ja Tkachuk se kinkkisempi (varsinkin, kun Gaudreaun lausuntojen perusteella annettiin olettaa, että jatko olisi ihan mahdollinen, mutta se oli sitä kuuluisaa hokijargonia). Olisin yllättynyt varsinkin nyt, kun Gaudreau on poistunut, ja tämä uutinen tuli julki, jos Tkachuk signaisi pitkän jatkon Calgaryyn.
 
Käräppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Calgary Flames
Voiko välimieheltä tulla siis kaksivuotinen sopimuskin?
Muistaakseni pelaaja saa valita lapun pituuden, kun tiimi vie välimiehelle. Ja toisinpäin, jos pelaaja hakeutuu välimiehelle niin tiimi valitsee pituuden.
The Athleticin jutusta luin aamulla näin:

Tkachuk, who is one year from UFA status, could receive a one-year contract in arbitration — an arb award cannot take players past their UFA years — and be eligible for free agency in 2023.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK

Jos Flames menettää vielä Tkachukin eikä vapailta markkinoilta tartu yhtäkään suurta nimeä, edessä on aika helvetin pitkä kausi. Vaikka Markström seisoisi päällään ja Mangiapane takoisi taas 35 maalia, ei se riittäisi lähellekään pudotuspelejä ja se puolestaan vaikuttaisi merkittävästi muiden pelaajien halukkuuteen siirtyä Calgaryyn. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Krug, Kyrou ja 1st ei Calgarylle Tkachukista kelvannut, näin raportoi Rutherford. Ihmettelen hieman ettei Tarasenkoa tuohon yritetä liittää, siinä on kuitenkin Bluesin näkökulmasta pelaaja josta kannattaisi nyt luopua. Toki jos Calgary nyt sitten olisi tämän kaupan myötä menossa rebuildiin niin sitten tuon ymmärrän. Bluesilla toki se haaste että pois pitää saada joku kovapalkkainen ja ”kokenut” jolloin Krug ja Tarasenko ovat mielestäni ainoat järkevät vaihtoehdot.
 
Viimeksi muokattu:

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK
Krug, Kyrou ja 1st ei Calgarylle Tkachukista kelvannut, näin raportoi Rutherford. Ihmettelen hieman ettei Tarasenkoa tuohon yritetä liittää, siinä on kuitenkin Bluesin näkökulmasta pelaaja josta kannattaisi nyt luopua. Toki jos Calgary nyt sitten olisi tämän kaupan myötä menossa rebuildiin niin sitten tuon ymmärrän. Bluesilla toki se haaste että pois pitää saada joku kovapalkkainen ja ”kokenut” jolloin Krug ja Tarasenko ovat mielestäni ainoat järkevät vaihtoehdot.
Jos Flamesilla ajateltiin asiaa siltä kannalta, että Krugin nimi ei juurikaan houkuttele faneja lehtereille, vaikka kyseessä onkin varsin pätevä hyökkäävä pakki, joka takoo pisteitä kaudesta toiseen. Tarasenko voisi olla toinen tarina, vaikka hänellä noita loukkaantumisia on ollut ja ikäkin alkaa kolmosella.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL, Tappara
Voisi kuvitella, että paine GM Brad Trelivingin pallilla on kova pitää Matthew Tkachuk, jos Trelivingin vielä menettää Tkachukin Johnny Gaudreaun lisäksi niin se olisi kova imagotappio hänelle itselleen ja myös koko organisaatiolle.
Sinällään Jordan Kyrou on samantyylinen pelaaja, kuin Johnny Gaudreau, joten siinä olisi ollut kohtuullinen paikko 1:1.
Kysymys kuuluu onko Matthew Tkachuk niin hyvä pelaaja mitä viime kausi häneltä oli? Tuskin kukaan häneltä odotti 100 pisteen kautta.
 
Näinpä. Itse tullut hänen otteitaan seurattua ja vaikka pelimies onkin ja viime kaudella 100 pinnaa värkkäsikin, niin verrokkina joukkueessa ~5 miljoonan sopparilla operoiva Elias Lindholm on vähintään yhtä hyvä (ja teki viime kaudella saman verran pisteitä). Tkachukilla on toki käsiä, maalineduspelaamisessa hän on parantanut huomattavasti ja syöttämisessä hän on erinomainen. Hyökkäyssuuntaan jalkoja häneltä puuttuu ja one-timer/1 vs 1 haastaminen ei ole kovin kummoista. Hämmennyksen hän osaa kuten Jarkko Ruutu aikoinaan, mutta maksaisinko tästä jäähyherkästä paketista yli 10M? En. Yli 9M? En. Yli 8M? Lyhyellä lapulla ehkä. Pitkistä lapuista puhuttaessa 7M x 8 vuotta olisi omassa kristallipallossa realismia. Aika huimia lappuja viime vuosina on tosin kirjoiteltu suuntaan ja toiseen, joten eiköhän se tässäkin tapauksessa jostain seurasta tulla tarjoamaan ja siten näen Tkachukin jatkon Calgaryssa melko epätodennäköisenä - valitettavasti.
 
Itse tullut hänen otteitaan seurattua ja vaikka pelimies onkin ja viime kaudella 100 pinnaa värkkäsikin, niin verrokkina joukkueessa ~5 miljoonan sopparilla operoiva Elias Lindholm on vähintään yhtä hyvä (ja teki viime kaudella saman verran pisteitä).

Ja mikä pahinta, niin myös Lindholm on kahden kauden kuluttua UFA. Gaudreau meni, Tkachuk lähtee nyt tai vuoden kuluttua ja Lindholm kahden. Melkoinen jälleenrakennus alkamassa.
 
Pocatello

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
maksaisinko tästä jäähyherkästä paketista yli 10M? En. Yli 9M? En. Yli 8M? Lyhyellä lapulla ehkä. Pitkistä lapuista puhuttaessa 7M x 8 vuotta olisi omassa kristallipallossa realismia.
Sun kristallipallossa saattaa kyllä olla vähän viilamisen tarvetta. Se huonompi Tkachukin veljeksistäkin tienaa yli 8 miljoonaa vuodessa ja myös Matthew tienasi ton seiskan jo kolmen vuoden takaisilla näytöillään. Ei ole kyllä millään lailla realistista, että Matthew tekisi 7Mx8 sopimusta. Omassa pallossani näkyy, että joko Calgary tarjoaa ainakin 8x10 tai sitten joku muu 7x10.
 
Kalju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Helsingin Jokerit
Gaudreaulta tullut The Players Tribune artikkeli.

Itelle jäi tosta mieleen varsinkin että hän reagoi syytöksiin, missä hänen väitettiin käyttäneen Calgarya vain saadaakseen vapaana agenttina mahdollisimman ison palkan ja se, että viime kesänä hän olisi halunnut jo jatkosopimuksen, mutta siinä ei syystä tai toisesta onnistuttu.
Vaimo myös isossa osassa Gaudreaun puheita.

Voi hyvinkin olla. Joku saa tarjota Tkachukille rauhassa 8x10M. Minä en tarjoaisi. Vähän sama kuin tarjoaisi Nurselle 9M...eiku
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Gaudreaulta tullut The Players Tribune artikkeli.

Itelle jäi tosta mieleen varsinkin että hän reagoi syytöksiin, missä hänen väitettiin käyttäneen Calgarya vain saadaakseen vapaana agenttina mahdollisimman ison palkan ja se, että viime kesänä hän olisi halunnut jo jatkosopimuksen, mutta siinä ei syystä tai toisesta onnistuttu.
Vaimo myös isossa osassa Gaudreaun puheita.

Calgary ei halunnut Gaudreauta pitkään sopimukseen viime kesänä lähelläkään sitä palkkaa mitä nyt tarjottiin. Samalla ei varmaan ole unohtunut fanien ja median ajojahti ja loputtomat treidihuhut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös