Calgary Flames 2021–2022

  • 45 107
  • 218
Suosikkijoukkue
Calgary Flames ja New York Islanders
Aika lailla samoja ajatuksia pelistä. Eka erä aika paskaa, toinen jo huomattavasti parempaa ja kolmaskin ihan ok tasolla. Backlundilta odottaisi kyllä enemmän, kun hänellä oli kuitenkin 2 yksinläpi tilannetta ja kummastakaan ei saanut maalia aikaiseksi. Dubelta vastaavasti varsin kelvoton rankkari.

Kun katsoo näitä Lewisiä, Richardsonia yms, niin tulee väkisin mieleen, että eikö muka Ruzicka, Pelletier, Gawdin olisi paljon parempia vaihtoehtoja noihin alempien ketjujen rooleihin ainakin. Pitklick myös esimerkiksi voisi olla ainakin pari seuraavaa peliä katsomon puolella. Kuitenkin kaksi edellistä peliä voitettu, joten sikäli ihan hyvät fiilikset nyt näistä viime peleistä
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ihan lupaavan oloinen eka erä, mutta jos annat vastustajalle noin paljon paikkoja ja omalla maalilla pelaa se ottelun toiseksi paras maalivahti, niin noin tulee lopulta käymään.

Mangi 18 maalia
12M Coleman-Backlund-Pitlick 22 pistettä

Ei ihan sitä mitä voisi odottaa menestystä tavoittelevan joukkueen 2-ketjulta.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Vastustaja taisi olla tähänastisista kaikkein kovin, tai ainakin viime yön esitys oli kovatasoisinta, mitä Flamesille on tarjottu. Ei yksinkertaisesti ihan riittänyt, ja oikeastaan joka osa-alueella hävittiin. Panthers on kyllä kova porukka, ja siellä ei esim. hyökkäyspäässä pahemmin vapaamatkustajia ollut, vaikka pari Samia oli sivussa tuosta pelistä. Flamesilla sen sijaan näillä pitlickeillä ja ritchieillä ei tahdo kovatasoisissa peleissä taso riittää. Jalkanopeudessa Panthers oli ainakin selkeästi edellä. Saapi nähdä, josko kotipelissä sitten pystyttäisiin haastamaan kissoja paremmin.

Coleman pelasi viime yönä mielestäni hyvin, ja olen edelleen sitä mieltä, että mies on erittäin tärkeä pelaaja Calgarylle kevättä ajatellen. Ketjun muut lenkit sen sijaan eivät oikein maalinteossa pärjää, ja Pitlick se suurin ongelma taitaa tämän hetken rosterissa olla.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Coleman pelasikin Floridaa vastaan yhden kauden parhaista peleistään ja onhan kauteen toki mahtunut niitä muitakin yksittäisiä hyviä matseja. Pelaa kuitenkin aika isossa roolissa ja on matkalla kohti 24 pisteen kautta. Bennett oli Flamesissa ihan puhdas playoff-pelaaja ja treidattiin lopulta pois. Tilalle hankittiin viittä vaille 30v samanlainen pelaaja kuuden vuoden ja n. 30M sopparilla. Eihän se tietenkään ole pelaajien vika, jos joukkueen GM tykkää jaella UFA-hyökkääjille tuollaisia soppareita.

Ehkä sitä on välillä liiankin kriittinen joukkueen suhteen, mutta kun on ollut tarpeeksi kauan fani, niin on tajunnut, että pessimisti ei pety. Jos nyt esimerkiksi ottaa mittariksi tuon Florida-matsin ja miettii, että onko joukkueella mahdollisuus mennä pudotuspeleissä pitkälle? Mielestäni ei. 13-28-19 on toki hieno ketju, mutta onhan tuo kuitenkin samanlainen ratkaisu, kun Oilers haluaa peluuttaa superkaksikkoa samassa ketjussa. Yksi ketju toimii ja muut eivät. Sen lisäksi täytyy todeta, että onhan tuo sentteritilanne kokonaisuutena aika karmea. Esimerkiksi Monahanista olisi enemmän hyötyä poppareilla, kuin tuossa nelosen roolissa. Dubella on toki vielä aikaa kehittyä, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, ettei tule koskaan nousemaan sille seuraavalle tasolle.

Gaudreau pelaa aika huikeaa kautta ja jos/kun tuosta lähtee, niin sen jälkeen joukkueen tulevaisuus näyttää aika synkältä.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Ihan faktaahan tuo on, ja kyllä itsekin pessimistin puolelle kallistun ehdottomasti näiden kaikkien vuosien muovaamana. Jos nyt esim. noista pudotuspelihaaveista, tulevista kausista, UFA-Gaudreau -ja RFA-Tkachuk -epävarmuudesta puhutaan, niin ei tässä henkseleitä pysty paukuttelemaan. Huomionarvoista tässä on juurikin tuo hyökkäysketjujen formi. Kärkijengeihin nähden laatua ei yksinkertaisesti ole ihan riittävästi, joten onkin oleellista, että Flames saisi joukkueen pelaamaan etenkin noissa kärkipeleissä mieluummin vähä- kuin runsasmaalisia vääntöjä, joka on tietysti sitä mistä Sutter tunnetaan. Maalintekokilpailuissa viimeistelytehokkuus ja kärjen tylppyys ei riitä huippujoukkueita vastaan, ja toki Sutterin pelitavassa ja joukkueen rakentumisessa tässä vaiheessa kautta se on myös havaittavissa.

Joukkueessa on tällä hetkellä neljä pelistä toiseen suht vaarallista hyökkääjää, mutta taustatukea ei tule riittävästi paitsi hyökkäyspäästä, niin myöskään pakistosta. Tämä heijastuu muun muassa ylivoimapeliin, jossa kakkosylivoimalla on mielestäni aika suuriakin vaikeuksia rauhoittaa yv-kuviota hyökkäysalueella. Pakiston puutteet puolestaan näkyvät ylivoimissa siten, että vetouhkaa siellä ei pahemmin ole (Andersson esimerkiksi ei ole tällä kaudella tehnyt maaliakaan). Jos ajatellaan, että joukkue haluaisi pärjätä playoffeissa, niin oleellisinta olisi mielestäni saada kiekollista vahvuutta alakertaan, mutta samalla on myös tiedostettu hyökkäyspään kärjen tylppyys, niin loistavasti kuin tuo ykkösketju illasta toiseen operoikin. Jos puhutaan hyökkäyspään pelaajista, niin vaikka Colemanin pistepotti on hyvän alun jälkeen heikko, niin olisin pikemminkin huolissani Monahanin, Backlundin ja Dubén panoksesta, jos ja todennäköisesti kun tuonne playoffeihin päästään. Juurikin noiden aiempien näyttöjen perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Mittari numero kaksi ja mv-osastoa lukuunottamatta turpaan tuli jokaisella osa-alueella 100-0. No tappelu-osastollakin meni hyvin, kun Gudbranson pääsi kouluttamaan Maroonia. Aika vaikea noissa matseissa on pärjätä, jos kaikki vastustajan neljä ketjua pelaavat paremmin, kuin oman joukkueen 1-ketju, johon on koottu ne kaikki parhaat pelaajat. Ei tuosta Sutterin tiukasta puolustustavasta ole ollut juuri mitään tietoa näitä kovimpia joukkueita vastaan, kun vaarallisia tilanteita vyöryy koko ajan Flames-maalille.

Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Paitsi siis, jos pudotuspeleihin ja ekalla kierroksella ulos on se riittävä tavoite.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Joo, jos Florida painoi yhden kovimmista vastuksista tällä kaudella, niin nyt oli sitten sellaista selkäsaunaa ja isät vs pojat, että huhhuh. Ei ole turhaan Tampa vienyt kahta kannua putkeen... Kucherov tuli takaisin ja oli dominoivimpia yksilöesityksiä tällä kaudella, mitä olen nähnyt. Jollain tapaa Flames sinnitteli sen rapiat kaksi erää, mutta samalla kun omissa pystyttiin pitämään lukemat pitkään aika onnekkaastikin tiukkana, niin eipä siinä kyllä maalipaikoille pahemmin ollut asiaa.

Tällä materiaalilla ja Sutterin hyvällä johtamisella ja joukkueelle soveltuvalla pelitavalla voidaan kolkutella ehkä maksimissaan Lännen finaaleja, vaikka sekin on tietenkin epätodennäköistä. Toki urheilussa kaiken maailman tuhkimotarinat ovat aina mahdollisia, mutta realisti (vähän pessimistikin) tässä pitää olla. Koska tällä kaudella peli on ollut pääasiassa freshiä ja playoffit häämöttänee, niin pitää nyt koittaa elää näin fanina hetkessä ja kauden jälkeen sitten vetää isompia suuntaviivoja ja johtopäätöksiä, kun noita isojen pelaajien soppareita rupeaa olemaan katkolla.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
No nyt oli jo parempaa, mutta voi helvetti kun voi todella vahva ensimmäinen erä mennä hukkaan. Tuollaisen erän jälkeen peliä pitäisi johtaa ainakin kahdella maalilla, mutta 1-1 -tilanteessa toiseen erään, jossa sitten Hurricanes näytti, mitä on olla tehokas maalipaikoissa, mitä Flames ei tässäkään pelissä ollut. Ja ei tämä kuitenkaan loppupeleissä mikään positiivinen peli ollut, nyt on nimittäin kolissut viimeisessä kolmessa pelissä omiin 16 maalia.

Vladar sai jostain syystä toisen perättäisen pelin, ja vaikkei tappiosta voi häntä syyttää, niin ei ollut ihan yhtä kova kuin Tampa-pelissä, ja maalivahtitaistokin kallistui Canesin puolelle. Kaikki ketjut oli pistetty uusiksi, ja kyllähän se ainakin alkuun piristi joka ketjun peliä, mutta Canesin toisen maalin jälkeen tuli pelin ratkaissut notkahdus. Ylivoimatkin oli uusittu, mutta ei se tehoja lisännyt, ja tokihan vastassa oli yksi sarjan parhaista alivoimista. Kylington oli tullut ykkösylivoimaan Mangiapanen tavoin, ja Monahan sekä Andersson tiputettu kakkosylivoimaan, jossa uusina miehinä operoi myös Ruzicka ja Coleman, kun Backlund ja Lucic saivat väistyä kokonaan ylivoimarooleista. Toki viimeisessä erässä Monahan oli jälleen ykkösylivoimassa Mangiapanen paikalla, ja Backlund kakkosessa, mutta tuo viimeinen ylivoima oli varmaan kaikkein huonoin, kun haetaan tasoitusta... Toivottavasti Rucizka jatkaa rosterissa, koska on kyllä parempi ukko kuin esimerkiksi Richardson tai Pitlick. Ei hän kuitenkaan mitään suuria ihmetekoja esittänyt, mutta perustekeminen on mielestäni ihan hyvää verrokkeihin nähden.

Saa nähdä, meinataanko näillä tässä pelissä aloitetuilla ketjuilla jatkaa myös seuraaviin peleihin, vai palata jossain määrin vanhaan. Gaudreau nyt ainakin oli mielestäni vaisu, kun Monahan ei siinä rinnalla valitettavasti ihan samaan tulitukeen pysty, mitä Lindholm ja Tkachuk. Kolmannessa erässä ketjut ainakin palasivat jo osittain vanhaan, ja Gaudreaun kavennusmaalissa esimerkiksi Tkachuk ja Lindholm olivat jo Johnnyn rinnalla.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Sinällään ihan ok matsi, mutta tehoton yv ja parissa Canes-maalissa suoritettu heikko puolustuspelaaminen maksoivat kovaa hintaa. Jos Markström on pelikuntoinen, niin tuo Vladarin peluuttaminen oli kyllä erikoinen ratkaisu. Vladar olikin normaalista poiketen vähän epävarmalla pelipäällä. Itse olin ihan tyytyväinen siihen, että noita ketjuja muokattiin aika isolla tavalla, mutta vaikuttaa siltä, että Gaudreau+Monahan ei vaan enää toimi. Kylingtonin voisi ainakin pysyvästi sijoittaa 1-ylivoimaan.

Jos nyt ajatellaan jo tulevaa kesää ja oletetaan, että 13, 88, 19 ja 58 jatkavat joukkueessa, niin palkkakaton kanssa tulee kyllä ongelmia. Yksi aika helppo ratkaisu olisi ostaa Monahanin viimeinen kausi ulos. Monahania on varmaan jo yritetty kaupata pitkän aikaa, mutta kukaan ei ole varmaan halunnut maksaa edes sitä kassillista kiekkoja. Tuo nelosketjun rooli olisi pelillisesti helppo korvata jollain alle 1M pelaajalla. Aika kauas ollaan tultu niistä ajoista, kun kaveri oli yksi liigan vaarallisimpia maalintekijöitä.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Voi helvetti mitä kuraa.

- Flames oli paskaa.
- Viaplayn lähetyksestä varmaan 10 min koko pelistä äänet ei toimineet ja joku 5-10 min pelistä ei tullut kuvaakaan.
- Kaiken kukkuraksi Cassie Campbell oli kommentaattorina. Korvani vuotaa verta.
- Olen varmasti parempi viimeistelemään maalipaikoista kuin Mikael Backlund. Lisäksi tämän(kin) matsin perusteella ei ole ihme, että Anderssonilla on edelleen nolla maalia, vaikka kaveri on pelannut käytännössä koko kauden ykkösylivoimaa.
- Zadorov on synkkä.

Eli pelinähän tämä oli yksi kauden surkeimmista, ja samalla tässä rupeaa näyttämään toden teolla siltä, että kun materiaali ei vain yksinkertaisesti isommassakaan kuvassa tule riittämään, niin nuo alkukauden posifiilikset voi kyllä heittää romukoppaan. Tuttua, niin tuttua.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK
Ottawalla tuntuu olevan reilu henkinen yliote Flamesista, sillä jälleen kerran he veivät voiton. Toisaalta Flamesin flegmaattisuus teki pelistä helpon vastapuolelle.
Jonkinlaista herätystä tämä joukkue kaipaa, sillä tämmöisellä voitetaan muutama peli putkeen ja hävitään neljä -strategialla pudotuspelit jäävät haaveiksi.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Neljän ottelun tappioputki maalierolla 7-20. Kaksi voittoa viimeiseen 10 matsiin. Keskiketjujen oikeat laiturit Pitlick ja Ritchie ovat saaneet aikaan tällä kaudella 38 ottelun aikana tehoja yhteensä 0+2. Joku toinen valmentaja ehkä yrittäisi kokeilla farmin kautta jotain muita vaihtoehtoja, mutta ei Sutter, koska se olisi heti pois tärkeästä kokemuksesta.

Mangin agentti ilmeisesti suosittelee asiakkaalleen vuoden sopparia ja UFA-markkinoita. Se ei nyt välttämättä tarkoita mitään, mutta pahimmassa tapauksessa Gaudreau, Tkachuk ja Mangi ovat ensi kauden jälkeen ulkona joukkueesta. Siitä olisikin hyvä jatkaa.

Jos nyt loppuun hakee jotain posia, niin näiden otteiden jatkuessa Gaudreau ei ainakaan kävele pois ilman mitään korvausta.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
"I have no hard feelings with Calgary. And I hope that all the people in Calgary feel the same way. I think that's just part of life - you move on sometimes. Sometimes, it's for the best..."

Ensi yönä sitten taas pitkästä aikaa peli, kun Bennett palaa Calgaryyn. Lainauksen kommenttiin voin ainakin omalta osaltani todeta, että no hard feelings. Päinvastoin, muistan jo treidin aikaan, että ainakin itselläni oli sellainen fiilis, että ei tässä oikein vaihtoehtojakaan ollut (mm. laajennusdraftia ja Bennettin Flames-historiaa kun miettii). Bennett oli Calgary-ajan sellainen pelaaja, joka jätti aina hiukan toivomisen varaa. Flamesin historian korkein varaus (#4, eli Flames on yhä Vegasin ohella ainoa NHL-franchise, joka ei ole TOP3:ssa koskaan varannut), joka tuli ryminällä joukkueeseen, ja oli 18-vuotiaana yllättävänkin isossa roolissa silloin taannoin, kun Bob Hartleyn Jack Adams -kaudella voitettiin playoff-sarja Canucksia vastaan. Tuon sarjan jälkeen sitä aina odotti, että koska se Bennettillä lähtisi, mutta ei se vaan lähtenyt. Oli laitakokeilua, pääsi välillä keskelle, suurimmaksi osaksi kolmosketjun minuutteja satunnaisella ylivoimavastuulla...

Sen lisäksi, että treidistä oli välittömästi treidin tapahduttua sellaiset ajatukset, että treidi ei yllättänyt, niin muistan myös, että koko ajan olin pelkästään toiveikas sen suhteen, että ura Bennettillä lähtisi vielä uuteen nousun. Ja vaikka on normaalia pitää hiukan valitettavana sitä, että viime kaudella Calgaryn paitaan pukeutunut pelaaja on nyt huomattavasti kovemmassa tulostahdissa muualla, niin itse olen ainakin Bennettin puolesta tyytyväinen, että sieltä on saatu ulosmitattua enemmän. Aika hyvä esimerkki sellaisesta paikallaan olleesta maisemanvaihdoksesta (vähän ehkä samantyyppinen kuin Lindholmin tulo Calgaryyn, tai vielä radikaalimpikin, jos Bennettin tahti ei hyydy tulevina kausina). GM Trelivingin suuntaan tästä johtopäätöksenä sellainen huomio, että kun tässä on muutenkin jo vittuunnuttu vaihtumattomuuteen, niin voisi katsoa juurikin tuonne Floridan suuntaan, jossa todella lyhyessä ajassa tietyillä muutoksilla ja treideillä homma on saatu ihan uuteen liitoon... No okei, siellä on mitat täyttävä ykkössentteri ja -pakki saatu draftattua, joten lähtökohta on vähän erilainen, mutta jos kukaan muistaa parin vuoden takaisesta Panthersista mitään, niin aika lailla se taidettiin lytätä ja toivoa Barkoville treidiä.

Flames on saanut nyt levätä ja harjoitella, joka on ihan paskan viime matsin jäljiltä varmaan hyvä asia. Toisaalta pelitaukoa on niin paljon, että onko se sitten toisaalta huono asia... No, huomenna ollaan viisaampia, ja kasvojenpesun paikkaa tässä nyt olisi.

Gaudreau-Lindholm-Tkachuk
Mangiapane-Backlund-Coleman
Lucic-Monahan-Dube
Lewis-Richardson-Ritchie

Hanifin-Andersson
Kylington-Tanev
Zadorov-Gudbranson

Markstrom

Ketjuissa taas jotain pientä hienosäätöä. Tuo nelonen jättää kyllä kylmäksi, ja sitä Ruzickaa tosiaan katsoisi mieluummin kuin Richardsonia. No, onpahan ainakin Pitlick ulkona. Seurantalistalle kolmospakkiparin avauspelaaminen Panthersin paineen alta.
 
Viimeksi muokattu:

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Montreal Canadiens, HIFK
Panthersit ovat tehtailleet viimeiseen viiteen otteluun 30 maalia, kun taas Flamesin viimeisestä neljästä ottelusta on huikeat seitsemän tehtyä maalia. En haluaisi jinxata, mutta odotukset Flamesin murskavoitolle taitavat olla kauniisti sanottuna pienet.

Monahan, Monahan, Monahan. Mitä ihmettä hänen kanssaan voi tehdä? Kuuden millin ukko, mutta kun peli ei maistu ja kun vaihtoarvokin on heikoimmillaan kenties koko hänen uransa aikana, niin eipä tuota voi pistää edes farmiin kasaamaan itseään.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eipä se nyt ole mikään kovin suuri yllätys, että maisemanvaihdos teki Bennettille hyvää, kun ottaa huomioon ne muutokset. Jämärooli + ei-niin-hyvät ketjukaverit vaihtuivat isompaan rooliin ja laadukkaisiin ketjukavereihin. Peli-ilolle ja itseluottamukselle tekee myös varmaan paljon hyvää, jos valmentaja osoittaa vähän luottamusta. Bennett oli toki osaltaan myös vastuussa siitä, että miksi homma ei vaan toiminut Flamesin paidassa, mutta sitä siimaa oli kyllä todella vähän tarjolla moniin muihin pelaajiin verrattuna. Aina kun joskus välillä sai mahdollisuuden pelata parempien pelaajien kanssa, niin se oli yleensä välitön tulos tai ulos-tilanne. Sentterinä top-6 rooliin ei ollut oikeastaan edes mahdollisuutta murtautua, kun luotto Monahaniin ja Backlundiin oli sen verran kova. Nyt voidaankin sitten jossitella, kun katsotaan noiden kahden nykyistä tilannetta, että oliko se oikea ratkaisu vai ei...
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Panthersit ovat tehtailleet viimeiseen viiteen otteluun 30 maalia, kun taas Flamesin viimeisestä neljästä ottelusta on huikeat seitsemän tehtyä maalia. En haluaisi jinxata, mutta odotukset Flamesin murskavoitolle taitavat olla kauniisti sanottuna pienet.

Monahan, Monahan, Monahan. Mitä ihmettä hänen kanssaan voi tehdä? Kuuden millin ukko, mutta kun peli ei maistu ja kun vaihtoarvokin on heikoimmillaan kenties koko hänen uransa aikana, niin eipä tuota voi pistää edes farmiin kasaamaan itseään
Hyvin Jinxattu.
Reilu voitto ja Monahan teki parin.
Kokonaisuutena oli sellainen peli-ilme, jollainen kauden alussa vieraskiertueella oli. Markström pelasi hyvin, kuten oikeastaan kaikki. Ylivoima toimi ja alivoima myös. Jopa nelosketju onnistui pelissään siinä roolissa missä piti.

Nyt taas pieni tauko ja sitten BoA.
Torstaina Panthers käy toki ensin katsomassa Oilersin nykykunnon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eepi

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Eipä se nyt ole mikään kovin suuri yllätys, että maisemanvaihdos teki Bennettille hyvää, kun ottaa huomioon ne muutokset. Jämärooli + ei-niin-hyvät ketjukaverit vaihtuivat isompaan rooliin ja laadukkaisiin ketjukavereihin. Peli-ilolle ja itseluottamukselle tekee myös varmaan paljon hyvää, jos valmentaja osoittaa vähän luottamusta. Bennett oli toki osaltaan myös vastuussa siitä, että miksi homma ei vaan toiminut Flamesin paidassa, mutta sitä siimaa oli kyllä todella vähän tarjolla moniin muihin pelaajiin verrattuna. Aina kun joskus välillä sai mahdollisuuden pelata parempien pelaajien kanssa, niin se oli yleensä välitön tulos tai ulos-tilanne. Sentterinä top-6 rooliin ei ollut oikeastaan edes mahdollisuutta murtautua, kun luotto Monahaniin ja Backlundiin oli sen verran kova. Nyt voidaankin sitten jossitella, kun katsotaan noiden kahden nykyistä tilannetta, että oliko se oikea ratkaisu vai ei...

Tuo on ihan totta, että nokkimisjärjestyksessä Bennett oli aika lailla koko ajan Monahanin ja Backlundin takana, mikä oli ehkäpä suurin syy sille, ettei läpimurtoa tapahtunut. Sanoisin silti, että suurempi syy tästä kaikesta on Bennettillä itsellään, koska jos kaveri pelaa yli 400 peliä samassa seurassa, eikä homma lähde toimimaan, niin on siinä ainakin riittävän kauan samassa seurassa yritetty. Mutta tuohon on helppo yhtyä, että rooli nousi heti alkuun Panthersissa, ja samoin ketjukaverit ovat olleet sellaisia, joihin Flamesissa olisi pystynyt ainoastaan Gaudreau tai Tkachuk (jos Huberdeau on verrokkina, niin varmaan pelkästään Gaudreau).


Tuossa on mielestäni aika hyvä kirjoitus koko aiheesta (juttu tullut ulos vain hiukan ennen kuin Bennett treidattiin Floridaan). Etenkin tämä kohta otti silmään:

But over the time he has been with the Flames, he has played over 150 minutes with the Gaudreau and Monahan, and together the line has never been above 50% CF. When playing together, Bennett has not been the piece that has given Monahan and Gaudreau the best chance to succeed, and when the team has to shelter this line with an enormous amount of offensive zone starts, it means the rest of the team has to do more of the heavy lifting defensively. This may help this line look better, but the team suffers as a whole.

Ja koska tämän franchisen ongelmana on selkeiden franchise-pelaajien tai huipputalenttien puute, koska ollaan oltu keskinkertaisia ja vältetty draftien kärkisijat, niin koska Bennett ei ikinä ollut se parhaiten kärkiketjuun soveltuva pelaaja, niin sen jälkeen siellä on sitten ollut näitä leivoja, simoneja, brouwereita, nealeja ym. floppeja Bennettin rinnalla. Se on aika karsea tilanne, joka osaltaan selittää tätä kokonaisuutta.

Panthersia vastaan kasvojen pesu onnistui hienosti. Pelissä ei ollut oikeastaan mitään hätää missään kohtaa, ja tosiaan nyt oltiin lähempänä sitä alkukauden hyvää tekemistä. Anderssonkin sai vihdoin kauden ensimmäisensä tekaistua. Kaikki meni oikeastaan hienosti, koska Bennett teki Panthersin ainokaisen. Tästä on hyvä jatkaa BoA:aan.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eipä sitä todellakaan osannut odottaa noin vahvaa esitystä niiden edellisten matsien esitysten jälkeen. Mainitaan nyt vielä erikseen hyvin pelannut kolmospari ja varsinkin Gudbranson teki alivoimalla tärkeitä blokkeja. Sitä Anderssonin ekaa vetoa ehti jo kirota mielessään, mutta onneksi laittoi sitten riparin sisään. Anderssonin laukauksessa on paljon samaa, kuin Stonen vastaavassa. Eli lähtee terävästi ja siinä on voimaa, mutta tarkkuudessa on toivomisen varaa. Backlundin maaliton putki on nyt ilmeisesti 16 ottelun mittainen.

Bennystä vielä sen verran, että tosiaan tuo Gaudreau-Monahan-Bennett ei vaan toiminut, mutta siinä oli iso osansa Bennettin väärällä pelipaikalla. Ei tuo oikean laiturin paikka vaan toiminut yhtään ja keskusta+vasen puoli oli täysin tukossa.

Bennett aiheutti kyllä Flamesin riveissä paljon turhautumista, mutta on siitäkin huolimatta edelleen yksi omista suosikkipelaajistani joukkueen 2000-luvun rosterissa. Runkosarjan tehopisteet olivat tietysti pettymys, mutta kaverin Flames-uralle mahtuu monia 0+0 matseja, joissa oli kuitenkin joukkueen top-3 pelaaja. Esimerkiksi Monahan ei ole pelannut urallaan varmaan yhtään hyvää 0+0 matsia.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Flames
Jälleen tappio BoA:sta. Tälläkin kertaa ratkesi aika tuttuihin asioihin: Flamesilla huonompi tehokkuus ja paskempi ylivoima. Sen päälle vielä Koskiselle sattui hyvä ilta, ja Markströmiltä ei sen sijaan gamesavereita näkynyt. Jos tuossa jokin itseäni harmittaa, niin jälleen kerran kun pelataan lopussa ilman maalivahtia, niin tämä joukkue ei kyllä tasoihin nouse juuri koskaan. Ihan paska loppu, johon on myöskin jo totuttu. High end -talenttia ei ole riittävästi, ja paletti menee lopullisesti uudelleenrakennustilaan, jos edes toinen Tkachukista tai Gaudreausta lähtee. Toisaalta Sutteria ei miksikään rebuild-koutsiksi tuonne palkattu, joten eiköhän tässä tulla isossa kuvassa olemaan jälleen se bubble playoff team/draft pick #10-20 seuraavatkin vuodet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös