The Flames are off to a fast start thanks in part to a sizzling-hot power play. A deep-dive into what makes it work.
theathletic.com
Maksumuurin takana Athleticin juttu Flamesin parantuneesta ylivoimasta sen jälkeen, kun Ray Edwards tuli penkin taakse vastaamaan ylivoimapelaamisesta. Viime kaudella Flames ehti vetää 40 runkosarjapeliä 25 % tehokkuudella, playoffeissa 10 peliä 28,6 %:lla, ja tämän kauden saldo on kolme peliä, ja yv-prosentti 37,5 %. Kun nuo ynnäilee yhteen, niin 53 pelin otannalla ylivoimaprosentti 27,2 %.
Kivoja lukemia, ja aika hyvältä se on jo jonkun aikaa myös näyttänyt. Gaudreau on se kiekon ylöstuoja ja pelintekijä, Lindholm tykkää laukoa ahnaasti, Monahan on neliön keskellä terävä, jos kiekkoa tulee lapaan, ja Tkachuk on erinomainen maalinedustalla/maalin kulmalla. Pakkina tuossa oli Edwardsin aloittaessa Giordano, playoffeissa Gustafsson, ja nyt Andersson. Anderssonin tekeminen on mielestäni ollut siinä ihan hyvää, ja veto kyllä lähtee lujaa, ja aika usein saa ekan blokkaajan ohi kiekon toimitettua. Kemiat siis kohtaavat aika hyvin, koska jokainen pelaaja omaa tietynlaiset vahvuudet, ja jokaiselle on löytynyt järkevä tontti tässä viisikossa. Kakkosylivoiman osalta kausi on myös startannut hyvin, sillä sekin viisikko on iskenyt jo kaksi maalia. Mielestäni tämä kvintetti on viime kautta parempi, sillä Dubé ja Mangiapane vaikuttavat asiallisilta kavereilta tähän rooliin, Lucic on maalinedustalla vahva, ja Giordano on erinomainen kakkosyv-pakiksi. Backlund sitten täydentää. Jatkoa ajatellen toki harmi, että Dubé ei varmaan ihan heti pelaa, joten saa nähdä, olisiko siellä Leivo vai Bennett sillä paikalla. Itse asiassa tuossa artikkelissakin nostettiin esiin kakkosyv:n parempi paletti Dubé-Mangiapane -kaksikon ansiosta. Dubésta Edwards tokaisi, että hän osaa vetää kiekollisena av:n painollisen puolen pelaajaa lähemmäs, ja sen kautta jakamaan repivää syöttöä joukkuekavereille nopeilla käsillään. Mangiapanen selkeänä vahvuutena on ainakin antaa nopeasti painetta päädyssä, mikäli kiekko menetetään.
Ray Edwards on painanut Calgaryssä pelaajakehitysduunia vuodesta 2016, ja Geoff Wardin noustua päävalmentajaksi Edwards nousi myös penkin taakse. Edwards on ennen Calgary-aikoja koutsannut ECHL:ssä, CHL:ssä ja AHL:ssä yhteensä 17 vuotta, josta viisi kautta Portland Piratesin päävalmentajana. Haynesin artikkelissa Edwards sanoo, että riippumatta siitä, missä sarjassa hän on koutsannut, on ylivoimapelaamisesta vastaaminen mennyt aina hänen kontolleen, josta Edwards sanoo myös nauttivan intohimoisesti. Mielenkiintoisena aspektina on, että Edwards pitää hänen yv-osaamisen oppi-isänään Newell Brownia, joka on Canuckin apukoutsi, ja vastaa siellä ylivoimasta (näiltä kahdelta löytyy yhteistä historiaa Arizona-ajoilta).
Edwards kertoo, että välittömästi valmentajaksi noustuaan muutokset ylivoimassa olivat ensin pienempiä, mutta kesän ja post-seasonin lähestyessä Edwardsin kädenjälki saatiin paremmin näkyville, joka sai Wardin juttusilla tuoda omia asioitaan tuohon erikoistilannepelaamiseen. Sitä kautta Edwards tuli totta kai myös tutummaksi pelaajien näkökulmasta, ja näin ollen yhteistyö on-ice on syventynyt. Edwards antaa isosti kehuja nimenomaan Wardin suuntaan. Jutussa oli mukavasti avattu myös Calgaryn molempien yv-viisikoiden pelaamista. Monesti tuo on ihmetyttänyt, miksi rightin pelaajaa pidetään ylivoimalla oikealla puolella, ja leftiä vasemmalla, kun ei pääse suoraan syötöstä lataamaan. Flamesin ykkös-yv:n osalta täytyy kuitenkin sanoa, että tämä on yksinkertaisesti toiminut paremmin, ja en näe mitään syytä muuttaa sitä mihinkään (osasyynä on varmasti myös se, ettei tuolla ole mitään Ovechkinin/Laineen tasoista suoraan syötöstä lämäriä tarjolla, vaikka esim. Lindholm ihan kivasti pystyy noita tykittelemään). Edwardsin näkökulmasta erityisen tärkeää on, että ykkösylivoiman pelaajat osaavat lukea toisiaan riittävän hyvin, ja ennakoivasti, jotta pelitilanteet päätyvät maaliin. Artikkelissa oli listattuna yhteensä kahdeksan aspektia ylivoimapelaamisesta, jota Edwards kommentoi, ja en nyt niitä lähde tähän erittelemään, mutta lukusuositus, jos tuo kiinnostaa.
Ennen Edwardsin tuloa, Flamesin ylivoima laahasi 17,2 %:n yv-tehokkuudessa, joten kyllä siellä selvää kehitystä on saatu. Kun katsotaan NHL:n eri joukkueiden ylivoimaprosentteja per kausi, niin vuodesta 1990 ainoastaan kolmetoista kertaa joukkue on pystynyt vetämään kauden läpi yli 25 %:n ylivoimatehokkuudella (kärkinoteeraus tuli viime kaudella, kun Oilersin yv-tehokkuus oli 29,5 %). Eli tuohon tilastoon suhteutettuna erinomaista statistiikkaa Edwardsin vetämänä, ja seurataan suurella mielenkiinnolla, miten tämä kauden edetessä tulee kehittymään.
E: Tämä vielä quoteen, koska aiheutti jokusen kerran kirosanoja nuo Flamesin kiekon ylöstuonnit ennen Edwardsin tuloa:
“They can all play every position and you’ll see them move around,” said Edwards. “They have the freedom to be able to improvise and to read defences and figure out what they think will work the best.”
That applies to the zone entry, too. No longer is bump it back to Gaudreau the only page in the playbook.
“You can only do certain things so many times, and then they’ll have an answer for you. So you have to have different options.”
