Calgary Flames 2009-2010

  • 137 655
  • 346

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Viime yönä pisti silmään huono syöttöpeli. Pelaajien välimatkat kasvoivat liian suuriksi eikä Wingssillä ollut mitään ongelmaa ottaa 1vs2 / 1vs3 tilanteissa yksittäisiltä Flamespelaajilta kiekkoa pois. Langkow:n ketju oli jälleen paras ja Jokinen/Iginla-pari surffaili miten tahtoi. Jokinen näistä tänään kuitenkin aktiivisempi. Puolustuksessa kuten edellä todettua kaksi kaunista mokaa blokissa ja tuloksena kaunis screeni oman maalivahdin eteen ja kiekko repussa. Täytyy sanoa että huonointa peliä Flamesilta tällä kaudella. Nyt sitten vieraspeleihin jostain asennetta ja järkeä tuohon peliin kiitos.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Flamesin kauden ensimmäinen kuukausi käsitti 12 peliä, joista 8 pelattiin kotona ja 4 vieraissa. Tuosta onkin sitten helppo päätellä, että marraskuussa tulee olemaan enemmän vieraspainoitteinen ohjelma. 14 pelistä vieraissa pelataan peräti 10. Sijoitus lännessä tällä hetkellä kahdeksas, joka ei tuohon kotipelien määrään peilattuna ole ihan sitä mitä odotettiin. Tuo toisaalta selittyy pelien vähyydellä, sillä St.Louisia lukuunottamatta kaikki jengit ovat pelanneet vähintään yhden pelin enemmän, Canucks peräti neljä.

Lisäksi pitää muistaa, että Flamesilla on uusi päävalmentaja. Tulosten valossa uuden päävalmentajan systeemit eivät ole tahtia merkittävästi hidastaneet, mikä on tietysti ollut tärkeää näin kauden alussa. Pelin kuva ollut koko ajan ihan hyvä, ja ennenkaikkea tasainen. Viime kauden malliin, suuria vaihteluja pelistä toiseen ei ole alkukaudella näkynyt. Parhaimpana pelinä lokakuulta mieleen on jäänyt ehkä jälkimmäinen kotivoitto Canucksista (5-3), jossa johdettiin kahden erän jälkeen jo 5-0 melko yksipuolisen näytöksen jälkeen. Heikoin esitys joukkueelta on ehkä vieraspeli Columbuksessa, tai ensimmäinen Edmonton-peli, joka kylläkin voitettiin Khabibulinin virheen ansiosta.

Erikoisin asia kauden alussa on ollut tietysti suuri maalimäärä. Päästetyissä maaleissa Flames oli jonkin aikaa ykkösenä, nyt keskiarvo 3,25 on liigan seitsemänneksi eniten. Tuntuu se oudolta, kun pakistossa on Kanadan olympiajoukkueen kolme todennäköistä pelaajaa, sekä erinomaisesti esiintynyt Giordano, ja hyvin pelanneet Sarich, Kronwall, Pardy ja Johnsson. Mainitsin jo aiemmin Sutterin kehuneen Kipperiä alkukauden parhaaksi Flames-pelaajaksi, jossa ei ole yhtään liikaa kehuja. Ihmetystä lisää se, että pelejä ollaan silti voitettu hyvällä tahdilla, vaikka tärkeimmät hyökkääjät ovat olleet vaisuja tehoissaan. Sutterin pelisysteemi on lähtökohtaisesti selkeästi puolustuspainoitteinen, vaikka hyökkääminen on toki merkittävässä roolissa. Ehkä nämä luetellut asiat voikin summata syyksi siihen, miksi Sutter on oikeastaan koko kauden ollut melko tyytymätön Flamesin peliesityksiin. Joukkue ei toteuta systeemiä vielä sillä tavalla, kuin valmentajan tarkoitus on.

Yksi pelaaja, joka on tällä palstalla saanut aivan liian vähän krediittiä alkukauden esityksistään on tietysti Rene Bourque. Vaikka viime kausi oli jo lupaava, niin epäilyjä ainakin itsellä oli miehen suhteen kauteen lähdettäessä. Kuitenkin, tullessaan joukkueeseen viime kaudella odotukset olivat aika alhaiset, ja pisteet tulivat sitten aikamoisena yllätyksenä kaikille. Viime kesänä, Cammallerin lähdettyä, Bourquelle alettiin tarjota yhden johtavan hyökkääjän paikkaa, eli odotukset olivat aivan erilaiset kuin vuosi aiemmin. Pelkäsin, että hänen kohdallaan saattaa tulla pieni pettymys, mutta olin onnekseni totaalisen väärässä. 12 pelissä syntynyt 5+10 paunaa. Vaikka joku voisi arvostella Borkin johtavan Flamesin pistepörssiä vain koska Iginla ja Jokinen ovat olleet jäässä, on tuollaisille helppo kuitata heidän olevan pahasti väärässä. Bourque pelaa älyttömän kovalla energialla, liikkeellä ja tahdolla joka pelin, lisäksi itseluottamus esimerkiksi haastaa puolustajia on hyvien esitysten pohjalta noussut korkealle. Toivottavasti ei tule viime kauden tapaan loukkaantumista kesken hyvän rytmin.

Miinuspuolelta yksittäisistä pelaajista on tietysti helppo mainita Olli Jokinen. Hän on ollut juuri niin jäässä kuin tehopisteet näyttävät. Ehkä jopa enemmän. Miehen kunnossa ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta yliyrittäminen näkyy otteissa todella kauas. Ollin kohdalla voisi hakea yhtä selitystä uudesta valmentajasta. Sutterin pelisysteemissä on se ero Keenanin systeemiin, että Sutterilla on sellainen. Viime kaudella normaali Flames-hyökkäys oli sellainen, jossa joku pelaaja, useimmiten Dion tai Jokinen, toi kiekon alhaalta yksin ylös, jonka jälkeen se joko pidettiin tai menetettiin. Nyt, hyökkäämisessä on oikeasti malleja, joita toteutetaan. Olli yrittää paljon, liikkuu ja hakee syöttöä, mutta tekee kaiken jotenkin oudosti väärin. Useassa pelissä olen havainnut, kuinka hänelle tulee paljon vaihtoja joissa hän ei pääse koskemaan kiekkoon ollenkaan. Tämä taas saattaa aiheutua esim. hyökkäyksiin lähdöissä siitä, että vastustaja luonnollisesti pelaa hänet selkeämmin pimentoon. Kyllähän moinen turhauttaa. Ero on itse asiassa valtava verrattuna viime kauteen. Olli on älyttömästi pelin ulkopuolella, kun viime kaudella hän oli koko ajan aktiivinen ja esillä, vaikka tehoja ei alun jälkeen syntynytkään. Lisäksi ongelmana on ollut, että Olli ei ole oikeastaan päässyt pelaamaan hänelle sopivien laiturien kanssa. Iginla ei sellainen ole, eikä missään tapauksessa kaksikko Nystrom-Sjostromkaan. Toisaalta, tietääkö kukaan millainen laituri Jokiselle sopii? Itse en ainakaan, mutta olisin valmis koettamaan paikalla kiekollista ja taitavaa pelaajaa, kuten Dustin Boyd.

Yliyrittäminen voi tietysti olla aiheutusta esimerkiksi olympialaisista. Eilisessä Veikkaajassa Jokinen oli jo jätetty ulos koko olympiajoukkueesta, enkä itsekään ole varma. löytyisikö omasta olympiajoukkueestani Ollille tilaa. Ei ainakaan näillä esityksillä. Lisäksi kyseessä on Jokisen ensimmäinen, kokonainen kausi todellisessa kiekkoympäristössä, innokkaiden fanien ja median keskellä. Näyttöhalut sinnekin päin ovat voineet kasvaa liian suuriksi.

Ensi yönä pelataan Dallasissa, vaikea peli koska kotijoukkue on päässyt eroon vaivanneista loukkaantumisongelmista. Flames on tiistain perusteella laittanut ketjuja uusiksi, ja Jokinen sentteröi taas ykköstä ja Iggyä.

Nystrom-Jokinen-Iginla
Bourque-Langkow-Dawes
Glencross-Boyd-Moss
Sjostrom-Conroy-Prust

Perusajatus on tietysti selvä, ykkössentterin on oltava ykkössentteri. Kaikella kunnioituksella, mutta Flames ei välttämättä voi olla mestaruusjoukkue jos ykkössentterinä on edelleen Craig Conroy, niin hyvin kuin hän onkaan pelannut. Jotta tähän saataisin se oma toiveeni sisällettyä, niin siirtäisin Boydin ykköseen Nystromin paikalle, Conroy kolmosen keskelle ja Prust nelosen senaksi.

Pakit:
Phaneuf-Regehr
Sarich-Bouwmeester
Pardy-Giordano

Kiprusoff pelaa tänään, mutta McBackup saattaa olla tulessa huomenna St.Louisissa, toisen kerran kaudella. En tiedä, mutta ennustan että tuo suunnitelma saattaa vielä muuttua jos tänään tulee pataan.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Lyhyttä raporttia Dallas-voitosta:

Flames oli jyrän alla aika pitkälti koko pelin, mutta nyt joukkueesta nousi esiin ne pelaajat, kenen kuuluukin jos halutaan raapia pisteitä myös tällaisista vieraspeleistä. Curtis McElhinneylle uran toinen NHL-voitto hienon pelin päätteeksi, saldona 38 torjuntaa ja itseluottamus reilu askel eteenpäin. Hänen kohdallaan näyttää, että sitä parempi mitä vähemmän aikaa ennen peliä saa tietää pelaavansa. Aikaisemmilta kausilta tästä muutama aikaisempikin esimerkki, kun on joutunut vähän yllättäen torjuntavastuuseen, tuloksena hyvä peli.

Ykköskenttä oli sellainen johtoketju, mitä pitää ollakin tällaisissa peleissä. Iggy tuota aika yksin kantoi harteillaan hienolla pelillään. Se rannelaukaus on vaan niin mahtava. Jokisellekin yksi parhaimmista peleistä tällä kaudella, mikä ei tietysti vielä ihan kauheita vaadi. Muista ketjuista Boydin johtama kolmonen väläytteli, mm. hieno vaihto Starsin 1-1 tasoituksen jälkeen.

Ensi yönä St.Louis, ja katsotaan onko Kipper jo toipunut pöpöstään. Entistäkin parempi, että McElhinney sai voiton, mikäli Kipper joutuu olemaan pitempäänkin pois. Muita muutoksia ei odotettavasti ole odotettavissa.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Blues - Flames 1-2 OT

Kahden pelin vieraskiertueelta kaksi hienoa jatkoaikavoittoa. Dion ratkaisi Mossin väkevän esityön ansiosta tämän. Onnistunutta vieraspelaamista myös St.Louisissa ja paljon positiivisia asioita mistä jengi voi olla tyytyväinen. Tämäkään peli ei välttämättä mikään kaikkein viihdyttävin ollut, mutta itse ainakin katselen mielelläni tällaista jos tietää pelaamisen olevan sitä mitä haetaan.

Kipper oli loistava, eli vieraspelaamisen tärkein osa-alue toimi. Toisaalta pakit pitivät hyvin liukkaat hyökkääjät pois aivan pahimmilta sektoreilta, kuten myös eilen Dallasissa. Kiertueella kaksi peliä, molemmmissa loistavaa maalivahtipeliä. Toinen iloittava asia on ykkösketjun peli, mikä oli taas hyvää. Jokinen oli mielestäni hyvä, liikkui ja piti kiekkoa, ihan eivät vielä syötöt löytäneet ketjukavereille. Iggy oli oma itsensä, ja tehoja kyselleille näyttöinä näistä kahdesta pelistä saldo 3+1. Nystromilta odottaisi ehkä vähän enemmän vielä omaa pelaamistaan vasemmassa laidassa, eli taklauksia ja aggressiivisuutta, mutta ehdottomasti ykkösen peli on nyt niin hyvällä tasolla että saavat jatkaa toistaiseksi yhdessä. Langkown ketju ei nyt tehoille ole päässyt pl. Dawes, mutta paineen saivat eilenkin melko usein hyökkäyspäätyyn, sekä muutaman hyvän tilanteen. Boydin kolmosesta pidän nyt paljon, ja nelonen pelaa oman pään Conroyn johdolla odotetun varmasti.

Pakistossa ei ole yhtään ainutta heikkoa lenkkiä, myös kokoonpanossa nyt taas reissun ollut Pardy pelaa vakuuttavaa puolustuspeliä. Muutenkin koko joukkue on vähän tylsänkin hyvä, sellaista todella heikkoa lenkkiä ei nyt löydy etsimälläkään haukuttavaksi. Jokainen pelaaja toteuttaa tällä hetkellä omaa rooliaan nöyrästi ja täysillä, kun ykkönenkin alkaa löytää tehoja peliinsä.

Hyvältä näyttää, ja lauantaina kotona Rangers. Ensi viikolla onkin kolmen pelin kiertue Montreal, Buffalo, Toronto.

PS. T.J Oshie oli ehdottomasti Bluesin pirtein, pirullinen väkkärä. Mieleen jäi myös ensimmäisessä NHL-pelissään kropallaan 1-1 tasoituksen ohjannut Lars Eller.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Pistetäänpä pari huomiota Rangers-pelistä.

- Kipper oli jälleen voiton takuumies. Varmoja otteita eikä niitä alkukauden helppoja enää mene + puolustus hoitaa kakkoskiekot ja miesten merkkauksen paremmin. Sutterin systeemin toimivuutta kenties?

- Rangers oli hallitsevampi osapuoli koko ottelun. Flames lähinnä toisen erän ylivoimilla ja kolmannen erän vastahyökkäyksillä pääsi hätyyttelemään vastustajan maalia.

- Puolustajista ei pahaa sanottavaa. Phaneuf menetti kertaalleen kiekon alimpana miehenä, mutta Kipper paikkasi tilanteen. Lisin taisi päästä koittamaan.

- Hyökkääjistä Jokinen oli aika hukassa ja epävarma kiekon kanssa. 5-3-yv kuivui Jokisen huonoon peliin ja pari kertaa lumet kiekon päältä Iginlan poikittaissyötöistä.

- Kolmannessa erässä näytti Moss palanneen ykkösketjun laitaan ja Nyström siirtyi Kolmoseen? Mielestäni pelasi loppupelin Conroyn ja Glencrossin seurana.

- Bourque tällä hetkellä selkeästi paras hyökkääjä. Mies karvaa, taklaa ja puolustaa kovaa ja siinä samalla iskee tehoja pöytään. Tänään tosin turha jäähy poikkarista Rangerssin alimpaan pakkiin. Oilers?-pelissä pääsi samanlaisesta tilanteesta karkuun kun jäähyä ei tullut, mutta nyt tuomarit olivat ajan tasalla.

- Dawes, vaikka vieläkin pehmeä kulmissa, omaa loistavan pelisilmän siitä osoituksena namupassi Iginlan voittomaaliin.

- Glencross veti cheapshotin Druryn kupoliin pelin alussa enkä ihmettelisi vaikka jälkikäteen 1-2 peliä tulisi pelikieltoa.

Seuraavaksi Itä-Kanadan kiertueelle, joka alkaa tiistaina Montrealista. Montreal voitettiin kauden alkukierroksilla kotona, joten tätä temppua on hyvä lähteä toistamaan Bell Centerissä.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
- Kipper oli jälleen voiton takuumies. Varmoja otteita eikä niitä alkukauden helppoja enää mene + puolustus hoitaa kakkoskiekot ja miesten merkkauksen paremmin. Sutterin systeemin toimivuutta kenties?

Kolmen viimeisen pelin tulokset kertovat juuri tästä. Kolme voittoa, joissa omiin on mennyt vain 4 kiekkoa. Materiaaliltaan erittäin vahvaan puolustukseen alkaa olla löydetty oikeat parit, ja systeemi on omaksuttu paremmin. Aikaa se vaati, mikä oli ihan odotettua. Alkukaudella tuli noita 6-3 tuloksia paljon, koska joukkueen pelaaminen ei ollut viisikoiden osalta vielä puolustussuuntaan kunnossa. Voittoja silloinkin tuli ihan kivasti, mutta täytyy muistaa että tuon hetkiset vastustajat eivät olleet tuolloin liigan kuumimpia jengejä.

Kipperille ei tosiaan ole mennyt helppoja ehkä sitten kauden kolmannen pelin jälkeen, on ollut todella vakuuttava kaikessa tekemisessään. Nyt juuri parantuneen viisikkopuolustamisen takia miehen tilastotkin tulevat tuosta kovaa vauhtia paremmiksi.

Ja Iggy valittiin viime viikon ykköstähdeksi NHL:ssä.
 

Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
- Glencross veti cheapshotin Druryn kupoliin pelin alussa enkä ihmettelisi vaikka jälkikäteen 1-2 peliä tulisi pelikieltoa.

Glenncross sai sitten kolme peliä pelikieltoa taklauksestaan, kyllä on aikamoinen kaksoisstandardi meininki, Ott olisi saanut loppukauden pelikiellon ja Ovetshkin kehut hienosta taklauksesta. Tämä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Cambellin toiminnasta.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Glenncross sai sitten kolme peliä pelikieltoa taklauksestaan, kyllä on aikamoinen kaksoisstandardi meininki, Ott olisi saanut loppukauden pelikiellon ja Ovetshkin kehut hienosta taklauksesta. Tämä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Cambellin toiminnasta.

Veit kyllä aikalailla sanat suustani. Juuri olin tulossa samasta asiasta tänne itkemään.

Pelikielto olisi OK jos näissä olisi jotain linjaa, mutta kyllähän täällä juurinkin tuolla saatanan Cambellin onnenpyörällä tunnutaan menevän. On muuten todella loistava kuva! Valitettavaa vain että itse alan kallistua sen suunnalle että tuollainen oikeastikin löytyy ja on kovassa käytössä..
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Glencrossin pelikielto pisti ketjuja hieman uusiksi vieraskiertueen alkuun.

Sjostrom - Jokinen - Iginla
Bourque - Langkow - Dawes
Nystrom - Boyd - Moss
Prust - Conroy - McGrattan

Pakisto kulkee normaalisti. Kipper aloittanee, ja Habsilla maalilla pelaa Jaroslav Halak.

Tyytyväinen pitää toki olla, että jengi on täysin terve ja sitä ei yksi pelikielto paljoa rasita. Kyllä tältä kiertueelta vähintään kaksi voittoa kolmesta pitää olla tavoitteena, kun vastassa ei kuitenkaan ihan idän kärkijengejä Buffaloa lukuunottamatta ole vastassa.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Montrealista pisteet jalkapallolukemin 0-1. Niukka voitto saa varmasti ainakin koutsi-Sutterin tyytyväiseksi, mikä on ihan sallittua. Peli on tällä hetkellä sen näköistä, että pienellä viilauksella tuolla pärjätään pitkälle keväälläkin.

Kipper on tällä hetkellä tulikuuma, mutta noin tiiviin puolustuksen takana on maalivahdinkin mukava pelata. Siitä huolimatta lämmittää, kun tilastot ovat kovassa nousussa ja sitä kautta saadaan pelkkiin noihin tilastoihin tuijottavat kriitikotkin tällä kaudella hiljaiseksi. Torjuntaprosentti tällä hetkellä 91,7%, ja päästetyt maalit 2,49. Eilinen nollapeli oli uran 31. ja voitto 200. Onnea Kipper!

Dion antoi mukavia pommeja eilen, kun taas Sarich oli tällä kertaa Flames-pakiston heikoin lenkki. Päällimmäisenä mieleen jäi koomisen näköinen pyörähdys hyökkäyssinisellä, josta Gomez pääsi läpiajoon. Dion taas mm. taklasi Plekanecin toisessa erässä puhtaasti Flames-päädyssä, josta Laperriere ei pitänyt ja hyökkäsi jäässä makaavan Dionin kimppuun, seurauksena Flames yv. Toinen fiksu teko nähtiin hiukan myöhemmin, kun McGrattan taklasi puhtaasti keskialueelle Habs-pelaajaa, ja Paul Mara ryntäsi hänen kimppuun hanskat pudottaen.

Jos jotain miinusta eilisestä pelistä hakee, niin muutaman maalin enemmän olisi voinut Flames tehdä. Joka tapauksessa, itseluottamusta täynnä oleva joukkue piti kotijoukkueen hyvin pois vaarallisilta sektoreilta, mistä kertoo Kipperin nollapeliin vaadittu torjuntamääräkin (25). Pahimmat hetket taidettiin kokea toisessa erässä Laperrieren ja Prustin jäähyjen aikaan, pelatessa 4vs4. Tuossa tilanteessa peli on tietysti usein molempiin suuntiin todella avointa.

Viimeisen 22 Flames-jäähyn aikana joukkue on päästänyt tasan yhden maalin. Kokonaisuudessa Flames on päästänyt tämän kuun neljässä pelissä yhteensä 4 maalia.

Iginlan tehot on viime aikoina olleet kohdillaan, ja se onkin herättänyt puhetta miten paljon tuosta on pelkästään Iggyn ansiota ja miten paljon Jokisella on asian kanssa ollut tekemistä. Itse olen sitä mieltä, että heidän yhteispeli kaksikkona on mennyt todella paljon eteenpäin, ja pelissä tulee hyökkäyspäässä todella paljon hyviä pelejä ja sitä kautta tilanteita. Viimeisissä 3-4 pelissä ykköskenttä on saanut lähes poikkeuksetta paineen vaihdoissaan hyökkäyspäähän, mikä on luonut tilanteita. Jokinen on toki päässyt tehoille syöttöpisteillä, mutta maalien puuttumisesta huolimatta hänen pelaamisensa on muilla osa-alueilla mennyt paljon eteenpäin alkukaudesta. Hän tekee paljon asioita hyvin, asioita joita ei välttämättä suuri yleisö näe hänen pelistään niin helposti. Hän hakee avauspaikkaa todella hyvin, minkä seurauksena hän pääsee kiekkoon enemmän ja on siten aktiivisempi. Tuo kertoo samalla myös pelisysteemin paremmassa sisäistämisessä koko joukkueelta. Ylivoimissa Jokinen saa tuotu kiekon hyökkäysalueelle todella usein, ja on keskeisenä moottorina ykkösylivoiman pyörittämisessä. Iggyn kanssa ajatukset osuvat hyökkäysalueella jo aika mukavasti. Annetaan sittenkin vielä hetki aikaa kaksikolle, eikös?

Flames metsästää lisää voittoja perjantaina Buffalossa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kipper on tällä hetkellä tulikuuma, mutta noin tiiviin puolustuksen takana on maalivahdinkin mukava pelata. Siitä huolimatta lämmittää, kun tilastot ovat kovassa nousussa ja sitä kautta saadaan pelkkiin noihin tilastoihin tuijottavat kriitikotkin tällä kaudella hiljaiseksi. Torjuntaprosentti tällä hetkellä 91,7%, ja päästetyt maalit 2,49. Eilinen nollapeli oli uran 31. ja voitto 200. Onnea Kipper
Tarkennetaan sen verran että voitto oli Kipperille uran 214. Calgaryn paidassa voitto oli 200. Hieno yö muutenkin suomalaisilta maalivahdeilta. Bäcströmille uran 100. voitto.

Calgary näyttää kyllä vahvalta. Puolustus on selvästi parempi kuin viime kaudella ja joukkue pystyy voittamaan pelejä joutumatta tekemään yli 4 maali/ per ottelu. Ollikin on alkanut saamaan otetta Iginlan keskellä. Ollin peli on ollut parempaa koko kauden mitä tilastot ovat näyttäneet. Phaneuf pelasi eilen kyllä hyvin ja oli Calgaryn paras Kiprusoffin ohella.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
^ Hyvä yhteenveto, arvon Steven, mutta eräs pikkuasia hyppäsi silmille lukiessani viestiäsi. Laperriere pelaa Phillyssa, ei Habseissa. Lähes samanlaisen sukunimen omaava Maxim Lapierre oli se tyyppi, joka yritti saada Dionia järjestykseen.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Kiitokset tarkennuksista alwahlalle ja king of the junglelle! Sattuuhan näitä lipsahduksia..

Ollin peli on ollut parempaa koko kauden mitä tilastot ovat näyttäneet.

Jokinen oli kyllä lähes koko lokakuun pahasti tuuliajolla, pelasi sitten Iginlan kanssa tai ei. Lokakuun ajalta sanoisin, että tehot kertovat hänen pelistään kaiken. Nyt, kuten sanoin, viimeiset 3-4 peliä olleet häneltä jo hyviä, joissa ollut aktiivinen ja päässyt kaikin puolin paremmin peliin sisään. Siinä mielessä en täysin allekirjoita tuota lausettasi.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Voittoputki katkesi rankkareilla Bufalossa. Oikein viihdyttävä ja vauhdikas kiekkopeli, jossa maalien vähyydestä huolimatta riitti runsaasti tapahtumia ja tilanteita.

Avauserä oli kotijoukkueen selkeää hallintaa. Flames iski toki avausmaalin, kun kakkosketju vyöryytti hyökkäyksensä, ja Dawes siirsi kiekon pakkien väliin vapaalle jääneelle Langkowlle. Sabresin tasoitusmaali oli ansaittu, sillä erä oli täysin heidän. Roy oli muutenkin kotijoukkueen pirtein eilen, sen sijaan esim Vanek oli pimennossa vaikka saikin syöttöpisteen.

Toiseen erään asetelmat muuttuivat, ja Sabresilla kesti reilusti yli puolenvälin erästä ensimmäisen laukauksen aikaansaamiseksi. Tosin suuri osa tästä johtui kolmesta jäähystä, jotka Sabresille tuomittiin. Flamesin yv oli tänään huonoa, ja noiden ylivoimien hukkaaminen olikin melko selkeä kulminaatiopiste tämän ottelun ratkaisussa. Brent Sutter haluaa ylivoiman olevan todella yksinkertaista, jossa kiekko lauotaan aina kun suinkin on mahdollisuus. Tuo on toimiessaan tehokasta, mutta välillä pelaajat sortuvat turhaan hätäilyyn ja lauotaan liian heikoista paikoista. Pieni tilanteen rauhoittaminen ennen laukausta ei mielestäni olisi liian monimutkaista.

Kolmanteen erään itse pääsin mukaan vasta 7 viimeiselle minuutille, jotka olivat hyvin tarkkaa ja tasaista pelaamista. Sabres sai ehkä muutaman paikan enemmän, mutta Kipper oli jälleen loistava ja otti tukun paraatitorjuntoja. Jatkoajalla Jokinen sai kamppijäähyn, jota lähempi erotuomari ei viheltänyt vaan takaa keskialueelta toinen tuomari nosti kätensä. Conroy pelasi loistavasti miltei koko alivoiman, ja Flames kesti rankkareihin.

Rankkareissa Jokinen onnistui jälleen, mutta muut Flames yritykset olivat aika pehmeitä.

Tim Connolly Save
Nigel Dawes Save
Derek Roy Goal
Olli Jokinen Goal
Tyler Myers Miss
Jarome Iginla Save
Jason Pominville Goal
Rene Bourque Save

Tappiosta huolimatta jälleen ehjä esitys Flamesilta. Puolustuspelaaminen on todella hyvää, ja joukkueessa on pelaajien roolit todella hyvin selvillä. Energinen Boyd oli hienosti esillä tänään, ja pääsi muutamaan hyvään paikkaan. Lisäksi koko kakkonen onnistui, Bourque olisi tosin voinut tehdä selkeästä läpiajosta toisen erän alivoimatilanteessa.

Pelit jatkuu jo tänään Torontossa, ja aika luottavaisena voi matsiin lähteä. Molemmat jengit pelasivat viime yönä, joten etua ei tuostakaan kotijoukkue saa. Flamesin maalivahtivalinta odotellaan mielenkiinnolla. Kiprusoff ollut niin huikea, että Sutter saa pohtia todella milloin on oikea aika lepotauolle.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Lauantain Leafs-voittoa ei olekaan ketjussa vielä kommentoitu, mutta käännetään katseita kuitenkin jo ensi yölle. Lauantain peli oli jengiltä aika vaisu, eikä koutsikaan pitänyt ollenkaan kenttäpelaajien esityksestä. Kipper on tällä hetkellä sellaisessa lyönnissä, että Flames taistelee illasta toiseen ja pelissä kuin pelissä voitosta, mikä on tietysti hienoa.

Ensi yönä siis hyytymään päin oleva Avalanche tulee kylään Saddledomeen. Kalavelkojen maksun paikka, sillä Avs haki pisteet jo kerran tällä kaudella (28.10.) vierailultaan. Tuossa pelissä Flames meni salamannopeasti 2-0 johtoon Iginlan ja Jokisen maaleilla, mutta loppu peli olikin sitten tuskaisempaa. Avalanche tuli tasoihin jo ekassa erässä, ja Wojtek Wolski teki tuon hienon voittomaalinsa viimeisessä.

Tosi mielenkiintoinen peli edessä, vaikka mielestäni kotijoukkueella tässä pieni etu onkin puolellaan. Viimeisissä peleissä Flamesin pelaaminen on kuitenkin ollut pääsääntöisesti erinomaista, ja hieman huonommillakin esityksillä (Leafs-peli) ollaan voittoja pystytty ottamaan. Pistekeskiarvoa katsottaessa Flames on tällä hetkellä lännen kärjessä, ja koko liigassa vain Sabres on kerännyt paremmalla tahdilla pisteitä.

Avalanchen puolelta kiinnostava nähdä, miten joukkue tulee peliin kun alla on kolme tappiota ja viimeisimpänä romahtaminen Canucksille viikonloppuna 2-8. Ehdottomasti toivon, että Avalanchen kausi jatkuu edelleen yhtä positiivisena, kuin mitä se on tähän asti ollutkin, joskaan ei ensi yönä. Kyllä yllätyksille aina jaksaa lämmetä.

Flames ketjut, ei mitään erikoista, Glencross palaa pelikiellon jälkeen:

Glencross-Jokinen-Iginla
Dawes-Langkow-Bourque
Nystrom-Boyd-Moss
Sjostrom-Conroy-Prust/McGrattan

Bouwmeester-Sarich
Regehr-Phaneuf
Giordano-Pardy

McElhinney ei sitten saanut vieraspelireissulta pelin peliä, ja Sutter kommentoi maalivahtitilannetta eilen:

"But as our schedule heats up here, and you're playing every second day and there's more travel involved, you're certainly going to need your backup goaltender. Curtie's going to get his chance. He's going to get opportunities to play. But when the schedule is in your favour to play your No. 1 guy — and he's healthy to play — you certainly use him"


Pointtina tuossa siis se, että vaikka vähän herättänyt ajatuksia taas Kipperin pelimäärä, niin noin kuumaa veskaria vaan aika vaikea syrjäyttää jos ei itse sitä halua. Itsekin olisin ehkä Backuppia peluuttanut lauantaina, mutta silloin kyllä saatettaisiin olla kaksi pistettä köyhempiä.

Vierailla ensi yönä maalissa Andersson.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Leafs-peliä ei tullut katsottua itärannikon alkamisaikojen takia, mutta tänä yönä saattaisi jaksaa pari tuntia aikasemmin heräillä katsomaan. Edellinen peli Avssia vastaan oli puuduttavinta kiekkoa mitä hetkeen tuli nähtyä sillä kyllä tuo Coloradon vieraspelaaminen muistutti siinä ottelussa viime vuoden Wildin keskialueen träppiä. Flames hakkasi alun maalien jälkeen 58 minuuttia päättään seinään ja Avs nappasi pisteet. Toivottavasti tänään peli on vähän avoimempaa tai ainakin kotijoukkue löytää aseet tuon sumpun purkamiseen. Parhaalla kokoonpanolla Flames pääsee otteluun ja Glencross ottaa paikan ykkösessä Iginlan ja Jokisen rinnalla. Voitto nostaisi Flamesin divisioonan kärkipaikalle ja sitä tällä kaudella ei enää ollakkaan luovuttamassa jookos.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Avalanche kävi jo toisella ryöstöretkellä Saddledomessa, vieläpä samoin 2-3 lukemin. Ilmeisesti Avsien vierastaktiikka todella on juuri tuollaista trap-kiekkoa, mitä nähtiin. Pelissä ei ollut tietoakaan samanlaisesta vauhdikkuudesta kuin esim viime viikon peleissä, vaikkapa Buffalossa. Lisäksi Avs turhautti Flamesin pelaajat blokkaamalla erinomaisesti laukauksia, ja ajamalla muutenkin Flamesin huonoihin laukaisusektoreihin.

Siitä huolimatta, todella suuri miinus joukkueelle jälleen johtoaseman hukkaamisesta. Vaikean avauserän jälkeen peli näytti jo alkavan kääntyä kotijoukkueelle Iginlan ja Bourquen maalien jälkeen, etenkin kun jälkimmäinen syntyi alivoimalla. Tämän jälkeen kuitenkin törkeä vaihtovirhe, ja huolimatonta pelaamista alivoimalla Sarichilta, hetkessä taas tappiolla. Viimeisessä erässä hakattiin taas päätä seinään ja Craig Anderssoniin.

Turha tappio huonolla hetkellä, sillä voitolla olisi noustu divisioonan kärkeen. Avalanche meni kuitenkin häviämään viime yönä Oilersille, joten asemat ovat edelleen hyvät. Avalanche vain kolme pistettä edellä kolme peliä enemmän pelanneena.

Ensi yönä vastassa tuo pirullinen Blackhawks. Itse olen jo aiemmin kertonut syntyneestä kammostani tuota joukkuetta vastaan, eikä se ole vain omaa tuskaani. Hawks on voittanut 11 viime kohtaamisesta 9, runkosarjassa sillä on alla 5 perättäistä voittoa. Kaiken huippuna tuo aiempi kohtaaminen syksyltä, 6-5 jatkoaikatappio 0-5 johdon jälkeen.

Tuossa pelissä eräs Olli Jokinen teki kauden avausmaalinsa räkäpompulla Antti Niemen taakse. Tuon pelin jälkeen ollaan pelattu 13 peliä lisää, ja OJ maalisaldo on 2. Viime aikoina otteet ovat Iginlan tulikuuman jakson ansiosta näyttäneet parantuvilta, mutta silti Brent Sutterkin alkaa jo huolestua tilanteesta. Kommentoi Jokista oikeastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella:

"Well, we certainly need production from him . . . I'm not going to deny that. --- Hopefully, he can find his way, because we do need him to get production. He does play quality minutes. And he is one of our, you might say, core group of guys. We need him to play up to his level. Part of that level is production."

Viime pelin jälkeen pukukopissa on ilmeisesti saanut Sutterilta kyytiä myös Phaneuf, joka keräsi tappiossa -2.

Ensi yön peli alkaa klo 4.30. Kellot soimaan.
 

HIFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Barcelona, Miami Heat
On jäänyt NHL-pelien seuraaminen lähinnä tilastojen tuojotteluun ja sitten silloin tällöin käyn täällä jatkoajassa lueskelemassa.

Ehkä hieman kärkäs kommentti viime kerralla, mutta pisti niin vihaksi. Turha tappio, kun kuitenkin 5 maalilla johdettiin.

Mutta se oli sitä se. Varmasti otti myös aivoon se, ettei tätä NHL:ää pääse seuraamaan kunnolla, kun olen intissä ja pääsen vasta play-off:ien kynnyksellä pois. Yhden pelin olen nähnyt sen aikaisemman viestin jälkeen.

Viime yönä palattiin voittokantaan Iggyn hattutempun myötä. Kings-pelin nähneet voisivat jotain ottelusta rustailla.

Stevenille vielä suurkiitokset noista Flames-jutuista.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Torstain surullinen taaperrus tuli siis kuitattua illalla Los Angelesissa. Joukkueen pelaamisen vertaaminen eilisen ja torstain välillä on helppoa, jokainen voi vain katsoa tuloksia 1-7 ja 5-2 ja miettiä miten pelit mahtavat erota toisistaan. Kotipelaamisesta alkaa hyvää vauhtia muodostua pieni ongelma joukkueelle. Viidestä viime kotimatsista on voitettu vain 1.

Vieraissa sen sijaan on kulkenut koko kauden mainiosti. Ainoa pisteetön reissu on edelleen heikko Blue Jackets- matsi lokakuun 13. päivä. Saldo nyt 7-1-2. Mistä sitten johtuu, että samanlaista organisoitua pelaamista ei saada täysipainoisesti siirrettyä Saddledomeen kotiyleisön eteen? Tietysti vastustajatkin pelaavat varmasti lähtökohtaisesti erilailla Flamesin kotikentällä kuin omassaan, ja muistetaan lisäksi ketä Flames on viime kotipeleissään kohdannut (kaikki kärkijengejä, eli tappiot Wings, Avs, Hawks ja voitto Rangers). Siitä huolimatta pelaamisen tasossa on tällä hetkellä selkeä ero kotona ja vieraissa.

No, lohduttaudutaan sillä että seuraavista 8 pelistä vaatimattomat 7 on vieraissa. Eilinen peli oli kaikinpuolin hieno esitys, jossa kokemattomampi Kings oli miltei koko pelin aseettoman näköinen Flamesin tiivistä pakkaa vastaan. Iginlan upea avausmaali 13 sekunnin jälkeen jäi ensimmäisen erän ainoaksi, vaikka muutama paikka lisäosumiinkin oli. Toiseen erään Kings tuli väkevästi, ja muutaman löysän yksittäisen puolustuspelaamisen jälkeen tilanne oli nopeasti 2-1. Ensin Sarich menetti kiekon oman maalin takana, josta seurauksena heikko purkukiekko ja Doughtyn vedossa maskissa olivat Kings-pelaajien lisäksi lahjakkaasti myös Bouwmeester. Frolovin maalissa viime aikoina taas enemmän parjattu Dion Phaneuf ei saanut liukasta venäläistä irti irtokiekosta.

Onneksi on Jarome Iginla, joka kolmen maalin lisäksi on ollut loistelias viime aikoina kaikessa tekemisessään. Hattutemppu GM Steve Yzermanin silmien edessä lienee ihan ok olympianäyttö. Päätöserän pari jäähyäkin kääntyivät voitoksi Langkown ja Glencrossin upean alivoimapelin ja maalin jälkeen.

Ketjut oli siis Bourquen loukkaantumisen vuoksi uusittuja. Jamie Lundmark pelasi ihan mukavasti Jokisen ja Iginlan tuoden kiekollista taitoa ketjun peliin, mitä on odotettukin.

Ehkä hieman kärkäs kommentti viime kerralla, mutta pisti niin vihaksi. Turha tappio, kun kuitenkin 5 maalilla johdettiin.

Stevenille vielä suurkiitokset noista Flames-jutuista.

Ei hätiä, kyllähän se pinna tosiaan palaa vähemmästäkin kuin häviämisestä 5 maalin johdosta. Eikä kestä kiittää, mutta itse olen jo tässä miettinyt, mihin on kadonnut mainio Flames-kirjoittaja HockeyNator? Tässä ketjussa ollut ainakin hiljaista jo pitkään.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
En laittaisi noita kotitappioita mitenkään välttämättä "kotikirouksen" piikkiin. Hawks vaan on tällä hetkellä Flamesille ylittämätön este ilmeisesti enemmänkin pelityylien takia. Sutterin pitäisi keksiä uusia jekkuja noita tiettyjä jengejä vastaan, joitten pelityyliä vastaan ei tämä Flamesin vastaava näytä toimivan. Muutenkin Sutter saisi pikkuhiljaa kotona vaihtaa tuota peluutusta pois 1st line vs 1st line linjalta sillä kyllä Ollin ketju on suurimmissa vaikeuksissa omassa päässä viime peleissä ollut. Myös kokeilemisen arvoinen seikka olisi Dawes tai Bourque kunhan tervehtyy ykkösketjussa, sillä ei siinä oikeen kukaan muu ole pysynyt tahdissa. Moss ja Glencross olivat aivan pihalla, Nystrom omasi puukädet ja Lundmark vaikka kohtalaisesti pelasikin tuskin pysyy ylhäällä kaikkien ollessa pelikuntoisia. Tai sitten kokeilla Jokista laidassa...

Kings-pelistä lisäisin sen verran että Jokisen ja Iginlan yhteispeli näytti paikoitellen jo todella hyvältä. Puolustuksessa Phaneufille sattui pari hassia joista juuri toisessa unohtui tuo Frolovin mailan/miehen pelaaminen. Lisäksi Giordano oli hyvä hyökkäyspäässä, mutta toisinaan omassa päässä mies pelaa vähän turhankin kovalla itseluottamuksella ja Kipper on viimeisessä 5 pelissä saanut pelastaa miehen ahterin useampaan otteeseen.

Seuraavaksi Anaheimiin kohtaamaan Teemu & Saku. Jäähyjä kannattaa tässä pelissä välttää sillä Ducks ymmärtääkseni tuhonsa enemmänkin ylivoimalla on viime aikoina tehnyt.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Flamesilla edessä viimeinen kotipeli ennen kauden pisintä vierasturneeta, joka sisältää muhkeat 6 peliä tien päällä perjantaista lähtien. Coyotesin olisi nyt tärkeä kaatua, jotta ei jouduttaisi kiertueelle pari tappiota alla.

Maanantaina Anaheimissa tuli jälleen yksi melko hyvä lisä vieraspelien tiukkoihin ja organisoituihin esityksiin, ainoana miinuksena ettei kolmannen erän hyvästä otteesta saatu tehtyä useampaa osumaa. Tasoituskin meni aika tiukoille, lisäksi pyyhkeitä voi antaa samasta ilmiöstä kuin lauantain Kings-pelissä: johtoaseman jälkeen vastustaja päästettiin jälleen kuskin paikalle kahdella nopealla takaiskulla. Lauantaina kahdella vastustajan maalilla oli eroa 38 sekuntia, maanantaina sentään reilu minuutti.

Rankkarikisoissa kaksi viimeistä esitystä on ollut kehnoja, nytkin yritykset jäivät todella kesyiksi ja kuiviksi. Olisi kai se Iginla voinut käydä vaikka Ollin sijalla kokeilemassa, kun kiekko kuitenkin aika hyvin kapulla on löytänyt viime aikoina tiensä verkkoon. Pieniä asioita, mutta turha noita lisäpisteitä on liikaa menettää kun divisioonajohdosta koko ajan tiukasti taistellaan.

Bourque on day-to-day, eikä pelaa ainakaan tänään. Lundmark veisteli hienon esityön maanantaina Bobby Ryanin maaliin, minkä seurauksena Boyd otti loppupeliksi paikan Jokisen ja Iginlan rinnalta. Ensi yönä Jamie pääsee takaisin antamaan viimeisiä näyttöjä ennen Bourquen paluuta. Sutter kertoi ykkösen vasemman laidan etsintöjen jatkuvan edelleen, nythän tuossa paikalla on Ollin ja Iginlan uuden yhdistymisen jälkeen käyneet kokeilemassa Sjostrom, Nystrom, Glencross, Lundmark ja lyhyesti Boyd. Miten olisi seuraavaksi se Bourque tervehdyttyään, missä miinuksena olisi tietysti pitkään yhdessä olleen kakkosen erottaminen. Borkin loukkaantuminen on tuon ketjun pelissä vaikuttanut.

Lundmark-Jokinen-Iginla
Dawes-Langkow-Moss
Nystrom-Conroy-Glencross
Sjostrom-Boyd-Prust

Bouwmeester-Sarich
Regeher-Phaneuf
Giordano-Pardy

Ja maalissa ensi yönä Miikka Maanpetturi.
 

GameDay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chiefs
Ja maalissa ensi yönä Miikka Maanpetturi.

Reps :)

Mutta ihan vakavaa asiaa, vaikka Iginlan ja Jokisen yhteispeli on ruvennut löytymään, niin itse kokeilisin tämmöisiä ketjukoostumuksia hyökkääjien osalta:

Bourque/Boyd-Langkow-Iginla
Dawes-Jokinen-Boyd/Bourque
Moss-Conroy-Glencross
Sjoström-Nyström-Prust

Mielestäni Langkow olisi vaan paras sentteri Flamesistä Iginlalle. Ja Boyd ansaitsisi kyllä näytönpaikan isommassa roolissa, sen verran hyvin pelannut. Dawes on vähän enemmän pelinrakentaja tyyppiä, niin saisi ruokkia kakkosessa Jokista. Ainahan ne ketjut voi laittaa takaisin entiseen muotoon, jos näin ei toimi, mutta tässä asiassa Sutter on vähän ollut laput silmillä tuon hyvin toimineen kakkosen kanssa.

P.S Ja kiitoksia Stevenille että jaksat kirjoittaa raportteja peleistä, itsekkin vähän(tai paljon) seurailen pelejä mutta en oikein viitsi kirjoittaa sen suuremmin peliesityksistä.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Voitto tuli Kojooteista ilmeisesti aika tavallisen esityksen jälkeen 2-1. Maaleista vastasivat Langkow (1+1) ja Dawes. Joku pelin katsastanut voi varmaan kertoa lisää.

Ja itsehän kokeilisin Jokisen siirtämistä ykkösen vasempaan laitaan ja Conroyn tuomista keskelle. Jokinen ei ole puolustuspäässä viime aikoina onnistunut esim. Ducksin toisessa maalissa Jokinen kadotti miehensä ja Kingsin toisessa maalissa Olli hävisi kaksinkamppailun laidalla juuri Froloville. Conroy toisi ketjuun hyvin puolustusvelvoitteet hoitavan sentterin, jolla kemiat Iginlan kanssa ovat aiemmin toimineet.

Jokinen-Conroy-Iginla
Dawes-Langkow-Bourque
Glencross-Boyd-Moss
Sjoström-Prust-Nystrom
McGrattan
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Ja itsehän kokeilisin Jokisen siirtämistä ykkösen vasempaan laitaan ja Conroyn tuomista keskelle. Jokinen ei ole puolustuspäässä viime aikoina onnistunut esim. Ducksin toisessa maalissa Jokinen kadotti miehensä ja Kingsin toisessa maalissa Olli hävisi kaksinkamppailun laidalla juuri Froloville. Conroy toisi ketjuun hyvin puolustusvelvoitteet hoitavan sentterin, jolla kemiat Iginlan kanssa ovat aiemmin toimineet.
...

Aika mielenkiintoista, miten tuollaisen tasaisen yli 30 maalin pelaajan tahti on yhtäkkiä romahtanut täysin. Tietysti tämä alkukausi on melko lyhyt aika, mutta ei Jokinen viime kaudellakaan ollut enää entisellään. Iän tai loukkaantumisten ei OJ kohdalla pitäisi ainakaan vielä olla mikään varsinainen ongelma.

Ehkäpä Calgaryssä Jokinen yrittää liikaa hakea syöttöä Iginlalle ja pakottaa itseään syöttämiseen. Mitenkään Jokista mollaamatta, niin eihän hänellä ole mikään maailman paras peliäly tai kyky rakentaa peliä vaan kyseessä on nopea, kookas ja suoraviivainen laukoja. Heh, ehkä juuri sellainen pelaaja, jonka ei pitäisi pelata Iginlan keskushyökkääjänä - tai ehkä OJ:n ei ylipäätään pitäisi olla keskushyökkääjä NHL-tasolla.
 

GameDay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chiefs
tai ehkä OJ:n ei ylipäätään pitäisi olla keskushyökkääjä NHL-tasolla.

No kyllähän tuo aika hyvin Floridassa pärjäsi sentterinä... Floridassa kaikki peli pyöri Jokisen kautta kun taas Calgaryssä Iginla on keskipisteenä. Näkisin että tämä on suurin syy Jokisen tähän astiseen heikkoon menestykseen Flamesissa. Jokinen itsekin kommentoi Floridan ja Calgaryn ero juurikin noin. Esim. Floridassa yv-taktiikka oli seuraavanlainen: Jokiselle kiekko viivaan, kaikki äkkiä maskiin ja OJ laukoo. Kyllä niitä pisteitä tulee, kun kiekko pyörii aina oman lavan kautta. Tämmöistä roolia Jokinen ei ole Calgarystä saanut. Minun mielestäni Jokisen ja Iginlan yhteispeli ei toimi, koska ovat yksinkertaisesti vain liian samantyyppisiä pelaajia. Nyt on ruvennut tulemaan merkkejä paremmasta, mutta ei se siltikään ole ihannetilanne. Ihannetilanne olisi se että ketjussa on yksi laukoja, yksi pelintekijä ja yksi rouhija. OJ on se laukoja, tai pystyy olemaan myös rouhija, mutta on vain liian hyvä siihen rooliin. OJ tarvitsee sen peliätekevän laiturin ja tämmöistä ei ole vielä hänen vierellään kokeiltu. Mielestäni Dawes saattaisi olla aika hyvä Jokisen rinnalla. Iginlahan pystyisi olemaan myös se pelintekijä, mutta silloin ei välttämättä saataisi yhtä tehokkaasti mustaa pussiin. Tällä hetkellä Calgaryn ykkösketjussa on kaksi laukojaa ja yksi rouhija, kuka ikinä sitten onkin tuo kolmaslenkki. Joko Jokinen ja Iginla kokonaan eri ketjuihin, tai sitten Dawes laitaan tekemään peliä, sekin saattaisi näyttää jo paremmalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös