Aina siihen asti, kunnes vihan propaganda saa vakuuttuneeksi 51% jengistä ja poliittisille markkinoille tulee exitiä tarjoileva vaihtoehto.
Hivenen hämmästyttää, että kunigatar on vedetty leikkiin mukaan. Ei sillä ole valtaa päättää, että lukeeko PM:n kirjoittaman puheen vai ei. Hän on tässä kohtaa pelkkä leimasin.
Itse asiassa, brittien valtiosääntö on muotoutunut pitkän ajan kuluessa ja on normaali olosuhteissa varmaan toimiva. Monarkki on vain seremoniallinen, vaikka hänellä on kaiketi jonkinlaista arvovaltaa tahtoessaan.
Jos hieman vakavammassa sävyssä pohdiskellaan brittien tilannetta, niin kuningatar ei noin vanhana olisi varmaan voinut tehdä asialle yhtään mitään. Mutta jos monarkki olisi nuorempi, silloin teoreettisesti ajatellen olisi kaiketi ollut mahdollista tavalla tai toiselle välttää Boriksen kohtaaminen. Brittien valtiosääntö on niin käytännöllinen, että kukaan ei luultavasti ole pohtinut tällaista mahdollisuutta tässä tilanteessa. Tätä tapausta voisin verrata häätöilmoituksen toimittamiseen henkilökohtaisesti, jolloin tämä antaa häädettävälle mahdollisuuden pakoilla toimitusta.
Briteillä pääministeri käyttää sekä hallituksen johtajan että monarkin virkaa. Tämä on suurin syy nykyiseen pattitilanteeseen. PM omaa liian paljon valtaa, eikä kukaan voi tosiasiallisesti vastustaa häntä menestyksellisesti. Vain tilanne, jossa oma puolue haluaisi erottaa PM:n asettaisi hänet kestämättömään tilanteeseen. Mutta tässäkin tapauksessa temppuiluun on mahdollisuuksia. Valtiosääntö, joka koostui tapoihin liittyvistä konventioista ei ilmeisesti kerro täsmällisesti, miten tietyssä tilanteessa pitäisi menetellä. Niinpä jos PM sattuu olemaan valtiosäännön tunteva vailla moraalisia ominaisuuksia oleva psykopaatti, hän voisi pitkittää eroaan varsin kauan.
Toisin sanoen, eroaminen vaati henkilökohtaisen vapaan ratkaisun tekemistä. Brittien valtiosäännön mukaan:
"The incumbent prime minister is not expected to resign until it is clear that there is someone else who should be asked to form a government because they are better placed to command the confidence of the House of Commons and that information has been communicated to the sovereign."
Nyt tekisi mieli sanoa, että valtiosäännön kirjallisen osan tunteminen avaa edelleen mahdollisuuksia tiettyjen asioiden subjektiivisiin määrittelyihin. Ja kun tähän lisätään puoluepoliittinen taktikointi, joka johtaa konservatiiveilla (jotka satavarmasti kärsisivät rökäletappion) vaalien välttelyyn hinnalla millä hyvänsä, niin soppa on valmis. Periaatteessa pitäisi taas valita uusi PM johtamaan konservatiivejä. Mutta aikaa tähänkään ei enää ole. Parlamentti ei pääse äänestämään juuri Brexitistä, vaan joutuu tekemään muita äänestyksiä.
Valtiosääntö sitten osaltaan johtaa nykyiseen tilanteeseen., jossa brittien pelilauta on todella hämmentävän sekaisin. Kaikilla on tavallaan Musta Pekka käsissään. EU ei anna uutta sopimusta, sen ymmärtävät suunnilleen kaikki, jotka jotakin ymmärtävät. Oppositio ei halua sopimuksetonta eroa, eikä suurin osa kansasta. Silti tälläinen ero tulee väistämättä. Boris taas voi ajaa vain sopimuksetonta eroa, hänelle ei myönnytyksiä ole tulossa. Uutta kansanäänestystä ei järjestetä, vaikka moni haluaisi korjata valintansa. Jos pääministeri eroaisi, vaihtoehtona olisi Corby, joka ei miellytä juuri ketään.
Boris "voittaa", koska hän voi junailla sopimuksettoman Brexitin, vaikka joutuisi eroamaan pääministerin tehtävästä. Uudet vaalit järjestetään vasta Brexitin jälkeen. Ja koko Britannia häviää tässä, vaihtoehto, jota hyvin harva halusi, toteutuu. Adolf ei olisi onnistunut tässä paremmin. Luulenpa, että Boriskin saa siivota työpöytänsä viimeistään eron jälkeen. Ja ehkä on Cameronin tapaan tyytyväinen siitä. Uusi pääministeri taas - olisiko olemassa virkaa, joka olisi vielä epäkiitollisempi haltijalleen?
Lisäluettavaa: The role and powers of the Prime Minister
Viimeksi muokattu: