Äänestäjät ovat saaneet karvaan opetuksen siitä, että ainakaan kansanäänestyksiin ei kannata lähteä fiilispohjalta. EU:ta voi ihan turvallisesti vihata ja silti nostaa mittavat maatalous ym. tuet tyyliin Puola ja Unkari.
Boris yrittää jotakin, mitä ei ole länsimaissa tehty, irtiottoa vapaista markkinoista. Ehkäpä hänellä on mielessään USA:n vastaava idea protektionismista. Mutta siinä missä Valloilla on pikkuisen enemmän lihaksia tehdä diilejä, briteillä ei ole juuri muuta myytävää kuin turskansa tai mitä ne nyt kalavesiltään pyytääkään.
Britit tarvitsevat taloudellisia liittolaisia, joten mistäköhän sellaisen löytäisi. Olisiko mahdollisuus toimittaa soijaa (tai jotakin vastaavaa rehua, murskattuja fish & chips jätteitä) Valtoihin, mutta entä jos Kiina tekee diilin Trumpin kanssa? Myydäänkö kruununjalokivetkin Trumpien hotellien komistuksiksi? On helppoa veikata, että kansanyhteisön markkinoilla ei pidetä nykyistä elintasoa Britanniassa.
Parlamentarismi on todella viety äärirajoille Britanniassa. On vaikea erottaa pääministeriä, jos ei voida edes äänestää luottamuksesta.
Toinen taistelu Britanniasta on käynnissä ja siinä saattaa käydä hullusti koko Britannialle. Skotit lähtevät ensin, sitten Wales ja Pohjois-Irlannista tulee Irlannin itsehallintoalue. Englanti ei voi sitten erota enää, paitsi kansainyhteisöstä. Tulevaisuudessa turistit vierailevat samalla idealla kuin nyt Akropoliilla, katsomassa entistä loistoa. Voisikohan Suomen valtio ostaa Manchester Cityn? Ainoa hyvä puoli on, että todennäköisesti brittikomedia kokee uuden nousun.