Tässä kun seurailee kommentointia Brexitin tiimoilta, herää väistämättä seuraavia ajatuksia:
Vapaa kauppa ja markkinatalous ovat aliarvostettuja ilmiöitä kansan keskuudessa. Ongelmia osataan kyllä yksilöidä, mutta se huomaamaton, elintasoa kasvattava iso linja jää havaitsematta.
Globaali talousjärjestelmä toimii regionalismin pohjalta, eli kauppasopimuksia solmitaan keskeisten kauppakumppanien kanssa. EU-maat hyötyvät siitä, että neuvottelupöytiin mennään kollektiivina. Tällöin varmistetaan riittävät muskelit Kiinaa, Yhdysvaltoja tai Japania vastaan. Yhtenäinen tulliraja myös parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja laskee kustannuksia.
Markkinatalouden lainalaisuudet ovat pitkälti samat kuin 1700-luvun lopulla, jolloin siirryttiin Smithin ja Ricardon hengessä merkantilistisesta kauppapolitiikasta monenkeskeisiin vientimarkkinoihin.
Kun tosiasiat tunnustetaan, voidaan tehdä oikeansuuntaisia päätöksiä. Sama pätee esim. ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan: Suomelle järkevintä olisi turvautua omaan viiteryhmään (NATO) eikä leikkiä erityistapausta. Vielä parempi olisi, jos NATO ei olisi voimakkaasti sidoksissa Trumpin Yhdysvaltoihin. Näin nyt vain sattuu kuitenkin olemaan.
Samalla logiikalla EU:ta voi pitää epätäydellisenä, mutta silti Suomelle, Tanskalle, Irlannille ja Isolle-Britannialle ja monelle muulle hyödyllisenä instituutiona.
Olisi myönnettävä, että Brexitistä aiheutuu reaalitaloudellisia tappioita. Olisi tuotava esiin, että Brexitin jälkeen Briteillä on vähemmän rahaa käytössä. Jos ei oteta Putinia ja kumppaneita huomioon, voidaan todeta kaikkien häviävän. Miksi kukaan haluaisi talouden taantuvan?
Siinä ei tunneperäiset hekumoinnit 1800-luvun merenkäyntidynastiasta hetkauta. En kuitenkaan usko, että tarpeeksi moni kansalainen ymmärtää tällaisia kylmiä faktoja. Se on demokratian heikkous nyt ja tulevaisuudessa ehkä vieläkin enemmän.
