Mainos

Braden Christofferin seikkailut JYP-paidassa – nyrkkihippoja tiedossa?

  • 71 021
  • 483

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos siis koen ja omasta mielestäni osaan perustella, että joku näkemys on päätön ja vailla toden pohjaa, uskallan sen suoraan tänne laittaa, ihan niin kuin muutkin uskaltaa minulle laittaa, kun niin kokevat. Voihan moista(toisten syyttelyä henkilökohtaisuuksiin menemisestä) käyttää tietty jonkinmoisena sucker punchina, mutta jos oikeasti kokee jonkun rikkovan niitä sääntöjä, niin viestiä ylläpitoon trollaamisen sijaan, niinhän se viisainta on.
Minusta argumentointi on ok ja samoin on ok olla eri mieltä. Se on turhaa, jos lähtee toista mieltä olevien älynlahjoja kyseenalaistamaan. Nythän tuossakin syytät minua sucker punchista siksi, että kerroin mielipiteeni tavastasi kirjoittaa. Trolliksikin taidat vihjata. Saat toki olla tuota mieltä, eikä se minun maailmaa kaada.

Sinulla on todella paljon näkemystä ja oikein hyvää pohdintaa. Harmi, että sen arvo väkisinkin kärsii toisten kirjoittajien ajoittaisesta vähättelystä. En katso sen kuitenkaan olevan asia, jonka katson aiheelliseksi modeille viedä.

Wikipediassa on muuten ihan hyvä määrittely trollille:

Trolli on Internet-slangissa viesti tai henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä (kiihkeitä tai muuten tunteellisia vastauksia) tai ennalta arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa.

Aiheeseen liittyen, ei täällä taida tosiaan eiliseen tempaukseen liittyen olla paljon erimielisyyttä, mutta se kiinnostaisi tietää, että kuinka moni nakkaisi BC:n pihalle JYPistä tällä sekunnilla ja kuinka moni pitäisi joukkueessa? Itse en heittäisi pihalle.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Minä olen vähän kahden vaiheilla. Kuivahkot pelaajamarkkinat vähän mietityttää, vaikka uskoisin että puolustavia kahden suunnan senttereitä sieltä löytyy.
Kuitenkin valmennusjohto ei voi enää kauaa tämmöisiä spedeilyjä katsella läpi sormien. Siihen ei yksinkertaisesti ole varaa.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuitenkin valmennusjohto ei voi enää kauaa tämmöisiä spedeilyjä katsella läpi sormien. Siihen ei yksinkertaisesti ole varaa.
Tästä olen kyllä 100% samaa mieltä. Toivotaan Christon rauhoittumista näissä tilanteissa vaikka samalla epätoivolla kuin kymmenettä sijaa tällä kaudella. Hymiö.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tästä olen kyllä 100% samaa mieltä. Toivotaan Christon rauhoittumista näissä tilanteissa vaikka samalla epätoivolla kuin kymmenettä sijaa tällä kaudella. Hymiö.

Joo, kuten todettu, yli 100 minuuttia on enemmän kaverille sääntö kuin poikkeus, että ehkä sen suhteen voidaan kuunnella Jore Marjarantaa ja haaveet kaatuu..

Aika paljonhan tuon asian nyt varmaan ratkaisee se, että ketä sieltä on sentteriosastolle nyt ensi kaudeksi tulossa. Ei Christofferia olisi oikeastaan varaa pois heittää, jos tilalle ei ole pätevää korvaajaa.
Mutta toisaalta eipä niistä taidoista ole mitään hyötyä katsomossakaan, johon päätyy omien hölmöilyjen vuoksi.

Ja aivan varmasti ensikin kaudella (mikäli jatkaa) on luupin alla, niin ei tässä nyt helppo tilanne ole valmennuksellakaan.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
BC ongelma on selvästi liian iso kuorma. Alkukausi näytti todella lupaavalta, sen jälkeen kuorma on kasvanut ja samoin rooli. Tärkein aloittaja ja pelaa paljon alivoimaa myös. Lisäksi yrittää hoidella goonin hommat samalla.
Jos joukkueessa olisi selkeä ykkössentteri ja muitakin yli 50% aloitustaidon omaavia ja koodinimi "Yonkman" pakistossa niin BC saisi keskittyä kolmossenan+AV/YV vastuuseen. Nyt kun tilanne on mikä on ja yrittää kantaa vastuuta enemmän kuin on resurssien puolesta mahdollista niin tulos on tämä.

Edit. BC on siis mielestäni tällä hetkellä tärkein keskushyökkääjä joukkueessa ja hänen puuttuminen on todella iso miinus koko joukkueen peliin. Oikea rooli toki olisi kolmosessa ja sen ketjun peli ei ole hirveästi kärsinyt oliko siinä tällä kaudella Koskela tai Lassila kokeilemassa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Toivoisin lähinnä mainitsemaltasi kirjoittajalta tilaa myös muunlaisille mielipiteille kuin hänen omansa. Jos sanoo, että "miettii sen kuinka tahansa", niin käsitykseni mukaan tuo lause tarkoittaa, että asiaa ei voi muulta kantilta edes pohtia.

Tää on aika kinkkinen kysymys ja laajennettuna suorastaan filosofinen. Mä en tietääkseni ole vienyt tilaa ainoaltakaan muunlaiselta mielipiteeltä tällä palstalla, kuin en oikeassakaan elämässä. Monia "muunlaisia" ymmärrän, vaikka en hyväksykään kun nojaan oman maailmankuvani enemmän faktaan kuin fiktioon. Siksi esim. uskontojen suhteen näen jokaisen omaksi asiakseen ja vapaudekseen olla mitä mieltä ovat, itse kuitenkin luotan ja katson asioita enemmän tieteen vinkkelistä, kuin nuotiotarinoista syntyneisiin jorinoihin, joihin jotkut totuutena ripustautuu. Mieleeni ei siis koskaan tulisi sulkea kenenkään suuta erilaisen maailman katsomuksen vuoksi, vaikka samaa mieltä koskaan en voisi ollakaan.

Toisaalta, lainatun viestihän on myös kehäpäätelmä, joka ei toteudu kenenkään osalta tällä(kään) keskustelupalstalla. Ihan jokainen täällä propagoi omaa näkemystään asioista ilman vaadetta tuoda esiin omasta mielestään virheellisiä tai muiden päätelmiä. Moisella edellytyksellä koko keskustelupalsta kuolisi sisällöltään, kun kaikki olisivat kaikkea mieltä kaikista asioista yhtä aikaa. Oleellisempaa on kyetä vastaanottamaan ajatuksia ja verrata niitä omaan tietämykseensä tyyliin teesi - antiteesi - synteesi. Tämä voi toteutua vain, jos keskustelijat ymmärtävät asemansa siinä kokonaisuudessa. Vaikka me toisillemme vastaillaan ja toistemme kanssa keskustellaan, niin julkisella palstalla sillä on kolmaskin ulottuvuus, eli kaikki muut jotka näitä mielipiteenvaihtoja seuraavat, osallistuvat kun tulee tarve, tai pohdiskelevat osallistumatta. Siksi ihan jokaisen keskusteluihin osallistuvan pitää minusta olla rehellinen näkemykselleen, kyetä ottamaan vastaan eri tavoin ulos annetun palautteen jne.

Minun tai sinun kirjoittajina ei tarvitse tai pidä pohtia asiaa muilta, kuin omalta kantilta, keskustelu sitten laventaa esiin niitä muita kantteja.
 
Kausarimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sori vieraisiin huutelu, mutta ei mahda mitään. Eilen katsoin telkkarista ja totesin yleisön asiantuntijoiksi. Huusivat kuorossa nuija-huutoja (tarkoittivat kait pelaajaa eikä tuomaria).
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aiheeseen liittyen, ei täällä taida tosiaan eiliseen tempaukseen liittyen olla paljon erimielisyyttä, mutta se kiinnostaisi tietää, että kuinka moni nakkaisi BC:n pihalle JYPistä tällä sekunnilla ja kuinka moni pitäisi joukkueessa? Itse en heittäisi pihalle.
Totesin eilen tunteen ollessa korkealla, että en lähtisi vielä niin radikaaliin ratkaisuun, että Christon soppari päättyisi. Eikä tämä mielipide ole yöunien jälkeen toiseksi muuttunut.

Valmennuksen on kuitenkin syytä käydä syvälliset keskustelut Christon kanssa. Jotenkin on kyettävä kanavoimaan turhautumista ja raivoa järkevämmin tulevaisuudessa, jotta kauden aikana ei tule näin paljon kakkua. Kehittyä pitää, se on aivan selvä asia.

Toivottavasti ensi kaudella keskikaista on laadukkaampi. Tämä voi olla ihan hyvä Christonkin kannalta. Voi tuoda sielua peliin omilla positiivisilla vahvuuksillaan, mutta kenties pienemmillä paineilla.

Minä pidän kovista pelaajista, jotka osaa myös ärsyttää vastustajaa, niin fyysisesti, henkisesti kuin myös pelitaidoiltaan. Tällaisiä pelaajia JYPinkin historiasta löytyy useampia ja luulenpa, että listaisimme molemmat jopa samoja nimiä.

En halua edellä mainittuja asioita pois tämän päivän kiekosta, vaikka ajat ja jääkiekko on paljon muuttuneetkin. Toteutus vaan pitää olla mahdollisimman järkevää joukkueen kannalta ja sopia tämän hetken sääntöihin.

Edit: virheiden korjauksia
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sori vieraisiin huutelu, mutta ei mahda mitään. Eilen katsoin telkkarista ja totesin yleisön asiantuntijoiksi. Huusivat kuorossa nuija-huutoja (tarkoittivat kait pelaajaa eikä tuomaria).
Eihän se ihan putkeen mennyt, myönnetään. Osan tuosta reaktiosta epäilen johtuvan siitä, että keltaisen ensimmäinen poikittainen katsottiin läpi sormien. Jos sen verran jaksat nähdä vaivaa, että luet tätä ketjua vaikka pari sivua, niin ei täällä taida kukaan olla teon typeryydestä eri mieltä.

Pitää tulla kuitenkin joskus ihailemaan Mikkeliin katsomon asiantuntijoita ja tehdä yhtä viiltävä analyysi sitten heistä. Toivotaan, että tuolloin halliin eksyisi sitten joku muukin.
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks

Ymmärrettävästi Mikkelissä ei ole tuttua tämä kulttuurishokki jossa seistään loppuun asti omien takana ellei tilanteessa ole jotain ihan älytöntä housuunpaskomista puolin tai toisen. Mestiksessä ei ole ollut tarvetta juuri jännittää omien puolesta ja Liigassa sähköä kokoonpanossa on kuin 1992 menehtyneellä mummollani viime viikonloppuna. Antaa nuorten oppia.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Totesin eilen tunteen ollessa korkealla, että en lähtisi vielä niin radikaaliin ratkaisuun, että Christon soppari päättyisi. Eikä tämä mielipide ole yöunien jälkeen toiseksi muuttunut.

Valmennuksen on kuitenkin syytä käydä syvälliset keskustelut Christon kanssa. Jotenkin on kyettävä kanavoimaan turhautumista ja raivoa järkevämmin tulevaisuudessa, jotta kauden aikana ei tule näin paljon kakkua. Kehittyä pitää, se on aivan selvä asia.

Toivottavasti ensi kaudella keskikaista on laadukkaampi. Tämä voi olla ihan hyvä Christonkin kannalta. Voi tuoda sielua peliin omilla positiivisilla vahvuuksillaan, mutta kenties pienemmillä paineilla.

Minä pidän kovista pelaajista, jotka osaa myös ärsyttää vastustajaa, niin fyysisesti, henkisesti kuin myös pelitaidoiltaan. Tällaisiä pelaajia JYPinkin historiasta löytyy useampia ja luulenpa, että listaisimme molemmat jopa samoja nimiä.

En halua edellä mainittuja asioita pois tämän päivän kiekosta, vaikka ajat ja jääkiekko on paljon muuttuneetkin. Toteutus vaan pitää olla mahdollisimman järkevää joukkueen kannalta ja sopia tämän hetken sääntöihin.

Edit: virheiden korjauksia
Tähän kaikkeen on helppo yhtyä. Hyvin muotoiltu jopa tasaista kappalejakoa myöten.

Kun valmennus saa kanavoitua pelaajan tunteen oikeisiin asioihin, niin hyviä asioita alkaa tapahtumaan. Evander Kanenkin temppuilut on moneen kertaan tuomittu (ja ihan aiheesta), mutta niin vaan on tehnyt joukkuetta edistäviä asioita tällä ja viime kaudella.

Jos kerran Kanekin on saatu kuriin, niin toivoa on myös Christon suhteen.
 
Fit tucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Gudas oli Tshekkoslovakian joukkueessa -92 Albertvillen , Olympialaisissa ja -91 Kanada Cupissa ja neljät MM-kisat pelasi myös kyllä kaveri oli ihan helvetin hyvä myös pelaamaan liigatasolle 90 luvulla.

Eiköhän Christoffer tuosta vielä paranna. Enemmän olisin huolissani haluaako Christoffer ylipäätään jäädä Suomeen kun pelikieltojen vuoksi on palkka miinus 20% . Eiköhän tästä poikittaisesta se joku 5 peliä taas tule kun on oikean värinen pelipaita arvioitavalla pelaajalla. Eikä se viisi peliä nyt varmaan edes ole kovin kaukana linjasta jota on sovellettu tällä kaudella
Olin katsomassa hippoksella 90 suomi - tsekkoslovakkia pelia, jossa Gudas pelasi. Oli kentän näkyvin pelaaja ja sai jo siinä ottelussa yleisön vihat ja ihastelut. Nyrkkeili muistaakseni Jari Pulliaisen kanssa, Pulliasesta en ole ihan varma, mutta näin muistelen. Oli todella yllättävä tieto silloin kun kesällä sitten ilmoitettiin, että Gudas oli JYPin mies. Osasi kyllä pelata myös, mutta pelasi tunteella ja monesti myös kiehui yli takatukallakin.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
BC sai huiman yhden pelin kiellon ja ihan oikein, vaikka se yli tilanteessa menikin, mutta samanlaisia on sattunut pitkin kautta useampia yhden jos toisen toimesta .
Nyt niitä muita samankaltaisia tapahtumia tiskiin sitten.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt niitä muita samankaltaisia tapahtumia tiskiin sitten.
Kun katsoo pelejä, niin niitä kyllä näkee. Myöskin Jukurilaisen Mikkelissä suorittama isku Jerryyn oli törkeämpi ja tästä ei annettu kuin 2 peliä ja pelissä ei edes jäähyä. Eli linjassa tähän nähden. Vaikka BCllä läikkyy, niin sitä myös hakataan kuin vierasta sikaa ja jää viheltämättä näitä paljon,että ei ihme kun sitten kuohahtaa. Kivempi se on, että meillä on hänet, kuin muilla.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Kun katsoo pelejä, niin niitä kyllä näkee. Myöskin Jukurilaisen Mikkelissä suorittama isku Jerryyn oli törkeämpi ja tästä ei annettu kuin 2 peliä ja pelissä ei edes jäähyä. Eli linjassa tähän nähden. Vaikka BCllä läikkyy, niin sitä myös hakataan kuin vierasta sikaa ja jää viheltämättä näitä paljon,että ei ihme kun sitten kuohahtaa. Kivempi se on, että meillä on hänet, kuin muilla.
No ei mua haittais jos jollakin vastustajalla olisi kys. joukkueelle tärkeä pelaaja joka olis poissa joukkueen kokoonpanosta sen vajaat 10 peliä kaudessa. Sitähän kantsis kuumentaa tahallaan peleissä niin ehkä taas kiehuisi yli ja lähtisi suihkuun -> helpompi loppupeli omalle porukalle. Minusta se menee niin tässä lajissa ja koko maailmassa että vaikka kuinka joku sortaa niin ei ratkaisu ole se, että alkaa itse riehumaan. Se on lyhytnäköistä ja on saanut ihmiset tekemään aivan kauheita asioita kun on menty sillä "täältä pesee" -asenteella kostamaan omia kärsimyksiä. Tosta linjasta vaikea sanoa kun otanta tältä kaudelta itsellä melko pieni mutta vaikea uskoa johonkin salaliittoon christoa kohtaan.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt niitä muita samankaltaisia tapahtumia tiskiin sitten.
Minä tyydyn siihen mitä kurinpitopäätöksessä lukee. Rangaistus on annettu. Mennään eteenpäin.

"Pelikiellon pituuden osalta delegaatio on ottanut rangaistusharkinnassa edellä todetut seikat sekä tilanteen kokonaisuudessaan huomioon sekä kuluvalla ja edellisellä kaudella vastaavan kaltaisista teoista annetut pelikiellot.

Kurinpitodelegaatio pitää Christofferin tekoa yhden ottelun pelikiellon arvoisena."
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Voi sanoa, että armo kävi oikeudesta, kun ei edes uusijalisää saanut. Siinähän on sitten seuraava seurattava kun kentälle pääsee, että kuinka kauan kestää hiillostamista ennen pimahtamista, vinkki veikkaukselle tässä vedonlyöntiin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Voi sanoa, että armo kävi oikeudesta, kun ei edes uusijalisää saanut.
Sinänsä täysin oikein ja oikeudenmukainen ettei uusijalisää tule, sillä eihän hymypojalla tällaisia alla ole ollut vaikka monella eritavalla muuten onkin päässyt pelikieltojen makuun.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sinänsä täysin oikein ja oikeudenmukainen ettei uusijalisää tule, sillä eihän hymypojalla tällaisia alla ole ollut vaikka monella eritavalla muuten onkin päässyt pelikieltojen makuun.

Tavallaan näin, mutta eikös edellinenkin tullut pään ja niskan seudulle iskusta. Oma ensi ajatus oli sanonta pääs ku koira veräjästä. JYPin kannalta ehdollisesti hyvä juttu, mutta miten kestää hiillostuksen vastustajilta, tulee nimittäin taatusti, kun pimahtamisraja tunnetaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Tavallaan näin, mutta eikös edellinenkin tullut pään ja niskan seudulle iskusta. Oma ensi ajatus oli sanonta pääs ku koira veräjästä. JYPin kannalta ehdollisesti hyvä juttu, mutta miten kestää hiillostuksen vastustajilta, tulee nimittäin taatusti, kun pimahtamisraja tunnetaan.
Ihminen on oppiva eläin, ja tästä syystä ottanut liiankin isosti haltuun tämän maailman. Uskon siis täysin, että Christoffer tulee oppimaan. Ihmisiä on vain erilaisia oppijoita ja jotkut oppivat nopeammin kuin toiset.
 
chubster

Jäsen
Tavallaan näin, mutta eikös edellinenkin tullut pään ja niskan seudulle iskusta. Oma ensi ajatus oli sanonta pääs ku koira veräjästä. JYPin kannalta ehdollisesti hyvä juttu, mutta miten kestää hiillostuksen vastustajilta, tulee nimittäin taatusti, kun pimahtamisraja tunnetaan.
Tätä itse tullut myös mietittyä sellaisella ajatusleikillä, että JOS joskus pelattaisiin playoffeja, siellä sitä hiillostamista, runtua ja kaikkea muutakin kun tulee huomattavasti enemmän kuin runkosarjassa.

Ajatusleikin tasolla jää jälleen ainakin tällä kaudella tämä, joten eikai sillä ole mitään merkitystä millä tavoin asiaa pyörittelee itse päässään.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Christofferilla itsellään on täysi vastuu siitä, miten käyttäytyy. Silti hän niin kuin muutkin pelaajat tarvitsevat valmennukselta työkaluja.

Tärkeä peli nostaa tunnetasoja ylös, ja jälkiviisaana voidaan todeta, että Christolla ne olivat liiankin korkealla. Millä tavalla valmennus osaa käsitellä tällaista yksilöä? Jos monien flegmaattisten pelaajien kohdalla valmennuksen tehtävä on herätellä, niin pitäisikö Christofferin kohdalla rauhoitella?

Hyvä valmennus on ainakin nykyään myös yksilövalmennusta. Esimerkiksi Lahtisen kohdalla on näyttöä, että tiukat toimet ovat toimineet hyvänä herättelynä. Millaisia ovat hyvät toimet Christofferin kohdalla? Onko valmennuksella osaamista käsitellä tällaista pelaajaa?

Ja kuten aluksi sanoin, niin pelaajalla itsellään on silti vastuu teoistaan.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nuo JYPin aiemmat pitkät pelikiellot, varsinkin Puustinen ja mielestäni myös Christoffer ja pienin varauksin myös Suhonen, olivat kaikki tekojen tahallisuuteen nähden ylimitoitettuja. Christofferin aiempi törmäys maalivahtiin on jaariteltu täällä jo enemmän kuin puhki, Puustisen pelikielto oli mielestäni ihan höpöhöpö ja Suhosenkaan teko ei niin törkeä ollut. Pelin luonteen huomioon ottaen - ihaillaan kovaa pelaamista, fyysisyyttä ja "grindaamista", kovia taklauksia (jotka tosin ovat vähentyneet, koska?), oman maalinedustan mahdollisimman kovakouraista puolustustamista - nämä ovat erittäin hankalia kysymyksiä. Jotakin tekoa katsotaan suurennuslasin videolta hidastettuna, pitääkö siitä antaa viiden ottelun pelikielto vai parhaan pelaajan palkinto. Annettiinkohan tässä nyt sorsitulle joukkueelle hieman armoa vai mitä? Enemmänkin tässä taitaa kuitenkin olla kyse siitä, että noissa säännöissä ei ole mitään logiikkaa ja Liusjärvi on epäpätevä hoitamaan hommaansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös