Lambertin tapauksesta paistaa ikävästi "Kaikki mulle nyt ja heti" mentaliteetti. Ja vaikka kaveri on eittämättä jonkin sortin superlahjakkuus, niin voi poikaressua kun isäpappa pitää häntä tiukassa talutusnuorassa, jonka lisäksi agentit, lätkäjourmalistit, sohvavalmentajat ja lisäneuvoa tuputtavat onnenonkijat yms. siipeilijät pyrkivät koko ajan samalle apajalle. Saa nähdä miten nuoren Lambertin psyyke kestää tätä hullunmyllyä ja millainen ihminen/jääkiekkoilija hänestä lopulta kasvaa tuon kaiken nuorena koetun sähellyksen keskellä. Vaihtoehdot ovat väliltä täysi floppi ja ykkösvaraus. Nähtäväksi jää, sillä niin moni muukin tekijä vaikuttaa siihen kokonaisuuteen, että pelaaja saa edes NHL varauksen ja sitä kautta pääsee koettamaan onneaan kirkkaimmissa valoissa. Lambertilla on vielä helvetin pitkä ja varmasti osin ankea tie jonkun NHL - joukkueen ykköskentän sentteriksi.
En tunne millään tavalla isäpappaa ja Lambertia itseään, mutta kunnianhimon heillä yhteisesti täytyy olla luokkaa käsittämätön kun aina haetaan sellaista ratkaisua, joka palvelee enemmän Lambertia yksilönä kuin joukkueen etua. Siksi myöskään Salmelainen ja Pikkarainen eivät näiden vaatimusten edessä antautuneet, vaan antoivat kaverin mennä, sillä kukaan järkevä seura- tai urheilujohtaja/valmentaja ei voi luvata vasta syksyllä 17-vuotta täyttävälle raakileelle varmaa sentterin, edes laiturin, paikkaa yhtään mistään Liigajoukkueesta (ei edes välttämättä Mestiksestä) tai sitten he söisivät koko muun joukkueen elävältä ja heittäisivät kaikki jääkiekon perusarvot roskikseen. Voihan se olla, että HIFK:n vieläkin työn alla oleva kokonaispaketti ja matka kohti eurooppalaista suurseuraa Pikkaraisineen ei tyydyttänyt Lambertia ja isäpappaa, mutta kuka välittää, en ainakaan minä henkilökohtaisesti pätkääkään.
HIFK:lla on kasvamassa paljon uusia hyviä junioreja ja prospektiehdokkaita aina NHL:n kärkivarausten joukkoon, joten ei siellä yhtä Lambertia kaivata. Itse kunnioitan merkittävästi enemmän Lambertin sijaan sellaisia pelaajia, kuten esimerkiksi Barkov, jotka ovat enemmän hissukseen, mutta tekevät kaiken alusta loppuun jämäkän/sitkeän kärsivällisesti valmentajien johdolla ja saavat kärkipaikan vasta kun oikeasti sen ansaitsevat sekä kannattelevat lopulta omaa joukkuettaan. Näitä pelaajia muistellaan ns. suurina pelaajina ja persoonina vaikka olisivatkin muuten yhtä hiljaisia kuin Barkov. Kenties Lambertit eivät muistaneet tätä kun kyse on HIFK:sta, sillä seuran historia on tässä suhteessa vähintäänkin Suomen mittakaavassa kunnioitettava. Siis jos asetetaan vastakkain vaikkapa julkeasti (suunnilleen samankokoiset) Carl Brewer ja Brad Lambert, niin Lambertin leirin olisi ollut hyvä muistaa alun perin pelaajaneuvottelussa mistä HIFK:ssa on lopulta kyse.
