Boston Bruins 2014–2015

  • 216 331
  • 740

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Ei ymmärtääkseni ole halua muistella :D

JFJR:n puolustukseksi on kuitenkin todettava, että hän oli Leafs-pestiin todella nuori, ei tainnut nimityshetkellä kelvata edes ikämiespeleihin ja pestin aikana NHL.ssä tapahtunut pelillinen murros oli vaikea kaikille fyysiseen kiekkoon uskoneille.

Uskon että Fergusonista tulisi pätevä apu-gm, pelkään että hän on ajatuksiltaan liian samanhenkinen muun Bruinsin toimiston kanssa.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
John Ferguson jr:ää huhuillaan toimistolle apulaismanageriksi.

Jos mies pestin saa, niin voisi ensi töikseen korjata kahdeksan vuoden takaisen virheensä ja treidata Raskin Torontoon vaihdossa Reimeriin ;)

Hassuttelut sikseen - JFJ oli Leafs-aikanaan kauppamiehenä katastrofaalisen huono, mutta varaukset osuivat kohtalaisen mukavasti (neljästä draftista NHL-tasolle ylsivät Rask, Strålman, Tlusty, Kulemin, Reimer, Stålberg, Komarov, Frattin, Gunnarsson, joista kolmea lukuunottamatta kaikki napattiin neloskiepillä tai sitä myöhemmin). Niinpä miehelle kannattaa antaa kiikarit käteen, mutta faksin tunnuskoodi pitää mahdollisimman kaukana.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Onnea siis Selke voittaja Patrice Bergeronille ja Vezina voittaja Tuukka Raskille. Ansaitusti voittivat. Chara sijoittui Norris äänestyksessä toiseksi.
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Bergeronille myös voitti rahalahjoituksen omaan hyväntekeväisyyteen kaikesta hyväntekeväisyys työstä mitä hän on tehnyt sekä pääsi nhl15 kanteen. Jossain edes voittetiin Habs.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ferguson jr palkattiin toimistolle, muttei agm.ksi, vaan joihinkin muihin hommiin. Bradley sai ylennyksen Chiarellin apuriksi.

Muissa uutisissa alkaa enemmän ja enemmän näyttää siltä, että Bruins ratkaisee cap-ongelmansa päästämällä Iginlan menemään. Chiarelli totesi draft-viikonlopusta, ettei odota tekävänsä mitää isompia kauppoja ja Iginlan tilanteesta, että molemmat osapuolet tekevät töitä löytääkseen Iginlalle tilaa palkkaton alta, mutta jos ei onnistu, niin sitten ei onnistu.

Mielenkiintoista. Jos arvata pitäisi, niin kyse on siitä, ettei Bruins suostu kuin yksivuotiseen sopimukseen ja Iginla haluaa pidemmän. Ensi kesänä alkavat mahdollisesti Krejcin, Soderbergin ja Hamiltonin uudet sopimukset. Karkeasti arvioiden vähintään kuutisen miljoonaa lisäkuluja.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Ihan ei ensimmäisen kierroksen veikkaukseni ehtinyt toteutumaan kun Avs varasi Bleackleyn pari vuoroa ennen Bostonia.

Ensimmäisellä kierroksella haaviin tarttui siis huipputaitava laituri David Pastrnak (6'0" 168 lbs) jolla on ketterät jalat ja erinomainen mailatekniikka sekä kohtalaisen kova laukaus joka myös lähtee nopeasti ja tarkasti. Vahvuus yksi-yhtä vastaan peli ja puolustajien haastot, uskaltaa ja myös pyrkii kiekon kanssa maalille. Puolustuspeli ei kuulu vahvuuksiin mutta on kuitenkin hyvä karvaamaan ja niin kuin painosta näkee niin on vielä ohkanen poika. Tämä korjaantuu sitten viimeistään amerikkalaisilla aamupuuroilla.

David Pastrnak oli Tsekkien U-18 joukkueen kapteeni ja mukana myös U-20 joukkueessa eli kovan luokan taitopelaajaa on lupa odottaa jos kehitys jatkuu. Vertailun vuoksi Krejcin pistekeskiarvo U-18 tasolla oli 1.12 ppg ja Sobotkan 1.30 ppg. Pastrnakin lukema 1.50 ppg joka tulee vielä tuosta todennäköisesti nousemaan. Pelkät pisteet ei tietenkään paljon kerro mutta kahden hyvän NHL-pelaajan lukujen lyöminen selvästi kertoo kovasta taitotasosta.
Tällä kaudella Pastrnak voitti Allsvenskanin Södertäljen sisäisen pistepörssin 17-vuotiaana ja on jännä nähdä minkälaisen vaikutuksen tekee tulevalla rookie-leirillä vertailussa muuhun nuorisoon. Vaikka itse pidän enemmän "varmempien" pohjoisamerikkalaisten varaamisesta niin tästä valinnasta jäi hyvä fiilis.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensimmäisellä kierroksella haaviin tarttui siis huipputaitava laituri David Pastrnak (6'0" 168 lbs) jolla on ketterät jalat ja erinomainen mailatekniikka sekä kohtalaisen kova laukaus joka myös lähtee nopeasti ja tarkasti. Vahvuus yksi-yhtä vastaan peli ja puolustajien haastot, uskaltaa ja myös pyrkii kiekon kanssa maalille. Puolustuspeli ei kuulu vahvuuksiin mutta on kuitenkin hyvä karvaamaan ja niin kuin painosta näkee niin on vielä ohkanen poika. Tämä korjaantuu sitten viimeistään amerikkalaisilla aamupuuroilla.j

U-18 kisoissa Tsekiltä erottui Vrana ja tämä Pastrnak. Hyviin puoliin kuuluu lisäksi erinomainen pelisilmä. Antaa erikoisia ja yllättäviä syöttöjä. Tekniikka on hyvä ja tykkää pitää kiekkoa. Suurin heikkous on fysiikassa, jossa häviää ikäisiinsä huippuihin verrattuna aika paljon. Potentiaalia on silti paljon, hyvä pick.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Yleensä en tiedä näistä varausikäisistä pelaajista mitään, mutta tähän Pastrnakkiin tuli jopa kiinnitettyä junnukisoissa huomiota. Sillä tasolla kaverilla näytti olevan Hemskyn kädet Marchandin kropassa, saa nähdä näyttääkö koskaan likikään samalta NHL-pelaajien seassa. Toivotaan parasta.
 

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Tällä kaudella Pastrnak voitti Allsvenskanin Södertäljen sisäisen pistepörssin 17-vuotiaana ja on jännä nähdä minkälaisen vaikutuksen tekee tulevalla rookie-leirillä vertailussa muuhun nuorisoon. Vaikka itse pidän enemmän "varmempien" pohjoisamerikkalaisten varaamisesta niin tästä valinnasta jäi hyvä fiilis.

Taisi vielä missata 10-15 peliä kaudesta ja silti voitti sen.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Draft on käyty ja on pakko myöntää että olen pettynyt suunnasta mihin Bruinsia ollaan viemässä. Kohta voi tuohon suosikkiseuran kohtalle laittaa Small Nice Bruins. Monta taitavaa ja fyysistä kanadalaista poikaa olisi ollut vapaana näiden viime vuosina varattujen sijaan.

Epäilin Gretzkyn historian perusteella varauksia WHL:n puolelta mutta metsään meni se veikkaus. Linjana oli selvästi varata yliopisto/eurooppalaisia poikia joilla kestää muutaman vuoden pidempään tulla organisaatioon. Onko tämä sitten hyvä syy jättää varamatta ketään kanadan juniorisarjoista?

Tässä vielä Bostonin 2014 varaukset:

1. kierros #25
DAVID PASTRNAK R CZE 6' 0" 167 lbs
Pastrnakista olikin tuossa aiemmin keskustelua.

2. kierros #56
RYAN DONATO C USA 6' 0" 174 lbs
Donatosta oli juttua edellisellä sivulla.

4. kierros #116
DANTON HEINEN C/LW CAN 6' 0" 165 lbs
Yllätysvalinta listojen ulkopuolelta johon oli kuitenkin oltu puhelinyhteydessä muutaman joukkueen taholta. Oli todennäköisesti tulossa varatuksi mutta millä kierroksella, olisiko Boston voinut vielä odottaa?
Hyvä luistelija jolla toimiva pää ja pelintekemisen lisäksi maalintekokin onnistuu. Valittiin ensimmäisellä kaudellaan Surrey Eaglesin kapteeniksi. BCHL:n tulokkaiden pistepörssin voitto (29+32 57 peliin). Ensi kaudella Denverissä yliopistokiekkoa.

5. kierros #146
ANDERS BJORK L USA 5' 11" 182 lbs
Sähäkkä luistelija ja hyvä kahden suunnan pelaaja. Nuorisomaajoukkuepelaaja ja U-18 kultamitalisti. Ensi kaudeksi Notre Dameen pelaamaan yliopistokiekkoa.

7. kierros #206
EMIL JOHANSSON D SWE 5' 11" 194 lbs
Fiksu kiekollinen nuorten maajoukkuepuolustaja. Vahvuutena liike ja syöttely eli pystyy pelaamaan ylivoimassa viivamiehenä. Jatkaa HV:n junioreissa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Draft on käyty ja on pakko myöntää että olen pettynyt suunnasta mihin Bruinsia ollaan viemässä. Kohta voi tuohon suosikkiseuran kohtalle laittaa Small Nice Bruins. Monta taitavaa ja fyysistä kanadalaista poikaa olisi ollut vapaana näiden viime vuosina varattujen sijaan.

Mielestäni Bruinsin varausstrategia on hyvin perusteltavissa. Varataan korostetusti talenttia, fyysisesti raakileita, mutta taitavia ja hyväpäisiä jannuja. 18-vuotiaana fyysisillä ja taitavilla kanadalaispojilla kehitys ei valitettavan usein kanna NHL.ään saakka, koska suhteellinen etu fysiikassa kapenee ja taitoa ei oikein pysty harjoittelemaan lisää.

Lisäksi kannattaa mielestäni erotella fyysinen lahjakkuus ja fyysinen valmius. Esim. Juuri Pastrnak näyttää fyysisesti lahjakkaalta pelaajalta, ketterältä ja nopealta, vaikkei hän ole luultavast pariin vuoteen valmis pelaamaan NHL.ssä.

Bruins varmasti varaa tulevia luciceja jos niitä on tarjolla. Tommy Crossin ja Jordan Caronin kaltaiset fyysiset marginaalitalentit kannattaa kuitenkin jättää varaamatta ihan vain siksi, että heitä saa ecl.n loppumisen jälkeen FA.na.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Mielestäni Bruinsin varausstrategia on hyvin perusteltavissa. Varataan korostetusti talenttia, fyysisesti raakileita, mutta taitavia ja hyväpäisiä jannuja. 18-vuotiaana fyysisillä ja taitavilla kanadalaispojilla kehitys ei valitettavan usein kanna NHL.ään saakka, koska suhteellinen etu fysiikassa kapenee ja taitoa ei oikein pysty harjoittelemaan lisää.
Tälläiseen suuuntaan NHL on menossa ja menestyksen kannalta siellä todennäköisesti tehdään hyviäkin ratkaisuja mutta... Minä en tahdo nähdä Bruinsissa tusinoittain jättekivoja pehmosia ruotsalaispoikia tai juuri ja juuri huvipuiston laitteisiin pituutensa puolesta pääseviä, kontaktialueita kiertäviä kiekonvatkauskoneita.

Olen erittäin huolestunut P.J. Axelssonin vaikutusvallasta ja pelkään pahoin että vuoden päästä ainakin puolet varauksista otetaan länsinaapurista (ja ei, kansalaisuudella ei ole oikeasti merkitystä mutta pohjoisamerikasta tulee vaan toisenlaista pelaajatyyppiä enemmän kuin Ruotsista). Edelleen ihmettelen että ei yhtään varausta tehty CHL:stä, mitä ttua?
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Mitä nuo varatut pelaajat loppujen lopuksi kertovat joukkueesta, joka luistelee peleihin NHL:ssä? Ei yhtään mitään. Nyky-Bruinsin avauskokoonpanossa on neljä hyökkääjää, jotka ovat omia varauksia ja yksi puolustaja. Hyökkääjistä kaikki ovat top6-pelaajia, puolustaja on Jeesus Hamilton.

Seuran kannalta on ihan kohtuullinen suoritus, jos jokaisesta draftista yksi yksi prospekti yltää varaamansa seuran riveissä NHL:ään. Koska eliittitalenttia on kaikista vaikeinta/kalleinta hankkia treideillä ja vapaana-agenttina, kannattaa draftissa tähdätä nimenomaan eliittitalenttiin.

Eikä Bruins nyt varsinaisesti ole mitään ho-sangeja ja kabanoveja draftannut, joten on mielestäni vähän kyseenalaista vihjailla joistain kontaktialueita kiertävistä kiekonkuljetuskoneista. Edellinen kyseistä leimaa kantanut oli Seguin ja kuinka hänen kävi?

Minä luotan Bruinsin identiteetin säilyvän niin kauan kuin Neely ja Chiarelli ovat puikoissa.
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Mikä on Iginlan ja Bruinsin tämän hetkinen tilanne? Onko jatko vieläkin mahdollinen?

Toivoisin, että Iggy saisi jatkoa, kun ehdin jo tykästymään hänen pelityyliinsä. Aikoinaan en pitänyt Iginlasta, mutta viime kausi sai mielen toiseksi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Mikä on Iginlan ja Bruinsin tämän hetkinen tilanne? Onko jatko vieläkin mahdollinen?

Jatko on toki mahdollinen, mutta tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että Iginla pelaa ensi kaudella toisaalla. Ei vain mahdu palkkakaton alle, eikä Chiarelli ole ilmeisesti valmis kovin isoihin liikkeisiin saadakseen 37-vuotiaan veteraanin pidettyä kauden tai pari.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Jatko on toki mahdollinen, mutta tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että Iginla pelaa ensi kaudella toisaalla. Ei vain mahdu palkkakaton alle, eikä Chiarelli ole ilmeisesti valmis kovin isoihin liikkeisiin saadakseen 37-vuotiaan veteraanin pidettyä kauden tai pari.

Ja Iginla on siis free agent, eli vituiksi meni mielestäni tämä homma. Jonnekin muualle menee siis mitä luultavimmin tämä hyvä pelaaja, ja viime kauden paras Bruins maalintekijä. Ykköseen tulee siis ilmeisesti Eriksson, niin kuin Chiarelli aiemmin viittasi.
 

SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Kukas Tuukalle nyt aisapariksi, kun Chad Johnson siirtyy New York Islandersin nuttuun?
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Nyt kun Iginla siirtyi Coloradoon, huhuissa pyörinyt Matt Moulson Buffaloon niin jäljellä huhuissa enemmän pyörineistä on vapaissa agenteissa Radim Vrbata. Itse jättäsin Vrbataan koskematta ja katselisin Eriksson-kortin tuossa Iginlan paikalla.
 

juhna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins & Jokerit
Mites nuo ketjut nyt sitten?

Lucic-Krejci-Eriksson
Marchand-Bergeron-Smith
XXX/Kelly-Soderberg-XXX/Fraser
Paille-Campbell-XXX

Chara-Hamilton
Seidenberg-Bartkowski/Boychuk
Krug-McQuaid/Miller

Rask
Svedberg

Sieltä voisi Boychukin kaupata pois johonkin halvempaan hyökkääjään ja vaikka varausvuoroon, eikä sekään haittaisi jos Kelly lähtisi ja tilalle tulisi iso fyysinen laituri.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Chiarelli sanoi yöllä vielä että Boston hakee rightilta ampuvaa oikeaa laitahyökkääjää markkinoilta, luultavasti treidien kautta. Hakusessa nimen omaan top-9 hyökkääjä, mutta ollaan valmiita myös siihen että Eriksson ottaa Iggyn paikan Krejcin ketjussa. Tämä luultavasti tarkoittaa että Marchand ei ainakaan ole kauppatavaraa vaan epäilen että Kelly&Boychuk lähtee. Tällä hetkellä tilaa on 5,6miljoonaa ja tuosta pitäisi vielä tehdä Smithin, Bartkowskin, Fraserin ja Krugin sopimukset. Kelly ja Boychuk vapauttaisi tilaa 6,3 miljoonaa joten se antaisi jo liikkumavaraa huomattavasti.

Tällä hetkellä hyökkäyksen tilanne siis lienee seuraava:
Eriksson-Krejci-Lucic
Marchand-Bergeron-Smith
Kelly-Söderberg-Fraser
Paille-Campbell-Camara/Khoklachev/Spooner

Joten kyllä tonne tosiaan vahvistusta kaivattais, jos kerta Boston on valmis harkitsemaan vähän taitavempia mutta ei niin fyysisiä pelaajia niin yksi joka tuli mieleen on Petri Kontiola. Ampuu rightilta, tuskin pyytää mitään mielettömiä ja epäonnistuessa olisi kuitenkin kohtalaisen helppoa päästä eroon. Kalliimpi vaihtoehto sitten 3-ketjuun voisi olla niinikään rightilta ampuva Steve Downie, joka edustaisi sitten lähempänä Bostonin tyylistä pelaajaa. Noh, joka tapauksessa uskon että jo tänään sieltä joku tulee.
 

Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Joten kyllä tonne tosiaan vahvistusta kaivattais, jos kerta Boston on valmis harkitsemaan vähän taitavempia mutta ei niin fyysisiä pelaajia niin yksi joka tuli mieleen on Petri Kontiola. Ampuu rightilta, tuskin pyytää mitään mielettömiä ja epäonnistuessa olisi kuitenkin kohtalaisen helppoa päästä eroon. Kalliimpi vaihtoehto sitten 3-ketjuun voisi olla niinikään rightilta ampuva Steve Downie, joka edustaisi sitten lähempänä Bostonin tyylistä pelaajaa. Noh, joka tapauksessa uskon että jo tänään sieltä joku tulee.

Eiköhän Bruins ole sen tasoinen organisaatio että hommaa sinne sellaisen pelaajan joka pystyy tulosta tekemään 2/3ketjuissa. Eli Kontiolaa tuskin tulee kuuloonkaan.

Bruinsilla on varsin hyvä tilanne, kauppatavaraa on Boychukin ja Marchandin muodossa. Tarvittaessa voi pelata vaikka tuolla squadilla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Eiköhän Bruins ole sen tasoinen organisaatio että hommaa sinne sellaisen pelaajan joka pystyy tulosta tekemään 2/3ketjuissa. Eli Kontiolaa tuskin tulee kuuloonkaan.

Bruinsilla on varsin hyvä tilanne, kauppatavaraa on Boychukin ja Marchandin muodossa. Tarvittaessa voi pelata vaikka tuolla squadilla.

Kyllä, Bruins on sen tason organisaatio joka normaalisti ei edes varmasti miettisi tälläistä vaihtoehtoa. Mutta kuten tiedetään niin Bruins taistelee tosissaan palkkakattoa vastaan kun tänä kesänä pelaajia mietitään. Ja siitä päättelin että Marchand EI ole kauppatavaraa kun Chiarelli nimen omaan sanoi etsivänsä top-9 hyökkääjää lisänä, joten olisi aika outoa että annettaisiin selkeästi top-9 hyökkääjä vaihdossa. Yksi nimi nousi esille noista rightin oikeista laidoista, Michael Ryder. Vanha Boston voisi hyvin olla kaupan Devilsistä kun katsoo NJD:n hyökkäystä, siitä että onko Devilsillä tarvetta Boychukille joka tässä nyt luultavasti liikahtaa ei minulla ole käsitystä.
 

juhna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins & Jokerit
Yksi nimi nousi esille noista rightin oikeista laidoista, Michael Ryder. Vanha Boston voisi hyvin olla kaupan Devilsistä kun katsoo NJD:n hyökkäystä, siitä että onko Devilsillä tarvetta Boychukille joka tässä nyt luultavasti liikahtaa ei minulla ole käsitystä.

Mark Fayne lähti New Jerseystä ja meni Edmontoniin ja Volchenkov ostettiin ulos, eli hyvinkin voisi Boychuk-Ryder kauppa olla mahdollinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös