Mainos

Boston Bruins (2.) – Toronto Maple Leafs (3.), Atlantic 1. kierros

  • 43 904
  • 183

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Melkein vakuuttava esitys vierailta. 5-2 johdossa kolmannessa erässä otettiin jalka pois kaasulta ja maalin päähän kun kotijoukkue pääsi niin alettiin taas pelaamaan. Hienoa että onnistuttiin hommassa, monesti tuppaa käymään ettei roottori enää uudelleen hurahda käyntiin, mutta Marchand tolppaan ja onnistuneet syklet hyökkäyksessä varmistivat voiton muutamasta Toronton tasoitus yrityksestä huolimatta.
Pasta erotettiin kärkiketjusta, mutta takaisin päästessään pamautti heti pörsän ja oli ekaa kertaa hyvä sarjassa. Marchand 1+2 ja Norris McAvoy 1+1 käärivät tehopisteitä. Chara oli hieman hukassa ajoittain omissa kiekon kera, mutta +3 kertoo että oikeita asioita herra siellä edelleen tekee vaikkakin 4 ketju Torontolla onnistuikin jopa horjuttamaan jättiä fyysisesti. Peli olisi voinut olla ohi jo ensimmäisessä erässä, mutta Andersen koppas Coylen parhaasta sektorista lähteneen rannarin jollain ihmeellä. Raskilla hapuilua etenkin Austonin 2-2 tasoitus meni kainalosta luvattoman helposti. Vastapainoksi muutamat kovat game saverit ja hyvää työskentelyä.

Paikoille päästiin taas aika helpolla, ei voi Toronto millään puristaa tästä jatkoon jos noin helpoksi tehdään sektoriin pääseminen. Andersen nollannut jäätävän hyvin puolustuksen virheitä, mutta josko se seuraavassa tulisi jo se kuuluisa ohipeli. Zaitsev ja Muzzin taas -3, muistaakseni aiemmassaakin Bostonin voitossa oli -3 taulullla.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Kyllähän tämä jonkin sortin ryöstö oli ja sitä kautta sarja vieraissa tasoihin. Sinänsä ihan hyvä, että voiton raapiminen onnistuu, vaikkei peli ollutkaan kovin hyvällä tolalla muun kuin viimeistelyn suhteen, mutta toisaalta vähän huolettavaa, että puck managementistä ei ole oikein voinut Bruinsin osalta puhua muuta kuin vahvassa kakkospelissä (EDIT: vaikka ne ihan räikeimmät läpiajojen ja ylivoimahyökkäysten tarjoilut on onneksi jätetty vähemmälle). Harvoin toimiva ketjulotto oli tällä kertaa Cassidyltä hyvä ratkaisu, kun Pastrnak saatiin lopulta kiekollisesti hereille. Jonkun sortin raastajanahan tuo pelasi kakkospelin ihan hyvin surkeiden ykkösen ja kolmosen välissä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta sarjassa kun taiturista oli iloa kiekolla ja/tai hyökkäyspelissä.

Kuralya tuo huutaisi takaisin. Se melkeinpä kuuluu asiaan, että Krejcin ketju juuttuu välillä omiin, sellaisia nuo vain ovat, mutta nelonen ei tällä hetkellä tuo tarpeeksi energiaa ja toimita kiekkoa hyökkäyspäätyyn. Heillä kun ei ole tehojakaan tarjota kompensoimaan. Vaikuttaa siltä, että Wagner ei ole sataprosenttisessa kunnossa, hänen pitäisi olla se tuon vitjan avain Kuralyn poissaollessa, muttei ole pystynyt pelaamaan omalla parhaalla tasollaan loukkaantumisensa jälkeen. Valitettavasti tämä puolikuntoinen versio siis tarvitsisi vähän enemmän apuja muilta.

McAvoylta pirun hieno matsi.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Boston oli ratkaisevilla hetkillä yksinkertaisesti terävämpi, ja avainpelaajat pelasivat isot pelit, kun sitä tarvittiin. Pastrnakilta ja erityisesti Marchandilta jäätävän kovat esitykset. Pelihän alkoi pienellä Leafsin painostuksella, mutta Brownin tyhmä keskialueen kakkonen antoi Bostonille aikaisen yv:n, joka käytettiin julmasti hyväksi. Heti perään 2-0 maali ja Coylella oli paikka laittaa taululle 3-0 ennen kuin ensimmäinen kymppi oli pelattu. Ei sellainen aloitus, jolla pelejä voitetaan kotikaukalossa. Kyllähän tämä myös erikoistilannepelaamiseen ratkesi: Boston 2/2, Leafs 1/3, mutta Leafsin kaksi ensimmäistä yv:tä olivat täysin luokattomia, kun niiden olisi pitänyt olla sauma tulla peliin mukaan.

Ei Leafs vain taida olla valmis voittamaan. Ei voittava joukkue aloita vedenjakajapeliä näin eikä myöskään laske vastustajaa uudestaan kahden maalin karkumatkalle alta kahden minuutin. Jos momentumiin uskoo edes vähän, niin sen olisi tullut olla kahden maalin takaa tasoihin nousseen kotijoukkueen puolella.

Siinäkin mielessä karvas tappio Leafsille, että alaketjut veivät taas match-upinsa Bostonin vastaavia vastaan. Nylanderin kolmonen esim. pörräsi voittopuolisesti Bostonin päässä. Tehot jäivät puuttumaan, mutta ei kolmosta ja nelosta voi pelistä tasakentällisin moittia. Yleensä noin selvä pelillinen hallinta kyllä tuottaa ainakin maalin.

Kyllähän puolustuspelissä myös on ihan järkyttävä ero. Kun Leafs toisessa erässä sai useammassa perättäisessä vaihdossa putkeen paineen Bostonin päätyyn, Bruins pakka pysyi suhteellisen hyvin kasassa, vaikka vaihdot venyivät pitkiksi. Ei siellä lähdetty juoksemaan kulmiin, vaan puolustettiin sitä vaarallisinta maalintekosektoria eli maalin edustaa. Jos Leafs joutuu vastaavaan tilanteeseen, vastaavaa kurinalaisuutta tuskin löytyy, vaan ennemmin pikemminkin kuin myöhemmin hyökkääjä unohtuu vapaaksi maalin eteen.

Babcock on kaiken arvostelun yläpuolella, mutta yleensä myös valmentaja saa osansa arvostelusta, kun joukkue toista kertaa sarjassa kaivaa itselleen samanlaisen kuopan kuin Leafs viime yönä ensimmäisen kympin ainana. Sekä Game 2:n että Game 4:n alut ovat olleet aivan kaameita Torontolta. Todennäköisyydet voitolle ovat aika pienet pudotuspeleissä, jos jo ensimmäisen kympin jälkeen on useamman maalin tappiolla.

Boston pelasi viime yönä itsensä suosikiksi sarjassa. Sillä on puolellaan kokemus, historia sekä kotietu. Se on myös noussut kaksi kertaa sarjassa otteluvoitoissa tasoihin ja voittanut ne pelit, joita yksinkertaisesti ei saanut hävitä. Kyllähän tuo osoittaa sellaista rutiinia ja venymiskykyä, jota keväällä tarvitaan.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hyvät joukkueet erottaa siitä, että kun peli alkaa kääntyä vastustajalle, joukkue ei mene paniikkiin vaan laittaa uuden vaihteen silmään. Toissa yönä Columbuksen ja Tampan välisessä matsissa ensiksi mainittu teki ratkaisevan voittomaalin melkein heti Tampan tasoitusmaalin jälkeen. Nyt Bruins alkoi pelaamaan, kun Toronto tuli maalin päähän, eikä päästänyt sitä enää pyörittämään omaa peliään samalla lailla kuin sitä edeltäneet minuutit olivat olleet. Sen seurauksena Bruins oli lähempänä toista maalia (jo ennen kiekon tyhjiin laittamista) kuin Toronto tasoitusta.

Bruinsin ykköshyökkääjät hoitivat homman aika tehokkaasti kotiin. Varsinkin Marchand ja Pastrnak olivat näkyviä ja/tai tehokkaita.

Tuli seurattua vähän tarkemmin entisen Devils-pelaajan Marcus Johanssonin otteita. Huomaa, että pudotuspelit ovat kyseessä, kun MoJo heittäytyi kiekon eteen blokkaamaan ja antoi useamman taklauksen. Ei tuollaista nähty häneltä paljoa Devils-nutussa. Sen lisäksi hän syötti Coylen täysin vapaaseen maalintekosektoriin, mistä Bruins olisi saanut jo kolmen maalin johdon, ja myöhemmin hän syötti Backesin läpiajoon, mutta siinä Anderson poimi vedon helposti hanskakäden puolelta. Saattoi siellä olla joku kolmaskin maalipaikan rakentaminen, mutta tällä kertaa Johansson jäi pisteittä. Puolustuspäässä MoJolla on välillä parantamisen varaa, mutta niin se tulee olemaan hänen kohdallaan aina.
 
Boston pelasi viime yönä itsensä suosikiksi sarjassa. Sillä on puolellaan kokemus, historia sekä kotietu. Se on myös noussut kaksi kertaa sarjassa otteluvoitoissa tasoihin ja voittanut ne pelit, joita yksinkertaisesti ei saanut hävitä. Kyllähän tuo osoittaa sellaista rutiinia ja venymiskykyä, jota keväällä tarvitaan.

Ei tästä sarjasta löydä helposti suosikkia. Niin pienet erot on joukkueiden välillä. Otteluiden sisälläkin voimasuhteet heittelee paljonkin erästä erään. Erikoistilanteet ja maalivahtipeli korostuu...

Historia on kuten mainitsit Bostonin puolella mutta luulisi että tämä toimii ylimääräisenä motivaatioruiskeena Leafs joukkueelle, joka viime kaudella sai tuntea miten katkeralta tuntuu pudota heti ensimmäisellä kierroksella hyvän runkosarjan jälkeen.

Mun mielestä ihan 50/50 auki tämä sarja. Yllätyn jos ei mennä 7. peliin!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Robu

Knap

Jäsen
Olipa melkonen matsi. Bruins hallihti 1. erää Bergeronin jäähyyn asti (joka oli aika helppo imo), josta Leafs sai otetta. Hyman sitten vapautti kotijoukkueen. Toi Matthews kyllä outo pelaaja. Oli taas melko näkymätön, mutta silti iski 2 byyriä, joista kyllä ensimmäinen oli Tuukan maali selkeesti, tällä hetkellä tanskalainen virkaveli vie kyllä finskiä.

Bruinssilta kyllä illan leijonat olivat Pasta, ChubbyCharlie ja Chara. Pasta heräs, kun pääs takaisin pelaa Marchandin ja Bergeronin kanssa ja teki kyllä pari ihan nättiä maalia. Tulevalta Norrisvoittaja McAvoy oli koko pelin paras pelaaja, täydellistä dominanssia. Charalla +3 ja tuo viivalla tanssiminen nostatti kyllä fiilistä kotikatsomossa.

Eihän tässä taas pysty mitään sanomaan. Hyvä lähtökohta ois voittaa tuo seuraava kotipeli, jonka jälkeen ois kaks mahdollisuutta niitata sarja uomiin. Mutta silti vahva tunne, että Leafs vie seuraavan ja sitten taas Bruins.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Löytyykö jostain saitilta tilastoidut maalipaikat joukkueittain? Ainaskin lähetyksissä niitä on aina välillä graafisena esityksenä tarjolla. Ois makia tarkastella sarjoja niiden pohjalta. Yks pointti unohtui ekasta viestistä ja se oli tuo Bostonin omassa päässä pelaaminen, jossa pakit jätetään suht vapaaksi, mutta sektori otetaan tiukkaan ja sitten jos cycleä meinaa tulla niin sinne mennään agressiivisesti. Saa nähä miten toimii CBJ:tä vastaan, vai vaihtuuko taktiikka.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Se on myös noussut kaksi kertaa sarjassa otteluvoitoissa tasoihin ja voittanut ne pelit, joita yksinkertaisesti ei saanut hävitä. Kyllähän tuo osoittaa sellaista rutiinia ja venymiskykyä, jota keväällä tarvitaan.

Oikeastaan ainut, mitä Bruinsilla on tässä muutaman hiljaisemman vuoden ollut, on ollut rungon jäätävän kova rutiinitaso. Se on osaltaan antanut myös väärän kuvan medialle ja faneille joukkueen menestysmahdollisuuksista. Talenttia ei ole liiemmin ollut, on vain runkopelaajien kyky kairata pisteet yhden maalin otteluista, kääntää marginaalit puolelleen.

Nyt on sikäli mielenkiintoinen tilanne, että Bruinsilla saattaa olla myös kaiken henkisen kyvykkyyden lisäksi riittävän hyvä joukkue päätyyn saakka.

Katsellaan. Vitosottelu on ollut perinteisesti tasaisissa sarjoissa todella tärkeä. Ennakoi jatkoonmenijän prosenteilla, jotka voitte vain googlata.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Huhhuh kyllä tuntuu hyvältä voitto. Peli täysin hallinnassa käytännössä koko pelin ja onneksi ei tarvittu jatkoaikaa. Mielestäni toronto nyt ollut viidestä pelistä neljässä ollut parempi 5 vs 5 ja ansaitusti johtaa sarjaa. Toivottavasti katkeaa sunnuntaina.

Ps. Kiitos @Rambokala että herättelit Matthewssin tähän sarjaan. Oli tänään pelin paras pelaaja.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Huhhuh kyllä tuntuu hyvältä voitto. Peli täysin hallinnassa käytännössä koko pelin ja onneksi ei tarvittu jatkoaikaa. Mielestäni toronto nyt ollut viidestä pelistä neljässä ollut parempi 5 vs 5 ja ansaitusti johtaa sarjaa. Toivottavasti katkeaa sunnuntaina.

Ps. Kiitos @Rambokala että herättelit Matthewssin tähän sarjaan. Oli tänään pelin paras pelaaja.
No hyvä, että heräsi. Sitä se Maple Leafsin jatkoon pääseminen vaatii. Luulitko, että minä kuvittelin Matthewsin olevan kykenemätön parantamaan? Märkää paskaahan se oli sen edelliset 9 playoff peliä ollut, kun aiheesta keskusteltiin. Ei kai se ole muuttunut
 
Viimeksi muokattu:

Tornados

Jäsen
Huhhuh kyllä tuntuu hyvältä voitto. Peli täysin hallinnassa käytännössä koko pelin ja onneksi ei tarvittu jatkoaikaa. Mielestäni toronto nyt ollut viidestä pelistä neljässä ollut parempi 5 vs 5 ja ansaitusti johtaa sarjaa. Toivottavasti katkeaa sunnuntaina.

Ps. Kiitos @Rambokala että herättelit Matthewssin tähän sarjaan. Oli tänään pelin paras pelaaja.

Kyllä tämä minun silmääni aika tasaiselta näytti. Tässä sarjassa häviäjäkin voi mennä lomille ihan pää pystyssä eikä tarvetta suureen remonttiin joukkueen suhteen ole.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Babcockille hattua siitä, että tällä kertaa Leafs tuli huomattavasti Bostonia terävämmin peliin. Ei se nopeaa maalia tuottanut, mutta kyllä Leafs oli 5vs5-pelissä edellä pelin ensimmäisen puolikkaan. Bruins sai otetta lähinnä ylivoimiensa turvin, ja kyllähän Bostonin yv huomattavasti vaarallisemmalta näytti kuin Toronton.

Todella tarkaahan peli oli, eikä huippupaikkoja juuri ollut. Krejci pisti toisessa erässä tolppaan, Kapasella ja Ennisillä oli Leafsin parhaat paikat. Jos avausmaali olisi tullut aikaisemmin, pelikin olisi varmasti avautunut aikaisemmin. Eipä Kapasen maaliin johtaneita 3vs2-hyökkäyksiä juuri pelissä edes ollut ennen Matthewsin maalia, eikä tuotakaan hyökkäystä varmaan olisi syntynyt ilman Matthewsin maalia.

Vanhan sanonnan mukaan jäällä on kolme joukkuetta: kotijoukkue, vierasjoukkue ja tuomareiden joukkue. Kun pelin kolme ensimmäistä jäähyä meni Torontolle, eikä tuomaristo puuttunut yhteenkään Bruinsin rikkeeseen, josta jäähyn olisi voinut antaa, ajattelin, että "kolmas joukke" ei tänään suosi Leafsiä. Pelin isoin tuomio sitten lopulta Leafsille. Hyman häiritsi selvästi Raskia Matthewsin maalissa, mutta linja taitaa olla se, että alun perin hyväksyttyä maali otetaan pois taululta vain ja ainoastaan, jos on päivänselvää, että maali olisi jäänyt syntymättä ilman maalinvahdin estämistä. Paitsioissa sitten vain päivän selvät paitsiot voivat nollata maalin.

Bruinsilla oli etsikkoaikansa ennen kaikkea ylivoimilla. Se sai kolme saumaa, mutta lopputulos 0/3. Ei Bostonin esitykseen tasaviisikoinkaan voi millään olla tyytyväinen. Joo, pelin isoin tuomio meni Bruinsia vastaan, mutta esitys kokonaisuutenakin jätti paljon toivomisen varaa. Kyllä kotijoukkueen pitää tällaisessa pelissä olla roheasti aloitteellinen ja pyrkiä viemään peliä tasaviisikoin.

Kun maaleja on tarvittu, Matthews on niitä maaleja nyt sitten tehnyt. Edelleenkään niitä dominoivia vaihtoja, joissa peliä käydään vain vastustajan päädyssä, ei ole nähty, mutta eipä niitä tässä sarjassa ole nähty säännöllisesti oikein miltään ketjulta. Ja kyllähän Matthews kärsii siitä, että Kapanen ei ole osunut mistään. Viime yönä osui vihdoin parin kuukauden tauon jälkeen. Kyllä kakkosketjun pelaajan pitää vain saada kiekkoa verkkoonkin, pelkkä hyvä energia ei riitä.

Leafsillä on nyt sauma katkaista sarja kotikaukalossa. Jo historia tuntien sauma kannattanee käyttää. Katseet kääntyvät Tavaresiin, Marneriin, Nylanderiin sekä uralleen huipennusta hakevaan Marleauhon. Kaksi ensimmäistä eivät ole esiintyneet ihan tehojenkaan puolesta parissa viime pelissä niin kuin super-tähtien tulee. Kaksi jälkimmäistä ovat olleet ihan pirteitä, mutta nyt kolmosketjunkin pitäisi saada tulosta ihan maalienkin muodossa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Pelit ensimmäiset noin 50 minuuttia olivat viihdyttävää vauhtikiekkoa, jossa mentiin päästä päähän, ja jossa kumpi hyvänsä joukkue olisi voinut johtomaalin tehdä, vaikka ihan supervaarallisia maalintekopaikkoja ei montaa tullut. Molemmat maalivahdit pelasivat kuitenkin hyvin, ja tällä kertaa Leafsilla oli parempi onni. Harmi, ettei tästä otteluparista pääse kaksi joukkuetta jatkoon.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Huhhuh kyllä tuntuu hyvältä voitto. Peli täysin hallinnassa käytännössä koko pelin ja onneksi ei tarvittu jatkoaikaa. Mielestäni toronto nyt ollut viidestä pelistä neljässä ollut parempi 5 vs 5 ja ansaitusti johtaa sarjaa. Toivottavasti katkeaa sunnuntaina.

Ps. Kiitos @Rambokala että herättelit Matthewssin tähän sarjaan. Oli tänään pelin paras pelaaja.
Hauskaa kun ollaan katseltu eri pelejä;D Yön amtsi meni ohi, mutta aikaisemmissa Boston on kyllä saanut ihan saatanasti paikkoja siinä missä Leafs on joutunut tyytymään viivasta maalille nakkeluihin. Jos tästä nyt Toronto menee jatkoon niin tommoisella puolustamisella tulee seinä vastaan seuraavalla kierroksella. Yleensä en jaksa muiden mielipiteitä juurikaan kompata, mutta Don Cherry oli sitä mieltä että poffien paras molari on ollu Andersen so far, mikä kertoo siitä että Bruins edellisissä 4 ottelussa on saanut jatkuvalla syötöllä laadukkaita maalipaikkoja. Seuraava ottelu onkin sitten jo selkä seinää vasten ja ite tulen vetämään sukat täysille kotikatsomossa enkä odota yhtään vähempää efforttia meijän ykköstykeiltäkään;D;D
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Bruinsilta huolimatonta ja huonoa pelaamista oikeastaan koko matsin ajan kauden tähän asti tärkeimmässä pelissä. Jos ei kahta syöttöä saa peräkkäin omille on vaikea pärjätä. Nyt on selkä seinää vasten ja jos parempaan ei pystytä niin koittaa ansaittu kesäloma. Toisaalta tästä ei pitäisi olla vaikea parantaa ja se voisi riittää voittoon ja seiskapeliin.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Hmm, en tuota peliä kyllä kovin Leafs-merkkisenä osannut nähdä. Näennäistä hallintaa kyllä osan ajasta, mutta Bostonin keskusta piti hyvin. Paremmat maalipaikat olivat minusta Bruinsilla ennen tuota viimeisen kympin avaamista. Sinänsä kyllä samat puck management -ongelmat Bruinsilla pätevät, mistä narisin viime pelissäkin, mutta kiekoton puolustaminen ei ole hassumpaa.

Eiköhän tämä sarja ole kuitenkin taputeltu. Andersen on liian liekeissä ja Bruinsin kärkipelaajien enemmistö liian kohmeessa, jotta sinne millään saataisiin kahdessa perättäisessä pelissä riittävästi maaleja. Sen pienen valttikortin heittäisin Marchandin hihaan: jos Brad lopettaa tuon sietämättömän neppailun ja jätönjätönjätön, ja alkaa sen sijaan pelata jääkiekkoa, Bergyn ketjulta voi kenties alkaa odottaa käänteentekeviä tehoja.

Normaalisti olisi helppo laittaa yön peli kategoriaan "kun et itse tee paikoista maalia niin kaveri tulee ja tekee", kohauttaa olkia ja todeta että Andersen oli tällä kertaa liian hyvä. Nyt nuo naisten MM-finaalin tapahtumat ovat kuitenkin vielä liian lähellä, ja olo on vielä näin seuraavana iltapäivänä katkera ja huijattu tuon Leafsin ratkaisumaalin hyväksymisen suhteen.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Jaahah, kiekko tippuukin seuraavan kerran jäähän jo huomenna klo 22:00 (no, pikemminkin klo 22:20) Suomen aikaa. Ilmeisesti NBC on halunnut pelin juuri tähän ikkunaan, Sportsnet ei ikinä olisi halunnut. Leafs ei näitä päiväpelejä ole todellakaan tottunut pelaamaan, Bruinsille nämä ovat lähes jokaviikkoista kauraa. Leafs-faneilla ainakin tekosyy valmiina, jos tappio tulee.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Historiapalanen tässä otteluparissa esiintyvää Zdeno Charaa koskien

Kevät 2003, NHL pudotuspelit, vastakkain Ottawa Senators ja Philadelphia Flyers. Ottawan paidassa Zdeno Chara 26 vuotta, Philadelphian paidassa Sami Kapanen 30 vuotta.

Kevät 2019, NHL pudotuspelit, vastakkain Boston Bruins ja Toronto Maple Leafs. Bostonin paidassa Zdeno Chara 42 vuotta, Toronton paidassa Kasperi Kapanen 22 vuotta.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Historiapalanen tässä otteluparissa esiintyvää Zdeno Charaa koskien

Kevät 2003, NHL pudotuspelit, vastakkain Ottawa Senators ja Philadelphia Flyers. Ottawan paidassa Zdeno Chara 26 vuotta, Philadelphian paidassa Sami Kapanen 30 vuotta.

Kevät 2019, NHL pudotuspelit, vastakkain Boston Bruins ja Toronto Maple Leafs. Bostonin paidassa Zdeno Chara 42 vuotta, Toronton paidassa Kasperi Kapanen 22 vuotta.

Eli joko Charan playoff-sarjat Kapasia vastaan säilyy puhtaana tai Kasperi kostaa isänsä häviön. Huikean pitkä ura kyllä miehellä.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Ilmeisesti siellä on Backs ja Wagner poppareilla tänään, eli fyysisen pelin miehet pois ja tilalle Kuhlman/Nordström eli koitetaan hitaammilla ja paskemmilla versioilla Toronton ukoista vastata tuleen. En kyllä allekirjoita tuota yhtälöä. Ennemmin hitaampia ja fyysisiä ukkoja mätsäämään, mutta näillä mennään. Liekkö paskottu housuun sarjan tilanteeseen reagoiden. No hokigmään otin Marnerin ja Zaitsevin, eli oma panos menestykseen on jinxata 0+0 ekalle ja toiselle -4.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Tää on kuin joutuisi näkemään saman painajaisen aina uudestaan ja uudestaan eikä asialle voi itse tehdä mitään.
Toisaalta onhan tässä sarjassa jo kaksi kertaa Toronto onnistunut Bostonin vieraissa voittamaan, mutta kolmas voitto tarvitaan..
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Tässä on vähän ooteltu Anderseniltä etes yhtä helpottavaa virhettä, so far ei ole näkynyt. Huikeeta sarjaa pelaa kyllä Toronton veska. Seuraavassa pelissä voisi melkein koittaa jo längistä noita rannareita kun kaikki ylös toimitetut kaveri poiminut tässä sarjassa.
Omaan silmään Carlo oli ihan saakelin kova tänään, aika vaivattomasti omassa päässä otti kiekot omille ja toimitti eteenpäin. Hyökkäyksessä Coyle on ollut hyvä hankinta kerrankin siirtorajalla. Top 6 oli myös hyvä ja Krejcin passi DeBruskin kurotukseen aiheitti orastavan bonerin kotisoffalla. Vastustajalta lopussa Auston vastaavasti meinasi avata sulkijalihaksen ollen jatkuvasti vaarallinen kun maalin johtoasemaa puolustettiin. Onneksi Bruins sen verran kokenut nippu ettei ihan täysin passivoitunut omiin kuten eräs joukkue 4-1 johtoasemassa game7:ssa muutama poffi taaksepäin....;D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös