Mainos

Boston Bruins (2.) – Toronto Maple Leafs (3.), Atlantic 1. kierros

  • 43 905
  • 183

Knap

Jäsen
Jälleen kerran rakkaat "viholliset" kohtaavat pudotuspeleissä, jos niin enää nyky-NHL:ssä saa sanoa. Kuten viimekin vuonna, nämä kaksi joukkuetta ovat ainoita Original Six joukkueita pudotuspeleissä. Kaksi viimeisintä sarjaa on itselläni vain muistissa, niistä kummatkin tarjonut aivan loistavaa lätkää ja tunnetta. Oma suosikkini on silti vuoden 2013 sarja, mutta olihan viimekin vuonna draamaa G7 asti menneessä ottelussa. Eiköhän se niin vain mene, ettei tänäkään vuonna tuolta legendaariselta ottelulta vältytä.

Lunttaan hieman @Frostburn viime vuoden ketjuavauksesta historiikkia, kun se ei juuri ole kerennyt muuttua. Tämä on seurojen 16. kohtaaminen playoffeissa. Aiempien sarjojen tulos on äärettömän tasainen; 8-7 Torontolle, eiköhän Bruinssilla ole kova halu korjata tuollainen virhe. Torontolle Bruins on kehkeytynyt melkoiseksi peikoksi, kun kahdessa viimeisessä sarjassa Toronto on ollut enemmän kuin lähellä jatkoon menemistä, mutta niin vain Bruins on come backilla kerännyt koko potin. Bruinssille henkinen etu vai paine?

Viime vuonna Toronto voitti runkosarjan kohtaamiset 3-1, tänä vuonna Bruins on voittanut keskinäiset 3-1. Runkosarjan perusväännöillähän ei ole mitään tekemistä enää minkään kanssa, koska kuten me kaikki ollaan kuultu ja tullaan kuulemaan joka ikinen kevät, pudotuspelit on oma maailmansa ja näinhän se on.

--------------------------

Bruinssilta on poissa Sean Kuraly, John Moore ja Chris Wagner. Heistä kukaan ei ole Bruinssille elintärkeä pelaaja. Kuraly on day-to-day, ensimmäisessä pelissä ei ainakaan pelaa. Moore myös day-to-day, mutta silti hieman epäselvyyttä, missä vaiheessa voisi olla valmis tulemaan mukaan sarjaan. Wagnerista ei ole tarkkaa tietoa.
Jake Muzzin oli poissa Torontolta viimeisestä pelistä, enkä nopeasti löytänyt hänen paluuennustetta, mutta eiköhä tuo Bruins-sarjaan tervehdy (viimeistään sen aikana huonossa tapauksessa). Onneksi kummaltakaan ei ole poissa ykköstykkejä.

Playoffeissa katseet kohdistuvat etenkin maalivahteihin. Bruinssissa on ollut hieman epäselvyyttä kauden aikana, että kuka siellä torjuu? No Raskilla varmasti lähdetään sarjaan ja se on ainoa oikea ratkaisu, sillä Rask on kevään miehiä. Mikäli Rask ei saisikaan kiinni mitään tai loukkaantuisi, hätä ei olisi mahdoton, sillä Jaro Halak on pelannut tällä kaudella myös loistavasti. Andersen toisessa päässä täyttää myös eliittivahdin saappaat helposti, kunhan kestää kasassa, siihen osa-alueeseen ei tule Leafs kaatumaan. Tosin, mikäli jotain käy, taustalla on Michael Hutchinson ja se olisi kyllä merkittävä downgreidaus.

Toronton puolustuspäätä kovasti kritisoitiin viime sarjassa, osittain syystä myös sarjan lopputulokseen katsoen. Leafs onkin reagoinut viime vuoden ongelmakohtaan Jake Muzzinilla ja tuo puolustus alkaa näyttämään jo ihan hyvältä. Puolustajien pistepörssin TOP-3 Morgan Rielly, Jake Muzzin, Jake Gardiner, Nikita Zaitsev, Ron Hainsey ja Travis Dermott muodostavat käyvän kuusikon. Kysymykseksi voisi esittää, missä santapaperi ja kovuus? Pyörittääkö Toronton kiekollinen puolustus Bruinsin ihan vipuun, vai jääkö mustapekka käteen omassa päässä? Runkosarjassahan Toronto päästi maaleja (251) toisiksi eniten playoffeihin menneistä joukkueista. Toronton pelejä tosi vähän tullut katsottua, joten tästä lisää valaistusta otan mielelläni vastaan.

Bruinssilla taas puolustus on hieman erillainen. Kiekollisuutta edustaa Torey Krug ja Charlie McAvoy erityisesti, ei ne muutkaan lapasia ole. Puolustuspäässä on mielenkiintoista nähdä Brandon Carloa, on missannut kaksi edellistä kevättä loukkaantumisten takia. Charasta tuskin tarvitsee puhua edes, ikää on, mutta isäntä omassa päässä. Connor Clifton tullut miehekkäästi sisään show'hun, pääseekö askiin playoffeissa, mikä on tulos? Miller, Moore ja Grzelcyk on sitten heittää vielä sinne lisää. Laadukkaita pelimiehiä löytyy tänäkin vuonna paljon, mutta ennen kaikkea omaan silmään tämä ryhmä sopii hyvin playoffeihin.

Hyökkäys on taasen kummallakin täydellistä timanttia. Ei viitsi nimiä listata, kaikki ne tietää. Minua kiinnostaa tässä ainoastaan se, miten ne toimii pudotuspeleissä? Bostonilla on sarjan kovin ykköskenttä, sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista, saako Toronto sen vaiennettua? Leafsilla on Kadri nyt, hän oli liikaa poissa viime vuoden sarjasta, onko hän se ase? Toronto teki runkosarjassa kolmanneksi eniten maaleja, miksi Leafs ei saisi sitä siirrettyä playoffseihin?

Kotietu on jälleen Bruinssilla, uskon sen olevan tämän sarjan ratkaiseva tekijä (etenkin peluutuksen takia). Bruins oli sarjan toisiksi paras kotijoukkue (Toronto 15.). Vieraissa Toronto oli 3. paras, mutta Bruins vasta 11. Uskon, että kotivoittoja nähdään tässä sarjassa ainoastaan. Bruins in seven.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Sama kuin viime keväänä. Käytännössä Bruinsin koti- ja peluutusetu vs. Matthews.

Leafsilta on löydyttävä hyökkäyksen laajuus myös kaukalossa, paperi ei viime keväänäkään riittänyt.

Veikataan että ennakko-odotuksiin nähden sarja on pannukakku, Leafs sweeppaa.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Aika mahtavaa nähdä Maple Leafs ja Mitch Marner jälleen playoff-sarjassa Bostonia vastaan. Hieno joukkue ja hyvät fanit täällä jatkoajassa.

Tällä kaudella katsomissani peleissä Marner on ollut eniten pelin lopputulokseen vaikuttanut yksilö ja uskon, että tulee olemaan ottelusarjan ykköspelaaja. Viime kaudella Andersen ei riittänyt ja onkin jännä nähdä pystyykö tällä kertaa antamaan mahdollisuuden ryöstöön tai kolmeen. Toronton hermokontrolli on tärkeässä roolissa eikä Bruinsia saisi päästää jauhamaan ylivoimaa eikä kenelläkään ole varaa ”kadreilla” pelikieltoja.

Bruinsilta odotan Charan pimentävän Matthewsin, Raskin peittoavan Andersenin, Marchandin löytävän vielä yhden vaihteen panosten noustessa ja koko joukkueen taklaavan Leafsin ykköspelaajan Marnerin varikolle keinolla millä hyvänsä. Henkilökohtaiset virheet kentän kriittisillä alueilla pitäisi minimoida (Pastrnak ja Krug) ja näin ollen estää taitavan Leafsin ylivoimahyökkäykset.

Oma veikkaus on, että Maple Leafs vie ensimmäisen pelin ja koko sarjan 4-1 ja pelaa tänä vuonna finaalissa kannusta. Menestyksen myötä Marnerin sopimuksen teosta tulee kesän ja syksyn kestävä show offersheeteineen ja Dubasin ylimaksuineen.
 

Tornados

Jäsen
Olen pähkäillyt paljon tätä otteluparia, joka on itselleni lähtökohtaisesti ensimmäisen kierroksen kovin ottelupari. Mielelläni olisin veikannut Toronton yllätystä sarjassa, mutta kyllä useimmat järkisyyt osoittavat Bostonin suuntaan.

Maalivahdit: Boston

Bostonilla on kaksi huippuvahtia, joista ottelusarjaan lähdetään Raskin johdolla. Rask pääsee pudotuspeleihin tällä kaudella tuoreempana ja tämä on ehdoton etu varsinkin jos kevät etenee pelien merkeissä Torontoa pidemmällekin. Halak on vahva taustatuki Raskille ja on ehkä pelannut viime aikoina jopa Raskia paremmin. Luonnollista on kuitenkin aloittaa pudotuspelit Raskin johdolla, mutta tappioiden jälkeen maalivahtia saatetaan aivan hyvin vaihtaa.

Toronto teki mielenkiintoisen siirron juuri runkosarjan lopussa kun kakkosmaalivahti Sparks pudotettiin joukkueesta ja Hutchinson tuli tilalle. Vaikka tilannetta ei aivan lukkoon lyötykään on vaikea ajatella enää Sparksin nousevan pelaavaan kokoonpanoon. Muutos saattaa selittyä osittain sillä, että koska kakkosmaalivahti on ilman loukkaantumista lähinnä pukukoppipelaaja, niin roolin katsottiin sopivan paremmin Hutchinsonille. Sparksin käyrä oli toki laskeva, mutta olisin uskonut hänellä olevan kuitenkin yhtä hyvät mahdollisuudet huippupeliin (jota Bostonin kaadossa vaaditaan) kuin Hutchinsonillakin. Muutos tehtiin mielestäni kuitenkin yllättävän myöhään, ja aistittavissa on pientä pelkoa vastustajaa kohtaan.

Andersen ei ole viime aikoina loistanut, mutta perusluokaltaan hän on kuitenkin laadukas maalivahti. Tässä kohtaa etu menee kuitenkin Bostonille, sillä heillä on kisassa kaksi arpaa (joista toinen toki jätetään mielellään raaputtamattakin) kun taas Torontolla yksi. Andersen on myös aika kovassa painetilanteessa kun hä tietää, että koko joukkueen menestys on hänen varassaan.

Vaikka usein ajatellaan, että pudotuspeleissä mennään yhden maalivahdin taktiikalla, niin viimeisenä kolmena vuotena mestarit ovat jossain vaiheessa käyttäneet myös kakkosmaalivahtiaan.

Hyökkäys: Toronto

Pidän Toronton hyökkäystä kokonaisuudessaan hieman Bostonia parempana. Ykkösketju Bostonilla on tietysti huipputasoa, mutta alemmissa ketjuissa tilanne kääntyy Toronton eduksi. Toronton vahvuus on erityisesti kaksi huippuketjua. Kannattaa huomioida, että viime vuodesta Toronto on vahvistunut myös Tavaresilla, jota pidän jopa Toronton tärkeimpänä hyökkääjänä tässä pudotuspelisarjassa. Toronton tilanne hyökkäysketjujen osalta on melko selväpiirteinen. Kaksi ketjua yrittää ratkaista pelejä, kolmosketju sitten keskittynee Marchandin, Bergeronin ja Pastrnakin pimentämiseen.

Bostonin tilanne on alempien ketjujen osalta itselleni hieman hämärän peitossa. On loukkaantumisia ja ketjuja voi muodostaa monilla tavoilla. Onni onnettomuudessa on, että loukkaantumisten myötä hyvin aloittanut Karson Kuhlman saattaa päästä pelaamaan myös pudotuspeleissä. Mitä olen kaverista lukenut, niin on voittajatyyppi. Parhailla joukkueilla on myös yleensä nuorempia pelaajia tuomaan piristysruisketta joukkuekemiaan.

Hyökkääjien osalta Boston saattaa kuitenkin ratkaista sarjan tehokkaan ylivoimapelinsä avulla. Toronton pitäisi parantaa tältä osin, sillä materiaalin pitäisi tuottaa tehokkaampaa tulosta ylivoimapelissä. Lisäksi kahden tehoketjun myötä ylivoimapeliin pitäisi löytyä aina tuoretta ratkaisuvoimaa.

Puolustus: Boston

Puolustuksen osalta voimasuhteet kääntyvät mielestäni niukasti Bostonin eduksi. Chara on ollut yksi kauden yllättäjistä, sillä harva varmaan odottaa nelikymppiseltä pelaajalta tason nostoa. Mielestäni näin on kuitenkin käynyt. Krug ja McAvoy ovat tehokkaita pelaajia hyökkäyssuuntaan, mutta Torontoa vastaan Charan puolusominaisuudet ovat arvossaan. Bostonilla on puolustajien osaltakin laaja materiaali. Carlo ja Clifton voivat tuoda tuoretta pudotuspelivoimaa viime vuoden sarjaan verrattuna.

Toronto hankki Muzzinin vähän ennen trade linea. Mielestäni hankinta oli erinomainen vaikka kätisyydet eivät menneetkään aivan nappiin. Muzzin ei ole tuonut huikeita tehoja, ja jotkut ovat jo arvostelleetkin hankintaa. Mielestäni Muzzin on kuitenkin tehnyt Zaitsevista uskottavan pelaajan pudotuspeleihin ja tämä on todella tärkeä lisä joukkueelle. Jos Toronto pystyy peluuttamaan Muzzinia ja Zaitsevia Bostonin ykkösketjua vastaan, niin tämä antaa muille puolustajille lisäpotkua hyökkäyspelin käynnistämiseen. Morgan Rielly oli runkosarjassa erinomainen ja mielestäni olisi aivan ansioitunut ehdokas Norris trophyynkin ( ei sitä toki saa koska ei ole paras hyökkäävä puolustaja eikä paras puolustava puolustaja mutta oli molemmissa rooleissa hyvä). Tässä sarjassa hänen roolinsa ei kuitenkaan välttämättä korostu. Torontolla on hyvä puolustus, mutta ei aivan niin laaja ja monipuolinen kuin Bostonilla.

Kokonaisuus: Boston 4-2 (tai 4-3)

Uskon, että ottelusarjasta tulee hieno, mutta se voi olla turhankin vaativa voittavallekin joukkueelle. Pienetkin asiat voivat olla ratkaisevassa roolissa kun kaksi tasavahvaa joukkuetta kohtaavat. Koen kuitenkin, että ottelusarja kääntyy lopulta Bostonille, jolla on laajempi ja monipuolisempi materiaali. Tuomarilinjallakin on merkitystä, Boston pystyy hyödyntämään sallivan linjan. Toisaalta Bostonin ylivoimapeli on arvossaan jos pilli soi useammin. Erikoistilanteet ja maalivahtipeli ratkaisevat ottelusarjan tuloksen.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Eiköhän tässä taas kerran samalla sapluunalla mennä kuin kahdessa aikaisemmassakin lähimenneisyyden sarjassa näiden joukkueiden välillä, eli jos Toronto meinaa tästä päästä jatkoon, niin sen täytyy tapahtua viimeistään kuudennessa pelissä. Game 7:t kun ovat olleet sinivalkolasien läpi aivan kauheaa katsottavaa sekä viime vuonna että 2013. Koska edellinen kohtaaminen oli tosiaan tasan vuosi sitten, ovat joukkueiden kokoonpanot ymmärrettävästi hyvin samankaltaiset. Muutoksiakin on toki nähty merkittävimpien hankintojen ollessa Bruinsilta Coyle + Johansson ja Leafsilta Tavares + Muzzin. Tämän lisäksi kummankin joukkueen nuoret pelaajat ovat ottaneet runkosarjaesitysten perusteella isoja askeleita eteenpäin sitten viime kauden, mutta playoffeissa heidän vastuunkantokykyään ei vielä ole mitattu.

Joukkueiden kuntokäyrät osoittivat runkosarjan jälkipuoliskolla ihan päinvastaisiin suuntiin; joulun tienoilla Leafsilla oli vankka ote kotiedusta ja vastustajaksikaan ei silloin povattu Bruinsia, mutta niin vain kävi että Boston nappasi Atlanticin kakkostilan lopulta varsin selvällä 7 pisteen erolla. Toronton runkosarja oli itse asiassa paperilla vahvistuneesta rosterista huolimatta heikompi kuin kaudella 2017-18 ja suurin syy tähän oli juuri penkin alle mennyt kevätkausi. Keväisillä otteilla Leafsilla ei olisi ollut mitään asiaa edes playoffeihin, mutta syksyllä kerätyt pisteet pitivät vaahteranlehdet kuitenkin tukevasti viivan yläpuolella. Tämän perusteella Bruins on taas kerran suursuosikki menemään jatkoon, mutta niin se on ollut kahdella edelliselläkin kerralla ja molemmat sarjat venyivät seitsemään peliin, joten eiköhän tästäkin pitkä ja raastava sarja ole tulossa. Leafsin iskunpaikka on heti sarjan alussa, mikäli pystyvät jostain kaivamaan esiin syksyisen peli-ilmeen ja yllättämään keskimäärin viittä maalia per peli omiin laskevan joukkueen kohtaamiseen valmistautuneen Bostonin. Mikäli Toronto pääsee heti alusta kuskin paikalle, jatkoonpääsy on mahdollinen. Muutoin vaahteranlehtikopissa palaavat mieliin viime kevät (ja muutamalla myös kuuden vuoden takainen) ja mailan puristaminen alkaa.

Sarja kulminoituu pitkälti maalivahtipeliin; Andersen on parhaimmillaan parempi kuin Rask tai Halak, mutta suoritusvarmuus on selvästi heikompi kuin kummallakaan näistä. Lisäksi kun Toronton joukkuepuolustus on mitä on, Andersenin on pakko pystyä napsimaan huippukoppeja tai muuten noutaja kutsuu. Viime vuonna Freddie oli kahdessa ensimmäisessä pelissä seula, neljässä seuraavassa loistava ja sitten taas kytki ratkaisevalla hetkellä imurin päälle päästäen seiskapelissä sopivasti 7 kiekkoa selkänsä taakse. Tällä kaudella runkosarjassa on nähty molempia Anderseneja, joten on täysin mahdotonta ennustaa kumpi versio tolppien välistä torstaista alkaen löytyy. Varmaa on ainoastaan se, että mitat täyttävää paikkaajaa Leafsilta ei löydy eli Andersenilla mennään hamaan loppuun asti.

Oma veikkaukseni on, että historia toistaa jälleen kerran itseään ja Boston menee tästä Tampan teurastettavaksi voitoin 4-3.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Aika mahtavaa nähdä Maple Leafs ja Mitch Marner jälleen playoff-sarjassa Bostonia vastaan. Hieno joukkue ja hyvät fanit täällä jatkoajassa.

Tällä kaudella katsomissani peleissä Marner on ollut eniten pelin lopputulokseen vaikuttanut yksilö ja uskon, että tulee olemaan ottelusarjan ykköspelaaja.
Mitch Marner tulee kyllä olemaan tässä sarjassa varmaan Toronton paras hyökkääjä, sitä en epäile hetkeäkään. Ja tällä kertaa vieressä ei ole Bozak laittamassa paikoista plekseihin vaan siinä vieressä on 47 maalin John Tavares.

Toronton on saatava ylivoimapelinsä kuntoon tähän ottelusarjaan. Bruinsilla on liigan parhaimpia ylivoimia ja erikoistilannepelaamisessa ei saa antaa anteeksi Bostonille. Uskon Hyman - Tavares - Marner kentän pelaavan Bruinsin ykköskenttää vastaan. Tämän jälkeen Matthewsin on voitettava Krejci matchupissa ja uskon hänen hoitavan tämän. Viimeisissä treeneissä Nylander ja Matthews oli taas erotettu enkä todellakaan tiedä miksi. Kapanen ei ole mikään kiekonjakelija, joten Matthewsin kiekollinen vastuu lisääntyy entisestään, kun Nylander ei ole jakelemassa syöttöjä. Bottom 6 menee mielestäni Torontolle tässä parissa. Kadri hoitaa varmasti puolustustehtävänsä ja hyökkäyssuuntaankin on valtavasti potentiaalia. Kunhan ei ota pelikieltoja. Kaiken järjen mukaan Babcock jakaa kahdelle ekalle kentälle sen 18-20 minuuttia peliaikaa ja neloskenttä hoitaa sen 4-6 minuuttia illasta. Nelonen ei saa jäädä pyörimään omiin.

Bostonissa pelottaa eniten toi ykköskenttä. Varsinkin vieraspeleissä Toronto pyöri järjettömät määrät omissa kun kiekkoa ei saatu omille/pleksistä ulos. Maalivahdit menee mielestäni aika tasan. Andersen epäonnistui seiskapelissä mut jos oikein muistan niin ei se Rask niissä Toronton voitoissa mitenkään erityisen vahva ollut.

Toivottavasti tänä vuonna saataisiin Bruins -peikko kaadettua. Kahden viime sarjan jälkeen alkaa olla mitta aika täynnä kyseistä joukkuetta kohtaan ja erityisesti Bergeronia kohtaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ylivoimaisesti avauskierroksen mielenkiintoisin pari. Tätä tulee jälleen seurattua ja Bruinsin kelkassa ollaan päätyyn asti.

Bruins in 5.
 
Bruins treenannut seuraavanlaisella kokoonpanolla:
Marchand-Bergeron-Pastrnak
DeBrusk-Krejci-Kuhlman
Johansson-Coyle-Heinen
Nordstrom-Acciari-Wagner
Backes

Chara-McAvoy
Krug-Carlo
Grzelcyk-Kampfer
Clifton

Eli vaikuttaisi siltä, että Backes on se poppari-ukko ekassa pelissä ja Karson Kuhlman saisi näyttöpaikan.
Kuhlmanin paikka kokoonpanossa ei sinänsä yllätä itseäni. On nimittäin pelannut oikein mainiosti nuo 11 peliään NHL:än puolella tällä kaudella.
Tehot änäristä: 11gp 3+2, +5. AHL puolelta: 58gp 12+18, +23. Kuhlman johtaa tuota farmijoukkueen +- tilastoa aika selkeästi +23 lukemallaan.

Bruins lmoitti myös, että Kevan Miller on sivussa ainakin joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta Minnesota pelissä tulleen loukkaantumisen takia.
Kuralyn ja Mooren tilanne on se, että molemmat olivat reeneissä mukana no-contact paidoissa. Kuraly parantelee vielä käsivammaansa ja treenasi ilman mailaa. Molemmat ukot kuulemma ovat kuitenkin todnäk pelikuntoisia jossakin kohtaa Toronto-sarjaa.
 

Knap

Jäsen
Mulle on aika suuri yllätys, että Backes on sivussa. Paskuudestaan huolimatta tärkeä pelaaja pleijareissa, on se jätkä, joka ajaa jokaisen yli tarvittaessa. Myös kun miettii viime playoffeja, jossa oli melko hyvä, niin vaikea ymmärtää. Kuhlmanille kyllä ansaittu näytönpaikka, tuli show'hun sisään melko ennakkoluulottomasti.
 

Tornados

Jäsen
Mulle on aika suuri yllätys, että Backes on sivussa. Paskuudestaan huolimatta tärkeä pelaaja pleijareissa, on se jätkä, joka ajaa jokaisen yli tarvittaessa. Myös kun miettii viime playoffeja, jossa oli melko hyvä, niin vaikea ymmärtää. Kuhlmanille kyllä ansaittu näytönpaikka, tuli show'hun sisään melko ennakkoluulottomasti.

En nyt muista kauheasti Backesin pelejä viime pudotuspeleistä, mutta ainakin tilastot näyttävät melko kehnoilta: 12 peliä: 2+1=3 ja -6.
 

Knap

Jäsen
En nyt muista kauheasti Backesin pelejä viime pudotuspeleistä, mutta ainakin tilastot näyttävät melko kehnoilta: 12 peliä: 2+1=3 ja -6.
No joo, ei toi -6 imartele kyllä mitenkään. Jäänyt vaan muistikuva hyvästä maalineduspelaamisesta ja fyysisyydestä (viime vuoden playoffeista), mitä minä ainakin arvostan pelaajissa todella paljon.
 
Mulle on aika suuri yllätys, että Backes on sivussa. Paskuudestaan huolimatta tärkeä pelaaja pleijareissa, on se jätkä, joka ajaa jokaisen yli tarvittaessa. Myös kun miettii viime playoffeja, jossa oli melko hyvä, niin vaikea ymmärtää. Kuhlmanille kyllä ansaittu näytönpaikka, tuli show'hun sisään melko ennakkoluulottomasti.

Luulen, että tossa on ideana yrittää mätsätä tuota Toronton jalkanopeutta varsinkin sarjan ensimmäisissä peleissä.
Jos/kun sarja muuttuu fyysisempään suuntaan niin eiköhän Backes löydä taas tiensä kokoonpanoon.

Edit: Backesin statsit viime kauden Toronto-sarjasta: 2 G, 1 A, +/- -3, 12 SOG, 20 Hits
 
Viimeksi muokattu:

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Bruins treenannut seuraavanlaisella kokoonpanolla:
[...]
DeBrusk-Krejci-Kuhlman

Kuhlman on kieltämättä erittäin mielenkiintoinen tuttavuus, odotan paljon mutta hieman yllätyn kyllä tästä ketjumuutoksesta. Ainakin Johanssonin kanssa peli näytti kulkevan todella hyvin. Vissiin myös Coylen. No, eihän se sitä sano etteikö vois ylempänäkin.
 

soshje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Hyvää analyysia kyllä! Omasta mielestä Leafsin ketjujen laajuus on hyvä nyt kun Nylander on väläytellyt joissain peleissä niin käytännössä kolme kenttää kykenee hyvin maalintekoon (kolmonen ainakin välillä puski peliä vastustajan päätyyn nyt runkosarjan lopulla). Jos Leafs onnistuu tiivistämään puolustuspeliä joka tuntui olevan loppukaudesta aivan kauheaa niin uskon että tästä mennään jatkoon.

Andersenkaan ei löytänyt mitään älytöntä suoritusvarmuutta ja tuntui että joka pelissä meni melkein yksi helpohkolle näyttävä veto maaliin. Gardinerin takaisintulo toi vähän jämäkkyyttä puolustukseen, tv:ssä miestä kehuttiin mutta itselle näytti kyllä olevan joissain vaihdoissa vielä vähän jäljessä.

Itselle eka kevät täällä Torontossa niin hauska nähdä miten playoffsit näkyy katukuvassa. Aamulla sain game 4 liput takataskuun (puhelimeen) suht kohtuuhintaan!
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Veikataan että ennakko-odotuksiin nähden sarja on pannukakku, Leafs sweeppaa.

Tässä ennustuksessa vahva reverse-jinxin tuntu ;)

Jos Leafsin näkökulmasta pitäisi nostaa yksi seikka, joka puhuu sen voiton puolesta, joukkueelta löytyy kaksi all-star-keskushyökkääjän johtamaa kärkiketjua. Molempia edes Bergeron ja Marchand eivät saa nollattua, vaan väkisinkin joko Tavares tai Matthews pääsee ketjuineen pelaamaan hyvää match-upia. Se toisaalta myös tarkoittaa, että tehoja on tultava siltä ketjulta, joka välttää Bruinsin ykkösen.

Se, mikä ei puhu Leafsin puolesta, on joukkueen viimeisten kuukausien formi. Runkosarjalla ei kauheasti ole väliä pudotuspeleissä, mutta yleensä hyvä lopetus runkosarjalle enteilee hyvää kevättä. Leafs rakensi runkosarjakautensa pitkälti loka-, marras- ja joulukuunkin formilleen. Silloin revittiin tarpeeksi eroa, että kevään heikompikin formi riitti pudotuspeleihin. Vuoden 2019 pistekeskiarvo ei edes riittäisi Leafsiltä pudotuspeleihin. Bruinsin meno on sen sijaan ollut tämän vuoden puolella huomattavasti Leafsiä vakuuttavampaa, vaikka sinnekin toki muutama tappioputko mahtuu. Jos Leafs olisi kokenut pudotuspelimenestyjä, voisin olla taipuvainen uskomaan, että joukkue osaa "kääntää vipua" automaattisesti, kun pudotuspelit alkavat. Sitä Leafs vain ei ole.

Kun Toronton peliä on tässä viimeiset kuukaudet seurannut ja verrannut sitä Bostonin peliin (tämä parihan käytännössä on ollut kiveen hakattu jo pitkään), niin ei tässä mitenkään voi lähteä järin luottavaisena sarjaan. Boston on kokeneempi, se on kiistatta pelannut parempaa kiekkoa tämän vuoden puolella ja on joukkueena kokonaisvaltaisempi sekä tasaisempi. Leafsillä on edelleen hurjat kaksi ylintä ketjua, mutta ei se hyökkäyksen laajuus ole sitä luokkaa kuin ennen kautta ajateltiin. Ei Kadrin kolmonen esim. ole toiminut koko kautena oikein missään muodossa, vaikka juuri tuon piti olla todellinen painajais-match-up muiden joukkueiden alaketjuille. Toronton puolustuspään ongelmat ovat hyvin dokumentoituja ja Anderssen saa venyä kuin CuJo 90-luvulla, koska paikkoja Leafs antaa. Eikä tanskalainen ole ihan vakuuttaanut viimeisissä peleissään (kakkosta Leafsillä ei edes ole toisin kuin Bostonilla, joka voi heittää Halakin askiin ilman, että heiluttaisi samalla valkoista lippua.

Ihan rehellisesti Bruins in five on tuntunut jo pidempään varsin todennäköiseltä lopputulokselta. Leafsillä mielettömät paineet voittaa vähintään toinen peleistä Bostonissa, muuten sarjan ensimmäisestä kotipelistä tulee pakkovoitto isoilla kirjaimilla. Veikkaus on, että Leafs pystyy toisen kotipeleistään voittamaan, mutta Bruins paketoi satjan sen palatessa ensimmäistä kertaa Bostoniin.

Ps. Kuinka kauan Bostonissa muuten katsellaan tätä seuran yhden silmiinpistävimmän tunnusmerkin alasajoa, kun joukkue ei enää pelaa mustien paitojen kanssa keltaisissa sukissa? Sama kuin Tappara pelaisi sinissä housuissa - joskus kokeitu toki, mutta nopeasti palattu vanhaan. Bruinsin kokeilu kestänyt jo liian pitkään.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tässä ennustuksessa vahva reverse-jinxin tuntu ;)
En todellakaan ole taika uskoinen vaan pistin vilpertin lailla kaiken kiekko tietämykseni peliin ja suoritin syvällisen ana lyysin joukkueiden voima suhteista.

Leafs on parempi joukkue ja koska palstan kiekkotietäjien mukaan parempi joukkue aina voittaa pudotuspelisarjan, niin miksi se ei voittaisi myös jokaista ottelua?

Toisaalta kolikonheittokin voi tuottaa neljä samaa puolta putkeen. Niin että kuka tietää?

Eniveis, Tiede-lehdessä oli lyhyt ennakko sarjasta, olkaat hyvä!
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bruinsin kenttähenkilöstö ensimmäiseen otteluun:

Marchand - Bergeron - Pastrnak
DeBrusk - Krejci - Kuhlman
Johansson - Coyle - Heinen
Nordstrom - Acciari - Wagner

Chara - McAvoy
Krug - Carlo
Grzelcyk - Clifton

Rask
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kun tässä nyt yksinpuhelun makuun on päässyt, niin uskon ihan oikeasti, että Leafs menee jatkoon, löin sen puolesta mielestäni hyvällä kertoimella vetoakin. Edit. korjataas sen verran, etten tiedä mihin uskon, ehkä kumpikin tippuu, mutta 2,5 llä Leafs oli hyvä sijoitus.

Leafs rämpi vähän runkosarjan lopussa, mutta on ilmeisesti suhteellisen terve. Runkosarja on kuitenkin runkosarja.

Bruins on ollut viime vuodet runkosarjajoukkue. Yhdellä ketjulla ja erikoistilanteilla kerää paljon pisteitä keskitalven vähemmän motivoivissa ottelyissa. Samaten Halakin voi sanoa suoriltaan tuoneen 5-10 pistettä ekstraa siihen nähden, että Bruinsilla olisi ollut joku perusimuri kakkosena, kuten muilla. Halakista runkosarjapisteineen ei kuitenkaan luultavasti ole iloa pudotuspeleissä. Oikeastaan vasta sitten, jos Rask floppaa tai loukkaantuu, mutta jos edellinen, niin sarja on jo puoliksi hävitty, Halak ei sitä pelasta.

Leafs taas on pudotuspelijoukkue, koska pudotuspeleissä rosterin laajuus on kaikki kaikessa. Tempo tappaa, jos pitää parilla ketjulla pärjätä ja yhdellä voittaa. Leafsilla on neljä, joista kaksi ensimmäistä on ykkösketjutasoa.

Muzzinin hankinta puolustukseen korjasi paljon Leafsin suurinta heikkoutta. Ei siksi, että Muzzin olisi mikään jeesuspakki, mutta hän on riittävän hyvä pelaamaan top4ssa kannusta ja kantaa heikomman kaverin mukana. Eli hyvä, klassinen kolmospakki.

Maalivahtipeli on jokainen pudotuspelisarjan jokerikortti. Sitä on turha ruotia sen kummemmin kuin että Andersen on hyvä kassari, Rask on hyvä kassari ja Halak on hyvä kassari. Oletus on se, ettei kumpikaan kaadu maalivahtipeliin tai jos ei sen voimin voitakaan.

Kaksi ensimmäistä jaetaan, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä selvemmin Leafs vie. Kuudessa tai seitsemässä poikki.
 
Viimeksi muokattu:

Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Leafs rämpi vähän runkosarjan lopussa, mutta on ilmeisesti suhteellisen terve.

Täytyy siis toivoa että avauspeliin Bruinsia vastaan luistelee parhaassa kokoonpanossa oleva Leafs.

Nojoo, toivottavasti tulee aiempien tavoin kunnon klassikkosarja. Leafs varmasti haluaisi antaa vähän pottuja pottuina.
 

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Erittäin tärkeää Leafsin kannalta olisi aloittaa peli jo silloin, kun se alkaa. Pari maalia eteen ensimmäisellä kympillä ja vuori on suuri kiivettäväksi. Toki columbus näytti hyvää mallia vuorikiipeilystä valmiiksi, mutta toivottavasti ei lähdetä leikkimään tulella.

Täytyy käydä tarkistamassa Toronton pelaavat puolustajat, mutta oman pään pelin on oltava kunnossa. Ja siihen vielä Andersenin jumalmode päälle, niin saadaan hyvä sarja. Kyllä vituttaa herätä katsomaan peliä mikäli pelataan taas kuin kolmosdivarin joukkue konsanaan. Luotto on kuitenkin joukkueeseen kova.

Let’s go Leafs
 

Backhander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Kyllähän Bruinsin täytyy olla suosikki runkosarjan perusteella.
Itselläni on kuitenkin kova luotto että Leafs vie tämän sarjan.

Mielestäni Leafsilla on parempi joukkue kun molemmat pelaavat parasta peliään, tällä kaudella on otteet heitelleet valtavasti.
Bruinsilta odotan tasaista suoritusta ja sarjan ratkaisee onko Leafsilla viimeinen vaihde silmässä vai ei.

Kadri on odotetusti pelannut heikomman kauden kun on jäänyt Tavaresin ja Matthewsin taakse nokkimisjärjestyksessä, häneltä tarvitaan hyvää esitystä tässä sarjassa. Ja luonnollisesti pelikieltoon ei kestä joutua.

Babcockin ylivalmentamisesta on puhuttu paljon, ja voihan siinä olla vähän perää kun ei vieläkään olla löydetty ketjukoostumuksia. Toivottavasti todistaa vääriksi nämä väitteet.

Bruins on parempi kuin viime vuonna, mutta kyllä Muzzinin ja Tavaresin lisäyksen pitäisi näkyä tässä sarjassa viime vuoteen verrattuna. Lisäksi Kapanen ja Dermott ovat nostaneet tasoaan vuoden takaisesta. Toki Nylander sitten näyttää tehneen päinvastaisen, toivottavasti Babcock laittaa tämän kaverin neloseen jos tulosta ei tule.

Väsyneenä jotain raapusteltu, mutta olkoon.

Leafs voittaa 4-0, vaikka pelit ovat tasaisia ja viihdyttäviä.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllähän tämä Bruinsille menee, koska ollaan vahvempia kuin viime vuonna. Vuoden kokeneempia ja Carlo lisänä esimerkiksi. Tottakai Toronto on myös vuoden kokeneempi ja tiukkoja pelejä tulee olemaan.

Boston voittaa 4-2. Värilasit päässä karhut on parempi joukkue ja etenee tästä jatkoon. Eka peli on kuitenkin tärkeetä heti hoitaa ja saada hyvä startti sekä onnistumisia. Saa nähdä miten Kuhlman ja Clifton pärjäävät playoff-vauhdissa. Alkais jo!
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Ai että kohta mennään! Itse pidän Bostonia pahimpana mahdollisena vastustajana Torontolle ensimmäiselle kierrokselle, sen verran paljon karhujen fyysisyys ja ”ilkeys” peloittaa, Toronto ei pysty fyysisyyteen vastaamaan, joten on tärkeää että usko omaan tekemiseen säilyy ja ettei pasmat mene osumista sekaisin. Lisäksi edelliset sarjat juuri Bruinsia vastaan kummittelevat vieläkin takaraivossa, mutta toivon ja uskon että Leafs on jälleen vuoden ja John Tavareksen verran kokeneempi ja sitä kautta taistelee itsensä tästä sarjasta jatkoon.
Oma veikkaukseni on että sarja 4-3 Torontolle, ratkaisevassa seitsemännessä osaottelussa viime vuoden game seiskan antisankari Jake Gardiner laukoo kiekon toisessa jatkoerässä maaliin Marchandin lantion kautta.
Tästä tulee tunteikas ja laadukas sarja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös