Huudosta ja kyyneleistä huolimatta, Bruinsilla oli vielä neljä pelaajaa pötköttelevän Acciarin lisäksi puolustusalueella kahta aktiivista Blues -hyökkääjää vastaan. Jäätiinkö siinä vain odottelemaan vihellystä ja levittelemään käsiä, jonka Blues sitten käytti hyväkseen?
Näin. Löysästi puolustutettu tuon tilanteen jälkeen. Ei pitäisi jäädä vihelystä odottamaan vaan pelata tilanteet loppuun. Pienellä tuurilla tuli maali tuostakin kun Perronin ensimmäinen syöttöyrityksen blokkasi Krug ja toinen syöttöyritys meni sitten Raskin kautta sisään. Siinä missä Game4:n kaikki maalit tuli reboundista, niin nyt niitä ei nähty yhtään.
Blues toipui Sharks-sarjan oikeusmurhasta eikä hävinnyt tuon jälkeen enää peliäkään tuossa sarjassa ja vaikka tämä nyt ei ihan vastaava ole kun peliä kuitenkin oli vielä jäljellä niin toivottavasti Bruins sisuuntuu tästä samalla tavalla. Bluesin mestaruus olisi hieno tarina, mutta kun tulisi ilman suomalaisia ja vieläpä Raskin Conn Smythen kustannuksella niin onhan se nyt perseestä jos Blues tämän vie. Edellisen kerran muuten joukkue, joka on noussut finaalien 2-3 tappioasemasta voittoon on Bruins keväältä 2011. St. Louisissa odotukset lienee nyt vielä korkeammalla kuin ennen Game3:a, mutta joukkue tuskin enää sortuu ylilatautumiseen.
Melkein voisi sanoa, että seuraavan pelin voittaja on mestari. Ainoastaan kerran joukkue, joka on päässyt katkaisemaan mestaruutta kotipeliin ja hävinnyt sen on lopulta voittanut mestaruuden Game7:ssa vieraspelissä. Tämä tapahtui vuonna 1945 kun Maple Leafs johti finaaleja 3-0 häviten kolme seuraavaa, mutta voittaen Detroitissa Game7:n.