Ilmoitukset

Nimimerkin Pompino jatkuva aggressiivinen ja henkilökohtaisuuksiin menevä kirjoitustapa on palkittu kuukauden pelikiellolla. Aiempi rikehistoria samasta asiasta pidensi pelikieltoa.

Sulje ilmoitus

Mauri-Antero pääsee viikon huilille Perussuomalaisten ketjuun kirjoitetun hyvän maun vastaisen viestinsä vuoksi. Fantasiat koko mantereen tuhoamisesta eivät kuulu palstallemme.

Sulje ilmoitus

Boston Bruins (2.) – St. Louis Blues (3.), Stanley Cup-finaalit 2019

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana KupittaanVelho, 23.05.2019 klo 13.36.

  1. Kental Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Bruins
    Lainaus:
    Niin kuin jo vähän aiemmin puhuin, tasan samaa mieltä. Tosiaan sinänsä ratkaisut ovat menestyksen kannalta varmaankin olleet oikeita - olen Bluesin menestyksestä huolimatta skeptinen hyvin fyysisen pelifilosofian suhteen Herran vuonna 2019, ei sillä etteikö ko. joukkue olisi erittäin vahva, mutta sillä konseptilla joukkueen rakentaminen huipputasolle on nykyään hyvin vaikeaa. Kuitenkin suoraan sanottuna hiukan vituttaa aina kun ollaan tällä puolella aitaa, kun on aikanaan kasvanut Bruins- ja lätkäfaniksi Cam Neely -hengessä ja tarunhohtoisten kasarikovanaamojen muiston vielä kirkkaammin eläessä. Siihen sitten vielä 2011 jengi jonkinlaisena tämän vuosituhannen kevytversiona, joka tavallaan oikeutti tuon organisaation perinnön nykyajassa.

    Mitä alkuviestiisi tulee, itseäni ainakin pikkuisen sylettää, jos ns. perinteisten kovien joukkueiden, kuten Bostonin tai Philadelphian, fanit ryhtyvät menemään liian syvälle kovista otteista tai yleislöysästä tuomarilinjasta valittamisessa. Vähän sama homma kuin kotimaassa joskus tullut pyöriteltyä epäuskoisena päätään kun Nordiksella tai Porissa kotiyleisö laittaa vihellyskonsertin pystyyn jostain vierasjoukkueen upeasta kovasta, puhtaasta niitistä. Live by the sword, die by the sword, saatana. Nykyään, kun todella fyysinen peli on niin harventunut, henk. koht. arvostan varauksetta jopa Bruinsiin kohdistuvaa puhdasta kovaa peliä, kunhan ei seuraa loukkaantumista tai maalia eikä kohdistu Bergeroniin.
     
    Ferris ja larzzon tykkäävät tästä.
  2. Deko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit KHL:n jälkeen, St. Louis Blues
    Kovin voi eri tavalla nähdä tilanteet, sillä minusta tuo McAvoyn taklaus oli selkeämmin päähän kohdistuva kuin Sundqvistin ja Barbashevin.

    Ei sillä, etteikö Bluesin kaksikko olisi pelikieltojaan ansainnut. Barbashevin olisi ehkä pitänyt joutua DOPSin juttusille jo edelliskierroksen taklauksesta Hertliin, mikä oli minusta likaisempi kuin tämä. Sundqvistkin olisi voinut tehdä enemmän kontaktin välttääkseen, vaikka tilanteessa oli myös epäonnea matkassa. Toivottavasti kumpikin ottaa opikseen näistä, sillä en todellakaan halua Bluesin leimautuvan likaiseksi joukkueeksi.
     
  3. Kental Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Bruins
    Kumpikin noista pelaajista pelaa myös niin huikealla sykkeellä näitä pelejä, ettei ihmekään jos rapatessa roiskuu. Ei kieli minkäänlaisesta tahallisuudesta todellakaan.

    Vaikkakin omasta mielestäni Barbashev oli noista kolmesta selkein eikä McAvoyn, kauimpana siitä luistelulinjasta, joka veisi taklauksen kohdepelaajan kropan keskiöön, vaikka tilannenopeus oli varmaankin näistä tapauksista hitain (tai paremminkin vähiten nopea). Sikäli kuin näitä saman tuomion saaneita nyt on mitään tarvetta järjestykseen laittaa.
     
  4. Hauntti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Boston Bruins, TPS
    Lainaus:
    Tässä taklauksessa taisi suurin ongelma olla se että tuli suoraan selkäpuolelta, se että onnistui osumaan päähän oli sitten bonusta. Joten ei ihan verrattavissa oleva taklaus.

    ----

    Jokos on tiedossa kutospelin tuomarit?
     
  5. Ishmael Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Vancouver Canucks
    Onko jo varmistettu, että Bruins on hyväksynyt illan tuomarit? Olisi ikävää, jos kiintiöylivoimasta jäisi osa saamatta.
     
  6. Pica Jäsen

    Lainaus:
    Mahtavaa lukea tällainen kommentti vielä monen monen monen vuoden jälkeen Canucks-fanilta.
     
    Vislami, KupittaanVelho, mountainsnake ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  7. Ishmael Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Vancouver Canucks
    Lainaus:
    Eihän sillä kommentilla ole ikää kuin reilu tunti. Saatat sekoittaa nyt johonkin toiseen.
     
  8. Hera80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Möröllinen Jokerit
    Olo on rauhallinen, jopa tyyni. Olen aivan varma, että Bruins voittaa tänään. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, niin toivottavasti Blues fanit olette ottaneet kaiken irti parista viime päivästä. Ensi yöstä eteenpäin kaikki muuttuu taas.
     
    KupittaanVelho, Pistelinko87, Rara ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  9. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Mää kun luulin että Brad Marchand on ollut jotenkin huono näissä pleijareissa ja nyt se johtaa pistepörssiä.

    Hyvä että saatiin Game7.
     
    Mängimies tykkää tästä.
  10. Fat Cat Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Blues muutti pelitapaansa täydellisesti ja piti huolen, että jokaisella pelaajalla oli kananmunat kainalossa. Bruins vaikutti jopa yllättyneeltä alussa, kuinka vähän tulee taklauksia ja miten helpolla päästään fyysisesti. Ihan ansaitusti voitto Bruinsille, toki yksi onnenkantamoinen eksyi maaliin, mutta Binnington sekoili sitten naulat omaan arkkuun ihan itse.

    Jos Blues olisi tullut tähän peliin kuin kaikkiin muihin finaalipeleihin (myös kolmospeliin), niin siellä valmisteltaisiin paraatia. Nyt jäi todella pahasti piippuun. Hatunnosto Raskille, joka lienee varmistanut Conn Smythen. Miten se äänestys nyt hoidettiin, oliko aina ennen mahdollista ratkaisupeliä vai ratkaisuerää?
     
  11. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Toisessa erässä tuo äänestetään.

    Kyllähän tuo Raskille varmistui tänään. Suomalaista kiekkohistoriaa siitä sitten. Mielenkiintoista on kyllä nähdä, että miten Blues saa kasattua itsensä seiskapeliin. Kovin jäi vaisuksi tämä yritys kotiyleisön edessä.
     
    Fat Cat tykkää tästä.
  12. Pica Jäsen

    Hyvä venyminen Bostonilta ja kausi saa hienoimma mahdollisen huipennuksen. Voiton takuumies löytyy maalilta. Kova suoritus Raskilta ja Tuukka on ollut yksi pudotuspelien parhaista pelaajista. Toivottavasti riittää palkintoon asti.
     
  13. Hera80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Möröllinen Jokerit
    Lainaus:
    No tilanne kääntyy taas päälaelleen seuraavaan peliin. Blues pääsee pelaamaan vieraissa, jossa se on pelannut koko kevään paremmin kuin kotonaan. Ja paineet siirtyy Bruinsin päätyyn. Ei tätä taputeltu vielä ole.

    Itse kyllä toki uskon ja toivon Bruinsin voittoon. Enkä usko, että Bruins häviää finaaleissa neljästä kotiottelusta kolmea. Joten kannu Bostoniin, Conn Smythe Raskille ja rahaversion voitto mulle. Come on!
     
  14. miesuimari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pittsburgh Penguins, Helsingin Jokerit
  15. Vintsukka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Suomi, Panthers
    Lainaus:
    Kuinkahan tämä käytännössä toimii? Äänestettiinkö jo viime yön matsin kolmannessa erässä, ja äänestyslaput tuhottiin kun ei mennytkään poikki? Vai todettiinko että turha äänestää kun Boston johtaa, ja oltiin valmiita pistämään äänestys pystyyn jos St. Louis olisi tasoittanut?
     
  16. Kari Runk Jäsen

    Lainaus:
    Kappas, mä olen ollut jo pidemmänkin aikaa väärässä käsityksessä, jollei tuota ole sitten lähiaikoina muutettu. Jos tuossa oikein googlailin, niin tosiaan jo viime kaudella äänestys suoritettiin silloin, kun peliaikaa oli jäljellä 10 minuuttia.

    Suomalainen wikipediakin näemmä kertoo toisesta erästä, mikä viittaisi sen ehkä joskus olleen käytäntönä. Tosin sen lähteinä käyttämillä sivuilla ei tuosta ollut sen kummemmin mainintaa, mutta lähes 100% varma tuosta olisin ollut, ja sillä uskalsin sitä varmana julistaa. Hyvä korjaus joka tapauksessa.
     
  17. Hypodermic Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Rask näytti taas miten viedään maalivahtipeliä tylysti 100-0. Ei taida Binningtonilla sittenkään pää kestää, sen verran helposti taas pari maalia lurahti. Aina voidaan puhua että joskus tuollaiset vaan menee, mutta eipä tunnu menevän virkaveljelle. Tietysti vielä on mahdollista todistaa se pään kestävyys kovimmassa mahdollisessa paikassa eli finaalien game sevenissä.

    Ei sillä - eipä Blues juuri päässyt sota-alueelta Raskia viime yönä testaamaan.
     
    AllEternity tykkää tästä.
  18. Aitotekonahka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lahen Pelicans, Boston Bruins
    Olipas hyvä peli Bruinssilta. Blues oli vähän arka ja ehkä jopa telineissä ja varmaan olisi helpottanut aika paljon jos olisi heti siinä yyveellä painanut vaikka maalin. Raskilla ihan käsittämätön vire kyllä päällä antaa joka ilta joukkueellen mahdollisuuden voittaa, eikä omaan silmään jotenkin ole edes parhaimillaan niin kuin Columbus sarjassa. Silloin ehkä ihan napsun verran parempaa tekemistä, mutta saattaa johtua siintä että molemmat veskat otti ihan käsittämättömiä torjuntoja siinä sarjassa. Ero ei siis ole iso vaan tulee ehkä siintä että pikkasen Rask pudottelee kiekkoja, mutta siis on Conn Smythe voittaja tasoa ehdottomasti. Enkä itse näe sellaista mahdollisuutta tällä hetkellä että Rask jotenkin sulaisi ja Binnington alkaisi ottaa jotain ihmetorjuntoja.

    Sitten Brad Marchand. On siinä kyllä on jumalauta mahtava pelaaja. Siellähän se hiihtelee välillä omia Finlandia-hiihtoja tai mitä lie sunnuntailenkkiä vetelee mutta sata pistettä runkosarjassa ja nyt playoffeissa 23 peliä ja 23 pistettä. Hiillostaa vastustajaa ja rottailee minkä ehtii, mutta sitten kun pitää niin painaa paikasta maali niin siellähän se on. Karson Kuhlman paino kyllä aika mukavaan paikkaan ensimmäisen playoff-maalin ja oli kyllä ihan mieletön veto. Toivottavasti jatkaa kokoonpanossa ja miksi ei jatkaisi.
     
    AllEternity tykkää tästä.
  19. Jymäkkä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
    Lainaus:
    Äänestetään aina mahdollisessa ratkaisupelissä, ja äänestystulos "tuhotaan", jos ei menekään poikki.
     
    Vintsukka tykkää tästä.
  20. Jymäkkä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
    Lainaus:
    Finaaleissa Blues on aika hyvin tätä ykkösnyrkkiä pimentänyt, aiemmilla kierroksillahan nuo ei mitenkään huonoja olleet. Kyllä Bostonin voittaessa Rask on ainoa järkevä valinta Conn Smytheen. Nimenomaan tuon tasaisuuden takia. Rask on huippuotteillaan antanut Bostonille mahdollisuuden voittoon huonoinakin päivinä, ja ollut tosiaan se joukkuetta koossa pitänyt liima. Onhan siellä muitakin hyviä, mutta lähinnä kotiinpäinveto tai kiekkoromantiikan vaikutus äänestykseen voisi pystin viedä vaikka Marchandille, Bergeronille tai Charalle.
     
  21. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pehmo-Bruins
    Lainaus:
    PP & EN -spesialisti. Edelliset Krugin siivellä. Finaaleiden ensimmäinen 5vs5 -piste ratkenneen kutosottelun kolmannessa erässä.

    Sais nyt pelikieltoa siitä susijalasta Pietroon, niin ei ois häviämässä seiskaa. Käyttöä ei kuitenkaan ole, kun yvtä ei luultavasti pelata.
     
  22. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Tällä hetkellä tämän ketjun jokaisessa viestissä pitäisi puhua vain Raskista. On se jumalauta eläin.
     
    5hole, Grainger, Salama15 ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  23. Isaskar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, KooKoo
    Lainaus:
    Tämä Lassi Sepän näkemys oli aika kummallinen ennen kuudetta finaalia:

    St. Louis Bluesin puolelta Jordan Binnington on maalillaan noussut ilmiömäiseen vireeseen karmean kolmannen finaaliottelun jälkeen. Tuukka Rask toisessa päässä ei ole pelannut huonosti, mutta suomalaisen taso ei tällä hetkellä riitä mestaruuteen.
     
    Pistelinko87 tykkää tästä.
  24. Loorz15 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Philadelphia Flyers | Teuvo Teräväinen
    Lainaus:
    Siellä yritetään herättää vähän keskustelua. Säälittävää.
     
    Pistelinko87 tykkää tästä.
  25. astraljava Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Bruins, Jyp
    Lainaus:
    No jaa, kun huomioidaan että tuo kommentti tosiaan oli kirjoitettu ennen game #6:sta, niin edellisten pelien statsit:

    Koodi:
                        Game #4  | Game #5
    Binnington  GA 2 / Sv% 0.913 | GA 1 / Sv% 0.974
    Rask        GA 3 / Sv% 0.919 | GA 2 / Sv% 0.905
    
    Erohan ei ole iso, mutta merkittävä. Etenkin vitospeli oli Jordanilta huikea (siis tilastollisesti, en nähnyt itse otteita). Kun näitä sitten vertaa siihen kolmoseen, niin ei tuo nyt mitenkään tuulesta temmattu toteamus ole.
     
    Viimeksi muokattu: 10.06.2019 klo 13.33