Bongaa julkkis!

  • 1 331 197
  • 4 560

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Yleisesti en pitäisi oikeastaan enää "bongauksena" jos näkee Arhinmäen julkisessa liikennevälineessä, lähes kaikkien tiedossa on kuitenkin hänen vahva suhteensa julkisesti tuotettuihin palveluihin. Karkaistusti vähän vastaava juttu jos bongaa esim. Kimi Räikkösen jahdin kannella Monacon GP:n aikoihin.
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jari Sillanpää tänään päivällä Kuopion keskustassa. Ja eikö jo joku vanha kääpä ollut siellä sanomassa Jarille, että "sydämeni lyö pum-pum-pum".
 
Pariskunta Maria Lund ja Valtteri Tynkkynen lapsensa kanssa tänään Lidlissä. Ukko näytti justiinsa joltain turvonneelta rokulta, mutta Maria oli kyllä oikein näyttävä, vaikka hänellä olikin semmoiset vitun tyhmät hipsterilasit päässä. Tissiosastoa en päässyt kurkistelemaan livenä, kun lapsi oli sylissä semmoisessa ihmeen kantosysteemissä.
 
Eli siis täysin väärin bongattu. Veikkaanpa, että juuri tämä osasto on tästä yhtälöstä se kuuluisin.

Täytyy tunnustaa, että munilleen meni tämäkin bongaus. Mutta kun se kersa oli tiellä! Ei kehdannut sitä lähteä siirtelemään, kun se Valtterikin on niin iso ukko.

Oli siellä ihan nätti myyjäkin, mutta kun en ole varma onko hän minkään sortin julkkis, niin jätän asian mainitsematta kokonaan.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy tunnustaa, että munilleen meni tämäkin bongaus. Mutta kun se kersa oli tiellä! Ei kehdannut sitä lähteä siirtelemään, kun se Valtterikin on niin iso ukko.

Toisaalta maailmassa on enemmän hyviä tissejä, kuin Valtteri Tynkkysen pöhöttyneitä naamoja.

Mielestäni siis ihan hyväksyttävä bongaus.
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Oli siellä ihan nätti myyjäkin, mutta kun en ole varma onko hän minkään sortin julkkis, niin jätän asian mainitsematta kokonaan.

Emmää siitä myyjästä tiedä, mutta olisiko kuitenkin se tissiosasto ollut kuuluisa? Kipaseppa nyt vielä tarkistamaan ja tehdään sitten tarvittavat johtopäätökset. Voipi olla, että nyt ollaan oikean bongauksen perässä.
 
Sen verran paljon on tullut anonyymeja kannuja internetissä tiirailtua, että tuskinpa osaisin myyjättären paria mihinkään aiemmin näkemääni yhdistää, vaikka kuinka vakoilisin. Sitä paitsi ei nappaa persoonattoman näköiset sporttiblondit, niin taitaa nyt jäädä lähtemättä.

Tätä en nähnyt itse, mutta kaveri kertoi että Tuksu ja Länsmanin Arto olivat olleet bailaamassa yhdellä alakaupungin terassilla sunnuntaina. Harmittaa aika tavalla, kun en ehtinyt paikalle. Ajattelin kyllä mennä tänään nuuskimaan kyseisen terassin istuimia, jos vaikka jonkinlaisia hajujälkiä olisi jäänyt.
 
kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Homot valtaa Kuopion. Ensin Jari Sillanpää ja eilen Jorma Uotinen käveli Alkon kassi kädessä ohitse. Sain pidettyä nyrkkini aisoissa.
 
Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuomo Ruutu tänään Tampereella lielahden city-marketissa frendiensä kanssa.....
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Niemisen Jakke nautiskeli salaattia Teatterin terassilla. Valkoista taisi olla päällä, vaikka pelit jo loppuivatkin.
 
Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Homot valtaa Kuopion. Ensin Jari Sillanpää ja eilen Jorma Uotinen käveli Alkon kassi kädessä ohitse. Sain pidettyä nyrkkini aisoissa.

Tekikö mielesi fistata näitä kahta?

Veltto Virtanen ajoi jollain vanhalla pyöränromulla vastaan (naisten). Palautti uskoni suomalaiseen päätöksentekoon. Luojan kiitos, että meillä on päättäjinä painijoita, juoksijoita, iskelmälaulajia ja Veltto Virtasia. Näin muutamia mainitakseni. Jengi itkee edustajien ja ministerien "kovia liksoja". Voisivat puolestani vaikka kolminkertaistaa, että sinne hakeutuisi sitä vähän terävämpää jengiä.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Ketähän mä nyt muistaakseni näinkään Foon keikalla? Ainakin Jussi Lampi oli ihan joka paikassa, Jone Nikula, Alex Nieminen ja sitten joku Henkka? Henkka Hyppönen? Olihan sellainen ihminen olemassa?

Niin ja vissiin sekin oli se urheilutoimittaja-Riihilahti? Hiukan epävarma havainto tosin.
 
Tekikö mielesi fistata näitä kahta?

Veltto Virtanen ajoi jollain vanhalla pyöränromulla vastaan (naisten). Palautti uskoni suomalaiseen päätöksentekoon. Luojan kiitos, että meillä on päättäjinä painijoita, juoksijoita, iskelmälaulajia ja Veltto Virtasia. Näin muutamia mainitakseni. Jengi itkee edustajien ja ministerien "kovia liksoja". Voisivat puolestani vaikka kolminkertaistaa, että sinne hakeutuisi sitä vähän terävämpää jengiä.

Koomista ajatella kesäesa seisoskelemassa kurttuiset nahkarukkaset käsissään.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Koomista ajatella kesäesa seisoskelemassa kurttuiset nahkarukkaset käsissään.

Muikea ilme naamalla Jari Sillanpään ja Jorma Uotisen ollessa vierekkäin kontillaan ilman housuja. Alkon kassi makaa parin metrin päässä ja taustalla paikallinen torikauppias vetää röökiä nojaten kojunsa metallitolppaan miettien, että mitäs vittua nyt taas.

Toivottavasti tämä mielikuva jäisi jonkun muunkin päähän pyörimään.
 
Mikko Leppilampi ja Eero Milonoff tänään Härmä-elokuvan kuvauksissa.
 
U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Näyttelijä ja Grand Slam -kitaristi Puntti Valtonen sunnuntaina Tampereella Kalevan Prismassa ja hämmästyksekseni myös tovia myöhemmin Turtolan Intersportissa.

Hieno mies, mutta enpä tuota ujouttani käynyt herralle itselleen sanomaan.
 
lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Tunna Milonoff Roban "festareilla" lauantaina. Jussi Halla-aho Pikkuparlamentin puistossa tupakalla (kahdesti). DJ Orkidea City-käytävässä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aki Linnanahde laahusti perheensä perässä sunnuntaina kauppakeskus Myllyssä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös