Olen joskus ennenkin avannut omaa kryptostrategiaani ja se on: follow the hype. Nähdäkseni punainen lanka on juuri tuossa, että etsitään niitä kolikoita, joista pöhinä on nousussa ja betsataan niihin. En pidä kryptoilua sijoittamisena, vaan uhkapelinä, mutta tälläkin pelailulla on päässyt jo maksamaan viisinumeroisia summia verottajalle.
XRP:n nousua en tosin osannut ajoittaa, koska hype on ollut aivan valtava jo ties kuinka kauan. Viimeiset ripplet möin pois joskus 2018, enkä koskaan ostanut takaisin.
Jep, uhkapeliä tosiaan, onneksi ei penninjeniä omaa rahaa kiinni. Olen täälläkin tainnut mainita, että voitin silloin viitisen vuotta sitten jostain uhmapelikonferenssin arpajaisista tonnilla GoMining-tokeneita ja silloin sitä pöhinää riitti vähän jokaisen uuden huigean kolikon kohdalla, kaiken maailman John Terryn NFT:t teki tuloaan jne.
Ja silloin ihan kiinnostuksen vuoksi syvemminkin hommaan perehdyin ja asiantuntijoita (ja myös "asiantuntijoita") tuli jututettuakin jonkin verran. Teoriassahan tämä voisi olla myös ihan solidia markkinaa ja käypää valuuttaa, mutta ei sellaista kukaan oikeasti halua ainakaan meikäläisen elinaikana.
Mutta juu, pyramiditkin on kivoja jos on siellä ylätasanteella ja onhan kryptoissakin omat mekaniikkansa, eli joku voi osata ihan oikeastikin ennakoida eli tehdä massia. Itse en todellakaan, vaikka jotkut arvat (hah, esim. ARPA) on olleet täysiä syöksylaskijoita ja sitten taas joku näkyi olleen 10x.