Omaa oloani ei saa huonovointiseksi usein paskinkaan biisi, jos sen kuulee vain sen yhden kerran. Mutta se että jotain umpisurkeaa/ ärsyttävää tekelettä joutuu kuuntelemaan toistuvasti, saa aikaan, ei ainostaan huonovointisuutta, mutta myös mitä suurinta vitutusta ja ankaria aggressioita.
Tämmöisiä tekeleitä ovat muiden muassa:
Killer: Naughty boy (onko se ees sen biisin nimi...?). TÄYSIN mitäänsanomatonta paskaa josta ei kukaan oikeasti musiikkia järjellä ja ajatuksella kuunteleva voi saada mitään kiksejä, eihän...? Ja tämmöinen turhanpäiväisyys soi yhdessä vaiheessa jatkuvasti lähes kanavalla kuin kanavalla.
Kwan: (ainakin kaikki radiosoitossa olevat tekeleet). Koittaa olla vähän jotain erilaista, vähän "kansainvälisempää", vähän uskottavampaa mutta silti niin trendikästä. Lopputulos: Aivan kaameaa paskaa jota kukaan ei ota vakavasti. Bändin vuoden kohokohdat ovat esiintymiset NRJ:n tai Kiss FM:n järjestämissä, ikärajattomissa ilmaistapahtumissa.
Gun's Roses: Knockin' on heaven's door. Onhan se Slash kova jannu keihään varressa, mutta se Akselin mää'intä ja lähinnä ikivanhalta puhkiruostuneelta saranalta kuullostava ulosanti saa meikäpojan pään kipeäksi...
Coldplay: Kaikki kuulemani biisit saavat voimaan pahoin, jos kuuntelisin alusta loppuun. En tosin ole koskaan tainnut niin tehdä... Haluaisin kuulla Coldplay- faneilta, että mikä tässä vitun itkuvirsiorkesterissa on niin hyvää...? Mikä on se juju millä nämä myy...? Se että ne on niin "ihqun herkkiä, mutta silti vähä semmottia nallekarhumaisia ja taiteellisii brittipoitsui" ei riitä perusteluiksi...
Tässä jokusia... Myöhemmin lisää kun tulee kohdalle. Ja jos satuin tölväsemään omaa suosikkia, niin älkäätten suuttuko. Makuja on monia.