Olen naimisissa. Voisin olla olemattakin, koska ei se rakkauden määrään tai laatuun vaikuta. Yhteiset lapset sitouttavat toisemme kuitenkin yhteen lopun elämäksemme. Avioliiton solmimisen ajankohtaan vaikutti luultavasti eniten se, että odotimme ensimmäistä yhteistä lastamme. Kosinnalla tai sen ajankohdalla ei ollut raskauden kanssa mitään tekemistä, ennemminkin sattumalla tai kohtalolla, lasta ei nähkääs oltu suunniteltu. Mutta koska olen fatalisti, uskon, että näin oli tarkoitettu tapahtuvan. Ja hyvä niin. Ilman tulevaa lasta olisimme luultavasti menneet naimisiin myöhemmin, kenties olisimme pitäneet kunnon häätkin. Menimme kuitenkin maistraatissa naimisiin, kun kalenterista löytyi molemmille sopiva aika. Halusimme, että kun lapsi syntyy, koko perheellä on sama sukunimi ja jos jotain sattuisi, avioliitto turvaisi sen, mitä on avioliittotodistuksella turvattavissa. Vihkiminen oli jokseenkin koruton tapahtuma, mutta jollain tavalla myös hyvin meidän näköisemme. Ei kaduta. Mikään.
Avioehto on rekisteröity, mutta se koskee vain perittyä omaisuutta. Perhettämmme voisi kutsua vaikka Oy BOL Ab:ksi, jossa jokaisella on oma roolinsa. Toinen tuo osaamisestaan johtuen enemmän rahaa yhteisen yrityksemme kassaan ja toinen käyttää omaa osaamistaan ja vahvuuksiaan perheyksikön pyörittämiseen. Lapset ovat yhteisiä ja molemmat osallistuvat arjen pyörittämiseen, mutta molemmilla on myös omat menonsa kodin ulkopuolella. Kummallakin on omat pankkitilinsä, jonne maksetaan palkat, osingot, jne. Myös yhteinen tili löytyy, josta maksetaan laskut. Jos tilille jää rahaa laskujen jälkeen, sieltä maksetaan yhteisiä ostoksia. Tai vaikka omia henkilökohtaisia menoja. Jos tili on ns. imetty kuiviin, sinne joko laitetaan lisää rahaa tai sitten molemmat maksavat myös yhteisiä menoja omilta tileiltään. Ei ole niin justiinsa. Koskaan emme ole rahasta riidelleet ja kaikki on yhteistä. Toinen esim. saattaa maksaa lasten vaatteita ja muita lapsiin liittyviä kustannuksia enemmän kuin toinen ja toinen saattaa maksaa vaikka ulkona syömisiä, kodin elektroniikkaa tai jotakin muuta. Molemmille on harvinaisen selvää, että yhteistä perheyksikköä tässä pyöritetään. Toisaalta, jos toinen on lainannut suuremman summan rahaa toiselta, asiasta on laadittu velkakirja. Ei siksi, että ei luotettaisi toisen maksavan velkaa takaisin, vaan siksi, että jos jotakin sattuisi ja vaikka kuolo korjaisi, asia huomioitaisiin myös perinnönjaossa. Lisäksi, jos kävisi niin, että riitautuisimme ja vaikka eroaisimme, asia huomioitaisiin myös silloin. Ennakointia, sano ja asioista on hyvä sopia silloin, kun kaikki on hyvin. Huomisesta kun ei kuitenkaan koskaan tiedä.
Ja hyvä on myös muistaa, että hänen rahansa eivät ole minun, eivätkä minun rahani ole hänen. Minulla ei ole oikeutta puuttua siihen, mihin puolisoni itse ansaitsemiaan rahojaan käyttää, kunhan perheyksiköltämme ei puutu mitään sellaista, mikä jää uupumaan esim. siksi, että toinen käyttää perheen elättämiseen tarkoitetut rahat omiin "turhiin" menoihinsa. Keskinäinen luottamuksemme ja kunnioitus toista kohtaan on niin syvää, että hommat toimii. Tai on ainakin toistaiseksi toimineet. Toisenlaisen ihmisen kanssa tai kesken tällainen järjestely ei ehkä toimisi. Kummallakin on omat rahansa, mutta myös puolisosta huolehditaan. Ehkä tilannettamme myös helpottaa se, että molemmilla on varsin suuri taloudellinen vapaus eikä ns. jatkuvaa huolta huomisesta ole. Voi olla, että jos olisi taloudellista epävarmuutta, tilanne olisi toinen ja rahastakin tulisi riitaa, stressi ja huoli kun niin usein laukaisevat lisää ongelmia. Tiedämme olevamme onnellisia ja etuoikeutettuja ja pyrimme säännöllisesti tukemaan myös niitä, jotka eivät yhtä onnellisessa asemassa ole. Kenelle tahansa voi koska tahansa tapahtua jotakin, joka keinuttaa laivaa. Ja silloin apu ja tuki on tärkeää. Yhdessä perheyksiköllämme on paremmat mahdollisuudet auttaa myös muita.
Rakkaus on kuitenkin se liima, joka pitää meidät yhdessä. Aina ei ole helppoa eikä arki useinkaan naurata. Vituttaa ja väsyttää, mutta ilman toista elämä tuskin olisi yhtään helpompaa, päinvastoin. Ei itse avioliitto varmaankaan meidän jokapäiväistä elämää kovin konkreettisesti muuttanut. Tai ainakaan en muista, että vihkimistä seuraavana päivänä maailma olisi näyttänyt jotenkin oikeasti erilaiselta. Olemme sitoutuneet toisiimme, mutta fakta on se, että ei sitä paperinpala muuta yhtään miksikään. Tilanne on nyt tämä, mutta tiedämme, että ihmiset ja tilanteet muuttuvat ja joskus voi tulla eteen tilanne, että emme enää olekaan yhdessä onnellisia. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole luonteeltaan sellainen, että tekisi isoja päätöksiä hetken mielijohteesta, mikä sekin luo turvaa. Kyllä toisesta ihmisestä aistii, jos kaikki ei ole kunnossa. Jos haluaa aistia ja kohdata tosiasiat. En halua avioeroa, mutta en myöskään halua elää elämääni onnettomana. Enkä halua, että puolisoni on onneton. Jos joskus tuntuisi siltä, että yhteinen elämä ei enää tuo onnea, avioero on mahdollinen. En halua olla kenenkään toisen onnen esteenä ja haluan, että keskinäinen suhteemme perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun olla toisen kanssa. Tämän olen myös puolisolleni sanonut toistuvasti ilman, että on ollut jotain riitaa. Uskoisin, että sekin tuntuu ihan hyvältä kuulla toisen suusta, että tässä ollaan, kun ihan oikeasti halutaan olla eikä siksi, että olemme nuorina ja jokseenkin erilaisina ihmisinä luvanneet olla yhdessä. Nyt on hyvä näin ja toivottavasti yhteiselo sellaisena jatkuukin.
