Avioero

  • 21 876
  • 54

scholl

Jäsen
Viestin lähetti Poison
Tuntuu, että tavallisesta perhearjesta, joka voi usein myös olla perimmäinen onnenlähde, on tullut jotain tylsää ja epätrendikästä, mikä ei tietenkään voi olla hyvä asia.

Miten perhearki eroaa yksin eletystä arjesta?
Siis jos oletetaan esimerkiksi ettei ole lapsia. Suht samanlaista se arki taitaa olla vaikka samassa asunnossa asuisikin toinen ihminen. Arkirutiinit kuten nukkuminen, safkaaminen, vaatteiden peseminen ja silittäminen, kenkien blankkaaminen, telkkarin tsiigaaminen, netissä hengailu ja muu ajanviete pitää silti hoitaa.

Ainoa ero on se, että osa frendien tehtävistä (kuten seuranpito) sekä satunnaisten hoitojen tehtävät saattavat siirtyä sen toisen osapuolen kontolle, mutta siinä pitäisi löytää sitä ns. laatuaikaa, eikä pelkkää arkea.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Re: Re: Respect

Viestin lähetti Juhaht
Tässä voikin käyttää sitten niitä kiekkoskenestä tutuksi tulleita neuvotteluvaltteja. Se, jolla on varaa sanoa "näitä etuja et saa muualta", lienee aika vahvoilla.

Jos esittää tällaisen tarjouksen jollekin "janina frostellille", voi käydä käänteinen "ville peltonen"-ilmiö. Tarjouksen tekijä eikä kohde, muuttuu narriksi. : )
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti scholl
Miten perhearki eroaa yksin eletystä arjesta?

Ööö. En tiedä, käsititkö sinä väärin, käsitinkö minä väärin vai emmekö kummatkaan käsittäneet väärin, mutta tähdennetään nyt silti.

En siis tarkoittanut mitenkään, että ns. tavallinen perhearki olisi jotenkin "parempaa" kuin vaikka yksineläjän arki tai että vain ja ainoastaan se voisi olla todellisen onnellisuuden taustalla. Tarkoitin lähinnä sitä, että sekä suhteessa että sinkkuna eläessä onnellisuus ja ilo syntyvät usein arkisistakin asioista, mutta nykyään nuo arkiset asiat ovat kärsineet jonkinlaisen arvon alenemisen. Tuo aleneminen taas tuntuu ainakin omasta mielestäni olevani entistä voimakkaampaa parisuhteiden kohdalla, koska nyky-yhteiskunta korostaa kovin yksilöllisyyttä, itsenäisyyttä ja vapautta. Ja tuon kautta tulee siis sitten vaikutusta esim. avioliittoihin ja eroihin.
 
Syviä arpia

Omat vanhempani erosivat samoihin aikoihin, kun valmistuin ylioppilaaksi. Eli ikää 18 ja nopea ilmoitus vanhemmilta: eroamme, talo on myynnissä, etsi oma kämppä. Täysi shokki. Kaiken lisäksi "jouduin" ottamaan alaikäisen siskoni luokseni asumaan...

Äitini oli kyllä kiukutellut jo pidemmän aikaa ja isäni sanoja lainatakseni "kun ihminen ei ole onnellinen puolisonsa kanssa, etsii sitä onnea vaistomaisesti muualta". Ja isä löysikin sellaisen, toinen nainen oli kuvioissa jo ennen eroa. Äiti syytti lähinnä minua koko erosta, kun olin kuulemma niin vaikea lapsi. Yeah, right. Meillä päin tuota kutsutaan vastuun välttelyksi. Nykyään, kymmenen vuotta eron jälkeen en ole edelleenkään väleissä äitini kanssa. Yllätys. Asioista kun ei hänen kanssaan ikinä puhuttu, syy vieritettiin aina minun päälleni.

Isäni kanssa puhuimme asiat loppujen lopuksi läpi, välit ovat nykyään hyvät. Lisäksi isän uudesta liitosta oli seurauksena pieni poika, siskopuolen silmäterä. Nykyään ikää pojalla on jo seitsemän vuotta...

Vanhempieni erittäin riitaisa ja sotkuinen ero jätti minuun arpia, joiden parantelu vei melkein kymmenen vuotta. Kaikki se syyllistäminen ja asioiden nopea kulku... Vasta nyt voin sanoa uskovani parisuhteeseen eikä minusta tunnu enää siltä että "miksi yrittää turhaa, se loppuu kuitenkin joskus". Ja kieltämättä syyllistin itseäni kohtuuttomasti vanhempieni erosta vaikka se hiljainen järjen ääni sanoi ettei se ollut minun vikani.

Ja koskapa jouduin kasvattamaan vaikean murkkuikäisen siskoni yksin, ei lasten hankinta ole ennen nykyistä tilannetta pahemmin kiinnostanut. Olen kuitenkin toisaalta ylpeä itsestäni; 18-vuotiaan kasvatus- ja kodinhoitotiedolla onnistuin pitämään siskoni hengissä, elätin molemmat ja siskostani on tullut tervejärkinen aikuinen...

Olenkin monesti miettinyt ja melkein toivonut että vanhempani olisivat eronneet paljon aikaisemmin; eron seuraukset ja sen tilanteen käsittely olisi ollut paljon helpompaa. Aikuistumisen kynnyksellä olevan nuoren mielessä on paljon muutakin käsiteltävää ja kun ero osuu siihen samaan aikaan ja tilanteen "jälkihoito" on olematonta niin voin sanoa että jälki on rumaa ja siitä toipuminen kestää kauan. Ainakin minun tapauksessani...
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Viestin lähetti scholl
Miten perhearki eroaa yksin eletystä arjesta?
Siis jos oletetaan esimerkiksi ettei ole lapsia. Suht samanlaista se arki taitaa olla vaikka samassa asunnossa asuisikin toinen ihminen. Arkirutiinit kuten nukkuminen, safkaaminen, vaatteiden peseminen ja silittäminen, kenkien blankkaaminen, telkkarin tsiigaaminen, netissä hengailu ja muu ajanviete pitää silti hoitaa.

Tää on vähän hämmentävä vastaus. Kyllähän ne asiat pitää hoitaa, mutta kyllä kai tekemisissä pitäisi ottaa myös se toinen ihminen huomioon tai huomaa kohta olevansa taas yksin. Siis onko se toinen osapuoli perheessa/parisuhteessa ihan niin ku ilmaa vaan?

Mun mielestä ne eroavaisuudet pariskunnilla löytyvät juuri noista arkirutiineista. Siitä on about 12 vuotta kun muutettiin eukon kanssa kimppaan ja siltikin mä muistan ne hullunkuriset ristiriidat ja eroavaisuudet arkirutiineissa. Ei ne mitään isoja juttuja olleet, päinvastoin. Siis semmosia, että miten lusikat ja haarukat järjestellään laatikossa tai muuta "tosi tärkeetä". Taika oli siinä, että kun me muutettiin yhteen asumaan, niin molemmat muutti kotoa pois. Kumpikaan ei ollut kehittänyt omia rutiineitaan vielä kovin pitkälle. Siinä kun niitä pikkujuttuja ja isompiakin synkronoitiin samalla kun ikää ja yhteisiä vuosia tuli lisää, niin keskinäinen luottamus ja kunnioitus kasvoi riittävän suureksi kestämään ankeampiakin aikoja(on niitäkin koettu).

Rakastumisen ensi huuma haihtuu, se on ihan fakta. Suhteen kestävyyteen vaikuttaa huomattavasti toisen huomioiminen ja se jos mikä lähtee näistä pienistä arkisista asioista. Hmm saikohan tästä nyt mitään tokkkua...
 

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paljon hyviä pointteja, erityisesti röörin kirjoitus lämmitti.

Itsekin olen aina nauranut termille "kasvoimme erilleen", sillä mielestäni se kertoo vain siitä että avioliiton perusfunktio (tarkoitus) on ymmärretty pahan kerran väärin -- kas kun avioliiton aikana on kaiketi tarkoitus kasvaa yhteen eikä erilleen.

Tämä ei tietenkään tapahdu automaattisesti, vaan vaatii paljon työtä ja uhrauksia molemmilta. Samoin tilaa ja aikaa itselle, kuten täälläkin on jo todettu, mutta ehkä nuo "uhraukset" ovat se suuri juttu: Jos liittoon mennään vaan saamaan jotakin, eikä antamaan, ovat lähtökohdat pielessä.

Viestintä on oleellisen tärkeätä. Kaikesta on kyettävä juttelemaan, niin arkisista asioista kuin syvimmistä toiveistaan ja peloistaan. Tätä kautta se yhteen kasvaminen tapahtuu.

Sitoutuminen on myös avainasemassa. Itse menin aikoinaan naimisiin ikuisuus silmämääränä (uskonkäsityksistäni johtuen), eikä edelleenkään tunnu pahalta ajatukselta katsella vaimoani vielä tuhansien vuosien päästäkin -- tosin nyt on takana vasta 11 vuotta ja risat, mutta rakastan varmasti vaimoani enemmän nyt kuin vihkiseremonian päättyessä. Ja nyt on hyvä huomata että rakastaminen on eri asia kuin ihastumisen huuma.

Vielä semmoinen vinkki että molempien kannattaa pitää huolta ulkonäöstään: Itse mahdun edelleen vihkipukuuni, ja vaimolla on vain kilo enemmän kuin ennen lapsia - varsin herkullinen kilo, vieläpä. Pikku lahjat ihan kesken arkea, ravintolapäivälliset, lapsille hoitajien järjestäminen yllättäen, kirjeet (!) ynnä muut temput piristävät kummasti molempien arkea.

Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Toki olemme omat alamäkemme käyneet, mutta nyt olemme vahvempia yhdessä kun ne on kestetty.

Erolla on toki paikkansa, mutta kevyesti sitä ei tule ottaa. Luin eräästä oppaasta että eroa ei kannata koskaan miettiä edes vaihtoehtona, silloin tulee enempi pohdittua itse aktuellia ongelmaa ja keskitettyä huomio oleelliseen kun ei 'herkuttele' ajatuksella erosta. Toimiva neuvo. Samoin ison kirjan ohje "älköön aurinko laskeko ollessanne ärsyyntyneessä tilassa" on varsin tärkeä muistaa juuri avioliitossa. On paljon mukavampi nukkua kun asiat on oikeasti puhuttu läpi, ja jokainen päivä voi alkaa ikään kuin puhtaalta pöydältä.


Tämä viesti näköjään kuuluisi enempi avioliitto-ketjuun kuin avioero-ketjuun, mutta en just nyt muista onko moista ketjua edes olemassa. Ja kun omat vanhempani eivät ole eronneet, enkä itse liioin, niin ainoa antini tähän ketjuun liittyy siis niihin asioihin jotka ovat itselläni toimineet -- eli miten ero vältetään.
 

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tyvestä haaraan

En millään malta olla palaamatta tuohon taajaan viljeltyyn termiin ”kasvoimme vain erilleen”, etenkin kun tuo on tässä tullut muutaman kynäilijän toimesta mainituksi.

Tuo lausahdushan kuulostaa erittäin hyvältä ja uskottavalta epätoivon ja kaipauksen värittämällä äänellä parautettuna. Fraasi yrittää ilmentää sitä, ettei ero ollut mitenkään sisäsyntyistä – sille ei voinut vaan mitään. Ikäänkuin joku ulkoinen taho olisi napsaissut avioliiton vesasta latvan poikki ja näin haaroittanut terveen liiton kasvamaan erilleen. Mikä tai kuka siellä avioliitontaimikossa hirvenä mellastaa, niin siihen harvemmin saa vastauksia – paitsi ettei syy kuitenkaan puolisoissa ollut.

Miksei sitä nyt sitten voi suoraan asiaa uteleville kertoa, että pirkko ei vaan enää kestänyt pertin räkäpalloja, jotka takertuivat takiaisten lailla hänen mustan jakkupukunsa hameeseen ruokapöydän alapinnalta? Kyllä ystävät ymmärtää, miten se yököttää, kun pertti pissaa pitkin vessan lattioita ja varistelee tahmaan vielä munakarvojaan. Ja nyökyttelevät ne myötätuskaa tuntien myös pertin tavalle jättää jarrutusjäljin kirjavoidut kalsarinsa takkahuoneen makkaratikkutelineeseen saunailtoinaan. Sitä ne siskot eivät ehkä usko, että pertti on kyllä aina tehnyt näin. Pirkko ei sitä vaan rakkaudeltaan huomannut taikka pitänyt pahana, joten kai se on uskottavuuden nimissä parempi kertoa heidän ”kasvaneen vain erilleen” – vaikkei pertti mihinkään ole kasvanut sitten armeijan!

Juohtuipa vaan mieleeni
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Tyvestä haaraan

Viestin lähetti Rööri
, joten kai se on uskottavuuden nimissä parempi kertoa heidän ”kasvaneen vain erilleen” – vaikkei pertti mihinkään ole kasvanut sitten armeijan!

Juohtuipa vaan mieleeni
Haa ! Sanoit sen, tai kirjoitit paremminkin.

Naiset kasvaa muutakin kuin leveyttä elämän edetessä, mutta Pertit silleen vähemmän. Juu, en yleistä, mutta monet Pertit kuitenkin jämähtää jollekin asteelle, näin ainakin tytöt kahvitunnilla ovat kertoneet. Elä nyt siinä sitten neljä- viis- ja kuuskymppisenä täyspäisenä, kehittyneenä naisena jonkun, henkiseltä iältään hädintuskin parikymppisen kanssa.
Ei ne paskaset kalsarit makkaratikussakaan mitään mutta se iänikuisen kehittymätön tapa miten ne kalsarit riisutaan. Eikö nyt aikuinen mies voisi seurata trendejä ja pysyä ajantasalla edes strippaamisasioissa.

Minulla on tässä kuin tilauksesta parikin avioerosessiota "päällä" joten seuraan mielenkiinnolla mitä kirjoitatte. Itse en oikein mitään viisasta osaa sanoa joten toteankin näin naistenpäivän kunniaksi, että:
Yksikin väärin valittu sana, sinänsä ihan oikealle miehelle, voi aiheuttaa avioeron.

Terveisin koo
 

mysteeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
kotijoukkue HPK (TPS saa sympatiat)
Avioliitto joka loppui hääjuhlien jälkeen

Miltä tuntuu kun pitkän suhteen jälkeen joutuu rakentamaan elämälleen perustan uusiksi?

Viestin lähetti jta
Avioliitto pitäisi solmia tarkkaan harkiten, ei tunteen huumassa. Rakastuneen ei pitäisi koskaan mennä naimisiin... sillä rakastuminen ei kestä. Valitettavasti.

Aloitusviestissä mainittiin myös pettäminen, joka todellakin liittyy aiheeseen hyvinkin useissa tapauksissa.

Avioliitto on tietääkseni yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto, joka purkautuu ainoastaan jommankumman kuolemassa.

Avioliittoon vihittäessä puolisot lupaavat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta kuolemaan asti. Pelkkä avioliittoon vihkiminen ei kuitenkaan takaa liiton onnistumista. Puolisoiden on tietoisesti hoidettava parisuhdettaan, jotta heidän keskinäinen yhteytensä säilyisi elämän eri vaiheissa.

Avioliitto on tarkoitettu kestämään koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Silloin katsotaan, että puolisot ovat menettäneet kyvyn olla toisilleen uskollisia henkisessä mielessä. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu.

Jos ihmisen paras ystävä on alkoholi, niin seuraukset niin hänelle kuin läheisellekin on selvät. Tänä päivänä ei voi ummistaa enää silmiään siltä tosiasialta, että jos alkoholisti ei myönnä ongelmaansa ja hae apua, niin asiat vain huononevat.
Alkoholi oli liian tärkeä ystävä tässä erossani, josta kerron. Lisäksi yksi harrastus näytteli niin tärkeää osaa, että se vei opiskelun, työn ja alkoholin käytön jälkeen kaiken yhteisen aikamme. Avioeroon johti myös pettäminen, joka tapahtui heti vihkimisen jälkeen (siitä sen enempää mainitsematta).

Alkoholistit ovat hyvin herkkiä ja rakastettavia ihmisiä silloin kun eivät juo. Monesti he tekevät hullun lailla töitä paikatakseen huonoa omaatuntoaan ja hyvittääkseen sen kaiken tuskan mitä ovat saattaneet aiheuttaa. Mutta sitten on se toinen puoli, jolloin juodaan ja kaikki on päälaellaan.

Meillä juotiin viikonloppuisin ja aina kun oli vapaata.

Mietin voiko ihminen samalla kertaa rakastaa niin paljon ja tuntea todella suurta vihaa (juomista ja sitä harrastusta kohtaan)? Kumpi näistä tunteista voittaa?

Katselin kerran kaikkia niitä kuvia, jotka meistä oli otettu. Ne herättivät hyvin ristiriitaisia tunteita. Kun katsoin kuvaa, jossa hän lukee kirjaa yhdessä kaksivuotiaan sisarpuolensa kanssa, täytti sydämen sellainen lämpöinen onnellisuus toisen ihmisen puolesta. Luulen, että sellaisen tunteen voi kokea vain, jos toista ihmistä rakastaa ihan oikeasti, pyyteettömästi. Totta kai kaverin puolesta voi olla onnellinen milloin mistäkin syystä, mutta harvoin kenenkään toisen puolesta kokee niin voimakasta onnentunnetta, että ihan oikeasti tuntee jonkinlaisen liikahduksen sydämessään.

Kuvat herättivät myös toisenlaisen tunteen: ahdistavan ja surullisen epävarmuuden siitä, tulenko minä koskaan kokemaan vastaavaa onnea. Haaveilin usein lapsesta mieheni kanssa, mutta aika ei tuntunut olevan vielä sopiva kummallekaan - ja lopulta oli liian myöhäistä.

Tuntuu hyvältä, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta tulimme niin hyvin toimeen keskenämme. Kuitenkin lopulta erkaannuimme toisistamme, autettuamme jotenkin toisemme uuteen alkuun. Hän meni uusiin naimisiin, minä menin uusiin naimisiin. Yhteydenpito loppui, joskin kuitenkin edelleen moikataan jos jossain törmätään.
 

JanJ

Jäsen
Itsehän en ole mennyt naimisiin enkä varmaankaan menekään, uskonto kun elämästäni puuttuu kokonaan ja avioliiton nimenomaan uskonnolliseksi instituutioksi koen.

Mutta eroa muuten pukkaa.
Lapset on pieniä joten se surettaa äärettömästi.
Olen kuitenkin puhunut lasten kanssa asiasta jo usein ja vastannut huolellisesti jokaiseen kysymykseen. Vanhempi, pian 6v täyttävä tuntuu ymmärtävän asian siten miten lapsen kapasiteetti kykenee. Nuorempi, 4v pian mittariin saava ei tajua asiasta mitään eikä asiasta kysele edes.

Nyt olisi sitten taas saumaa muuttaa tuhansien kilometrien päähän Suomesta. Vaan enpäs halua lapsista kauas mennä. Pitänee siis jäädä tänne.

Ehkä toisaalta on hyvä että jos kerran eroa pukkaa niin lapset on tuon ikäisiä. Ne kasvaa sitten tottuen siihen että isä ja äiti ovat eri osoitteissa. Tai no, mistä sen vielä voi tietää. Sittenpähän näkee.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Tyvestä haaraan

Viestin lähetti Rööri
Sitä ne siskot eivät ehkä usko, että pertti on kyllä aina tehnyt näin. Pirkko ei sitä vaan rakkaudeltaan huomannut taikka pitänyt pahana, joten kai se on uskottavuuden nimissä parempi kertoa heidän ”kasvaneen vain erilleen” – vaikkei pertti mihinkään ole kasvanut sitten armeijan!

Juohtuipa vaan mieleeni

Samasta asiasta (eli omasta asenteesta) seuraava sitaatti:

KAUNEUS ON KATSOJAN SILMÄSSÄ

Fred ja Mary lähtevät ensimmäistä kertaa yhdessä ulos
syömään. Fred on päättänyt vakaasti pitää hauskaa. Kun Mary tiputtaa perunasalaattia syliinsä, Fred sanoo: "Hei, saanko auttaa pyyhkimään sen pois". Kun Mary hukkaa kotiavaimet, Fred sanoo: "Minulle tapahtuu sellaista kaiken aikaa!"

Kuluu kolme vuotta. Mary on miehensä Fredin kanssa ulkona syömässä. Mary pudottaa perunasalaattia syliinsä. Fred sanoo: "Oletpa sinä tohelo!" Mary unohtaa avaimet. Fred sanoo: Senkin kananaivo!"

Samat henkilöt, samat olosuhteet, erilainen suhtautuminen!
Me valitsemme, miten näemme ihmiset. Kun haluamme pitää jostakusta, voimme olla hyvin suvaitsevaisia. Kun haluamme, että joku ärsyttää meitä, keskitymme hänen vikoihinsa. Oma asenteemme, ei toisen henkilön käytös, määrää sen, miten koemme hänet.

- Andrew Matthews

Itselläni takana kaksi liittoa, reippaat kymmenen vuotta kumpaakin. Harmittaa ja surettaa kaikkien puolesta, jotka eron joutuvat läpikäymään, vaikka sen hyväksi vaihtoehdoksi kokisivatkin.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miks sitten menit naimisiin?

Muuatta näkökulmaa ei ole mainittu. Niinpä mainitsen sen nyt, silläkin uhalla että alla oleva sävy ei välttämättä sovi just tähän ketjuun.

Ihminen ei voi ymmärtää kuin niin isoa onnea jonka se on joskus jo kokenut. Niinpä sitä voi hyvinkin (ihan perustellusti) luulla, että tämä on nyt sitä johon minä haluan sitoutua, kun on ollut, kokeillut, tutustunut vuosikaupalla, harkinnut, huumat menneet ohi ja sitä rataa. Ihan oikeasti, rehellisesti ajatella että tämä on parasta mitä mulla on ollut ja näyttäis kestävän ihan hyvin huonotkin hetket.

Mutta kun sitä voi huomata olleensa väärässä. Että elämässä olikin vielä ainakin yksi vaihde lisää. Mutta mistä sen olis voinut silloin tietää?

Ja nyt ihan vaan tiedoksi että en usko että tällä asialla oli mitään tekemistä sen kanssa että itse koin avioeron. Ainakaan omalta puoleltani. (= haluan kertoa että edellinen ei ole puolustuspuhe sille että lähdin jonkun sihteerin matkaan).

Sen sijaan tällä on tekemistä sen kanssa että kun minusta aikanaan erottiin ihan vitun julmasti niin juuri nyt olen asiasta lähinnä kiitollinen. Ja sen kanssa että ymmärrän että jos tää turbovaihde olis löytynyt kesken liiton niin erohan siitä olis varmaan ennen pitkää tullut.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Periaatteesta

Teini-ikäisenä minä en pystynyt ymmärtämään miksei äitini ottanut eroa alkoholisoituvasta isästäni, vaan huolehti tästä aina isän kuolemaan asti. Ei eronnut, vaikka kaikki lapset sitä halusivat ja toivoivat vielä kotoa lähdettyäänkin. Kun isosiskoni kerran kysyi äidiltä asiasta, niin vastaus oli "kun on kerran ristin kantaakseen ottanut, niin se pitää kantaa loppuun asti".

Nykyisin äidin ratkaisun ymmärtää hiukan paremmin, sillä avioliiton ensimmäiset viisitoista vuotta olivat varmasti ihan hyvää aikaa. Kai ne sitten auttoivat kestämään ne viimeiset kaksikymmentä vuotta.

Silti en usko, että kysymys oli rakkaudesta tai kunnioituksesta vaan äidin periaatteellisesta päätöksestä että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto, joka purkautuu ainoastaan jommankumman kuolemassa. Silti olen ihan tyytyväinen että äitini kaltaisia marttyyrinaisia on nykynaisissa vähemmän kuin vanhemmissa sukupolvissa. Ei kenenkään tarvitse toisen paskamaisuuksia vuosikausia kestää.

Enkä usko nimimerkki mysteerin tavoin että "Alkoholistit ovat hyvin herkkiä ja rakastettavia ihmisiä silloin kun eivät juo." Yhtä lailla juopoissa on kusipäitä kuin täysraittiissa ihmisissä. Toisilla vittumaisuus ja ilkeys vaan korostuu kun saa viinaa päähänsä.
 
Viimeksi muokattu:

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vauhdin harhaa

Viestin lähetti Gagarin


Mutta kun sitä voi huomata olleensa väärässä. Että elämässä olikin vielä ainakin yksi vaihde lisää. Mutta mistä sen olis voinut silloin tietää?

Ja nyt ihan vaan tiedoksi että en usko että tällä asialla oli mitään tekemistä sen kanssa että itse koin avioeron. Ainakaan omalta puoleltani. (= haluan kertoa että edellinen ei ole puolustuspuhe sille että lähdin jonkun sihteerin matkaan).

Sen sijaan tällä on tekemistä sen kanssa että kun minusta aikanaan erottiin ihan vitun julmasti niin juuri nyt olen asiasta lähinnä kiitollinen. Ja sen kanssa että ymmärrän että jos tää turbovaihde olis löytynyt kesken liiton niin erohan siitä olis varmaan ennen pitkää tullut.


Niin, useinhan meillä miehillä käsi alkaa hamuta tuota turboboost-nappia elämän kojelaudalta tuolla keski-iän korvilla. Äijille iskee hätä, että oliko tämä nyt tässä, vai jäikö jotain reservejä kokeilematta. Tutun turvallinen taajama-ajo alkaa puuduttaa ja mieli halajaa vapaiden vauhtien motareille kahlaamaan se vaihdekaavio loppuun saakka.

Kiilto silmissä viiletetään turboboostin merkkivalo loimottaen olevinaan vauhdikkaasti huomaamatta ollenkaan, että se kuudes vaihde olikin vain ylivaihde taloudelliseen etenemiseen ja siinä turbo-namiskassakin oli pelkkä lumevalo lapsenmielisille. Kehua retostellaan vaivautuneina jalkaa vaihtaville kavereille kuinka komeasti kone pauhaa, vaikkei se vioittunut pakoputki potkua isosta äänestä huolimatta tuokaan.

Fiksut miehethän mittaavat huipputehonsa ja muut ominaisuutensa ulos ääriolosuhteissa jo ennen taantumistaan taajama-ajoon. Ei sitten tarvitse enää lähteä korroosion runtelemana raakkina voiteluaineitaan valuttelemaan oikeiden vauhtiveikkojen baanoille, josko sieltä lisää vaihteita vielä löytyisi – ei löydy.

Kuuskyt-luvun Angliassa on kolme vaihdetta eteen ja vapaastihengittävä moottori. Sillä on mukava kyyditä vanhaa eukkoansa pitkin polveilevaa maantietä mielenrauhaan. Toisaalta, jos tulevaisuudessa bongaatte pyörin varustellun potkukelkan moottoritieltä, niin minä siellä heitän harmaat hiukset hulmuten vielä yhden liittymävälin, jos vaan puolipohjat kestää…

Oliko muita potkutellen?
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksi kävi näin?

Sitä on tullut pohdittua monta kertaa tässä parin vuoden aikana. Ensin vaan loputtomassa itsesäälissä ja myöhemmin sitten siksi, ettei toiste kävisi. Vastauksiakin on löytynyt ja jälkiviisauden suuressa valossa niitä onkin helppo hakea. Mutta kai se kuitenkin niin on, että kun on virheensä tehnyt, niin niistä paranee koittaa edes oppia jotain.

Näihin miksi-kysymyksiin löytyy yksinkertaisia ja helppoja vastauksia ja sitten niitä monimutkaisempia ja vittumaisempia vastauksia, joita ei haluaisi nähdä, mutta sieltä ne pällistelee takaisin, kun asiaa ryhtyy ajan suoman objektiivisuuden kanssa tutkailemaan.

Miksi?

Yksinkertainen vastaus: eukko löysi toisen miehen.

Hiukan laajennettu yksinkertainen vastaus: vihelsin pelin poikki, kun eukolla oli toinen mies, josta se ei aikonut luopua.

Aika paljon monimutkaisempi vastaus: Jätin sen yksin. Ihmisen, joka ei mitään muuta niin paljon pelkää, kuin yksinäisyyttä ja hylkäämistä. Aina oli joku "hyvä syy". Välimatka oli pitkä, kun eri kaupungeissa asuttiin, niin ei sitä nyt aina viitsi. Muutakin tekemistä. Yrittihän se vihjailla. Yritti sanoa suoraankin, mutta en tiedä, että enkö ymmärtänyt, vai enkö välittänyt. Eikä sillä enää ole väliäkään. Hoidin hommani vituilleen, joten tilalle tuli toinen, joka ei niin tehnyt. Vittumaista mutta totta. Enkä tätä sillä sano, etteikö syytä olisi varmasti toisessakin osapuolessa. Mutta vaikka olisi helppo kääriytyä siihen, että toisen syy, kun se lähti, niin eipä sitä omaakaan syytä voi olla näkemättä.

Jälkeenpäin on helppo sanoa, että ei sitä tilannetta olisi ollut edes vaikeaa pelastaa. Olisipa ollut silloin miestä ottaa homma haltuun ja hoitaa se kotiin, niin ei tarvitsisi jälkeenpäin pohtia. Mutta se on mennyttä, nyt ei auta kuin ottaa siitä opiksi ja jatkaa sinne tulevaisuuteen.
 

ipaz

Jäsen
Kuulin tässä jokin aika takaperin että veljeni ja vaimonsa ovat jättäneet eropaperit 11 avioliittovuoden jälkeen. Sinällään en ollut yllättynyt, koska omasta mielestäni heidän suhteensa ei ole enää muutamaan vuoteen ollut kovinkaan ruusuinen. Molemmat ovat käyneet omissa harrastuksissaan ja omien kavereidensa kanssa viihteellä jo pitkät ajat toisen ollessa kotona lasten kanssa. Lisäksi vaimonsa on ottanut hirveitä pultteja aivan mitättömistä asioista vaikka talo olisi ollut täynnä vieraita vaikkapa lasten synttäreillä. Syytä tähän en ole koskaa kysynyt, mutta laskemalla 1+1 ymmärtänyt ettei se nyt ihan normaalia käytöstä ole. Nyt sitten vaimo on muuttamassa pois ja jättämässä velipojalle omakotitalon velkoineen.

Tietääkseni kummallakaan ei ole ketään muita ja veljeni sanoikin että hän voisi ja haluaisikin olla naimisissa lasten vuoksi vaikka sitten periaatteesta. 10, 8 ja 5 vuotiaiden hyvinvointi onkin nyt molempien isovanhempien suurin huolen aihe. Itse en asu samalla paikkakunnalla joten en ole ollut heidän kanssaan tekemisissä kovinkaan paljon, mutta äitini on aivan tolaltaan tilanteesta. Varsinkin kun meidän suvussa ei avioeroja ole aiemmin ollut. Itseäni ei myöskään huoleta veljeni koska hän on perushuolellinen ja rehellinen kylmäpää, joka varmasti pystyy huolehtimaan lapsista ja heidän harrastuksistaan, sekä olemaan hyvissä väleissä rouvaansa. Vaimon mielentila sitten onkin se huoli, että pystyykö hän samaan ja miten hän haluaa lapsien tilanteen ratkaista. Nyt muksut ovat ymmärtääkseni jäämässä isälleen.

No, ehkä hetken yksinasuminen tekee molemmille hyvää, sillä kumpikin muutti suoraan kotoa yhteiseen kämppään parikymppisinä. Tai sitten tämä on tässä vaiheessa kaikin puolin hyvä ratkaisu ennen kuin tilanne olisi kärjistynyt vieläkin enemmän. Mutta lapsista tässä esikoisen kummisetäkin on eniten huolissaan.
 

KoJu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No enpä vielä muutama kuukausi sitten olisi uskonut kirjoittavani tällaiseen ketjuun omakohtaisia kokemuksia. No nyt kirjoitan. Pommi putosi tuossa reilut pari kuukautta sitten. Olihan aikaisemminkin ollut hankalaa ja pienempiä kriisejä, mutta asiat oli(n) aina saatu sovittua. Tilanne alkoi näyttää jo hyvälle ja oletin kaiken olevan kunnossa.
Nyt on uusi asunto varattu ja pojan kanssa muutetaan pois vaimon luota. Rakkaus on kuulemma loppunut jo aikoja sitten ja eroakin mietitty kohta vuosi. Näistä olisi ollut kiva tietää ajoissa, jos jotain olisi vielä ollut tehtävissä.
Yhteistä elämää ehdittiin viettää kuutisen vuotta ja maailman reippain vesselikin saatiin neljä vuotta sitten.
Vielä vaikeammaksi asian tekee vaimon vaikea masennus, jonka vuoksi ollut pois töistä koko tähän astisen eroprosessin ajan. Eroajatukset ei kuulemma kuitenkaan johdu masennuksesta, vaikka itsekkin näin jälkikäteen on huomannut olleensa masentunut jo pitkään. Halu muuttaa erilleen on kuitenkin vaimolla kova.
Eikä puutu sitä kolmatta osapuoltakaan, vaikka juttu ei kai vielä ihastumista pitemmälle ollutkaan ehtinyt ennen paljastumistaan.
Sekavaa tekstiä, mutta pannaan se väsymyksen yms. piikkiin.

Jos joku tunnistaa, niin kylässä saa edelleen käydä. Kai se elämä vielä voittaa
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Onko minulla oikeus potkia hänet ulos ja voinko ottaa avaimet kylmästi pois?
Jos vaimosi on asunnossa kirjoilla, niin lain mukaan tuossa noudatetaan vuokra-asunnon irtisanomisaikaa. Vaikka vuokrasopimusta ei olisikaan, on osoite hänen kotinsa ja voidaan pitää perusteltuna että ainakin suullinen sopimus on tehty hänen siellä asumisestaan.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaimo etsii uutta asuntoa ja minä jään nykyiseen asuntoon asumaan, asunto on vanhempieni omistuksessa. Minä olen maksanut vuokran heille meidän koko yhdessäolon aikana. Mitään vuokrasopimuksia ei ole.

Onko minulla oikeus potkia hänet ulos ja voinko ottaa avaimet kylmästi pois? Jos taas en saa avaimia pois niin voinko vaihtaa lukot? Hän ei halua avaimista luopua ennen kun saa uuden asunnon, eikä sitä asuntoa kuulu. Avioeron harkinta-aika on se 6kk. Nää on niin perkeleen sekavia juttuja juridisesti!!

Jos on kirjoilla asunnossa, niin häätö pitää hakea oikeudesta. Tämä siis mutuna. Nyt olisi syytä keskustella kirjallisesta vuokrasopimuksesta, jotta jokin motiivi muuttamiseen löytyy. Muuten käy kuten allekirjoittaneelle, jonka asunnossa nykyinen ex asui ja säilytti tavaroitaan kuukausikaupalla ilmaiseksi.
 

hege

Jäsen
Mors,

Samankaltaisen dilemman kanssa (asunto ja ex) tuli joskus itse oltua. Yksi vaihtoehto lienee se, että vanhempasi irtisanovat vuokrasopimuksen (olettaen että teillä/sinulla on sellainen tehtynä) minkä perusteella nyt asutte asunnossa käyttäen esimerkiksi perusteena sitä että tarvitsevat asuntoa itse. Tietenkin aina voi vaikka jättää vuokria maksamatta tai vaikka (olettaen että vain sinä olet tehnyt sopimuksen vanhempiesi kanssa) muuttaa sopimus määräaikaiseksi ja päivätä sen loppuminen johonkin lähitulevaisuuteen (tosin sopimuksen päiväys saattaa kannattaa tehdä kauemmaksi historiaan).

Ja stemppiä tilanteeseen, eikä kannata tilannetta liikaa murehtia.
H.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos on kirjoilla asunnossa, niin häätö pitää hakea oikeudesta. Tämä siis mutuna. Nyt olisi syytä keskustella kirjallisesta vuokrasopimuksesta, jotta jokin motiivi muuttamiseen löytyy. Muuten käy kuten allekirjoittaneelle, jonka asunnossa nykyinen ex asui ja säilytti tavaroitaan kuukausikaupalla ilmaiseksi.

Mutuna kyllä sanoisin, että ei avioliitossa voi häätää yhtään ketään millään päätöksellä. Varmaa faktaa olisi tietysti myös hyvä saada.

Ilmeisesti aika tunteita herättävä aihe, kun on noinkin monta poistettua viestiä.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutuna kyllä sanoisin, että ei avioliitossa voi häätää yhtään ketään millään päätöksellä. Varmaa faktaa olisi tietysti myös hyvä saada.

Ilmeisesti aika tunteita herättävä aihe, kun on noinkin monta poistettua viestiä.

Siksi kirjoitinkin mutuna, itse kärsin keskenäni tuon vaiheen avioerossani. Ja suosittelenkin lähinnä miettimään miten saisi edes jotain korvausta asunnon käytöstä minä jäin lopulta sitäkin ilman. Kallis avioliitto.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Moro

Kesän korvilla sain kuulla jottei enää yhdessä tulla puolison kanssa asumaan. 20 vuottahan tuossa vierähti.

Oli kyllä paskin kesä ikinä ja toista varmaan samanlaista tuskin tulee. Oli Jumalauta mies rikki ja on paikoitellen edelleen,

On aika helvetin outoa yrittää rakentaa elämää uudelleen. Olen ollut perheeseen keskittynyt isä, hoitanut kodin jotta kaikki voi mennä ja olla. Ja sitten, puff, ei hoidettavaa kotia jossa perhe olisi.

Aika hoomoilasena sitä vieläkin mennään ja yritetään miettiä, jotta mitähän sitä tekis elämällään.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aika iso prosentti on kyllä kyseessä tilanteessa missä naama ei miellytä:

Danske Bank: Joka kolmas pitää taloudellisia syitä esteenä avioerolle​

Lähes joka kolmas suomalainen pitää taloudellisia syitä esteenä avioerolle, ilmenee Danske Bankin teettämästä kyselytutkimuksesta.

Erosta aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia muun muassa sen vuoksi, että osapuolten asumiskustannukset kasvavat eron jälkeen.

Danske Bankin mukaan vain harva on sopinut etukäteen, kuinka jakaa omaisuus kumppanin kanssa eroamistilanteessa. Pankki huomauttaa, että avioliitto on taloudellinen ja juridinen sopimus ja omaisuuden jaosta kannattaa keskustella jo ennen kuin ollaan eroamassa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jos avioerossa joku ottaa pannuun, siviilisäädyksi tulee eronnut. Tuosta ei pääse eroon kuin menemällä naimisiin. Mitä kukaan tekee tiedolla, että olen eronnut vaikka 10v sitten? Ja jos kerrasta oppi, eikä toiste halua naimisiin.

Muuten surullista luettavaa tuo, ettei voi erota, koska pelkää taloustilanteen romahtavan. Luulisi elämänhalun voittavan niin, että saisi jotain mielekästä tekemistä vähemmilläkin varoilla. Joo, itsellä joskus oli avioehto, enkä paljoa joutunut kärvistelemään. Enemmän vaikutti se, etten osannut laskelmoida oikeita ruokamääriä, kävin hieman hutiloiden syömässä ulkona ja lähdin reissaamaan. Kesti hetken asettua. Lasten kanssa osaa aloittaa ehkä vähän rauhallisemmin.

Eronneena sitä löytää myös todella erilaista ajattelua tuttavien kanssa. Toiset on valmiita heti uuteen suhteeseen ja naimisiinkin pitää juosta heti uudelleen. Toiset sitten taas himmaavat tällaisessa, osaakin nauttia siitä omasta ajasta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös