Avioliitto joka loppui hääjuhlien jälkeen
Miltä tuntuu kun pitkän suhteen jälkeen joutuu rakentamaan elämälleen perustan uusiksi?
Viestin lähetti jta
Avioliitto pitäisi solmia tarkkaan harkiten, ei tunteen huumassa. Rakastuneen ei pitäisi koskaan mennä naimisiin... sillä rakastuminen ei kestä. Valitettavasti.
Aloitusviestissä mainittiin myös pettäminen, joka todellakin liittyy aiheeseen hyvinkin useissa tapauksissa.
Avioliitto on tietääkseni yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto, joka purkautuu ainoastaan jommankumman kuolemassa.
Avioliittoon vihittäessä puolisot lupaavat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta kuolemaan asti. Pelkkä avioliittoon vihkiminen ei kuitenkaan takaa liiton onnistumista. Puolisoiden on tietoisesti hoidettava parisuhdettaan, jotta heidän keskinäinen yhteytensä säilyisi elämän eri vaiheissa.
Avioliitto on tarkoitettu kestämään koko eliniän, mutta avioliiton osapuolet eivät aina onnistu ihanteen tavoittamisessa. Pariskunnan keskinäiset ristiriidat voivat olla niin suuria, että yhteinen elämä ei onnistu. Silloin katsotaan, että puolisot ovat menettäneet kyvyn olla toisilleen uskollisia henkisessä mielessä. Tällaisessa tilanteessa avioero on mahdollinen ja joskus jopa suositeltava inhimillinen ja lähimmäisenrakkauden mukainen ratkaisu.
Jos ihmisen paras ystävä on alkoholi, niin seuraukset niin hänelle kuin läheisellekin on selvät. Tänä päivänä ei voi ummistaa enää silmiään siltä tosiasialta, että jos alkoholisti ei myönnä ongelmaansa ja hae apua, niin asiat vain huononevat.
Alkoholi oli liian tärkeä ystävä tässä erossani, josta kerron. Lisäksi yksi harrastus näytteli niin tärkeää osaa, että se vei opiskelun, työn ja alkoholin käytön jälkeen kaiken yhteisen aikamme. Avioeroon johti myös pettäminen, joka tapahtui heti vihkimisen jälkeen (siitä sen enempää mainitsematta).
Alkoholistit ovat hyvin herkkiä ja rakastettavia ihmisiä silloin kun eivät juo. Monesti he tekevät hullun lailla töitä paikatakseen huonoa omaatuntoaan ja hyvittääkseen sen kaiken tuskan mitä ovat saattaneet aiheuttaa. Mutta sitten on se toinen puoli, jolloin juodaan ja kaikki on päälaellaan.
Meillä juotiin viikonloppuisin ja aina kun oli vapaata.
Mietin voiko ihminen samalla kertaa rakastaa niin paljon ja tuntea todella suurta vihaa (juomista ja sitä harrastusta kohtaan)? Kumpi näistä tunteista voittaa?
Katselin kerran kaikkia niitä kuvia, jotka meistä oli otettu. Ne herättivät hyvin ristiriitaisia tunteita. Kun katsoin kuvaa, jossa hän lukee kirjaa yhdessä kaksivuotiaan sisarpuolensa kanssa, täytti sydämen sellainen lämpöinen onnellisuus toisen ihmisen puolesta. Luulen, että sellaisen tunteen voi kokea vain, jos toista ihmistä rakastaa ihan oikeasti, pyyteettömästi. Totta kai kaverin puolesta voi olla onnellinen milloin mistäkin syystä, mutta harvoin kenenkään toisen puolesta kokee niin voimakasta onnentunnetta, että ihan oikeasti tuntee jonkinlaisen liikahduksen sydämessään.
Kuvat herättivät myös toisenlaisen tunteen: ahdistavan ja surullisen epävarmuuden siitä, tulenko minä koskaan kokemaan vastaavaa onnea. Haaveilin usein lapsesta mieheni kanssa, mutta aika ei tuntunut olevan vielä sopiva kummallekaan - ja lopulta oli liian myöhäistä.
Tuntuu hyvältä, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta tulimme niin hyvin toimeen keskenämme. Kuitenkin lopulta erkaannuimme toisistamme, autettuamme jotenkin toisemme uuteen alkuun. Hän meni uusiin naimisiin, minä menin uusiin naimisiin. Yhteydenpito loppui, joskin kuitenkin edelleen moikataan jos jossain törmätään.
