Atte Engren HIFK:hon

  • 228 656
  • 1 177

Anzi

Jäsen
Sulla nyt toki jäänyt kova pätemisen tarve siitä maalivahti vs. pelaaja -sekoilustasi, joka söi kyllä ainakin omissa silmissä pohjaa myös tulevilta havainnoiltasi.

Mä en nyt edelleenkään peräänny siitä näkemyksestä, koska maalivahti ei ole aina edukkaampi kuin pelaaja läpiajoissa tai rankkari- voittolaukauksissa. Sen nyt näki ihan viimeisemmästäkin HIFK- Kärpät- pelistä. Ja koko keskustelu lähti siitä, että syksyn läpiajosta Morley vs. Tuohimaa, Tuohimaa ei todellakaan ollut edukkaampi tilanteessa. Toki jos esim. Kuusela olisi ollut tilantessa yksin läpi, niin Tuohimaa olisi voinut (ehkä) olla edukkaampi. Se on myös täysin yksilökohtaista miten mv pystyy suoriutumaan esim. rankkareissa, siitäkin on nyt keskustelu ihan mv- esimerkein täällä.

Tuollaisessa tilanteessa veska keskittyy siihen seuraavaan torjuntaan. Joo, sinänsä torjunnat pitää lähtökohtaisesti suorittaa niin, että joko kiekko jää sulle itselle tai torjut kulmiin. Toki joskus torjutaan suoraan omille. Tuossa tilanne tulee todella nopeasti ja silloin Aten pitää keskittyä siihen, että saa potkittua tarpeeksi vastaan, jotta puoli maalia ei jää auki. Nyt potku jää kesken, kuten Obiwankenobi havaitsi ja mihin tarkemman kelailun jälkeen päädyin itsekin. Aten tarkoituksena siis mitä luultavimmin OLI tulla vastaan enemmän. Edes puoli metriä ja toi olis ehkä jääny suojiin – toki jossittelua, mutta tuskin olisi itseään pelannut vastaan tulemalla ulos.

Mä taas näen tuon tilanteen niin, että Engren yrittää pelata sekä Pesosta, että mahdollista JMA:ta. Jos olisi tullut enemmän ulos, niin olisi pelannut itsensä ulos. Ehkä jos Engren kertoo mitä tilanteessa teki, niin sitten siihen saadaan selvyys.

Mutta hyvänen aika, kyllähän nyt nykyajan maalivahtipeliin kuuluu torjunnan jälkeinen, tai pelitilanteen jatkopelaaminen ja sen varmistaminen. Maalivahti katsoo koko ajan kiekon seuraamisen lisäksi missä pelaajat ovat/ on tietoinen missä pelaajat ovat. Toi nyt on ollut tiedossa jo iät ja ajat, että torjunnat otetaan kiinni (parastahan olisi, että se olisi aina logossa tai keskustassa, mutta siihen ei tietty aina päästä, mutta täytyy pyrkiä...), tai torjutaan kulmiin, tai sitten torjutaan omalle pelaajalle, jos on sopiva tilanne. Mutta kyllähän nyt lähes 20 vuotta, varsinkin butterflyn ja varusteiden kehittymisen kautta, on treenattu ja selkäytimeen taotaan pelitilanteen tai torjunnan jälkeistä jatkopelaamista. Ja kyllä tietysti tätäkin ennen, ihan jääkiekon historian alusta maalivahdit on torjunu ja treenannu reboudien torjuntaa ja eri pelitilanteita, mutta nyt pelin kehittymisen myötä se on ihan elinehto.

Anna palaa, kerro mitkä nää sun opit on ja miten ne tulee tässä keskustelussa esille? Missä sun opeilla on otettu voittoja ja miten se liittyy tähän yksittäiseen Aten pelaamaan tilanteeseen. Jään odottamaan sun "näkemyksiäsi" "taitavista piireistä".

No jos sulla olisi todellista vahvaa tietoa maalivahtipelistä, niin sun ei tarvitsisi tuota edes kysyä.

Onhan tämä nyt sillä lailla hankalaa, että onhan näkemyseroja ja ei huippu mv-valmentajatkaan jaa samoja näkemyksiä. Ja tekstillisesti keskustelupalstalla tilanteita on vaikea avata ja selventää. Ja on sitä tullut nähtyä myös, että samassa mv-valmennustilanteessa jossa on useampi valmentaja, joku valmentaja saattaa olla n. 5-10 vuotta kehityksestä jäljessä, ja joku saattaa olla jo nykyhetken mv-pelin kehityksen edellä. Siinä tulee mv:lle hiukan ristiriitaa, että mitä ja ketä pitäisi kuunnella ja uskoa. Ja nämä kaikki sitten tekevät mv-valmentajan hommaa työkseen. Itse en näihin työkseen hommaa tekeviin lukeudu, ainakaan tällä hetkellä, mutta sen verran on piireissä tullut liikuttua, että teidän tietäväni mv- pelistä paljon.

Ja olen toki tehnyt sen mokan, että en ole pysynyt poissa tästä keskustelusta, vaikka niin lupasin sekä teille, että itselleni. Ja ihan alunperin mut tähän HIFK-osioon ajoi se törky, mitä Tuohimaan päälle täällä laitettiin alkukaudesta ja tulin puolustamaan Tuohimaata, vaikka en millään tasolla ole HIFK-fani. Ja nyt kun hiukan keittiöfilosofoi itseään, niin ehkä juuri se asiantuntematon törky mitä Tuohimaalle täällä paljon syydettiin, teki mut itseni myös täällä hiukan kärkkäästi kommentoivaksi, koska siihen p:hen ei voinut vastata kuin vahvalla vastavoimalla. Mä näin, että Tuohimaan ongelmat oli hyvin pieniä ja ne on pian ohi. Ja tosiaan oli myös HIFK-faneja, jotka tuki Tuohimaata.

Nyt lupaan, etten enää tänne tule, koska tämä myös alkaa häiritä omaa ajattelua maalivahtipelistä.
 
Viimeksi muokattu:

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Mä en nyt edelleenkään peräänny siitä näkemyksestä, koska maalivahti ei ole aina edukkaampi kuin pelaaja läpiajoissa tai rankkari- voittolaukauksissa. Sen nyt näki ihan viimeisemmästäkin HIFK- Kärpät- pelistä. Ja koko keskustelu lähti siitä, että syksyn läpiajosta Morley vs. Tuohimaa, Tuohimaa ei todellakaan ollut edukkaampi tilanteessa. Toki jos esim. Kuusela olisi ollut tilantessa yksin läpi, niin Tuohimaa olisi voinut (ehkä) olla edukkaampi. Se on myös täysin yksilökohtaista miten mv pystyy suoriutumaan esim. rankkareissa, siitäkin on nyt keskustelu ihan mv- esimerkein täällä.
Ei kukaan ole väittänyt, että maalivahdilla on aina etu ja tämä sulle yritettiin jo aiemmin selittää. Mutta ei. Joko tahallaan ymmrrät väärin tai et vaan pysty myöntämään, että sun näppikseltä pääsi pikku aivopieru.

Mä taas näen tuon tilanteen niin, että Engren yrittää pelata sekä Pesosta, että mahdollista JMA:ta. Jos olisi tullut enemmän ulos, niin olisi pelannut itsensä ulos. Ehkä jos Engren kertoo mitä tilanteessa teki, niin sitten siihen saadaan selvyys.
Jos olisi ollut vastassa enemmän, olisi luultavasti tuon saanut. Mutta jos ja jos.

Mutta hyvänen aika, kyllähän nyt nykyajan maalivahtipeliin kuuluu torjunnan jälkeinen, tai pelitilanteen jatkopelaaminen ja sen varmistaminen. Maalivahti katsoo koko ajan kiekon seuraamisen lisäksi missä pelaajat ovat/ on tietoinen missä pelaajat ovat. Toi nyt on ollut tiedossa jo iät ja ajat, että torjunnat otetaan kiinni (parastahan olisi, että se olisi aina logossa tai keskustassa, mutta siihen ei tietty aina päästä, mutta täytyy pyrkiä...), tai torjutaan kulmiin, tai sitten torjutaan omalle pelaajalle, jos on sopiva tilanne. Mutta kyllähän nyt lähes 20 vuotta, varsinkin butterflyn ja varusteiden kehittymisen kautta, on treenattu ja selkäytimeen taotaan pelitilanteen tai torjunnan jälkeistä jatkopelaamista. Ja kyllä tietysti tätäkin ennen, ihan jääkiekon historian alusta maalivahdit on torjunu ja treenannu reboudien torjuntaa ja eri pelitilanteita, mutta nyt pelin kehittymisen myötä se on ihan elinehto.
Yrititkö sä tässä kirjoittaa omin sanoin mitä mä sulle just aiemmin kirjoitin?

No jos sulla olisi todellista vahvaa tietoa maalivahtipelistä, niin sun ei tarvitsisi tuota edes kysyä.
Oletko sä siis joku julkisuudesta tuttu maalivahtiasiantuntija? Vai miksei saisi kysyä? Leijut omilla saavutuksillasi, joita ei sitten olekaan? Itse en väitä olevani mikään asiantuntija, mutta pitkään tuli viihdyttyä tolppien välissä ja jokunen kausi tuli junnuja valmennettua. Mistä SINÄ ammennat kaiken tuon "asiantuntemuksesi"? Eikö kysymys ole äärimmäisen helppo?

Onhan tämä nyt sillä lailla hankalaa, että onhan näkemyseroja ja ei huippu mv-valmentajatkaan jaa samoja näkemyksiä. Ja tekstillisesti keskustelupalstalla tilanteita on vaikea avata ja selventää. Ja on sitä tullut nähtyä myös, että samassa mv-valmennustilanteessa jossa on useampi valmentaja, joku valmentaja saattaa olla n. 5-10 vuotta kehityksestä jäljessä, ja joku saattaa olla jo nykyhetken mv-pelin kehityksen edellä. Siinä tulee mv:lle hiukan ristiriitaa, että mitä ja ketä pitäisi kuunnella ja uskoa. Ja nämä kaikki sitten tekevät mv-valmentajan hommaa työkseen. Itse en näihin työkseen hommaa tekeviin lukeudu, ainakaan tällä hetkellä, mutta sen verran on piireissä tullut liikuttua, että teidän tietäväni mv- pelistä paljon.
Kyllä sulle on aika monta kertaa annettu "tekstillisesti" mahdollisuus avata näitä sun asiantuntemuksen saloja. Ja väitän, että huippu veskakoutsit jakaa aika pitkälti samat näkemykset. Etenkin, jos on kyse niinkin yksinkertaisista asioista kuin vastaan tuleminen ja peittäminen. Voitko antaa yhdenkin tilanteen, jossa asiantuntijat eivät jakaisi samoja näkemyksiä? Kuulostaa todella erikoiselta. Ainoita asioita joihin itse olen törmännyt, on peluutusasiat: Maalivahtivalmentaja voi jossain junioreissa haluta peluuttaa sellaistakin veskaa, jota pääkoutsi ei mielellään haluaisi tolppien väliin. Piireissä liikkuminen? Mitä lie tarkoittaa.

Ja olen toki tehnyt sen mokan, että en ole pysynyt poissa tästä keskustelusta, vaikka niin lupasin sekä teille, että itselleni. Ja ihan alunperin mut tähän HIFK-osioon ajoi se törky, mitä Tuohimaan päälle täällä laitettiin alkukaudesta ja tulin puolustamaan Tuohimaata, vaikka en millään tasolla ole HIFK-fani. Ja nyt kun hiukan keittiöfilosofoi itseään, niin ehkä juuri se asiantuntematon törky mitä Tuohimaalle täällä paljon syydettiin, teki mut itseni myös täällä hiukan kärkkäästi kommentoivaksi, koska siihen p:hen ei voinut vastata kuin vahvalla vastavoimalla. Mä näin, että Tuohimaan ongelmat oli hyvin pieniä ja ne on pian ohi. Ja tosiaan oli myös HIFK-faneja, jotka tuki Tuohimaata.

Nyt lupaan, etten enää tänne tule, koska tämä myös alkaa häiritä omaa ajattelua maalivahtipelistä.
Poistin sun boldaukset.

Hieno juttu, että tulit Tuohimaan pelastamaan viitta hulmuten. Noihin aikoihin Tuohimaa sai kuraa niskaansa ihan aiheesta.

Kuulostaa hyvinkin erikoiselta, jos täältä lukemasi alkaa "häiritä omaa ajatteluasi". Kannattaa pysyä oikeastaan koko netistä sivussa, jos on tommonen deliriumi päällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nopea tilanne, optio vetoon, lyhyt reaktiomatka. Pointti on se, että mielestäni kokonaisuutena siinä ei ole virhettä. Hyvin mukana ja Pesonen osaa laittaa läheltä ylös. Kausaliteetti tässä tarkoittaa sitä, että agressiivisemmin pelannut Atte olisi saattanut saada erilaisen ratkaisun käsiteltäväksi. Eli turha jossitella

Näin minäkin sen näkisin. Todella nopeasti tuli tilanne maalineteen, ja kun kiekko on jo kaverin lavassa, liike eteenpäin olisi luultavasti saanut Pesosen harhauttamaan. Tai sitten olisi silti laittanut putken alle, ellei sitten olisi potkassut oikein kunnolla vastaan. ''Perse verkossa'' oli se varmin tyyli tuossa kohtaa, aika harva pelaaja laittaa noin läheltä noin ylös. Jos lähdet vastaan, annat hyökkääjälle mahdollisuuden kiertää sut pienellä harhautuksella. Ehkä Atte olisi aavistuksen voinut tulla tuossa vastaan, mutta Pesonen laittoi kiekon niin ylös, että tuskin pieni vastaantulo olisi asiaa auttanut. Atte kun ei ole veska pisimmästä päästä, joten liekkö olisi kiekko jäänyt olkatoppauksiin.

Vähän ihmettelin miksei valmennus laittanut Attea maaliin myös kotona. Fränäkin ansaitsee jääaikaa ei siinä mitään, mutta tulikuuman illan jälkeen Aten tuplapeluutus olisi ollut myös yksi vaihtoehto. Tandemi-peluutuksella mennään varmaan jatkossakin. Veskapelin suhteen meillä on hyvin pullat uunissa kevättä ajatellen. Kumpi tahansa näistä voi haastaa keväällä vastustajan Annuset ja Dostalit, tai vetää jopa paremmin.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Ehkä Atte olisi aavistuksen voinut tulla tuossa vastaan, mutta Pesonen laittoi kiekon niin ylös, että tuskin pieni vastaantulo olisi asiaa auttanut.
Se puolikin metriä nimenomaan olisi auttanut.

Fränällä oli pohjilla nolla, joten ihan perusteltua pistää tolppien väliin.
 
Viimeksi muokattu:

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Voi elämä, yhdestä voittomatsissa päästetystä maalistako täällä kilpaa väännetään? Eikä ees ollu viimeisin peli...
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Voi elämä, yhdestä voittomatsissa päästetystä maalistako täällä kilpaa väännetään? Eikä ees ollu viimeisin peli...
Täällä on kuule väännetty turhemmistakin asioista. Tähän hymiö. Jos ketjua lukee taaksepäin, analysoitiin lähinnä sitä, mitä Atte olisi voinut tehdä toisin yhdessä tilanteessa – ottelussa jonka pelasi todella kovalla tasolla. Toki osan keskustelusta olisi voinut siirtää yv:lle –ottaa peilin käteen–

Nythän me ollaan hyvässä tilanteessa, kun veskat tuntuu saavan kiekkoa suht hyvin kiinni. Kevääksi kaksi kovaa kassaria, joten yksi loukkikaan ei pahemmin heilauta tilannetta. Etenkin Aten vire hätyttelee jo sitä Lankisen paikko -virettä, mutta Tuohimaallakin hyviä, mutta hiukan epätasaisempia otteita (ja hän on heistä se MJ-veskari). Nice!
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Tämän vireen pitäis riittää playoffseissakin. Toivottavasti Aten otteet pysyy tällaisena.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kiitos Atte!
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kovat rankkarit, muuten Atte ei venynyt (ei tarvinnut) tänään mihinkään kummoisiin suorituksiin. Vähän mietitytti Tapparan toisessa maalissa Aten toiminta, liukuiko siinä ns. paikoiltaan pois vai näinkö omiani vain? Tapparan mokke kurkki kyllä kovalla tasolla maskin takaa ja poimi kiekot talteen...
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Ohjaus metristä. Pakko liikkua koska veto menossa utolpan viereen. 4 miestä edessä.

Turha miettiä
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kovat rankkarit, muuten Atte ei venynyt (ei tarvinnut) tänään mihinkään kummoisiin suorituksiin. Vähän mietitytti Tapparan toisessa maalissa Aten toiminta, liukuiko siinä ns. paikoiltaan pois vai näinkö omiani vain? Tapparan mokke kurkki kyllä kovalla tasolla maskin takaa ja poimi kiekot talteen...
@obi-wan second that.

Tapparan kassari oli kyllä tänään Atteakin kovempi ja suurin syy siihen, että Tappara pysyi mukana.

Atelta silti tosi hyvä peli. Vaikea matsi kun vetoja tuli niin vähän. Sit hyvät rankkaritorjunnat maltilla.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
@obi-wan second that.

Tapparan kassari oli kyllä tänään Atteakin kovempi ja suurin syy siihen, että Tappara pysyi mukana.

Atelta silti tosi hyvä peli. Vaikea matsi kun vetoja tuli niin vähän. Sit hyvät rankkaritorjunnat maltilla.

Lisäksi toisessa erässä heti 2-1 maalin jälkeen, kiekko omien pakkien sekoitusta Tapparalle, kiekko maalille -> Atte patja eteen todella pienellä reaktioajalla.

Game saver ei aina ole näyttävä hanska tai maila maaliviivalla.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on Atte kyllä melkoisessa jumalmoodissa. 4-5 kertaa olen jo tän matsin aikana kironnut, että sinne meni kiekko selän taakse, mutta vielä on jostain Atte venyttänyt varusteita tielle. Huikeaa peliä pelaa Engren.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
En ollenkaan ymmärrä joissakin ketjuissa Engrenin dissausta. Tänäänkin Atte pitänyt meitä pinnalla.
Joissain matseissa ollut alle 90 prosenttia ja vähän laukauksia, joissa ei juurikaan tukea omilta, niin on aika liikaa vaadittu, että nekin pitäisi ottaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelit nyt on menneet kauden aikana jengillä miten sattuu välillä, mutta mukava ainakin havaita se fiilis itsessä taas kerran, että Atteen on luotto palautunut.
Viime kaudella koko kauden pelotti melkein joka veto mikä tulee, mutta tänä vuonna on ollut todella levollinen fiilis Engrenin suhteen.
Yksi pelon aihe sentään tämän seuran kanssa.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Maalivahdit olivat alkukaudella joukkueen heikoin lenkki, mutta molemmat ovat parantaneet ja vain muun joukkueen huono pelaaminen on syynä sille, että ollaan missä ollaan. Atelle soisin mielelläni jatkosopimuksen ja miksei Tuohimaallekin, vaikka alkukaudella ei saanut mitään kiinni. Frans oli hyvässä vireessä ennen loukkaantumistaan,
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
JA:n haastattelussa Atte totesi:

− Junassa vaunut välillä vaihtuu, mutta se puksuttaa silti eteenpäin.

Muistaen että Nybari sai aikoinaan tietystä lausumastaan lempinimen ”karavaanari” niin pitäiskö nyt Atelle suoda lempinimeksi ”konduktööri” ???

*hymiö*
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tarkoittaako tämä sitä että pelaa meillä myös ensi kaudella?

Mulle tuli sama kysymys mieleen ja en yhtään ihmettelisi. Nyt enää 3 matsia + pleijarit niin miksi tehdä uusi maski? Vai halusiko muistoksi IFK vuosilta.

Voihan tuo olla että Halosen ja Taposen näytöt ei riitä ja tällä tandemilla mennään myös ensi kausi.
 
F#21

Jäsen
Hienon maskin Bona taas duunannut. Voi olla, että tehnyt Atelle tuon ihan pro bono, joten ei kannata turhaa ensi kauden kuvioista miettiä.

Jos kuitenkin jatkaa, niin uskoisin onnistuvan paremmin kuin kuluvana syksynä. Silti haluaisin ehkäpä nähdä Halosen tai Taposen kakkosena, mutta se tarkoittaisi pientä riskiä Salmelaiselta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös