Asia, joka ei avaudu minulle

  • 1 311 329
  • 7 626

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Joskus vein tyttären ja hänen serkkupoikansa kesällä jonnekin syömään. Kaveri aikoi aterioida lippis päässään - karjaisin melko tymäkästi LIPPIS POIS PÄÄSTÄ SYÖDESSÄ. Lähti muuten samalla aika monelta muultakin kesäravintolan nuorelta asiakkaalta.
Joo - aikoinani, kun olin muutamankin junnujoukkueen toiminnassa mukana, niissä ei kukaan kuvitellutkaan, ainakaan sitä ensimmäistä kertaa enempää, pitävänsä jotakin päähinettä yhteisissä ruokailuissa - linja oli aina yhteisesti sovittu aikuisten kesken.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tasaisin väliajoin ilmestyy uutinen siitä, että "Tiina tai Toni 42v tms. pudotti painoaan x-kiloa". Yleensä ja melkein poikkeuksetta kyseessä on se, että "Tiina tai Toni" on alkanut liikkumaan ja jättänyt herkuttelun sekä alkoholin vähemmälle. Vieläkö nykyisin jollekin tulee uutisen arvoisena yllätyksenä se, että omilla päätöksillä voi myös vaikuttaa omaan terveyteen, painonhallintaan ja sitä kautta myös unen laatuun. Aina uutisen arvoinen on se, että henkilö ei tehnyt mitään "vippaskonsteja" vaan otti lähinnä itseään niskasta kiinni.

Itsekin olen ollut ylipainoinen ja en siis tuomitse ketään. Jokainen tekee omat valintansa. Asia joka ei avaudu on lähinnä se, että tästä aiheesta tehdään kerta kerrasta sama uutinen jossa kerrotaan se, että jätin illassa sen sixpackin juomatta ja perhepitsan syömättä, ja aloin vastineeksi harrastamaan liikuntaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös