Tieteen filosofia. Sain vihdoin luettua tuon yhden tenttikirjan (Godfrey-Smith, Peter: Theory and Reality, An introduction to philosophy of science, excluding chapter 14) ja ainoa kappale koko kirjasta, jossa oli mitään järkeä oli tuo näköjään tenttivaatimuksista ulkoistettu kappale 14 (käsitteli todennäköisyyksiä).
Ei tuo nyt näin aikuisopiskelijalle sinänsä vaikeaa ollut vaan lähinnä käsittämätöntä. Miksi ihmeessä moisia asioita edes pohditaan? Tai no voihan niitä joku toki pohtia, mutta että ilmeisesti historiassa moni tehnyt elämäntyönsä pohtimalla asiaa eikä siitä ole kaiketi vieläkään minkäänlaista yhtenäistä näkemystä.
Heitän tähän akateemisia vartteja nauttineen pudokkaan mielipiteen, kirjaa lukemattomana, vain tuon otsikon perusteella.
Tieteen syvin olemus käsittääkseni on jatkuva epäily kunnes toisin todistetaan. Todistetaan riittävän monilla tutkimuksilla, riittävän monilla vastamussutuksilla ja niiden nolaamisilla, kärjistetysti.
Hippikesien jälkeen Yhdysvalloissa oli riittävän varakkaiden vanhempien muksuja (Onnen Päivät, American Graffiti) yliopistoa ja itseään etsiviä ihmisiä. No, mitenkä toimiikaan koulutusmarkkinatalous: luodaanpa koulutusohjelmia, jotka kiinnostavat hippejä. Muutamassa vuodessa saadaan valmistettua uusia ns. tieteitä, joissa on proffia ja näiden kouluttamia toimittajia, jopa kirjailijoita. Kukaan ei ehdi, viitsi, jaksa kyseenalaistaa tiedettä. Ja vuosikymmenen kuluttua kukaan ei enää uskalla kysyä tieteellisyyden perään. Huuhaa, tunteellinen mielipiteily on muuntunut tieteiksi. Totuuksien julistukseksi. Ja mikäli joku uskaltaa vastaan väittää, niin aikansa retorisesti kikkailemalla vastaanväittäjät väsytetään, uitetaan valheellisen siiman perässä voimattomiksi, median vastavirrassa.
Joitakin "tieteitä" ei saa nykypäivänä kyseenalaistaa, pienintäkään kritiikiä kohdistaa. Se on häirintää, jotakin nnn tai xxx-häirintää.
Ja nämä tieteilijät ovat juuri myös niitä, jotka eivät ole todennäköisyyslaskentaa opiskelleet, tilastotieteitä ovat oppineet ovelasti soveltamaan kyllä.