Mainos

Asia, joka ei avaudu minulle

  • 1 305 936
  • 7 605

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Makaronilaatikko. Hyvät ainekset pilataan munamaidolla ja uunissa korventamisella.
Pelkkä keitetty makaroni ja hyvin maustettu, paistettu jauheliha + sipuli kun sekoitetaan, syntyy mainio ja helppo arkiruoka.
Ei mikään koppurainen kliistraantunut mössö.
Makaronilaatikko on hyvää tasan sillä hetkellä, kun se tulee uunista. Jääkaapissa yön ollut ja mikrossa lämmitetty on jo semmosta sementtiä, ettei sitä viitsi syödä.

Munamaidostakin olen jo vähentänyt munan määrää, ollen nykyisin kaksi tai kolme munaa seitsemään desiin maitoa tai kermaa. Kaikenmaailman ohjeiden mukaan tuohon määrään maitoa tulee viisi munaa, mutta se on aivan liikaa.

Jokunen vuosi sitten oli mediassa isosti esillä makaronilaatikko uunipellille tehtynä. Söikö sitä oikeasti joku?
 
teppana

Jäsen
Erikoinen vertaus..

Itse taas en ymmärrä ollenkaan sitä sokerillisten versioiden juomista, kun tarjolla on terveellisempiä ja vieläpä monin verroin paremman makuisia sokerittomia versioita. Sokerittomat limsat ovat todella paljon raikkaampia, kun siitä julmetusta sokerimäärästä jää ainoastaan tahmea inhottava maku suuhun. Jos tarjolla ei ole esimerkiksi Pepsi Maxia tai Cokis Zeroa, vaan niiden sokerillisia versioita, niin silloin itse juon mieluummin vettä.

Komppaan. Hartwall Ananas Light tölkistä on helvetin hyvää. Menee myös pullosta. Pommac Lighy myös. Reissussa aina Light (Diet) Coke. Sokerilimut ei vie janoa ja jättää just sellaisen tahmean maun ja fiiliksen suuhun.
 
A Siente

Jäsen
Makaronilaatikko. Hyvät ainekset pilataan munamaidolla ja uunissa korventamisella.
Pelkkä keitetty makaroni ja hyvin maustettu, paistettu jauheliha + sipuli kun sekoitetaan, syntyy mainio ja helppo arkiruoka.
Ei mikään koppurainen kliistraantunut mössö.

Tää on hyvä jos ei ole rahaa ostaa sitä munaa ja maitoa varsinaiseen laatikkoon. Tai juustoa joka kuuluu makaronilaatikkoon. Kokenut itse saman säästökuurin.

Hyvin tehtynä säilyy jopa 6 päivän päähän mikrossa lämmitettynä varsin hyvänä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Makaronilaatikon uudelleen lämmitys tapahtuu pannulla, ei mikrossa.

Kaiken ruuan uudelleenlämmitys tapahtuu pannulla. Eihän siitä kauaa ole milloin viimeksi palstalla keskusteltiin mikroaaltouunin turhuudesta. Se oli jännittävä vehje silloin kasarilla, kun se saapui omaankin kotiin eikä kaikilla naapureillakaan ehkä ollut sellaista.

Turha vehje vain, aina ei kaikki keksinnöt olekaan niin hyviä mitä keksijä luulee.
 
Kun kolmisen vuotta sitten muutettiin tänne nykyiseen asuntoon, niin vietiin mikro väliaikaisesti kellarivarastoon. Oli niin paljon härdelliä ja sisustamista että se vei vain turhaa tilaa. Ei sitten heti muistettu sitä hakea takaisin ylös ja sitten tulikin kellariin viemäristä vettä. Mikro meni siinä samalla eikä ole uutta hankittu. Eikä kyllä ole ollut ikäväkään.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onhan se mikro nyt paljon helpompi, kun ei tarvi odottaa että levy lämpeää.

No niin, kannattaa vain käyttää kaasuhellaa. Ei kestä montaa sekuntia lämmetä. Se on tietenkin vaarallinen vehje, kun saattaa vaikka räjähtää, mutta se riski kannattaa ottaa.

Telkkarista tuli juuri avaruusdokkari missä näytettiin Challengerin räjähdys. Noinkin voi käydä ja ikävää, jos omalle kohdalle sattuu.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Makaronilaatikko. Hyvät ainekset pilataan munamaidolla ja uunissa korventamisella.
Pelkkä keitetty makaroni ja hyvin maustettu, paistettu jauheliha + sipuli kun sekoitetaan, syntyy mainio ja helppo arkiruoka.
Ei mikään koppurainen kliistraantunut mössö.
Tämän klassikkoruuan nimihän on nistipata ja ehdottomasti sen pitäisi korvata makaronilaatikko kaikissa mahdollisissa yhteyksissä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se munamaito on aika turha makaroonilaatikossa. Parempi tulee lihaliemen kanssa. Sipulia, valkosipulia, tomaattia ja fetaa esim vielä sekaan.

Mutta ei sekään mikrolämmitettynä enää kummoista ole. Pannulla joo, mutta eipä jaksa eväsrasian lisäksi töihin paistinpannuja ja liesiä mukaan ottaa.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Makaronilaatikon uudelleen lämmitys tapahtuu pannulla, ei mikrossa.

Samaa mieltä. Mielestäni kaalilaatikko ja makaronilaatikko ovat siitä erikoisia ruokia että maistuvat valmistuspäivää seuraavana päivänä vain paremmalta jos niitä lämmittää paistinpannulla.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Se munamaito on aika turha makaroonilaatikossa. Parempi tulee lihaliemen kanssa.

Mä teen makaronilaatikkoa varmaankin jopa muutaman kerran kuussa. Vaihtelen munamaidon ja lihaliemen välillä, niin ei muutu tylsäksi, eli mulle ainakin käy molemmat. Makaronilaatikon yksi nerouksista on juurikin se, että on hyvää uunista otettuna, mutta monikäyttöinen ja helppo perusruoka myös lämmitettynä pannulla. Arki-iltoisin kun ei ole juurikaan aikaa alkaa tekemään jotain kunnollista safkaa, niin on kiva kierrättää jääkaapista tähteet. Esim. lihapullaa, pekonia, karjalanpaistia tai muuta pannulle makaronilaatikon kanssa. Jotkut laittaa sekaan kermaa tai maitoa (siis lämmityksen yhteydessä), mutta minä tykkään paistaa rapeaksi.[/QUOTE]
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pannulla joo, mutta eipä jaksa eväsrasian lisäksi töihin paistinpannuja ja liesiä mukaan ottaa.

Vaihda työpaikkaa. Hella ja liesi on mahdollista löytää, mutta eipä niitä toisaalta valkoihoiset käytä. Kyllä, esimerkiksi intialaiset niin tekee ja kokkailuhaju on sitten sen mukaista. Kyllä, olen omin silmin nähnyt lappuja missä kerrotaan voisiko olla kokkailematta.

Valkoihoiset ostelee sitten sämpylöitä kahvilasta tai kantaa omia rasioitaan.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ohrasuurimopuuron ja mehukeiton suosio koululaisten keskuudessa (löytyy yleensä suosikkikouluruokien listalta). Minusta se ei ole hyvää. Kun mehukeitto sotkeutuu puuroon niin koko sotku näyttää oksennukselta ja tuntuu jopa maistuvan siltä. Ei jatkoon...
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihmiset, jotka näkevät ja kokevat kaiken, siis aivan kaiken negatiivisen kautta. Kaikessa nähdään jotain ongelmaa, vääryyttä tjsp. Ihan sama vaikka asia olisi pieni ja vähämerkityksinen.

Eikö tuollainen pessimismi ole raskasta pidemmän päälle?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eikö tuollainen pessimismi ole raskasta pidemmän päälle?

Harmillisesti vain pessimismi on usein realismia. Asioita siitä mitkä joku muu päättää sinun puolestasi.

En tiedä seuraatko uutisia maailmalta tai mistään. Jos et, niin kannattaisi tutustua. Monillla onkin raskasta pidemmän päälle tai jo heti alkuun.

EDIT:

Jos todella tarvitset jotain suomalaista esimerkkiä, niin vaikka tuosta:

HS Helsinki: Helsingin kenties vaarallisimmat liukuportaat ovat Malmin asemalla – Ratkaisu on keksitty, mutta siihen ei ole rahaa

Tuon korjaisi helposti, mutta ei ehditä eikä pystytä eikä ainakaan tänään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Ihmiset, jotka näkevät ja kokevat kaiken, siis aivan kaiken negatiivisen kautta. Kaikessa nähdään jotain ongelmaa, vääryyttä tjsp. Ihan sama vaikka asia olisi pieni ja vähämerkityksinen.

Eikö tuollainen pessimismi ole raskasta pidemmän päälle?
Tämä. Lisäksi ihmetyttää tyypit, jotka näkevät salaliiton joka ikisessä asiassa. Yhtään ainutta päätöstä ei ole maailmassa tehty mikä ei jotain eliittiä jossain päin rikastuttaisi tavallisen kansan kustannuksella.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tubettaminen, kameralle puhuminen. Ei avaudu, olen liian vanha. Iso raha tuossa pyörii, se on tullut selväksi.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Oon aina kauhulla miettinyt, kun tämä on enää tämä tubettaja-kansa jäljellä, niin kuka täällä tekee tulevaisuudessa oikeat työt?

Totta. En hetkeen ole uskomassa, että joku puhelimelle hölpöttelevä Roni ajelisi mitään paikallisbussia.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oon aina kauhulla miettinyt, kun tämä on enää tämä tubettaja-kansa jäljellä, niin kuka täällä tekee tulevaisuudessa oikeat työt?

Eipä tässä hätää, eihän noissakaan hommissa elantoaan tienaa kuin murto-osa sitä haluavista. Vähän niin kuin esimerkiksi musiikissa tai jääkiekossa.

Me lahjattomat tehdään sitten niitä "oikeita töitä".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös