Kuten sanonta kuuluu: kilpailu on veristä.
pääsköhän George hengestään. Aikanaan chekkasin matkalaukun kentällä sisään ja jäi koko päivä aikaa, koska kone lähti vasta illalla. Duunit oli tehty jo viimeisen päivän aamulla loppuun, joten päivä oli luppoaikaa. No siellä oli sellainen shuttle bus, joka kulki Sandton Cityn Hiltonille. Menin sillä ja hengasin siellä kauppakeskuksessa. Söin ja ostin kaikenlaisia tuliaisia. No, sitten kun piti lähteä takaisin, niin shuttlea olisi pitänyt odottaa vähän aikaa. Ei haitannut, kun ei ollut kiire minnekään. Sitten joku minibuskuski tuli sönköttämään. Sanoin, etten tule kyytiin, koska shuttle on kätevä. Hän kysyi mitä shuttle maksaa, kerroin hinnan ja hän lupasi ajaa samaan hintaan. Erehdyin kyytiin ja se äijä oli omituinen kuski. Se oikaisi mm. joidenkin ihmeellisten pihojen poikki ajaessaan. Mietin, että perkele, että jos se vie mut jonnekin Sowetoon. Kaiken huipuksi siellä oli taksamittari, joka näytti ihan eri lukemaa kuin mikä hinta oli sovittu. Päätin, etten voi asiaa ottaa puheeksi ainakin matkan aikana. Perillä se olisi halunnut nelinkertaisen summan verrattuna siihen, mitä sovittiin. Sanoin: vitut maksan. Sain tingittyä siitä 60 randia alaspäin, mutta se oli silti melkein satasen enemmän kuin piti olla. Annoin rahan ja se äijä ei meinannut antaa vaihtorahaa. Siis mitä järkeä siinä on, että tingin 60, jos se meinaa pitää silti ne 60. Sanoin, että vaihtorahat pöytään heti. Sitten se sanoi: What about George? Sanoin sille, että nyt George menee ja sanoo pomolle: maksa palkkaa. Pyysin kuitin, joka oli blankkopaperilappu, johon oli kirjoitettu vain R ja se summa. Ei mitään muuta. Kumma kyllä, se meni läpi työnantajan kirjanpitoon, kun lähetin matkalaskun. Toi oli ainoa kerta reissun aikana, jolloin jouduin tekemisiin tollaisten tyyppien kanssa, kun muuten hotellin shuttlet kuskasivat mua joka paikkaan. Jos halusin mennä toimistolle tai johonkin kauppakeskukseen, niin ne veivät. Joskus venasivat siellä ulkopuolella, jos siellä hotellilla ei ollut kiireitä. Yksi niistä kuskeista oli joku valkoinen, fiksu opiskelija, joka teki sitä hommaa vain niin kuin vapaa-ajan homminaan sille hotellille. Toinen oli sellainen tummaihoinen jätkä, jolla oli perhe. Se oli tyhmä kuin saapas, mutta maailman ystävällisin ihminen. Se halusi tietää vastauksia kaikkiin maailman asioihin. Se kyseli multa Euroopasta ties mitä. Kaikki oli sille ihmeellistä ja uutta. Englantiakin se puhui paljon huonommin kuin se valkoinen kuski.
George oli huijari, mutta aika rajua silti, että joku tulitti tuolla tavalla minibussin tohjoksi.