Juuri näin. Nyt kun asiaa pohdin, niin hyvin surullista. Siis se, että soutelohan on hyvin yksinkertaista ja helppoa puuhaa, josta saa parhaimmillaan valtavasti mielihyvää ja mielenrauhaa. Ei tarvitse kuin löytää oikea rytmi, niin meno muuttuu helpoksi ja nautinnolliseksi, kun ei tarvitse lainkaan miettiä mitään. Se oikearytminen airon kosketus järveen löytyy vain kokeilemalla, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Järviä on toki erilaisia, toiset varsin rehevässä kasvillisuudessa, kun toiset ovat pieniä ja vailla kaislan kaislaa saati levää. Mutta siis se tarkalleen tekee surulliseksi, että noista viidestäsadasta yllä mainitusta varmaan puolet vaan painaa menemään täysillä ja kyllähän sitä rantaan pääsee, mutta onko siinä sitten rentoutunutkin olo, kun verisuonet pullollaan vetelee? Kosketus järven pintaan ja oikea rytmi soutaessa on hyväksi sekä järvelle, että soutajalle.
Mutta onko teille koskaan käynyt niin, että katselette soutuvideoita uusien soutuasentojen opettelu mielessä. Alatte soutulaitteella soutelemaan ja käytätte videon ääniä ikään kuin simuloimaan järven ääntä ja laineen liplatusta luodaksenne simulaation mieleenne. Siinä pian mielessänne laituri lähestyy ja kuulette laineiden lyövän rantaan yhä kiivaammin ja se lisää vimmaa päästä nopeammin perille. Juuri siinä 30m päässä ennen laituria äitinne soittaa ja siinähän sitten koko mielikuvitussoutelo katosi mielestä ja ikään kuin airot lensivät veteen. Miten sitä tästä nyt "rantaan" pääsisi, kun ei enää mielessä pyöri järvi, eikä airo, vaan äidin topakat sanat, eikä näin ole enää motivaatiota jatkaa soutulaitteella suorittamista.