Fasaanin olen nähnyt Hämeenlinnassa. Meidän takapihalla niitä ei esiinny.Fasaanin näin takapihalla
Juu'u. Ja Pettte viettää tipatonta sillon kun on kuukaudesta viis päivää selvinpäin. Makuasioita, sano.Olen alkoholisti, koska juon kolme olutta viikonloppuna.
Kerroinko jo, että pidän linnuista?
Viime syksynä näin ensimmäistä kertaa fasaaneja lennossa kun niitä on kotikylälle haaremillinen kotiutunut. Autoillessa katsoin ensin sivusilmällä että jalkapalloko tulee sivusta kohti, mutta niitä liitäviä pallukoita olikin sitten peräti 7 samassa ryppäässä. Ei mitään varsinaista taitolentoa, mutta toisaalta kyllä ne allekirjoittanutta paremmin lentävät että suotta kritisoida.... Se on huono lentämään, yleensä tekee vain parit räpiköinnit siivillään ja liitää toiseen paikkaan.
Kerroinko jo, että pidän linnuista?
@abianos panee niin paljon että sen perusteella varmasti moni erehtynyt. Herättää toivoa meissä tämä paljastus.Mistäs moinen epäilys aikoinaan muodostui?
Hän puhuu kuin "veli". Ja meisselin koosta. Olemme siis olleet pimeässä samoissa juhlissa.Mistäs moinen epäilys aikoinaan muodostui?
Hän puhuu kuin "veli". Ja meisselin koosta. Olemme siis olleet pimeässä samoissa juhlissa.
@abianos sisällä asuu pieni tummaihoinen Tommy Taberman.Nyt sitten vain arvuuttelemaan hänen henkilöllisyyttään...
Mihin sitä tyttöystävää tarvitsee kun herää aina pizza kainalossa. (Ei Pekkarinen)
Se on kyllä komea otus. Maassa tepottaessaan etenkin häntään kiinnittyy huomio kun kunnon liskomainen piiska. Niitä tutkaillessa on helppo uskoa löytyvän sukulaisuutta hirmuliskoihin.Törmäsin fasaaniin joskus pienenä kodin vieressä olleella pellolla ja kumpikin säikähdettiin toisiamme. Isä muistutti tuosta aikoinaan, ja nyt puolestaan mä muistan sen aina. Koristeellinen, kirjava kanalintu. Kesäisin tullut usein nähtyä tien laidalla poikueita, jotka kulkevat emonsa perässä ja painelevat lopulta kauas ruohikon kätköihin.
Maurille terkkuja! Sano että palauttaa mun tupeeliimani.Mihin sitä pitsaa tarvitsee kun herää Pekkarinen kainalossa (ei Pizza)
Et ole, yli 24 annosta viikossa tekee alkoholistin.Olen alkoholisti, koska juon kolme olutta viikonloppuna.
Et ole, yli 24 annosta viikossa tekee alkoholistin.
Juu, näinhän meille kerrotaan. Pullo viiniä kuulemma 6 annosta. Avautui että vissiin yli puolet euroopan aikuisväestöstä on alkoholisteja. Nää on aina hienoja ku joku kertoo mikä on oikea määrä mitäkin. Niin syömisissä ja juomisissa. On niin helppo elää kun vaan kattoo netistä ohjeet ja asetukset.Et ole, yli 24 annosta viikossa tekee alkoholistin.
Voi vittu.24 viikkoannosta tai 7 kerta-annosta on alkoholin suurkuluttajan raja, alkoholismiin tarvitaan muutakin.
Kerroinko jo, että pidän linnuista?