Yksi Tali-Ihantala 1944 -leffan heikkous on sen henkilöhahmot. Katsoin elokuvan jälleen perjantaina, mutta olen taas unohtanut kaikki elokuvan henkilöt. Vaikka kyseessä on tositapahtumiin ja -henkilöihin perustuva elokuva, pitäisi elokuvassa henkilöt rakentaa aina niin, että ne jäävät katsojan mieleen.
Toiseksi koko elokuva on pelkkää lopputykityksen odottelua, vaikka sota oli ihmisten läsnä koko ajan. Lopulta viimeisestä pommitusta näytettiin minuuttitolkulla, mutta sen jälkeen taas vauhti lisääntyi ja siksi sotilaiden reaktiotkin näyttivät jopa koomisilta. Erittäin heikkoa elokuvakerrontaa, jos minulta kysytään.
Lindman ja toinen ohjaaja ovat nähdäkseni tehneet elokuvan liiaksi niille, joille Tali-Ihantala on jo tuttu juttu. Sotaelokuvan pitää olla sellainen, että asiasta vähemmän, tai ei mitään, tietävät tuntisivat sisimmisään edes vähäsen sitä, mitä se todellisuudessa oli.
Olen tullut siihen tulokseen, että elokuvassa on suomalaiseen tapaan huono käsikirjoitus. Pelkkä historiankirjoitus ei riitä hyvään käsikirjoitukseen, koska kyseessä ei ollut dokumentti. Tali-Ihantalalla ei tosin ole ollut kirjailijan kirjoittamaa valmista käsikirjoitusta pohjalla niin kuin Tuntemattomalla ja Talvisodalla.