Mainos

Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 903 701
  • 34 595

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kakarana tuli paljon ihmeteltyä mitä se s tekee Jyväskylän keskellä.
Sittemmin tulin siihen päätelmään että jyvä ja jyväs eivät välttämättä tarkoita samaa asiaa.
Olen toki jo antanut itselleni kertoa ettei Jyväskylän nimellä ole mitään tekemistä jyvien kanssa, mutta nyt minulle selvisi mitä jyväs tarkoittaa.
Hyvä minä! Olenhan vasta asunut kaupungissa koko ikäni!

Eilen sitten valkeni myös tuo curlingin mm-kisojen pleijarisysteemi.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mane kirjoitti:
tuota.. ketkäköhän ihmiset tällaista jaksavat jatkuvasti tuoda esiin?

Itse en ole koskaan arkipuheessa kuullut mitään Leijonakuninkaan tapahtumiin viittaavaa.

Kyseisen elokuvan olen toki nähnyt.

Pissikset ja vittu-markothan tuota käyttävät.
Terveisin, 16-vuotiaan pissiksen isosysteri.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoon A-juniorit, Mathias Klockars (MMA)
Put-Call -pariteetti

tänään ymmärsin/sisäistin johdannaismarkkinoiden perussäännön (put-call -pariteetti) ensimmäistä kertaa! Siis mitä se tarkoittaa käytännössä!
 

Arttu#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Riitta Väisänen on vajonnut Kymppitonnista Hyppönen Enbuske Shown "tuthapäivä-reportteriksi. Kymppitonnissa hän oli legendaarinen, nyt vain vähän käy sääli.
 

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
kauppatieteilijä kirjoitti:
tänään ymmärsin/sisäistin johdannaismarkkinoiden perussäännön (put-call -pariteetti) ensimmäistä kertaa! Siis mitä se tarkoittaa käytännössä!
Siis tän ketjun tarkoitus ei ole kertoa että on oivaltanut jotain vaan myös kertoa muille mitä on oivaltanut. Eli muille olisi hyvä myös kertoa mitä tuo put-call-partiteetti on jos jollekin muulle asia avautuisi.
 

M.K.M. 15

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames, Suomen maajoukkue, Pelicans
Minulle avautui, että kun yhdistää perunasäkin ja mopin ja opettaa sen puhumaan Padajoesta, tuloksena on lukion
historian"opettaja", joka toimii silloin tällöin myös ala-asteen liikka sijaisena.
Kyseinen yhdistelmä ei ole kokeilemisen arvoinen...
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Korppi kirjoitti:
Kakarana tuli paljon ihmeteltyä mitä se s tekee Jyväskylän keskellä.
Sittemmin tulin siihen päätelmään että jyvä ja jyväs eivät välttämättä tarkoita samaa asiaa.
Olen toki jo antanut itselleni kertoa ettei Jyväskylän nimellä ole mitään tekemistä jyvien kanssa, mutta nyt minulle selvisi mitä jyväs tarkoittaa.
Hyvä minä! Olenhan vasta asunut kaupungissa koko ikäni!

No mitä se jyväs sitten tarkoittaa? Kiinnostaa minuakin.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Jakke Huuliparta kirjoitti:
Aprilli = april...

Nii ja Lontoonkielisessä päivyrissä lukee tämän päivän kohdalla, notta Fool´s Day... repikää siitä sitten.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Eilen katsoin Travel Channelilta muuatta ohjelmaa Sveitsistä. Yhdessä kohdin siinä oltiin paikassa, mistä näkyi Matterhornin huippu. Samalla koin ahaa-elämyksen... nimittäin tajusin, että miksi Toblerone-suklaa on juuri sen muotoinen kuin se on.

Pitkäänpä tuonkin seikan valkeneminen kesti. :-)
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei nyt kovin tuore "avautuminen" ole, mutta kerrotaan kuitenkin. Luulin pitkään, että kaksikerroksisten bussien lontoonkielinen nimi "double decker" on joku samantapainen väännös kuin Union Jack tai Big Ben. Sitten jonain kauniina päivänä tajusin, että eihän se Decker olekaan minkään hemmon nimi, vaan tuleekin ihan sanasta "deck".
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Asia joka avautui minulle, on tietenkin se ettei ihmiset ota välttämättä tekemisestään vastuuta. Onkin ikävää olla mulkku !

veini
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Niinpä tietenki!

Metallican live-taltioinnin nimi Cunning Stunts, vapaa käännös = Ovelat Temput - on sananmuunnos ja kuuluu muunnettuna Stunning Cunts eli Tyrmäävät Vitut.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Uleåborgir kirjoitti:
Metallican live-taltioinnin nimi Cunning Stunts, vapaa käännös = Ovelat Temput - on sananmuunnos ja kuuluu muunnettuna Stunning Cunts eli Tyrmäävät Vitut.
Heh heh, päivän mojovimmat naurut! Suomessakin julkaistiin sellainen muistaakseni jonkinlainen kokoomalevy kuin Paljaat Uneksijat (Uljaat Paneksijat). Mukana olivat ainakin Tuomari Nurmio ja Freukkarit.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Asia joka avautuisi minulle, olisi miten voitaisiin virtuaalimaailmassa pilata erään täysin syyttömän henkilön päivä !

Oletetaan että olisi käynyt seuraavanlainen tapahtumasarja, aamusella nícci nimeltä Vieno lähti tyytyväisin mielin töihin, hän oli kaikinpuolin kunnossa ja iloisella mielellä, puhelin pärähti soimaan työmaalla, Vieno lähti vastaamaan, ja mitä ihmettä hän kuulikaan, nimerkki "Outi" oli poistettu suositun foorumin kirjoittajakunnasta, syyllinen oli tietenkin joku muu kuin hän itse ! Olikin aivan selvää että syyllinen löytyy edellisen illan vähäpätöiseltä foorumilta (KP) Oilin kanssa keskustelleesta porukasta, ja nimenomaan chat kanavalta, Oili oli kertoillut hieman suuremmalla suulla (agentille, hänen mielestään) kaikenlaisista väärinkäytöksistä mitä oli tullut tehtyä, ja hän ei voinut aavistakkaan että nicci nimeltä "Valkoinen" oli mennyt ja laulanut tiedot eteenpäin.

No vienohan veteli kerrotun asian sisäänsä kuin heroiinin, tälläinen kärväyttely kaveri porukoissa oli hänen mielestään ennen kuulumatonta (tosin vasta juotuaan pullon viskiä), yksityisviestit sinkoilivat edes takaisin ja suuri kalapaliikki oli valmis :) Valkoinen tietenkin kiisti asian sitä häneltä kysyttäessä, olisikin ollut helvetin vaikea myöntää asiaa josta ei tiedä hevonvittua, sitä ei tietenkään kukaan ensialkuun kuunnellut, tai ei aínakaan Vieno jonka pää alkoi työpäivän jälkeen olemaan täynnä höyryävää viskiä. Asia siis meni menojaan, ja luultavasti muutmat erittäin hyvät ihmissuhteet myöskin, tämä olikin asian kaikkein vittumaisin puoli ! Aamusella olikin Vienon sangen paska heräillä, hän oli osallistunut oikeusmurhaan, itsemurha tälläisesssa tapauksessa olisi ehkä paras ratkaisu, noin ensialkuun, se ei kuitenkaan ratkaise asiaa elikkä elettävä on vain eteenpäin.

Se mitä kuitenkin Valkoinen joutui kestämään melkeinpä päivän ajan ei ollut ollenkaan mukavaa, sanoisinpa että viaton ihminen joutui kuulemaan ja lueskelemaan täyttä paskaa kokopäivän iltaan asti, ei saatana !

No vienon herätessä krapuloissaan seuraavaan aamuun puhelin pärähti, Oili olikin saanut todellisen syyllisen satimeen, Porin Ässiä kannattava nicci nimeltä "Jaska Jokunen" joka lyhennetään JaJo olikin todellenin syyllinen kuulemma :) Tähän rumpaan ei vieno enään lähtisi :)

Ps. Toivotaan että vienon kaltaiset tyypit oppisivat jotakin, ettei tälläistä oikeasti vaan koskaan sattuisi !
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Asia, jonka kyky ylittää itsensä tulee minulle kerta kerran jälkeen yllätyksenä on se, miten jotkut saavat ladattua itseensä pyhää vihaa tuntematta tutkimatta aihetta sen enempää.

Miten voidaan uskoa loppuun asti "omien poikien ja tyttöjen " viattomuuteen, ja sen jälkeenkin selitellä asiat vielä parhain päin?

Miten voidaan puolustella kavereita, silloinkin kun tiedetään itse asian todellinen laita.

Aina se yllättää, "kaveria ei jätetä" buhahaha.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vieno, Kaino, Mielikki

Tuon veinin kuvitteellisen tekstin myötä minulle todella aukeni kuinka typeriä naiset voivatkaan olla halussaan sekaantua vähän joka asiaan.
Todella ämmämäistä touhua tuolta Vienolta, onneksi se oli vaan kuvitteellinen tilanne, muuten hävettäisi oikein todella lajitovereideni puolesta.
Tuo tarinan typykkähän häärää sata lasissa vähän siellä sun täällä ”hutkimassa ja haukkumassa” jonkun toisen ihmisen asiaa, vaivautumatta ajattelemaan yhtään mitään. Tuskin on ensi kertaa asialla, nuo on yleensä patologisia tapauksia.
Miehet eivät ikinä sortuisi tuollaiseen vouhkaamiseen ja uhoamiseen jonkun ilmiannon takia, tai yleensä minkään takia. Mies puolustaa kaveriaan rehdisti mutta pystyy silti pitämään edes alkeellisen aivokontrollin.
Sitä paitsi kuka mies leuhkisi jollain kuvitteellisellakaan KRP:n kanavalla, kuvitteelliselle agentille, omista rötöstelyistään, ei kukaan, akkojen touhua, sanon ma.


Terveisin koo
 

Erik Loka

Jäsen
Moto kirjoitti:
Tämä ei nyt kovin tuore "avautuminen" ole, mutta kerrotaan kuitenkin. Luulin pitkään, että kaksikerroksisten bussien lontoonkielinen nimi "double decker" on joku samantapainen väännös kuin Union Jack tai Big Ben. Sitten jonain kauniina päivänä tajusin, että eihän se Decker olekaan minkään hemmon nimi, vaan tuleekin ihan sanasta "deck".

Kiitos sinulle. Sinun ansiostasi tiesin tänään englanninkokeen kuuntelussa mitä double decker tarkoittaa. :)
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Olin jonkun aikaa citymarketissa kaupassa käydessäni kiinnittänyt huomiota Super Guss -merkkiseen limuun tai oikeastaan sen halpuuteen. Pitkään se maksoi euron (2l), mutta kun se laski 10 centtiin, oli pakko ostaa. Himassa avautui pullo ja hinnan arvoitus. Hyi helvetti, hiilihapotonta colaa!

Kenen idea on valmistaa tuollaista scheissea? Ihmetyttää myös mihin cittari meinaa dumpata ne loput pullot, kaikki kaupassa käyvät ei välttämättä jätä huomaamatta "non carbonated - hiilihapoton" -tekstiä kyljessä.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoon A-juniorit, Mathias Klockars (MMA)
#3 kirjoitti:
Siis tän ketjun tarkoitus ei ole kertoa että on oivaltanut jotain vaan myös kertoa muille mitä on oivaltanut. Eli muille olisi hyvä myös kertoa mitä tuo put-call-partiteetti on jos jollekin muulle asia avautuisi.

Se tarkoittaa:

osto-option hinta (tänään) + toteutushinnan nykyarvo, jos summa lainataan bond-muotoisesti = osakkeen hinta (tänään)+ myyntioption hinta (tänään) eli:

c + PV(EX) = P + S, missä c(call-otion), PV option toteutushinnan määräisen bondin nykyarvo, S osakkeen hinta ja P myynti-option hinta.

Hyvä johdannaistakaupasta kiinnostuneille: http://www.riskglossary.com/articles/put_call_parity.htm

Sivuston lukemalla avautuu pariteetin lähtökohdat. Käytännössä ilmiö on siksi mielenkiintoinen, että se ei lähellekään aina toteudu, mikä mahdollistaa sen, että syntyy arbitraasi. Siis hinnoitteluvirheen ansiosta voit tehdä varman voiton nollariskillä. Maailmassa on ihmisiä, jotka "elävät" tämän arbitraasin ansiosta.
Jos ei käsitteet myynti/osto-optio ole valmiiksi tuttuja, löytyy hakusanoilla netistä, vaikka kuinka paljon asiaa niihin liittyen.
 

Jeffrey

Jäsen
Olisi sopinut paremmin turhantiedonketjuun, mutta en jaksanut kaivaa.

On neljäkertaa todennäköisempää, että salama osuu mieheen kuin naiseen. Onko Jesse sittenkin jonkinsortin sovinistisika?
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Jeffrey kirjoitti:
Olisi sopinut paremmin turhantiedonketjuun, mutta en jaksanut kaivaa.

On neljäkertaa todennäköisempää, että salama osuu mieheen kuin naiseen. Onko Jesse sittenkin jonkinsortin sovinistisika?
Miehet ovat naisia useammin johtavassa asemassa.
 

Rocco

Jäsen
Suomessa pitäisi olla vuoristo. Oikeasti. Tai ihan oikeasti jopa kaksi vuoristoa.

Karelidit kulkivat Itä-Suomessa Lappiin asti. Svecofennides taas Etelä-Suomesta Ruotsiin. Aikojen saatossa ovat vuoret osittain kuluneet pois ja vajonneet. Maankuori on Suomen kohdalta aika paksu, eli vuoret ovat ikäänkuin väärinpäin. Mielenkiintoista...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös