Kyllä, olen äärimmäisen tosissani. Olen sitä mieltä, että tämä yhteiskunta toimii paremmin jokaisen yksilön kannalta, jos ihmiset olisivat huomioonottavaisempia toisia kohtaan. Ja kyllä, katson oikeudekseni herätellä kanssamatkustajia, kohteliaasti tietenkin, tiedustelemalla, olisiko jollain muulla kenties juuri sillä hetkellä paremmat edellytykset kuin itselläni auttaa vaunujen nostamisessa.
Kuten jo tuossa aiemmin viittasin. MInulle auttamisessa tärkeintä on omaehtoisuus, jos joku kehoittaa minua auttamaan - defenssini nousevat esimme mutta jos koen itse auttamisen tärkeäksi teen niin, olipa kyseessä vanhus tai äiti lapsineen - mutta sen auttamisen tulee olla mielekästä minulle, jollei tilanne sitä ole, en katso aiheelliseksi auttaa ketään - siitä huolimatta, että se voi vaikuttaa kanssaeläjistä kusipäiseltä toiminnalta.
Ja kuten totesin, jos minulta pyydetään kohteliaasti apua, vaikkapa "Auttaisitko" ja vielä mielummin, "Anteeksi, mutta auttaisitko" niin tottakai auttaisi. Ja autan kyllä muutenkin, veikkaan, että enemmän kuin keskivertoihminen, mutta minulla auttamisen perusajatus on se, että sen tulee olla omaehtoista, halun tulee kummuta minusta itsestä.
Jos haluat olla omissa maailmoissasi, muista välittämättä, osta auto tai vaikka oma raitiovaunu. Niin kauan, kun kuljetaan julkisissa kulkuneuvoissa on pakko ottaa myös muut huomioon.
Sinun asenteesi on myös paljonpuhuva, vaadit muilta jotain sellaista, mikä kenties on sinussa sisäsyntyistä mutta kaikien kohdalla tilanne ei ole sama. Se, että haluaa kulkea omissa oloissaan, nauttia omista mielenmaisemista, ei minusta tarkoita sitä, että pitää valita vaikkapa ekologisesti saastuttavampi vaihtoehto eli oma auto. Niin ja minulla on pyörä - ei tarvitse "nauttia" muiden seurasta tai keskittyä muihin ihmisiin.
Ja viittaan vielä aiemmin kirjoittamaani, eli kaiken pohjalla minulla on omaehtoisuus - sisäsyntyisyys, kokemus, että toiminta on sillä hetkellä järkevää, mutta yleisesti ajattelen, että jokainen on vastuussa omista valinnoistaan - myös minä. Auttaminen lähtee minulla ajatuksesta, että minä haluan tehdä sen, ei siitä, että joku komentaa - hienovaraisemmin tai vähemmän hienovaraisesti - minua. Ja etenkin lasten auttaminen tuntuu vastenmieliseltä kun en pidä niistä.
Kun sinä Vlad esim. makaat vanhana ja yksinäisenä sairaalassa ja meidän muiden lapset ovat hoitamassa sinua ja maksamassa eläkettäsi ja toteavat sulle, että kikkeliskokkelis, mitäs olet vanha, väsynyt ja paskat housussa, et varmaan sitten närkästy tästä ollenkaan? Jos ne nyt vaan valitsee, että sun vaipat vaihdetaankin vasta seuraavassa vuorossa. Jos muistetaan. Tai huvittaa. Sekö on ihan jees?
Näille henkilöille - sairaanhoitajille ja lähihoitajille - maksetaan siitä, että he auttavat näitä vanhuksia, eivät he hyvää hyvyyttään sitä hommaa tee, vaikka palkkansa ei vastaa tehtävän vaativuutta. Eli veronmaksajana katson, että minun on oikeus saada kohtuullisessa ajassa apua vaippojen vaihtoon. Verrataan tilannetta - jos minulle maksetaan lastenvaunujen nostamisesta sporaan tai bussiin, niin palkkaa nauttivana henkilönä teen työni niin hyvin kuin taidan ja hymyilen vielä päälle - asiakaspalvelija kun olen. Sekö on ihan jees, että palkkaa nauttiva henkilö jättää työnsä tekemättä? Ilmeisesti sinun mielestä...
Niin ja tiedän varsin hyvin miltä tuntuu vaihtaa vaippoja alzheimerpotilaalle; syöttää vanhusta, joka on toispuolihalvaantunut; pestä vanhusta, joka on pidätyskyvytön; antaa injektioita; työntää toilax perseeseen; imeä limaa; katetroida; kuunnella asiakasta; olla fyysisesti ja psyykkisesti läsnä; taistella sairauskohtauksen saaneen potilaan hengen pelastamiseksi; laittaa vainajia etc. Tämä kaikki on sisäsyntyistä - ei ulkopuolisen tahon määrittelemää ja ohjaamaa. Jos tätä sisäsyntyistä tarvetta ei olisi, syljeskelisin kattoon tai duunaisin paketteja Postilla/Itellalla hamaan vanhuuteen saakka - siihen saakka kunnes makaan osastolla paskavaipoissa tunnista toiseen.
Oma vanhuus - nähdessäni sairauksien rappeuttamia vanhuksia, ihmisiä, jotka makaavat vihanneksina vuoteissa, kykenemättä tekemään enää yhtään mitään, olen päättänyt - ainakin nyt - että jos saan tietää sairastavani parantumantonta sairautta, sairautta, joka rappeuttaa ihmisen hiljalleen, kuten eri dementian muodot tai alzheimer, tiedän mitä teen niin kauan kuin minussa järki pelaa.
vlad.