Asia, joka ”avautui” minulle

  • 6 756 507
  • 34 039

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
ps. sukututkimus on pop. Kunnia heille, jotka sitä jaksavat tehdä.

Kieltämättä olisi joskus mielenkiintoista paneutua kunnolla sukuni historiaan, kummaltakin puolelta. Jonkin verran isäni puolelta on sukututkimusta suoritettu setieni toimesta, etenkin suoraan isäni suvusta löytyy mielenkiintoisia elämäntarinoita mutta niin löytyy isän äidinkin suvusta.

Isän isoisä istui eduskunnassa jonkin aikaa, ehtipä hän myös istua kahdesti vankilassa poliittisten mielipiteidensä tähden. Toisen kerran Tammisaaressa, josta hän palasi sairaana ja katkeroituneena miehenä. Idealismi oli kadonnut hänestä tyystin. Osa isäni suvun jäsenistä oli aatteelta idealistisia ja punaisia, niinpä isäni isän serkkuja tjsp pakeni ennen 30-lukua Neuvostoliittoon ja sinne he jäivät, Stalinin puhdistusten ja pakkosiirtojen jälkeen heistä ei kuulunut sanaakaan.

Isän äidin puolelta löytyy myös mielenkiintoisia tapauksia. Eräs isäni äidin sukuhaaraan kuulunut mies palveli toisessa maailmansodassa SS-divisioona Wikingissä, selviten hengissä Hitlerin Saksan sodasta Neuvostoliitossa sekä Suomessa jatkosodan loppuvaiheista.

Ja kuuluihan isäni äidin sukuun matkasaarnaajia, Amerikkaan työnperässä menneitä - jotka katosivat sen siliän tien. Ruotsinpakolaisia sun muita helppoheikkejä.

Vaarini (isän isä) eli sitten omalla tavalla mielenkiintoista elämää, johon kuului olennaisena osana eräässä elämänvaiheessa suuret pitkänlinjan valtamerilaivat.

No mutta eipä minun näin pitkälti pitänyt kirjoitella. Mielenkiintoisia varmasti henkilöitä kaikki tavalla tai toisella ja kyllä heitä löytyy äitinikin suvusta, lapsenmurhaajista alkaen...

vlad.
 

JAgE

Jäsen
Avautui, että Raptorin uusi tuleminen jäi aika torsoksi. Kymmenen vuotta sitten tekivät sentään muutaman ihka uuden biisinkin (joista pari oli ihan hauskojakin), mutta tällä kertaa ulos tuli vain n. miljoonas versio porukan paskimmasta biisistä Oi beibi ja Allekirjoittaneen mainion Tosi tarttuvan täytebiisin huono versiointi.
Torsouteen sen enempää puuttumatta, eikö myös Herrasmies ole uusi biisi?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Avautui, että putkasta saa facebookata. Perkele, enpä olisi uskonut.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En puhu itsestäni vaan eräästä kohukaunottaresta.
Voithan sinä allekirjoituksesi lisäksi kutsua itseäsi niinkin. Synonyymejähän nuo oikeastaan. Ja teititelläkin itseäsi kolmannessa personassa, kuin eräskin muuan täällä!

En veikannut Azulia Mauri Pekkariseksi, ihan vain arvoisille moderaattoreille tiedoksi, että täälläkin päässä säännöt rulettaa!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
70-luvulla Beatles-pehko on ollut kova sana!

Selailin tuossa käteeni tarttunutta TPS:n kausikirjasta kaudelta 1973-74. Pelaajista tasan yhden (hyökkääjä Kari Hörkkö) korvat näkyvät. Muustakin taustaryhmästä korviaan esittelevät vain TPS:n puheenjohtaja Erkki Tanninen, valmentaja Matti Helenius ja huoltaja Veikko Packalen. Kaikkien muiden pehkot tulevat reilusti korvien päälle ja kokonaisuuden kruunaavat tietysti mojovat pulisongit. Myös Timo Nummelinin aivan leuankärkeä viistävä kokoparta on jäätävä!
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tossa pari päivää sitten tuli juotua Lapin kultaa. Silloin avautui tölkin kyljestä se, ettei siihen enää pistetäkään lisäaineita, toisin kuin aiemmin. Mm. tuon takia en ole oikein suosinut noita Hartwallin kaljoja. Karjalaan kuitenkin vissiin vieläkin pistetään niitä lisäaineita.

Toisena asiana avautui pari päivää sitten se, ettei mäkkäristä saa enää tavallista Spriteä. Sitä Zeroa kyllä näytti olevan, mutta nuo light-limpparithan taitaa olla enemmänkin naisille suunnattuja.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
light-limpparithan taitaa olla enemmänkin naisille suunnattuja.
Joo, ja homoille. Tosimies ei syö eikä juo mitään missä lukee light tai kevyt, paitsi kahvissa menee kevytmaito ellei kermaa ole saatavilla.
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Opinpahan boldaamaan/tummentamaan tekstiä Facebookin chatissa ja tämänkin ihan vahingossa. Jos ei joku vielä tuota osaa, niin tapahtuu pistämällä *:et sanan päihin.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, ja homoille. Tosimies ei syö eikä juo mitään missä lukee light tai kevyt, paitsi kahvissa menee kevytmaito ellei kermaa ole saatavilla.
Kyllähän aika usein nuo light-limsoja juovat miehet ovat sellaisia melko homohkoja. Ei tietenkään kaikki, mutta loppujen lopuksi yllättävän usein sen huomaa jo päällepäin. Ja sen mm. telkussa näkyneen mainonnan myötä myös monille nörteille taitaa nykyään kelvata nuo sokerittomat limsat.
 
Kyllähän aika usein nuo light-limsoja juovat miehet ovat sellaisia melko homohkoja.

Tosimies ei juo limpparia ollenkaan, ellei se sisällä giniä.
Tuota ainetta on myös lonkeroksikin joskus kutsuttu.

Kokista voi juoda rommin tai Jack Danielsin kanssa jos oikein pinnistää, nuokin aineet maistuvat paremmalta kuitenkin raakana (siis rommi ja Jack Daniels, ei kokis).

Itse kuitenkin nautin eniten karpalolonkerosta. Sen värikin jo houkuttelee naisia ;)
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kyllähän aika usein nuo light-limsoja juovat miehet ovat sellaisia melko homohkoja.

Mikä ero on homohkolla ja homolla?

No joo...tuota änhooällää kun on seurannut niin siellä mainostetaan kaukalon laidalla BUD Lightiä...onks tääkin vähä niinku homohkojen juttu...ja samalla koko lajin seuraaminen...?
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Diabetes II -miehet ovat yhtä aikaa puritaanisimpia heteroita ja vähintään nyt ainakin homohkoja. Sillä: kun sokeritauti kakkosta hankitaan, ei todellakaan vedetä mitään zeroja tai litejä. Mutta kun se sitten on päällä, vedetään kyllä.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Diabetes II -miehet ovat yhtä aikaa puritaanisimpia heteroita ja vähintään nyt ainakin homohkoja. Sillä: kun sokeritauti kakkosta hankitaan, ei todellakaan vedetä mitään zeroja tai litejä. Mutta kun se sitten on päällä, vedetään kyllä.

Näin on. Ja oluet ja lonkerot vaihtuu litellä lantrattuun vodkaan. On se kauheeta.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minulle avatui vihdoin ja viimein suhteeni Oulun Kärppiin ja HIFK:hon. Ja noiden keskinäissuhteet kannattamisen suhteen - siis minun mielessäni.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Minulle avatui vihdoin ja viimein suhteeni Oulun Kärppiin ja HIFK:hon. Ja noiden keskinäissuhteet kannattamisen suhteen - siis minun mielessäni.
Avaa sitten meille muillekin. Palamme halusta toivottaa entisen kärppäfanin kääntyneine nuttuineen hilpeään joukkoomme.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
HIFK on ruutukaava-alueella omakotitalossa rajanaapurinani asustava punaisissa bikineissä kyljyksiä pyllistäen kääntelevä suomalaisittain pamela-anderssonmainen hottibeibe, jota sopivan avaran pensasaidan välistä ajoittain muna puolikovana kurkin ja näen kuinka sillä puolen aitaa on aina paremmat bileet. Kärpät on omalla tontillani ja samassa makuuhuoneessa minun kanssani nukkuva kulahtanut ja pian kultahääpäivää kanssani viettävä vaimoni, jonka ainoa harraste on kaupassa käynti ja postilaatikolle suonikohjut huojuen raahautuminen, jotta hän saa lukea aikakauslehtiä ja Suomenmaata. Valittuja paloja lukee mieluiten mutta nykyisin ET-lehtikin on jo pannukahvien keittämisen arvoinen tapahtuma.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika lähelle meni, kun arvelin että antamistasi vaihtoehdoista olemme Serena Williamsin perse. Alastalon salia meistä ei saa mitenkään.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
HIFK on ruutukaava-alueella omakotitalossa rajanaapurinani asustava punaisissa bikineissä kyljyksiä pyllistäen kääntelevä suomalaisittain pamela-anderssonmainen hottibeibe, jota sopivan avaran pensasaidan välistä ajoittain muna puolikovana kurkin ja näen kuinka sillä puolen aitaa on aina paremmat bileet.
Näkyy, ettet ole ainakaan vielä yksi meistä. Jos olisit, tietäisit että bileitä ei ole, ei ole pitkään aikaan ollut eikä ole odotettavissakaan. Joskus on helvetin hyvät edellytykset bileille, mutta joku tai jokin ryssii bailut aina, ja juhlimaan tulleet käännytetään ulko-ovella. Bilekansa jää vitutuksen, itkun ja lamaannuksen tilaan, kunnes jonkin ajan kuluttua ruvetaan odottamaan seuraavia bileitä. Joita ei tietenkään koskaan tule.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Näkyy, ettet ole ainakaan vielä yksi meistä. Jos olisit, tietäisit että bileitä ei ole, ei ole pitkään aikaan ollut eikä ole odotettavissakaan.
Minä olenkin pihamaallani kurkkimassa vain alkuillasta mutta jo hyvissä ajoin ennen Puoli yhdeksän uutisia olen jo vaimon (omani) kanssa katsomassa bumtsibumia enkä ehdi nähdä kuinka riehakas tunnelmanne lopulta aina latistuu.

Meillä vaimon kanssa on niin tasaista eloa ja yhteiseen hautaan meidät lopulta kipataankin.

Hyvä se oli, että selvisi tämä asiani. On nyt niin paljon helpompi olla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös