Kyllähän Hetfield on kuunnellut nimenomaan noita Scorpionsin 70-luvun huippulevyjä, eikä varmaan pätkääkään mitään Wind of Changea.No mielipiteensä kullakin. Ilman Scorpionsia tuskin olisi Metallicaa tai monia muita isoja rock/metal bändejä.
Varmasti kyllä. Mutta ei kannata leimata bändiä sillä mitä esimerkiksi Radio Nova soittaa. Joka vuosikymmenellä on tullut hyviä levyjä. Kannattaa ihan tutustua rauhassa ja kuunnella ajan kanssa. Löydät varmasti hyviä kappaleita.Kyllähän Hetfield on kuunnellut nimenomaan noita Scorpionsin 70-luvun huippulevyjä, eikä varmaan pätkääkään mitään Wind of Changea.
Mihin joku DVD vanhenee? Tai CD? Siellä voi istua hyllyssä piiitkään. Riippuu sitten peleistä mitkä vanhenevat nopeasti ja mitkä eivät.Kävin Prismassa ja harhauduin vähän vieraille osastoille. Järkytyin. Siellähän oli kymmeniä hyllymetrejä - siis ihan oma osastonsa - levyjä. Lähinnä näytti olevan leffoja ja pelejä, varmaan vähän musiikkiakin. Ostaako näitä joku siis vielä fyysisinä kopioina? Eikö peleillekin jo joskus kymmenen vuotta sitten ollut jotain steamejä tms. Leffoissa ja musiikissa toki omansa. Eikö nuo ole kaupallekin aika paskaa tavaraa kun vanhenevat nopeasti.
Sanokaa nyt vielä että Filmtownejakin on edelleen jossain? Ja Anttilan TopTen?
No en edes katsonut, mutta siis ei kai ne edes DVD:itä ole enää? Ainakin myyntihinnat on varmaan eri, onko leffa tehty 2018 vai 2022. Peleissä vielä pahemmin, NHL 18 ei liene hinnan kiroissa. Ja onhan naarmuuntuva, hukkuva, soitinriippuvainen levy muutenkin ihan kilpailukyvytön formaatti.Mihin joku DVD vanhenee? Tai CD? Siellä voi istua hyllyssä piiitkään. Riippuu sitten peleistä mitkä vanhenevat nopeasti ja mitkä eivät.
Kävin minä ainakin Prismasta hakemassa joululahjoja ihmisille ja kun löytyi Mad Max boxi 20€ niin nappasin mielelläni mukaan. Oli mukavampaa kuin koittaa tilata jotain extraspesiaalia netistä, joka ei välttämättä onnistu kun voi napata jonkun Godzilla elokuvan veljelle ja pistää pokkarihyllystä jotain kivaa kylkeen. Prismoissahan myydään siis myös kirjoja.No en edes katsonut, mutta siis ei kai ne edes DVD:itä ole enää? Ainakin myyntihinnat on varmaan eri, onko leffa tehty 2018 vai 2022. Peleissä vielä pahemmin, NHL 18 ei liene hinnan kiroissa. Ja onhan naarmuuntuva, hukkuva, soitinriippuvainen levy muutenkin ihan kilpailukyvytön formaatti.
Ymmärrän että joku tykkää vaikka keräillä, mutta eikö tämä ole just sitä kamaa joka ostetaan netistä?
Vai siis onko sellaista porukkaa edelleen, joka kauppareissulla aina tsekkaa, että joko se uusi Bondi, änäri tai Yölinnun levy on tullut Prismaan?
Erikoista että tiedän tämänkin asian paremmin kuin Suomen suurin vähittäiskauppa.
Löytyyhän näitä. Hetki sitten oli lehtiartikkelikin Filmtowneista. Oliko niitä alle 10 enää Suomessa. Tampereella taisi olla pari, yksi Järvenpäässä ja taisi Turussa ja Helsingissäkin olla vielä pisteet.Sanokaa nyt vielä että Filmtownejakin on edelleen jossain?
Joo, pidetään... HS.FI kertoi jokin aika sitten että "Levykauppa Äx teki viime vuonna oman ennätyksensä cd-levyjen myynnissä. Sekä uusia että käytettyjä cd-levyjä myytiin yhteensä noin 303 000 kappaletta. Vinyylejä myytiin tätä vähemmän, yhteensä noin 217 000 kappaletta.Mä olen miettinyt miten jotkut evykaupat pysyvät vielä pystyssä. Pitääkö vanhat hevarit ne vielä hengissä sitten.
Sulla ilmeisesti on vielä stereot? Pidä hyväö huolta niistä.Minä en muita ostakaan kuin cd-levyjä. LP-levyissä on ehkä parempi äänen laatu, mutta kun en omista sopivaa soitinta enkä ole edes sellaista hankkimassa, joten valintani on selvä.
Oulussa Tuirassa.Löytyyhän näitä. Hetki sitten oli lehtiartikkelikin Filmtowneista. Oliko niitä alle 10 enää Suomessa. Tampereella taisi olla pari, yksi Järvenpäässä ja taisi Turussa ja Helsingissäkin olla vielä pisteet.
Mullakin on. Ostin juuri uuden vahvarin, kun vanha laukesi. Koska tämä on koko perheen foorumi, niin synonyymi on "hajosi". Tunnen itseni hiukan vanhaksi, kun äänilähteen valinnoissa ei ole kakeen painettu minkään napin kohdalle "CD". Games, media player, bluray, phono. Mitvit? Ei cassette eikä CD!Sulla ilmeisesti on vielä stereot? Pidä hyväö huolta niistä.
Tampereen viimeinen sulkeutui hiljattain kun vuokrasopimus loppui, eli Tampereella ei ole enää yhtään.Löytyyhän näitä. Hetki sitten oli lehtiartikkelikin Filmtowneista. Oliko niitä alle 10 enää Suomessa. Tampereella taisi olla pari, yksi Järvenpäässä ja taisi Turussa ja Helsingissäkin olla vielä pisteet
Olet katsonut Futuramaa? Itse nimittäin toissa päivänä viimeksi katsoin juuri jakson, jossa asiasta mainittiin.Valaan oksennus on erittäin arvokas hajuvesien ainesosa
Olet katsonut Futuramaa? Itse nimittäin toissa päivänä viimeksi katsoin juuri jakson, jossa asiasta mainittiin.
Kävin Tampereella kirpputorilla tuossa päivänä eräänä. Löysin sieltä PS3:n kansilla olevan NFL 17:n (tai ehkä NBA, mutta kiakkoo tai jalista se ei ollut) hintaan 18€. En ostanut.No en edes katsonut, mutta siis ei kai ne edes DVD:itä ole enää? Ainakin myyntihinnat on varmaan eri, onko leffa tehty 2018 vai 2022. Peleissä vielä pahemmin, NHL 18 ei liene hinnan kiroissa. Ja onhan naarmuuntuva, hukkuva, soitinriippuvainen levy muutenkin ihan kilpailukyvytön formaatti.
Ymmärrän että joku tykkää vaikka keräillä, mutta eikö tämä ole just sitä kamaa joka ostetaan netistä?
Vai siis onko sellaista porukkaa edelleen, joka kauppareissulla aina tsekkaa, että joko se uusi Bondi, änäri tai Yölinnun levy on tullut Prismaan?
Erikoista että tiedän tämänkin asian paremmin kuin Suomen suurin vähittäiskauppa.
Joo mutta ei ollut eversti missään oikeassa armeijassa. Samoin myös Stephen Fry on Kentuckyn eversti.Colonel Sanders oli todellinen henkilö, eikä pelkkä pikaruokaketjun maskotti.