Itse pidän asevelvollisuuteen pohjautuvaa armeijaa tärkeänä tällä hetkellä lähinnä sen "kasvattavan" vaikutuksen takia (älkää nyt ottako sanatarkasti).
Melko monille armeija kun nyt on ensimmäinen tilanne irtautua mamman helmoista, paikka, jossa on mahdollisuus saada ja ottaa vastuuta ja ajatella asioita myös hieman omaa nokkaansa pidemmälle.
Mutta, mutta.
Ei kai oikeasti ole enää mitään järkiperäistä argumenttia, joka noin sodankäynnillisesti puoltaa meidänkaltaistamme asevelvollisuusarmeijaa: olemme alikoulutettuja ja alivarusteltuja.
Minkään ns. modernin maan puolustus ei nojaa enää puhtaasti reserviläisiin, vaan keihäänkärkenä on oltava rautainen (tosin määrältään pienenpi joukko) ammattilaisia.
Ajattelen asiaa monasti ihan itsenikin kannalta: olen itse käynyt armeijan ns. pitkän kaavan mukaan: alokasajan jälkeen rannikkojalkaväki AUK:hon, josta edelleen sissi RUK:hon josta edelleen merivoimien erikoistiedusteluyksikköön (pintasukellusta, tarkka-ammuntaa, vesistötiedustelua, sissitoimintaa etc.).
Väitän, että noin ase- ja aselajikoulutuksen osalta sain nauttia melko monipuolisen ja kattavan vuoden (todennäköisesti minut koulutettiin paremmin kuin yli 90% muista saapumiseräni ukoista).
Kuitenkin, jos ajatellaan sitä, minkälaisen kontribuution pystyisin nykyään antamaan isänmaalleni etulinjassa/omissa aselajitehtävissäni, niin uskoisin, että melko huonon: kehityskehittyy ja nykyainen täsmäasesodankäynti jo pelkkänä ajatuksena tuntuu peloittavalta (onneksi sijoitukseni joka tapauksessa on pataljoonan kirurgi, eikä aivan etulinjaan ZOOMia enää raahata;).
Asevelvollisuusarmeija on poliittisestikin ajateltuna edelleen tabu Suuomessa, koska 60-70-luvun vanhat dinosaurukset eivät uskalla järjetelmää muuttaa, ja jota uudemman sukupolven kukkahattutädit eivät ymmärrä, Nato jo pelkkänä sanana tuntuu olevan pannassa.
Maanpuolutuksessa ei noin lähtökohtaisestikaan voi enää olla kysymys siitä, että pärjätään talvisodan hengessä yksin ja räjäytellään polttopulloilla panssarivaunuja, ne ajat olivat ja menivät. Korkea maanpuolustustahto on kuitenkin edellytys pärjäämiselle, oli armeijan vahvuus/ muoto mikä tahansa (tässä me Suomalaiset edustamme edelleen hyvää keskikastia).
Nykyaikainen puolustus Suomen osalta ei voi perustua siihen, että todella uskoisimme pysäyttävämme suurvallan omalla rajallamme, vaan peloitteen on oltava niin vakavastiotettava, että vihollinen miettii kaksi kertaa minkälaiset tappiot se on valmis miehityksen saavuttamiseksi kestämään.
En ota kantaa siihen, pitäisikö meidän olla osa Natoa, vai jotain muuta puolustuskoalitiota, yksin emme enää pärjää, se on ainoa fakta (tämän kyllä tunnustavat ihan armeijan kantahenkilökuntakin, jos heidän henkilökohtaista mielipidettä kysyy).
Se, että meihin juuri tällä hetkellä ei kohdistu mitään uhkaa ei tarkoita, etteikö semmoista jatkossa olisi. Ihan historiaakin tarkistelemalla voidaan todeta, että sodat maailmassa noudattelevat kyllä melko tasaista sykliä. Naiviuuteen on turha heittäytyä.
ps: pyydän anteeksi sekavaa kirjoitusta, joka on tehty työkiireiden lomassa.