Oma kokemukseni on myös samantapainen, mutta aivan vastakkainen. En ole lukenut enkä kuullut argumenttejä, jotka todistaisivat asevelvollisuudesta luopumisen olevan edes kunnon vaihtoehto saati sellainen johon pitäisi pyrkiä. Keskustelun ja demokratian nimissä on tietysti argumentoinnin annettava jatkua, mutta tosiasiassa tuntuu kuin ovelle kolkuttaisi aina se sama jehovalainen kauppaamaan aina samaa uskoaan. Yrittää kyllä aina perustella uskoaan, mutta valitettavasti hänen uskonsa ja reaalimaailma vain eivät kohtaa eivätkä edes lähene, vaikka mitä sanoisi. Pitäisikö tässä sitten ottaa omaksi murheekseen näiden uskovaisten pelastaminen?
.
Tässä kohtaa voisi sanoa, että varmasti olet kuullut näitä argumenttejä, et vain ole tahtonut niitä ymmärtää. Berlusconipohjainen ajatusrakennelmasi, jossa toki mielipiteitä saa esittää, mutta ne eivät saa sinun jäsentynyttä dogmiasi järkyttää oikeassa elämässä, vie kyllä hauskasti sylttytehtaalle ja kirjaan "me sotasankarit". lue se ja jos olet lukenut, kertaa Joseph Helleristäsi kohtaus, jossa nuori sotasankaruutta pursuava jenkkisotilas keskustelee vanhan ryppyisen italialaisen huoratalon ovimiehen kanssa. Koko sotasankaruuden oivallus kiteytyy tässä kohtauksessa, miksi militarismi ei voi koskaan voittaa ja miksi niitä armeijoita lopultakaan ei mihinkään tarvita, ajanhiekkaan ne sankaritekoineen ja kuviteltuine voittoineen lopulta huuhtoutuvat, tuhlattuaan aikanaan saatananmoisen kasan rahaa ja hukattuaan turhaan elämää, josta ne eivät ole koskaan olleet oikeutettuja päättämään.